Vitkastelun lopettaminen

OLET juuri lopettanut päivällisesi. Sanot itsellesi, että tänä iltana sinä aiot siivota ja järjestää vaatekaappisi tai autotallisi tai työpöytäsi tai ryhtyä lopulta toteuttamaan yhtä niistä hankkeista, joiden aloittamista olet havitellut jo viikkoja tai jopa kuukausia.

Mutta ennen kuin aloitat, rupeatkin järkeilemään: miksen rentoutuisi hetkeksi? Olethan juuri lopettanut päivällisesi. Asetut pitkällesi sohvalle ja avaat television – ”vain muutamaksi minuutiksi”. Mutta ennen kuin tajuatkaan, katselet jo myöhäisuutisia. Ilta on kulunut. Tehtävä johon olit aikonut ryhtyä saa jälleen odottaa aikaa parempaa.

Jos tunnistat itsesi edellä olevasta kuvauksesta, voit lohduttautua ainakin sillä tosi asialla, että sinun kaltaisiasi on paljon. Ongelmaa voidaan kutsua asioiden lykkäämiseksi, kuhnailuksi, vitkasteluksi tai joksikin muuksi, mutta se on varmasti yleisimpiä ihmisen heikkouksia. On tuskin ketään sellaista, joka ei olisi jolloinkin sanonut itselleen: ”Tiedän kyllä, että minun pitäisi tehdä se, mutta . . .”

”Seuraavalla kerralla ei käy näin”

Vitkastelu ilmenee elämässämme monessa muodossa, joista jotkin ovat suorastaan murheellisia ja jotkin taas vähemmän vakavia. Käyttäytymistieteilijät jopa uskovat, että koska vitkastelu ei monestikaan ole kovin vakavaa, siitä tulee meille helposti syvään juurtunut tapa.

Sinulla saattaa esimerkiksi olla harras aikomus lähettää kiitoskortti ystävillesi, joiden luona vierailit äskeisellä matkallasi. Mutta aika kuluu. Ennen kuin huomaatkaan, on vierähtänyt jo viikkoja ja kuukausia ja kortti on yhä lähettämättä. Näyttää kuitenkin siltä, ettei ole tapahtunut mitään todellista vahinkoa. Sanot itsellesi: ”Seuraavalla kerralla ei kyllä käy näin.” Ja näin on alkanut taistelu, joka voidaan vain hävitä.

Aina ei ehkä tule ”seuraavaa kertaa”. 25-vuotias nainen, joka oli vuosikausia epäröinyt osoittaa sisarelleen tätä kohtaan tuntemaansa rakkautta, kirjoittaa: ”Halusin monesti syleillä ja suudella häntä, mutta en koskaan antanut hänen tietää tunteistani. – – Sisareni kuoli 25. helmikuuta. Maailmani on romahtanut. Miten surullista onkaan, ettei hän saanut tietää, miten paljon rakastin häntä! – – Kun perheenjäsenten välillä vallitsee rakkaus, – – osoittakaa se näkyvästi! Älkää lykätkö sitä tuonnemmaksi. Se voi olla liian myöhäistä.”

Tulee kuitenkin huomata, ettei viivyttelystä aina ole haittaa. Jotkut voivat tässä yhteydessä puhua mieluummin ”harkinnasta” kuin viivyttelystä. Ajatusten muotoutuminen ja suunnitelmien täsmällistyminen vaatii aikaa. Jonkin ratkaisun lykkääminen sopivampaan aikaan voi jo itsessään olla hyvä ratkaisu.

Jatkuva myöhästely on jo vakavamman laatuista vitkastelua, vaikka moni ei tajuakaan sitä. Siihen voi liittyä sovituista tapaamisista, seuranpitotilaisuuksista tai liikeneuvotteluista myöhästelyä, tai se voi yksinkertaisesti olla töistä myöhästelyä. Tai velttoutta asioitten hoitamisessa oikeaan aikaan tai määräaikoihin mennessä. Sen hintana voivat olla menetetyt ystävät, menetetty työpaikka tai, kuten on sanottu, jopa avioliiton hajoaminen.

