Onko syy Neuvostoliiton vai turistin?
”TÄMÄ on minulle kyllä viimeinen kerta tässä maassa”, sanoi vieressäni istuva mies minulle eräässä leningradilaisessa teatterissa. Hän oli juuri kertonut joistakin ärsyttävistä kokemuksistaan, joita hänellä oli ollut hänen kiertäessään Neuvostoliittoa, ja hän pani ne maan syyksi. Olin sillä kertaa hänen kanssaan samaa mieltä, sillä minullakin oli ollut joitakin ikäviä kokemuksia. Mutta keitä todellisuudessa oli syytä moittia: maata vai matkailijaa? Saat itse olla tuomarina.
Kameran käyttö Neuvostoliitossa
Matkustin ystävieni kanssa Neuvostoliittoon Suomesta, ja ensimmäinen pysähdyspaikkamme Neuvostoliiton puolella oli Viipuri. Meillä oli aikomus mennä rautatieasemalle levähtämään tai vaihtamaan valuuttaa. Mutta koska tämä oli minulle ensimmäinen tilaisuus nähdä tyypillisiä venäläisiä heidän ympäristössään, en voinut vastustaa kiusausta, vaan päätin ottaa muutaman valokuvan ihmisistä, joita tungeksi jalkakäytävällä molempiin suuntiin.
Ottaessani kuvaa minua lähestyi väentungoksen mukana kaksi sotilasta. Laskiessani kamerani he olivat jo ehtineet eteeni ja tuijottivat kameraa. Toinen heistä osoitti sitä kädellään ja teki muutaman nopean, terävän eleen. He ilmeisesti halusivat minun avaavan kameran, mutta koska he eivät olleet täsmällisiä eivätkä sanoneet sanaakaan, loin heihin neuvottoman katseen saadakseni heidät luopumaan vaatimuksestaan. He toistivat samat eleet, mutta tällä kertaa jämerämmin. Näin heidän käyvän kärsimättömiksi, joten avasin kamerani siinä luulossa, että he vain halusivat valottaa filmin. Toivoin, että edes osa aiemmin ottamistani kuvista säästyisi valottumiselta. Suureksi hämmästyksekseni he ottivat koko filmirullan, jolle olin jo kahden päivän ajan ottanut kuvia!
Ensimmäinen reaktioni oli se, että koko välikohtaus oli venäläisten syytä. Mutta kenen syytä se todellisuudessa oli? Ei olisi ollut suuri asia ottaa ennen lähtöä selvää siitä, mitä neuvostoliittolaiset säädökset sanovat valokuvaamisesta. Ulkomaille matkustettaessa on hyvä muistaa, että monet maat kieltävät valokuvaamisen tietyissä arkaluonteisissa paikoissa tai tilanteissa. Eräässä Neuvostoliiton matkaoppaassa sanotaan suoraan: ”Älä valokuvaa mitään selvästi ’arkaluonteisia’ kohteita: lentokenttiä, tehtaita, sotilaallisia rakennelmia tai laitteita, sotilaita, vankiloita, ratapihoja tai rautatieasemia jne.” ’Äläkä valokuvaa ihmisiä kysymättä heiltä ensin lupaa.’ Ja minä olin ottanut valokuvan sotilaista rautatieasemalla! Kumpaa osapuolta tällaisesta hämmentävästä tilanteesta pitäisi syyttää: maata vai turistia? Jos olisin hieman lukenut paikallisista tavoista ja säädöksistä, olisin säästynyt hämmennykseltä. Mutta olin kokeva muitakin yllätyksiä.
Museoihin pääsy
Olimme nyt Leningradissa, jota jotkut kutsuvat ”Pohjolan Venetsiaksi”. Käyntimme Talvipalatsissa muistutti minua siitä, että viimeinen tsaari oli hallinnut juuri sieltä käsin. Sinne myös ensimmäinen neuvostohallitus perusti päämajansa. Oli sykähdyttävää seistä juuri sillä paikalla, joka on ollut joidenkin Venäjän historian tärkeimpien tapahtumien näyttämönä. Suoraan silmiemme edessä oli yksi maailman kuuluisimmista taidemuseoista, Eremitaaši, jossa voi tutustua arvokkaisiin maalauksiin, joita ovat tehneet Leonardo da Vinci, El Greco, Titian, Rubens, Velázquez, Van Dyck, Rembrandt ja muut. Mutta kuvittele, miten pettyneitä olimme saadessamme tietää, että Eremitaaši ei sisälly meidän matkaohjelmaamme.
