Onnellista elämää tyhjässä pesässä

”MONILLE meistä lopullinen ero on sokki, olimmepa valmistautuneet siihen kuinka hyvin tahansa”, myönsi eräs äiti. Niin väistämätön kuin lapsen lähtö voikin olla, kun sen hetki koittaa, sitä ei ehkä ole kovin helppo käsitellä. Muuan isä kertoo, miten hän reagoi, kun hän oli jättänyt hyvästit pojalleen: ”Ensi kerran elämässäni – – itkin itkemistäni.”

Monien vanhempien elämään heidän lastensa lähtö jättää valtavan tyhjiön – ammottavan haavan. Joillakuilla on voimakkaita yksinäisyyden, ahdistuksen ja menetyksen tunteita, koska he eivät voi olla tekemisissä lastensa kanssa päivittäin. Eivätkä vanhemmat ehkä ole ainoita, joiden on vaikea sopeutua. Eräs aviopari, Edward ja Avril, muistuttaa meitä: ”Jos kotona on vielä muita lapsia, hekin tuntevat menetyksen.” Minkä neuvon tämä pariskunta antaa? ”Anna heille aikaasi ja ole ymmärtäväinen heitä kohtaan. Se auttaa heitä sopeutumaan.”

Elämä tosiaan jatkuu. Jos aikoo huolehtia jäljellä olevista lapsistaan – puhumattakaan työstään ja perhevelvollisuuksistaan – ei voi jättäytyä surun valtaan. Tarkastellaanpa siksi joitakin tapoja, joilla voi saada onnellisuutta lasten lähdettyä kotoa.

Keskity myönteisiin näkökohtiin

Tietenkin jos tunnet surua tai yksinäisyyttä ja sinulla on tarve itkeä tai puhua tunteistasi jollekulle myötätuntoiselle ystävälle, tee kaikin mokomin niin. Raamattu sanoo: ”Huolestuneisuus miehen sydämessä sen alas painaa, mutta hyvä sana sen ilahduttaa.” (Sananlaskut 12:25.) Joskus toiset voivat antaa tuoreen näkökulman asioihin. Eräällä avioparilla, Waldemarilla ja Mariannella, on esimerkiksi seuraava neuvo: ”Sen sijaan että katsoisit menettäneesi jotain, ajattele, että onnistuit saavuttamaan tavoitteen.” Todella myönteinen tapa tarkastella asioita! ”Olemme iloisia siitä, että kykenimme kasvattamaan pojistamme vastuuntuntoisia aikuisia”, sanovat Rudolf ja Hilde.

Oletko yrittänyt kasvattaa lastasi ”Jehovan kurissa ja mielenohjauksessa”? (Efesolaisille 6:4.) Vaikka olisitkin, hänen lähtönsä voi silti huolestuttaa sinua. Niille jotka valmentavat tällä tavalla lastaan, Raamattu kuitenkin vakuuttaa, että ”hän ei vanhetessaankaan – – [siitä] poikkea” (Sananlaskut 22:6). Eikö se tuotakin valtavaa tyydytystä, että näkee lapsensa osoittavan vastakaikua valmennukselle? Apostoli Johannes sanoi hengellisestä perheestään: ”Minulla ei ole suurempaa kiitollisuuden syytä kuin se, että kuulen lasteni yhä vaeltavan totuudessa.” (3. Johanneksen kirje 4.) Ehkä sinulla on samanlaisia tunteita omien lastesi vuoksi.

Kaikki lapset eivät tosin osoita vastakaikua kristilliselle valmennukselle. Jos sinun aikuisesta lapsestasi tulee tällainen, se ei merkitse sitä, että sinä olet isänä tai äitinä epäonnistunut. Älä moiti itseäsi tarpeettomasti, jos olet tehnyt parhaasi kasvattaaksesi häntä jumalisesti. Sinun on hyvä ymmärtää, että lapsellasi on aikuisena oma vastuukuorma kannettavanaan Jumalan edessä (Galatalaisille 6:5). Pidä yllä sitä toivoa, että aikanaan hän kenties harkitsee uudelleen valintojaan ja että ”nuoli” lentää lopulta sinne, minne se tähdättiin (Psalmit 127:4).