Miksi asiat lykkääntyvät

Koska vitkastelu näyttää olevan jollain tavalla sidoksissa aikaan, ensimmäinen mieleen tuleva selitys on, että vitkastelijat eivät huomaa ajan kulumista tai eivät osaa järjestää ajankäyttöään. Niinpä suurissa liikeyrityksissä esimiehet yrittävät usein opettaa alaisiaan suunnitelmallisempaan ajankäyttöön. Mutta usein he huomaavat pettymyksekseen, että kun vastaopittuja menetelmiä pitäisi alkaa panna täytäntöön, useimmat vitkastelijat vitkastelevat kuten ennenkin. Selitys ei siis voi olla näin yksinkertainen.

Irving Janis ja Leon Mann sanoivat: ”On tyypillistä, että kun jonkun pitäisi paineen alaisena tehdä tulevaan hyvinvointiinsa vaikuttava tärkeä ratkaisu, niin hän huomaa että sitä on vaikea tehdä, sillä ratkaisu suuntaan tai toiseen merkitsisi hänelle aina joitakin kustannuksia ja riskejä. Yksi tapa jolla tällaisesta vaikeasta pulmasta koetetaan selviytyä on se, että vältellään ratkaisun tekoa.” – Decision Making.

Riittämättömyyden tai kyvyttömyyden tunne on toinen syy siihen, miksi moni vitkastelee. ”Asioitten siirtäminen tuonnemmaksi suojaa heidän heikkoa itsetuntoaan”, sanoo psykologi Jane Burka. He eivät halua ottaa epäonnistumisen riskiä vaan luopuvat mieluummin koko asiasta. Arvostelun pelko estää heitä edes aloittamasta.

Vitkastelun ongelmaa tutkineet asiantuntijat kiinnittävät huomion muihinkin syihin, jotka ovat kenties salakavalampia. Joku saattaa kapinoida esimiehensä asettamia määräyksiä, määräaikoja ja muita vaatimuksia vastaan vitkastelemalla. Viimeiseen asti vitkuttelu saattaa olla keino, jolla joku puolustelee ala-arvoista työtään, sillä silloin hän voi sanoa: ”Kunpa minulla olisi ollut enemmän aikaa!” Toisia taas pelottaa tehtävän suuruus tai se, miten paljon sen suorittaminen vaatii aikaa, niin kovasti, että heidän mielestään ei hyödytä edes aloittaa.

On tosiaan monia syitä, miksi ihmiset vitkastelevat, ja jokainen meistä vitkastelee eri tavalla. Mitä siis voidaan tehdä vitkastelun ja jatkuvan myöhästelyn petollisten vaikutusten voittamiseksi?

Miten vitkastelusta voidaan päästä eroon

Jos olet joskus lukenut joitakin ”ajankäytön aapisia”, olet todennäköisesti huomannut, että useimmat niistä neuvovat vitkastelijoita esimerkiksi tähän tapaan: ”Pane heti toimeksi!” ”Nouse ylös ja käy käsiksi päivän tehtäviin!” ja niin edelleen. Mutta harvat lukijat saavat itsestään irti sen enempää kuin että he nousevat ja panevat kirjan pois. Se johtuu siitä, että useimmat tällaiset ”itsensä kehittämistä” tähdentävät kirjat tarkastelevat asiaa itsekeskeisestä näkökulmasta. Miksi suotta murehtia sitä, mitä toiset ajattelevat tai sanovat? Voin jatkaa entiseen malliin ja tehdä niin kuin haluan.

Tällainen tarkastelutapa on sikäli ongelmallinen, että vitkastelu, vastuun siirtäminen toisille ja varsinkin myöhästely johtuvat paljolti siitä, ettei välitetä toisista. Sitä paitsi jos ihminen todellakin tekee tunnollisesti kaiken mistä pitäisi olla hyötyä hänelle, hän mitä luultavimmin ei vitkastele missään asiassa.

Arvojesi tärkeysjärjestys

Olemme siis havainneet vitkastelun olevan eräänlaista pakoilua, joten jos se halutaan voittaa, ihmisen täytyy kyetä näkemään käsillä olevan tehtävän mielekkyys ja todellinen arvo samoin kuin sen merkitys suhteessa moniin muihin asioihin, jotka hänen täytyy tehdä tai hän haluaa tehdä. Juuri tätä liikkeen johto-opin asiantuntijat kutsuvat arvojen asettamiseksi tärkeysjärjestykseen.

