Miten televisio vaikuttaa meihin

TELEVISIO on saavuttanut erittäin tärkeän sijan useimpien nykyajan ihmisten elämässä. Yhdysvalloissa jotkut pitävät sitä kotinsa tärkeimpänä laitteena. Kiinassa se on korvannut polkupyörät ja ompelukoneet uusimpana varakkuuden symbolina. Englannissa yhä useammat käyvät lääkärissä vatsavaivojen, selkäkipujen ja jalkojen huonon verenkierron takia, joita television ääressä tuntikaupalla istuminen on aiheuttanut.

Koko maailmassa on käytössä 465 miljoonaa televisiota – yksi televisio jokaista kymmentä ihmistä kohden – ja jotkin televisiot ovat auki jopa kuusi ja puoli tuntia päivittäin. Television nopeasta yleistymisestä on tullut myös tärkeä tutkimuskohde.

Näköviestimen voima

”Televisio kykenee muuttamaan maailmaa vähintään yhtä tehokkaasti kuin painokone ja mahdollisesti yhtä paljon kuin itse aakkoset”, väittää tiedotusopin professori Neil Postman U.S. News & World Report -lehden julkaisemassa haastattelussa. Tämä ei varmasti ole yllättävää, sillä televisiohan on pohjimmiltaan näköviestin. Televisio kuitenkin eroaa painetusta sivusta siinä, että katsoja kokee sen liikkeen, äänen ja usein värikkäät kuvat todellisuutena. Näin se vangitsee katsojan huomion täydellisesti – hänen ruumiinsa, mielensä ja tunteensa. Se vuorostaan heikentää katsojan kriittisyyttä ja jäsentelykykyä ja jopa nujertaa ne saaden minkä tahansa kuvaruudussa näkyvän näyttämään täysin uskottavalta ja hyväksyttävältä.

Mainostajat selvästikin tuntevat hyvin tämän television ainutlaatuisen voiman. Heillä on yksi tarkoitusperä heidän käyttäessään vuosittain miljardisummia televisiomainontaan: he haluavat saada katsojat ostamaan tuotteitaan. On tyypillistä, etteivät esimerkiksi merkkifarmarimainokset kerro mitään tuotteen laadusta eivätkä hinnasta, vaan ne hyödyntävät mahdollisille ostajille itsestään tarjoamansa mielikuvan voimaa, ja nämä ovat halukkaita maksamaan pari kolme kertaa tavallista hintaa enemmän siitä mitä he näkevät mainostettavan televisiossa.

Televisiolle on tyypillistä myös se, että se pystyy keräämään suunnattoman katsojakunnan joka puolelta maailmaa enemmän tai vähemmän samanaikaisesti. Esimerkiksi 600 miljoonan televisionkatsojan kerrotaan nähneen eri puolilta maailmaa suorana lähetyksenä, miten ihminen otti ensimmäiset askeleensa kuussa, ja noin miljardi ihmistä seurasi 20. olympialaisia televisiosta niiden pitoaikana.

Koska televisioyhtiöt pyrkivät alinomaa keräämään yhä enemmän katsojia näihin vetoavilla ohjelmilla, niistä perimmältään tulee yleisön maun ja asenteitten määrääjiä. Ohjelmistollaan ja sen ajoituksella televisioyhtiöt sanelevat sen, mitä katsojat näkevät ja milloin he näkevät. Ne myös päättävät, mitkä ovat sellaisia yhteiskunnallisesti tai poliittisesti tärkeitä kysymyksiä, joita voidaan ottaa esille ja joista voidaan keskustella. Täytyy kuitenkin muistaa, että lähetysten sisällöstä päätettäessä katsojien ostovoima painaa vaa’assa enemmän kuin heidän etunsa tai hyvinvointinsa.

Television vaikutus lapsiin

Useimmat tutkijat ja televisioteollisuuden edustajat ovat yhtä mieltä siitä, että varsinkin lapset ovat herkkiä ja alttiita televisiosta näkemälleen. Perimmäisiä syitä tähän on se, missä määrin televisio vie lasten ajan ja huomion. Edellä lainattu professori Postman selittää: ”Televisio tulee joukkoviestimenä ymmärrettäväksi lapsille kolmen vuoden iästä alkaen. Jo tällaisesta varhaisiästä eteenpäin televisio käyttää jatkuvasti vaikutusvaltaansa.”

Miten tämä ’jatkuva vaikutusvalta’ vaikuttaa lapsiin? ”Huomaan heti, ketkä lapset ovat katselleet paljon televisiota”, toteaa eräs 20 vuotta lastentarhan opettajana ollut. ”He ovat yleensä lapsia, jotka leikkiessään matkivat television supersankareita – lapsia, jotka seisovat pöydällä kuin Batman, viitaksi solmittu pyyhe tai esiliina niskassaan. He juoksentelevat päättömästi, lyövät nyrkeillään ja huutavat. Suurkatsojia ovat usein ne lapset, jotka eivät pysty istumaan hiljaa ja kuuntelemaan kertomusta vääntelehtimättä ja häiritsemättä alinomaa. Mutta jos panen heidät katsomaan elokuvaa, he istuvat liikkumatonna tuijottaen sitä.”

”Tuijotus” on selvästikin televisionkatselun tuotetta, ja se luo lapsille toisen ongelman – heikon lukutaidon. Luettaessa silmien täytyy liikkua pitkin painettua sivua riviltä toiselle, samalla kun aivot tulkitsevat luetun merkityksen. Tri Edgar Gording toteaa: ”Yleensä ei tajuta sitä, että tavaksi tullut televisionkatselu koulii silmät liikkumattomiksi.” (Todisteita on kertymässä senkin puolesta, että liika televisionkatselu vaikuttaa myös lasten käsityskykyyn, mielikuvitukseen, keskustelukyvyn ulottuvuuksiin ja sanojen käyttöön.)

