Mitä juutalaisten odotuksille tapahtui?
VANHOJEN juutalaisten kirjoitusten kokoelma, joka tunnetaan babylonialaisena Talmudina, sisältää seuraavan toisen vuosisadan alkupuolelta olevan Messiasta koskevan kommentaarin:
”’Ja maa pitää valittajaisia’ (Sak. 12:12). Mistä tällainen suru johtuu? – – R[abbi] Dosa sanoo: ’[He surevat] Messiasta, joka tullaan tappamaan.’”
Kummallista kyllä tässä kohdassa puhutaan Messiaan tapetuksi tulemisesta. Mutta kuten olemme jo nähneet, tällainen ajatus oli ollut ensimmäisen vuosisadan juutalaisille täysin käsittämätön. Mistä tällainen mielenmuutos?
Ajatus kuolevasta Messiaasta näyttää tulleen suosituksi toisella vuosisadalla, varsinkin Simeon Bar Kokhban kuoleman jälkeen. Bar Kokhba oli sotilas ja vallankumousmies. Hän väitti olevansa Messias, ja se hyväksyttiin yleisesti. Jopa rabbi Akiba ben Joseph, jota on pidetty ”vaikutusvaltaisimpana kaikista rabbiinisista viisaista”, tervehti Bar Kokhbaa juhlallisesti Messiaana.
Lopulta Bar Kokhba johti juutalaiset kapinaan Rooman valtakuntaa vastaan. Aluksi sota Rooman legioonia vastaan sujui voittoisasti, ja kolme vuotta Bar Kokhba piti puoliaan Rooman palaavia armeijoita vastaan. Kapina kuitenkin tukahdutettiin vuonna 135 sen vaadittua yli puolen miljoonan juutalaisen hengen, ja Bar Kokhba surmattiin.
Se sukupolvi, joka oli täysin rinnoin asettunut Bar Kokhban taakse, huomasi nyt joutuneensa omituiseen tilanteeseen. Bar Kokhban kuolema ravisteli pahasti messiaanista toivoa ja myös rabbi Akiban mainetta. Jerusalemin heprealaisessa yliopistossa työskentelevä tri Joseph Heinemann selittää, millainen vaikutus Bar Kokhban kuolemalla oli hänen aikalaisiinsa:
”Tämän sukupolven täytyi kaikin keinoin pyrkiä mahdottomaan: pitämään yllä Bar Kokhban messiaanisuutta hänen epäonnistumisestaan huolimatta. Mikään ei ilmentänyt paremmin tätä paradoksaalista tilannetta kuin hyvin kaksijakoinen taru sotaisasta Messiaasta, joka on tuomittu kaatumaan taistelussa mutta silti pysyy aitona lunastajana.”
Miten juutalaiset sitten pystyivät sovittamaan ajatuksen kuolevasta Messiaasta yhteen sen tosiasian kanssa, että Messiaan oli määrä hallita kuninkaana? Raphael Patai kirjoittaa:
”Ongelma ratkesi Messiaan persoonan kahtiajaolla: ensin ilmaantui Messias ben Joosef [Joosefin poika], joka johtaisi Israelin sotajoukot sen vihollisia vastaan ja kaatuisi monien voittojen ja ihmeitten jälkeen. – – Hänen jälkeensä tulee Messias ben Daavid [Daavidin poika], – – ja hän johtaa Israelin lopulliseen voittoon, riemuvoittoon, onnelliseen messiaaniseen aikakauteen.”
Tätä ajatusta kuolevasta Messiaasta kehitettiin edelleen Bar Kokhban kuolemaa seuranneina vuosina, ja sitä alettiin lopulta soveltaa vielä erääseen tulevaan Messiaaseen, joka kaatuisi taistelussa. Patai valaisee tätä asiaa: ”Todennäköisesti täytyy ymmärtää, että – – Joosefin Poikana [Messias] kuolee lopun ajan kynnyksellä mutta että hän sen jälkeen herää kuolleista Daavidin Poikana ja saattaa päätökseen sen tehtävän, jonka hän aloitti aiemmassa lihaksitulemuksessaan.”
Kummallista, miten tämä käsitys muistuttaakaan ensimmäisen vuosisadan kristittyjen käsityksiä! Molemmat ryhmät väittivät uskovansa Messiaaseen, joka kuolisi ja herätettäisiin ylös ennen ennustetun rauhan ajan tuloa.
Uusia syitä torjuvaan asenteeseen
Ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina pakanallisen Rooman väestö kääntyi katolisuuteen, ja näiden Jeesuksen seuraajiksi tunnustautuvien keskuuteen ilmaantui juutalaisvastaisuutta. Seuraavina vuosina juutalaisista tuli ristiretkien ja inkvisition kaltaisten julmuuksien todistajia, julmuuksien joilla Jumalan käsky: ”Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi” rikottiin selvästi. (3. Mooseksen kirja 19:18) Edelleen nuo Jeesuksen seuraajiksi tunnustautuneet omaksuivat epäkristillisiä uskonkäsityksiä kuten kolminaisuusopin. Näin siitä huolimatta, että Mooses oli opettanut: ”HERRA ON YKSI.” (5. Mooseksen kirja 6:4) Vaikka juutalaiset eivät voineet enää entisin perustein suhtautua Jeesukseen torjuvasti – kun he eivät olleet uskoneet kuolevaan Messiaaseen – heidän torjuvalle asenteelleen ilmaantui muita syitä: niiden epäraamatullinen käytös ja epäraamatulliset uskonkäsitykset, jotka väittivät seuraavansa Jeesusta. Siksi juutalaiset torjuivat kristillisyyden edelleen.
Messias – todellinen persoona vai ihanne?
Messiaaninen toivo on säilynyt juutalaisten keskuudessa elävänä läpi vuosisatojen. Esimerkiksi yhdessä juutalaisen uskonnon perusopit esittävistä ”kolmestatoista uskonkappaleesta”, jotka juutalainen rabbi Maimonides muotoili keskiajalla, sanotaan: ”Tunnustan – – uskovani täysin siihen, että Messias tulee, ja vaikka hän viipyisikin, odotan häntä silti joka päivä.”
Uudemmalla ajalla monet juutalaiset ovat kuitenkin täysin luopuneet henkilöityneen Messiaan ajatuksesta. Esimerkiksi Joseph Perl kirjoitti satakunta vuotta sitten: ”Sivistyneet juutalaiset eivät kuvittele Messiasta todelliseksi persoonaksi.”
Tällaiset juutalaiset eivät pidä Messiasta todellisena yksilönä vaan jonkinlaisena ihanteena ja puhuvat siksi mieluummin messiaanisesta aikakaudesta kuin Messiaasta. Mutta jollei ole henkilöitynyttä Messiasta, ei voi olla messiaanista aikakauttakaan.
Mutta milloin Messiaan piti ilmaantua? Mitä Heprealaiset kirjoitukset sanovat?