Mitkä asiat ovat sinulle todella tärkeitä? Mitä niistä pitäisit kaikkein tärkeimpänä? Monien elämässä on nykyään itsensä kehittäminen ja menestyminen etusijalla. Kuitenkin ylempien toimihenkilöitten auttamiseen erikoistuneitten neuvojien mapeissa on tietoja miehistä ja naisista, joiden lupaava ura on yhtäkkiä töksähtänyt johonkin kiperään pulmaan, ja heistä on tullut niin pahoja vitkastelijoita, että heidän tulevaisuutensakin on vaakalaudalla. Kilpailu ja tuottavuuden paine saa heidät epäilemään omia kykyjään. He alkavat hidastella, siirtää asioita tuonnemmaksi, vitkastella. Eräs nuori lakimies sanoikin: ”Se johtuu arvostelun ja toisten nauruksi joutumisen pelosta. On parempi olla esittämättä heille mitään kuin esittää heille jotain typerää.”

Vanhalla ajalla elänyt kuningas Salomo oli varmasti yksi huipulle päässeistä. Silti hän sanoi tällaisista pyrkimyksistä näin: ”Minä näin kaikesta vaivannäöstä ja työn kunnollisuudesta, että se on toisen kateutta toista kohtaan. Sekin on turhuutta ja tuulen tavoittelua.” (Saarnaaja 4:4, 5) On varmasti helppoa lykätä jotain sellaista, mikä on ”turhuutta ja tuulen tavoittelua”, kun alkaa tuntea ”kateutta toista kohtaan”. Kansanomaisesti sanottuna ihmiset ’hyppäävät pois oravanpyörästä, kun elämä alkaa ottaa liian lujille’.

On selvää, että itsensä kehittäminen voi vain jossain määrin toimia liikkeelle panevana voimana. Tarvitaan siis muutakin kuin itsensä kehittämistä, ennen kuin jotain voidaan pitää tekemisen eikä lykkäämisen arvoisena. Sillä täytyy olla jokin selvempi ja todella arvokas tarkoitus.

Kun siis seuraavan kerran mietit, miksi jotkin aikomuksistasi aina vain lykkääntyvät, pysähdy hetkeksi ja kysy itseltäsi: Ovatko ne todella tärkeitä? Palvelevatko ne jotain hyödyllistä päämäärää? Ja jos palvelevat, niin mikä estää minua suorittamasta niitä?

Tutki tapojasi

Me elämme nopeatempoisessa maailmassa, ja useimmilla meistä elämä on täynnä monenlaisia tehtäviä. Jotkin niistä meidän on pakko suorittaa. Toiset tehtävät ovat sellaisia, että me suoritamme ne mielellämme. Sitten on vielä sellaisia tehtäviä, joiden tekeminen on tullut meille enemmän tai vähemmän tavaksi. Pahat vitkastelijat lykkäävät ensimmäiseen tärkeysryhmään kuuluvia asioita. Useimmat vitkastelevat toisen tärkeysryhmän asioissa. Mutta usein juuri kolmannen tärkeysryhmän asioissa puuhaaminen saa meidät jäämään jälkeen ja tekee meistä vitkastelijoita.

Ajatellaanpa esimerkiksi jatkuvaa myöhästelyä, mikä on eräänlaista vitkastelua. Ne jotka myöhästelevät alinomaa tietävät kyllä sen työn tärkeyden jota he tekevät, ja alkuun päästyään he jopa nauttivat sen tekemisestä. Mutta he ovat aina myöhässä. Asiantuntijat uskovat, että tämä tapa opitaan jo lapsuudessa, yleensä vanhemmilta ja siskoilta ja veljiltä. Se siirtyy ensin kouluun, sen jälkeen työpaikalle ja muille elämän alueille. Tällaisia ihmisiä ei auta pelkästään se, että he opettelevat järjestämään ajankäyttöään. ”Jos he tähän asti ovat olleet sitä mieltä, että ’parempi myöhään kuin ei milloinkaan’, niin heidän pitäisi alkaa muuttaa ajattelutapaansa sellaiseksi, että ’parempi varhain kuin myöhään’”, sanoo psykologi Pierre Haber.