Lasten televisionkatselulla on vielä yksi vakava seuraus. Aikuisten maailmassa on paljon sellaista mistä puhumista ja minkä paljastumista vältetään, kuten aviorikokset, avioerot, homoseksuaalisuus, sukurutsaus, korruptio, raakuus ja väkivalta, ja nyt televisio saattaa lapset täysin niiden vaikutuksen alaisiksi. Mihin se on johtanut? Siihen, että lapset ovat menettäneet lapsuusaikaisen viattomuutensa.

Entä aikuiset?

Useimmille, jotka omistavat television, televisionkatselu on rentouttavaa, mukavaa ja näennäisesti vaaratonta. 1970-luvun puolivälistä lähtien on kuitenkin puhuttu ja kirjoitettu paljon television haittavaikutuksista, varsinkin sen esittämästä väkivallasta. Televisioyhtiöt ovatkin ryhtyneet joihinkin toimenpiteisiin vähentääkseen väkivallan määrää televisio-ohjelmissa, mutta verellä mässäily on muuttunut kuvaruudussa säädyttömyydellä mässäilyiksi. ”Kun väkivalta painetaan piiloon, häikäilemätön seksi ponnahtaa esiin”, sanoo eräs joukkoviestinnän tutkija. Jopa erään televisioyhtiön ohjelmatarkastuslautakunnan jäsen myöntää: ”Seksi on korvannut väkivallan nykyisessä ohjelmatarjonnassa.”

Televisioyhtiöt kuitenkin puolustavat asennettaan sanomalla, että ”katsojat puhuvat vilpillisesti”, sillä tutkimukset osoittavat yhtäpitävästi sellaisten ohjelmien olevan suositumpia, jotka ovat täynnä hakkailua ja sanallisia vihjailuja. Tällaisia ovat monet tilannehupailut ja musiikki- ja tanssiohjelmat. Ne väittävät vain antavansa katsojille sitä mitä nämä haluavat.

Ei ainoastaan televisioviihde ole usein laadultaan kyseenalaista vaan myös tämän viestimen rajoitukset tekevät siitä tehottoman uutis- ja tietolähteen. Ensinnäkin televisio määrää sen ajan, jolloin näet iltauutiset, ja toiseksi joudut ehkä jonkin kiinnostavan aiheen kuten säätiedotuksen takia katsomaan koko uutislähetyksen. Toisaalta kirjoja, aikakauslehtiä ja sanomalehtiä voidaan lukea milloin tahansa, ja niitä voi silmäillä ja niistä voi lukea kohtia sieltä täältä, jopa uudelleen, oman mielensä mukaan.

Vaihtoehto

Japanissa ilmestyvä Daily Yomiuri kertoi, että Kobessa osallistui 42 perhettä kaupungin järjestämään ohjelmaan, jolla pyrittiin vapautumaan ”mitäänsanomattomien televisiosarjojen ja tilannehupailujen luomista henkisistä kahleista”. Kobessa tavallinen perhe katsoo televisiota nelisen tuntia päivittäin. Nämä perheet – noin 20-vuotiaitten vastanaineitten perheistä eläkeläisperheisiin asti – kuitenkin vetivät televisionsa pistotulpan kuukaudeksi irti seinästä nähdäkseen, millaista on elää ilman televisiota. Mitä nämä perheet havaitsivat?

Ensinnäkin sen, että ”vieroitusoireet” eivät olleet täysin kivuttomia eikä niitä ollut helppo kestää. Eräs perhe ei kestänyt yhtä ainutta päivää ilman televisiota. Neljä muuta perhettä antoi pian periksi ja luopui koko ohjelmasta. Entä loput? Huomaa, mitä lehtiuutisessa sanottiin:

”Ihmiset kertoivat innostuneina, että heidän koteihinsa oli palannut rauha, että he menivät aikaisemmin nukkumaan ja nousivat varhemmin ylös, lukivat enemmän ja olivat saavuttaneet ylipäänsä terveemmän mielentilan.

”Eräs äiti sanoi, että hän ja hänen miehensä käyvät nykyään vilkkaita keskusteluja lastensa kanssa, mikä oli harvinaista silloin kun televisio oli heidän tärkeintä iltaseuraansa.

”Toiset sanoivat, että heidän lapsensa, jotka eivät olleet aiemmin liikauttaneet sormeaankaan auttaakseen kotona, sijaavat nyt vuoteensa ja auttavat astianpesussa.”

Monien televisionomistajien suhtautumistapa näyttää olevan muuttumassa. Yhteen aikaan useimmat heistä olisivat pitäneet mahdottomana tai jopa säälittävänä sitä, että heidän olisi pitänyt olla ilman televisiota. Nyt he sanovat usein, että kunpa heillä olisi tahdonvoimaa tai rohkeutta olla ilman televisiota tai että kunpa he ainakin voisivat paremmin valvoa televisionkatselutapojaan. Jos olet tätä mieltä, voit olla varma siitä, että millä tavalla sitten näetkin tarpeelliseksi ponnistella, yrityksesi tullaan palkitsemaan runsaasti.

[Kuva s. 26]

Koska tavaksi tullut televisionkatselu koulii silmät liikkumattomiksi, siitä on haittaa lukutaidolle – näin sanovat asiantuntijat