Voidaanko tuhlaavaisuudelle tehdä mitään?
MITÄ ajattelisit ihmisestä, joka käytettyään paljon aikaa ja rahaa ruoan hankkimiseen kaupasta menisi oitis roskatynnyrin luo ja heittäisi osan ostamastaan ruoasta pois? Niin kovasti kuin tällainen järkyttääkin sinua, monissa hyvinvointivaltioitten kotitalouksissa toimitaan nykyään suurin piirtein näin. Onko tilanne tällainen sinunkin kodissasi?
Ajattelehan: Tucson on 350000 asukkaan kaupunki Yhdysvaltain Arizonassa. Siellä pyrittiin paikallisen yliopiston antropologian professorin johtamalla tutkimuksella selvittämään, mitä kaupunkilaiset olivat antaneet kuljettaa kaatopaikalle. Havaittiin, että he olivat joka vuosi heittäneet pois noin 9500 tonnia syömäkelpoista ruokaa, jolla olisi voitu vuosittain pitää 4000 perhettä ruoassa! Toisen tutkimuksen mukaan erään osavaltion asukkaat heittävät joka vuosi menemään noin puolentoista miljardin markan arvosta uudelleen käytettäväksi kelpaavaa metallia, lasia ja paperia, joista suurinta osaa ei enää koskaan käytetä hyväksi.
Vaikka Yhdysvallat onkin pahimpia syntipukkeja, se ei ole ainut tuhlaavaisuudesta kärsivä maa. Muutkin teollisuusmaat ovat melkoisia tuhlareita. Länsi-Saksassa ja Englannissa syntyy kummassakin vuosittain yli 160 miljoonaa tonnia jätteitä. Vaikka osa Englannin teollisuusjätteistä käytetään uudelleen, kotitalousjätteiden hyväksikäyttö on lähes olematonta. Eräs japanilainen sanomalehti sanoi Japanin kotitalouksissa syntyvän 38000 tonnia jätteitä päivässä. Tällaiset luvut kuvastavat nyky-yhteiskunnan tuhlaavaista asennetta. Eräs newyorkilainen sanoikin sattuvasti: ”Me olemme kertakäyttöyhteiskunta; meidät on opetettu heittämään kaikki menemään.”
Tällainen on varmasti hyvin kaukana esimerkiksi monien Yhdysvallat muulle maailmalle avanneitten uudisasukkaitten suhtautumistavasta. Heidän tunnuslauseenaan oli: ”Älä tuhlaa äläkä halua.” Todennäköisesti juuri tämä varovainen asenne on myötävaikuttanut siihen, että monet amerikkalaiset ovat päässeet nauttimaan jonkinmoisesta vauraudesta. Miksi suhtautumistavan pitäisi siis olla nykyään erilainen? Entä voimmeko me yksilöinä tehdä tuhlaavaisuudelle mitään?
Yltäkylläisyyden huuma
On mielenkiintoista tarkastella, miten noiden säästäväisten uudisasukkaitten aikaansaama vauraus on tehnyt esimerkiksi juuri amerikkalaisesta yhteiskunnasta tuhlareitten yhteiskunnan. Kun Yhdysvallat alkoi kasvaa ja ihmiset keksivät maan tarjoamat rikkaudet, he kehittivät teollisuutta elämän välttämättömyyksien tuottamiseksi. Mutta vähitellen ihmisten perustarpeet tulivat tyydytetyiksi, ja tehtailijat alkoivat tuottaa ylellisyystavaroita.
Tehtailijat huomasivat myös, että jos he tekisivät tuotteistaan niin lujia ja kestäviä kuin tekniikka mahdollistaisi, markkinat lopulta tyrehtyisivät, eivätkä asiakkaat kovinkaan usein ostaisi uusia tuotteita. Niinpä jotkin yhtiöt päättivät tehdä ala-arvoisia tuotteita, mutta niiden kehno laatu tuli tunnetuksi ja tällaiset valmistajat menettivät asiakkaita. Mitä teollisuus nyt tekisi taatakseen kasvunsa?
Vastauksena oli tuotteitten suunniteltu vanheneminen ja hyökkäävä mainonta. Mainostoimistot auttoivat monia valmistajia tajuamaan, ettei niiden tarvitse heikentää tuotteittensa laatua, vaan ne voisivat jatkuvasti muuttaa vaikkapa vain tuotteittensa ulkonäköä. Kuluttajat saataisiin näin vakuuttuneiksi siitä, että heidän vanhat tuotteensa eivät ole enää käyttökelpoisia eivätkä haluttuja.
Ne olivat siis nyt vanhentuneita, vanhanaikaisia! Mainostoimistot alkoivat maanitella yleisöä uskomaan, että se mitä heillä nyt oli voitaisiin korvata jollakin paljon paremmalla – oli se sitten mitä tahansa. Ihmisille kerrottiin, että luopumalla vanhasta ja ostamalla uutta he hyötyisivät aineellisesti, heitä kunnioitettaisiin ja ihailtaisiin ja heidän elämänsä nousisi uudelle tasolle. Pian ihmiset alkoivat uskoa tähän, ja teollisuuden kasvu oli taattu. Mutta samalla tuli myös nykyinen tuhlaavainen asenne vallitsevaksi. Lisäksi tuli näkyviin muitakin vakavia ongelmia, jotka vaikuttavat meidän kaikkien elämänlaatuun.
Saastuminen, luonnonvarojen rajallisuus ja ristiriidat
1. Ensimmäinen ongelma oli ympäristön valtava saastuminen. Kaikki hylätyt tavarat oli pantava jonnekin, ja pian ihminen oli hukkumassa jätekasoihin.