On kiintoisaa, mitä Tony ja Robbie Fanning, mies ja vaimo jotka yhdessä toimivat neuvojina, toteavat kirjassaan: ”Myöhästelyllä ei oikeastaan ole mitään tekemistä ajan kanssa; siinä on kysymys määräaikojen siirtämisestä tuonnemmaksi.” (Get It All Done) Krooniset myöhästelijät huomaavat olevansa myöhässä, vaikka heillä olisi ylimääräistä aikaa tai he olisivat varanneet sitä itselleen. Jotta tällaisesta tavasta pääsisi irti, Fanningit ehdottavat määräaikojen asettamista aiemmaksi mielessä. Jos sinulla on jokin kokous esimerkiksi kello 19.00, tähtää kello 18.30:een tai 18.45:een. Saatat yhä myöhästyä kuten ennenkin, mutta ehdit kuitenkin ajoissa kokoukseen.

Apua on saatavissa

Paljon on niitä, jotka todellisen liikkeelle panevan voiman puuttuessa vitkastelevat yrittäessään vapautua joistakin vahingollisista tavoista. Mies, joka poltti jopa kolme rasiaa savukkeita päivässä yhdentoista vuoden ajan, kertoo: ”Yritin ainakin toistakymmentä kertaa vakavasti lopettaa tupakoinnin, mutta kaikki yritykset epäonnistuivat. Jokaisen yrityksen aikana kärsin suuria tuskia – – ja aloin aina tupakoida uudelleen.” Toinen mies, joka oli ollut kymmenkunta vuotta pakkomielteinen uhkapeluri, sanoo: ”Koetin monta kertaa vapautua tästä tavasta, mutta vapautta kesti korkeintaan pari päivää.” Toistuvat epäonnistumiset saivat heidät lykkäämään uusia yrityksiä. Mutta lopulta molemmat miehet löysivät tarvitsemansa vaikuttimen.

Entinen tupakoitsija kertoo: ”Tutkiessani Raamattua Jehovan todistajien kanssa löysin monia raamatunkohtia, joissa puhutaan sekä ruumiillisesta että hengellisestä puhtaudesta. Siellä on myös se perusperiaate, että meidän tulee rakastaa toisiamme ja kohdella toisia ihmisiä samoin kuin haluamme kohdeltavan itseämme. Miten kukaan voisi istua, puhaltaa toisen silmille savua ja sanoa noudattavansa tätä periaatetta?”

Miten tämä uusi liikkeelle paneva voima auttoi häntä? ”Päätin, että lopetan tupakoinnin kertakaikkisesti”, hän sanoi. ”Pyysin Jehovalta apua joka kerta kun minusta tuntui, että minun täytyy polttaa savuke. Hämmästyksekseni se oli helpompaa kuin olin odottanut.”

Entä uhkapeluri? Hän kertoo: ”Vaimoni alkoi tutkia Raamattua. Hän pyysi minuakin liittymään tutkisteluun ja suostuin siihen. Seurauksena oli, että tajusin nopeasti uhkapelin olevan tuomittavaa.” Raamatun totuus antoi hänelle tarvittavan vaikuttimen. Hän onnistui kolmessa kuukaudessa siinä, mitä hän oli lykkäillyt kymmenen vuotta.

”Joka tuulta tarkkaa, ei kylvä; ja joka pilviä pälyy, ei leikkaa”, sanoo Raamattu Saarnaajan kirjan 11:4:ssä. Jos siis vakava vitkastelu tai tavaksi tullut myöhästely tuottaa sinulle harmia, sinun on viisasta tarkastella vakavasti arvojesi tärkeysjärjestystä ja tapojasi. Äläkä sen jälkeen enää vitkastele.

[Kuva s. 9]

Ennen kuin tajuatkaan, ilta on kulunut. Tehtävä, johon olit aikonut ryhtyä, saa odottaa aikaa parempaa

[Kuva s. 10]

Jatkuva myöhästely on paha tapa

[Kuva s. 11]

Paine voi johtaa vitkasteluun