Edelleenkin isä tai äiti!

Vaikka lapsesi lähtö tietää suurta muutosta, se ei merkitse sitä, että työsi vanhempana on päättynyt. Mielenterveysalan asiantuntija Howard Halpern sanoo: ”Sinulla on vanhemman rooli kuolemaasi asti, mutta antaminen ja huolehtiminen on määriteltävä uudestaan.”

Raamatussa osoitettiin kauan sitten, ettei lapsen kasvaminen aikuiseksi lopeta noin vain vanhemmuutta. Sananlaskujen 23:22:ssa sanotaan: ”Kuuntele isääsi, joka sai aikaan syntymäsi, äläkä halveksi äitiäsi vain siksi, että hän on tullut vanhaksi.” Vanhemmat voivat tosiaan silloinkin, kun he ovat ’tulleet vanhoiksi’ ja heidän lapsensa ovat aikuisia, vaikuttaa merkittävällä tavalla näiden elämään. Joitakin korjauksia täytyy tietysti tehdä. Mutta kaikkia suhteita täytyy aika ajoin korjata, jotta ne säilyisivät tuoreina ja tyydytystä tuottavina. Niinpä kun lapsesi ovat nyt aikuistuneet, työskentele sen hyväksi, että suhteesi heihin rakentuisi enemmän aikuisuuden pohjalle. Tutkimukset osoittavat kiinnostavasti, että vanhemman ja lapsen suhde usein paranee, kun lapsi lähtee kotoa! Kun lapset kohtaavat todellisen maailman paineet, he alkavat usein nähdä vanhempansa uudessa valossa. Hartmut-niminen saksalaismies sanoo: ”Nyt ymmärrän vanhempiani paremmin ja tajuan, miksi he toimivat niin kuin toimivat.”

Vältä asioihin sekaantumista

Voit kuitenkin aiheuttaa paljon vahinkoa, jos sekaannut aikuisen lapsesi yksityiselämään (vrt. 1. Timoteukselle 5:13). Muuan aviovaimo, jolla on hyvin kireät suhteet appivanhempiinsa, valittaa: ”Me rakastamme heitä, mutta me vain haluamme elää omaa elämäämme ja tehdä omat ratkaisumme.” Kukaan rakastava isä tai äiti ei tietenkään seiso kädet ristissä, kun aikuinen lapsi on syöksymässä suin päin suuriin vaikeuksiin. Yleensä on kuitenkin parasta, että vanhemmat eivät anna pyytämättä neuvoja, olivatpa ne kuinka viisaita tai hyvää tarkoittavia tahansa. Tämä pitää paikkansa varsinkin sen jälkeen, kun lapsi menee naimisiin.

Herätkää!-lehdessä annettiin seuraava neuvo vuonna 1983: ”Hyväksy muuttunut roolisi. Et ollut enää pienen vauvan hoitaja lapsesi alkaessa taapertaa. Samoin sinun täytyy nyt vaihtaa huolenpitäjän rakas rooli neuvojan rooliin. Ratkaisujen tekeminen lapsesi puolesta tässä elämän vaiheessa olisi yhtä sopimatonta kuin hänen röyhtäyttämisensä tai imettämisensä. Sinulla on neuvonantajana tiettyjä rajoituksia. Et voi enää tehokkaasti vedota isän tai äidin auktoriteettiisi. (’Nyt teet niin kuin minä käsken.’) Sinun täytyy kunnioittaa lapsesi aikuisen asemaa.”a