Samoin oli laita Nevski prospektin, Leningradin pääkadun, varrella sijaitsevan Kazanin tuomiokirkon, joka on nykyään ”Uskonnon ja ateismin historian museona”. Tehtyämme tiedusteluja saimme tietää, että voisimme yrittää käydä siellä omin päin. No me kävelimme eräänä päivänä sen edustalle, ja siellä oli suuri joukko sisäänpyrkijöitä. Ovet avautuivat aina silloin tällöin, ja joka kerta pääsivät jotkut sisään. Yritimme turhaan saada selvää sisäänpääsyjärjestelmästä mutta lopulta pääsimme sisään, tosin vasta ovenvartijan kanssa käydyn pienen sanaharkan jälkeen. Ketä tai mitä nyt pitäisi syyttää?
Keskusteltuani äskettäin erään neuvostoviranomaisen kanssa, jonka asemapaikkana on New York, sain tietää, että vaikka museot voivat joinakin päivinä olla tupaten täynnä, ulkomaalaisen tarvitsee vain näyttää ovenvartijalle passiaan, ja hän pääsee jonottamatta sisään, eikä häneltä aina edes peritä sisäänpääsymaksua. Valitettavasti en Neuvostoliitossa käydessäni tiennyt tätä, ja sain maksaa kalliisti siitä, että olin matkustanut vieraaseen maahan valmistautumattomana. Nyt en tosiaankaan voi syyttää muita kuin itseäni, turistia.
Entä ostoksilla käynti?
Monet turistit tekevät sen virheen, että he odottavat ulkomailla olevan samanlaista kuin heidän kotimaassaan. Niin kävi meillekin sinä päivänä, jolloin päätimme mennä ostamaan ruokatavaroita läheiseltä Nevski prospektilta. Se ei ollutkaan niin helppoa kuin olimme kuvitelleet. Vaikka kävimme useassa kaupassa, meille ei selvinnyt miten ostoksia tehtäessä tulee menetellä. Koetimme tulla ymmärretyiksi elehtimällä ja osoittamalla haluamiamme tavaroita, mutta emme päässeet alkua pitemmälle. Kahden tunnin kuluttua ja käytyämme monessa kaupassa me lopulta onnistuimme saamaan yhden leivän ja hieman juustoa.
Muutaman kuukauden kuluttua luin eräästä matkaoppaasta siitä, miten ostostentekojärjestelmä toimii Neuvostoliitossa: ”Huomaat, että sinun on jonotettava kolme kertaa: Ensin voidaksesi valita sen mitä haluat ostaa ja saadaksesi ostolipun, sen jälkeen päästäksesi maksamaan kassalle ja saadaksesi lippuusi leiman ja lopuksi voidaksesi noutaa ostoksesi.” Tämänkin olisi siis voinut saada tietoonsa jo etukäteen, mutta mitäpä se nyt enää hyödytti matkan jälkeen. Tutustu maahan jossa aiot käydä jo etukäteen äläkä vasta matkan aikana tai sen jälkeen.
Kielimuuri
On selvää, että useimmat näistä kommelluksista olisi voitu välttää, jos olisin osannut maan kieltä. Keneltäkään ei tietenkään odoteta, että hän opettelisi maan kielen ennen kuin hän käy Neuvostoliitossa tai missään muussakaan maassa. Mutta jos siihen on mahdollisuus, niin kielten alkeitten opettelu varmasti auttaa. Ainakin lauseparsia sisältävä taskukirja on välttämätön. Halutessasi tulla ymmärretyksi voit aina avata kirjan sopivasta kohdasta ja osoittaa sormellasi tarvittavia sanoja.
