Geologisen historian sivut
Meitä kiinnostaa varsinkin paleontologiana tunnettu historiallisen geologian osa. Se tutkii monista sedimenttikerrostumista löydettyjen kerran eläneitten elollisten fossiileja. Siellä missä on esimerkiksi kaksi kerrostumaa päällekkäin, alemman kerrostuman on täytynyt syntyä ensin, joten se on vanhempi. Joskus geologit löytävät kerrostumasarjan, jota voidaan tarkastella pystysuunnassa kerros kerrokselta, ja se on eräänlainen maapallon historiasta kertova kirja.
Eräät tällaisen historian pisimmistä luvuista on löydetty virtaavan veden kuluttamista syvistä rotkolaaksoista, kuten Yhdysvaltain Grand Canyonista. Kerrostumasarja ei ole missään maapallolla täydellinen, mutta vertailemalla eri alueitten kerrostumajärjestystä geologit koettavat koota erilaisista luvuista kokonaisen kirjan.
Tämän kirjan lukuja kutsutaan geologisiksi kausiksi, ja ne ryhmitellään suuremmiksi jaksoiksi, joita kutsutaan maailmankausiksi. Ensimmäistä geologista maailmankautta on kutsuttu atsooiseksi (elottomaksi) maailmankaudeksi, koska siitä ei ole löydetty fossiileja. Seuraavana on paleotsooinen maailmankausi, jonka vanhimmalta kaudelta, kambrikaudelta, me löydämme ensimmäiset fossiilit. Mesotsooiselta maailmankaudelta me löydämme hirmuliskojen tukirankoja sekä ensimmäiset linnut ja pikkunisäkkäät. Nuorinta eli kenotsooista maailmankautta hallitsevat suuret nisäkkäät. Sen pleistoseenivaiheesta löytyy vihdoin ihmisten tekemiä esineitä ja fossiilisia luita.
Raamattua lukevat tekevät sen kiintoisan havainnon, että se järjestys, jossa elolliset ilmaantuvat kerrostumasarjaan, vastaa tarkalleen sitä järjestystä, jossa 1. Mooseksen kirja kertoo Jumalan luoneen ne. Esimerkiksi muutaman sentin mittaisia pikkuäyriäisiä, jotka ilmaantuvat erittäin monimuotoisina ja monilukuisina kambrisiin kerrostumiin, ei mainita Raamatussa. Geologit kertovat tällaisten merieläinten tulleen ennen maakasvillisuutta, mutta koska Raamattu ei kerro niistä, ei ole olemassa mitään ristiriitaa.
Kuitenkin ne, jotka hylkäävät Raamatun luomiskertomuksen ja tukevat evoluutiota, eivät ota tällaisia todisteita huomioon. He eivät näe paleontologian olevan sopusoinnussa Raamatun kanssa vaan vetoavat siihen, että fossiilit todistavat lajien kehittyneen toisiksi lajeiksi.
[Kuva s. 19]
Tulkitkootpa evolutionistit kivilajien kertomusta miten tahansa, niin eri elämänmuodot ovat ilmaantuneet äkisti