Ehkä et ole samaa mieltä kaikista ratkaisuista, joita lapsesi ja hänen puolisonsa tekevät. Mutta kunnioitus avioliiton loukkaamattomuutta kohtaan voi osaltaan lieventää huolestuneisuutta ja estää tarpeettoman asioihin sekaantumisen. Totuus on se, että yleensä on parasta antaa nuoren parin ratkaista itse omat ongelmansa. Jos taas annat ei-toivottuja neuvoja vävyllesi tai miniällesi, joka saattaa avioliiton herkässä vaiheessa olla arka arvostelulle, otat riskin joutua turhiin riitoihin. Edellä mainittu Herätkää!-lehden kirjoitus neuvoi edelleen: ”Tukahduta halusi ehdotusten tekemiseen silloin kun sinulta ei niitä pyydetä, sillä ehdotuksia tuputtamalla voit saada vävystä tai miniästä itsellesi vihollisen.” Anna tukea – älä ohjaile. Kun säilytät hyvät suhteet, lapsesi on helpompi lähestyä sinua, kun neuvoja todella tarvitaan.

Uudistakaa aviosuhdettanne

Monille pariskunnille tyhjä pesä avaa myös mahdollisuuden suurempaan avio-onneen. Menestyksellinen lastenkasvatus voi niellä niin paljon aikaa ja voimia, että pariskunnat laiminlyövät keskinäistä suhdettaan. Eräs vaimo sanoo: ”Nyt kun lapset ovat lähteneet, Konrad ja minä yritämme tutustua toisiimme aivan uudelleen.”

Teillä voi olla nyt enemmän aikaa toisillenne, koska olette vapautuneet lastenkasvatukseen liittyvistä päivittäisistä velvoitteista. Muuan äiti sanoi: ”Tämä vasta saatu vapaa aika – – antaa meille mahdollisuuden kohdistaa huomiomme siihen, keitä me olemme, keskittyä oppimaan enemmän ihmissuhteistamme ja ryhtyä tekemään sellaista, mikä täyttää tarpeitamme.” Hän lisää: ”Se on aikaa, jolloin opitaan uutta ja tapahtuu uskomatonta kasvua, ja vaikka se voi olla epävakaata aikaa, se on myös riemastuttavaa aikaa.”

Joillakin pariskunnilla on myös suurempi taloudellinen vapaus. Nyt voidaan ottaa ohjelmaan sellaisia harrastuksia tai hankkeita, jotka on työnnetty syrjään. Monet Jehovan todistajien keskuudessa olevat pariskunnat käyttävät vasta saamaansa vapautta hengellisten etujen tavoittelemiseen. Hermann-niminen isä selittää, että kun hänen lapsensa lähtivät kotoa, hän ja hänen vaimonsa käänsivät heti huomionsa kokoaikaisen palveluksen uudelleen aloittamiseen.

Yksinhuoltajat luopuvat

Sopeutuminen tyhjään pesään voi olla erityisen vaikeaa yksinhuoltajille. Kahden lapsen äiti Rebecca selittää: ”Kun lapsemme lähtevät, meillä ei ole aviomiestä, joka pitäisi seuraa ja antaisi rakkautta.” Yksinhuoltaja on voinut saada henkistä tukea lapsiltaan. Ja jos he ovat tukeneet perhettä rahallisesti, heidän lähtönsä voi tuoda mukanaan myös taloudellisia vaikeuksia.

Jotkut ovat onnistuneet parantamaan taloudellista asemaansa, kun he ovat ilmoittautuneet työllisyyskoulutukseen tai lyhytkestoisille opintokursseille. Mutta miten voi täyttää yksinäisyydestä aiheutuvan tyhjiön? Muuan yksinhuoltaja sanoo: ”Minua auttaa se, että pidän itseni kiireisenä. Saatan lukea Raamattua, siivota kotiani tai mennä vain reippaalle kävely- tai juoksulenkille. Mutta antoisin tapa voittaa yksinäisyys on puhua hengelliselle ystävälle.” Tosiaankin ’avarru’ ja kehitä uusia ja tyydytystä tuottavia ystävyyssuhteita (2. Korinttilaisille 6:13). ’Esitä lakkaamatta nöyriä pyyntöjä ja rukouksia’, kun tunnet itsesi lannistuneeksi (1. Timoteukselle 5:5). Voit luottaa siihen, että Jehova vahvistaa ja tukee sinua, niin että pääset tämän vaikean sopeutumisvaiheen yli.