Osa Neuvostoliitossa kokemistani pettymyksistä johtui juuri kielimuurista. Mutta miksi syyttää neuvostovaltiota siitä? On hyvä huomata, että samanlaisia pettymyksiä kokevat joskus ne turistit, jotka käyvät meidän omassa maassamme.
Laittomat puuhat
Jotkut turistit joutuvat lopulta hankaliin tilanteisiin, kun he helpon rahan toivossa tahallaan sekaantuvat laittomiin puuhiin. Sellainen osoittaa kunnioituksen puutetta niitä kohtaan, jotka ovat vieraanvaraisesti avanneet maansa rajat ulkomaalaisille.
Useammin kuin kerran luoksemme tuli miehiä, jotka koettivat ostaa meiltä joitakin vaatekappaleita tai valuuttaa. Muistan erään miehen kysyneen: ”Eikö teillä ole mitään myytävää?” Ei ihme, että matkaoppaat varoittavat sekaantumasta mustan pörssin kauppaan, käytiinpä sitä sitten valuutalla, vaatteilla, kameroilla tai jollakin muulla.
Vaikka monet muut eivät välittäneet koko kiellosta, me, jotka olemme Jehovan todistajia, emme olleet lainkaan yhteistyössä mustan pörssin kauppiaitten kanssa emmekä osallistuneet tietoisesti mihinkään muihinkaan laittomiin toimiin. (Kameravälikohtaus oli omaa tietämättömyyttämme.) Kristittyinä meidän täytyy osoittaa kunnioitusta paikallisille viranomaisille. Me ’maksamme keisarille mikä on keisarin’. (Matteus 22:21) Jos joku epäilee minkä tahansa asian laillisuutta, hänen olisi parempi noudattaa tätä sääntöä: jollet ole varma jonkin luvallisuudesta, on turvallisempaa että oletat sen olevan ehdottomasti kiellettyä. Tällainen asenne on turistin suojana maassa kuin maassa.
Mikä on tuomiosi?
Niin, mikä on tuomiosi? Ketä syyttää, Neuvostoliittoa vai minua, turistia? Epäilemättä tässä turisti oli suurempi syyllinen. Samaa voidaan luultavasti sanoa monista muistakin, jotka ovat käyneet Neuvostoliitossa ja muissa maissa, joiden kulttuuri ja valtiomuoto on erilainen. Vaikka monet turistit ovat muilla tavoin hyvin valmistautuneita, he eivät ehkä suoraan sanoen ole valmiita pääsemään kosketuksiin vieraan maan kanssa. Kun siis valmistelet seuraavaa ulkomaanmatkaasi, kysy itseltäsi: missä määrin tunnen kyseistä kansaa ja sen kieltä ja tapoja? Ehkä huomaat, että vaikka matkalaukkusi voivat jo olla valmiina, asenteessasi voi vielä olla korjaamista.
Voit kuitenkin kysyä, onko kaikkea tällaista tietoa varmasti saatavissa? On ja runsaasti. Jos esimerkiksi aiot matkustaa Neuvostoliittoon, Neuvostoliiton valtiolla on Inturist-nimisiä matkailutiedotustoimistoja useimmissa maissa, ja ne auttavat mielellään mahdollisuuksiensa mukaan. Niistä voit saada virallisia tietoja uusimmista säädöksistä samoin kuin muita hyödyllisiä tietoja.
Monista maista on runsaasti matkaoppaita, ja niitä on kirjakaupoissa ja kirjastoissa. Mikset lukisi yhden sitä maata käsittelevän matkaoppaan, jossa aiot käydä, jo ennen matkaasi? Se auttaa sinua nauttimaan lomastasi ja välttymään tarpeettomalta hämmennykseltä ja jopa arvokkaan filmirullasi takavarikoinnilta.
Kun siis seuraavan kerran koet jonkin ärsyttävän tilanteen lomaillessasi ulkomailla, ketä saat syyttää? Tuon maan asukkaita vai itseäsi? – Lähetetty.