Luopuminen iloiten

Olipa tilanteesi mikä tahansa, sinun on hyvä ymmärtää, että lasten kotoa lähteminen ei merkitse elämän päättymistä. Se ei merkitse myöskään perhesiteiden katkeamista. Raamatussa kuvailtu terve rakkaus on niin vahva, että se kykenee pitämään ihmiset yhdessä silloinkin, kun he ovat kaukana toisistaan. Apostoli Paavali muistuttaa meitä siitä, että ”kaikki – – [rakkaus] kestää. Rakkaus ei koskaan häviä.” (1. Korinttilaisille 13:7, 8.) Epäitsekäs rakkaus, jota olette kehittäneet perheessänne, ei häviä noin vain sen vuoksi, että lapsesi lähtevät kotoa.

On kiinnostavaa, että kun erossaolo ja koti-ikävä alkavat ahdistaa lapsia tai kun he kohtaavat taloudellisia paineita, he ovat yleensä ensimmäisinä vakiinnuttamassa yhteydenpitoa uudestaan. Hans ja Ingrid neuvovat: ”Anna lastesi tietää, että kotisi ovet ovat aina heille avoinna.” Säännölliset vierailut, kirjeet tai ajoittaiset puhelinsoitot auttavat pitämään yhteyttä. ”Ole kiinnostunut heidän tekemisistään pistämättä nenääsi heidän asioihinsa”, sanovat Jack ja Nora.

Kun lapset lähtevät kotoa, elämäsi muuttuu. Elämä tyhjässä pesässä voi kuitenkin olla kiireistä, toimeliasta ja tyydyttävää. Myös suhteesi lapsiisi muuttuu. Se voi silti olla edelleen onnellinen ja mielihyvää tuottava suhde. Professorit Geoffrey Leigh ja Gary Peterson sanovat: ”Riippumattomaksi tuleminen vanhemmista – – ei merkitse sitä, että rakkaus, uskollisuus tai kunnioitus vanhempia kohtaan häviää – –. Todellisuudessa lujat perhesiteet säilyvät usein läpi elämän.” Sinä et tosiaankaan koskaan lakkaa rakastamasta lapsiasi etkä olemasta heidän vanhempansa. Ja koska olet rakastanut lapsiasi siinä määrin, että olet luopunut heistä, et todellakaan ole menettänyt heitä.

[Alaviite]

[Huomioteksti s. 12]

”Ensi kerran elämässäni – – itkin itkemistäni”

[Tekstiruutu/Kuvat s. 10]

Muutama sana aikuisille lapsille: auttakaa vanhempianne luopumaan

On tavallisesti helpompaa olla se, joka lähtee, kuin se, jonka luota lähdetään. Niinpä samalla kun iloitset riippumattomuudestasi ja aikuisuudesta, ole huomaavainen ja myötätuntoinen vanhempiasi kohtaan, jos heidän on vaikea sopeutua tilanteeseen. Vakuuta heille, että edelleen rakastat heitä ja olet kiintynyt heihin. Lyhyt kirje, odottamaton lahja tai lämminhenkinen puhelinsoitto voi piristää kummasti alakuloista isää tai äitiä! Kun elämässäsi sattuu jotain merkittävää, kerro siitä heille. Tämä ilmaisee heille, että perhesiteet ovat edelleen lujat.

Kun kohtaat aikuisuuden mukanaan tuomia paineita, ymmärrät todennäköisesti paremmin kuin koskaan ennen, mitä vanhempasi joutuivat kokemaan huolehtiessaan sinusta. Ehkä tämä saa sinut sanomaan vanhemmillesi: ”Kiitos kaikesta siitä, mitä olette tehneet hyväkseni!”