Jotkut ajattelivat ongelman ratkeavan sillä, että kaikki jäte haudataan maahan, jossa se pian hajaantuisi luonnontilaisiin aineosiinsa. Mutta teollisuus kuitenkin kehitti yhä enemmän vaikeasti hävitettäviä materiaaleja, kuten muoveja ja korkealuokkaisia metalliseoksia, jotka eivät hajaannu yhtä helposti kuin jotkin vanhemmista materiaaleista. Jälleen oli edessä se, mitä kaikille jätteille pitäisi oikein tehdä.
Jotkin maat koettavat käyttää tällaisia jätemateriaaleja uudelleen. Tässä on kuitenkin onnistuttu vain heikosti, ja se johtuu pohjimmaltaan siitä, että useimpien valmistajien on helpompaa ja halvempaa käyttää käyttämättömiä materiaaleja. Viime aikoina on kehitetty menetelmiä joidenkin jätteiden käyttämiseksi polttoaineena, mutta tämäkään ei ole ongelmatonta.
Ensinnäkään kaikki jätteet eivät kelpaa polttoaineeksi; niinpä jäte täytyy ensin käsitellä. Jätteitä kyllä pystytään polttamaan tehokkaasti, mutta monilla yhtiöillä ei ole varaa hankkia tarvittavia laitteita. Vaikka ihminen onkin ponnistellut tässä suhteessa, ympäristön roskaantuminen ja saastuminen vain pahenee.
2. Toinen pelottava puoli tuhlaavaisuudessa on luonnonvarojen rajallisuus. On ilmeistä, että hupenevien luonnonvarojen lisääntynyt uudelleenkäyttö voisi auttaa. Mutta edellä mainittujen pulmien lisäksi ongelmana on vielä energiavarojen hupeneminen, sillä valmistusmenetelmien ylläpitämiseen tarvitaan toki energiaa.
Eniten nykyään ollaan huolestuneita öljyn ja luonnonkaasun riittävyydestä, sillä ne ovat teollisuusmaiden tärkeimpiä polttoaineita. Useimmat vaihtoehdoista, kuten aurinko- ja ydinenergia, ovat joko liian kalliita harkittavaksi tai eivät ole vielä käyttökelpoisia. Tällä haavaa turvaudutaan uusien löytöjen toivossa tilapäistoimiin, mutta jollei ihmisten suhtautuminen tuhlaavaisuuteen muutu, edessä on väistämättä vaikeuksia.
3. Kolmas ja kenties vähiten näkyvä ihmisten tuhlaavaisuuden luoma ongelma on vauraitten maitten ja kehitysmaitten välisten suhteiden kiristyminen. Kehitysmaat valittavat yhä useammin sitä, että ne saavat kovin vähän aineellista apua hätää kärsivälle väestölleen.
Samanaikaisesti vauraissa maissa teurastetaan karjaa, tuhotaan satoja ja annetaan elintarvikkeitten pilaantua, jotta hinnat pysyisivät vakaina. Kehitysmaat ovat alkaneet esiintyä yhdessä niin sanottuna kolmantena maailmana. Joissakin tapauksissa näistä maista tuntuu, että saadakseen haluamansa niiden on yllytettävä jokin suurvalta jossain asiassa toista vastaan. Tällainen johtaa ristiriitoihin.
Mitä sinä voit tehdä?
Eräät ihmiset näkivät ennalta monet nykyisistä ongelmistamme, ja he ponnistelivat kovasti kertoakseen toisille mitä tulevaisuus toisi tullessaan. On osin heidän ansiotaan, että nykyään monissa maissa on lakeja, joilla pyritään vähentämään saastumista ja jätemääriä, ja että luonnonvarojen säilyttämisestä ollaan yhä kiinnostuneempia. Silti ihmisiä yhä ajaa tuhlaavaisuuteen halu saada uusinta ja parasta piittaamatta siitä, miten se vaikuttaa muissa maissa asuviin ihmisiin tai tuleviin sukupolviin. Siksi meidän kaikkien tulisi pyrkiä taistelemaan tuhlaavaisia taipumuksia vastaan, jotka ovat leimaa antavia koko nyky-yhteiskunnalle.
Vauraissa maissa voi esimerkiksi syömäkelpoisesta ravinnosta mennä jopa 15 prosenttia hukkaan, jolloin sanokaamme 300000 – 400000 asukkaan kaupungissa saattaa vuoden aikana haaskaantua miljoonien markkojen arvosta ravintoa. Voitko välttää ravinnon haaskausta kodissasi? Voit kenties pienentää ruoka-annoksia ja luopua vähemmän pidetyistä ruokalajeista. Tai voit liittää ruoantähteet seuraavaan ateriaan. Etelä-Kalifornian yliopistossa ”eräs opiskelija pystyi perheensä syömätapoja muuttamalla säästämään ruokamenoissa yli 5000 markkaa vuodessa”.
Pelkästään se, että tajuaa säästäväisyyden tärkeyden, auttaa jo paljon. Mutta paljon auttaa sekin, jos tajuamme, ettei kaikki mitä meillä on, ole käyttökelvotonta vain siksi että markkinoille on tullut jotain uutta. Nykyään julkaistaan paljon lehtiä ja kirjoja, joissa neuvotaan miten voi korjata autoaan, kotiaan, huonekalujaan ja kodinkoneitaan. Tällaisiin korjauksiin käytetty raha tulee moninkertaisesti takaisin arvonnousuna, mitä taas ei voida sanoa siitä rahasta, joka tarvitaan uusien tavaroiden tai koneiden ostamiseen.
Meidän on tietenkin tajuttava, että joissakin tapauksissa jonkin laitteen korjaaminen tulee paljon kalliimmaksi kuin uuden ostaminen. Ja kun jokin kone on kulunut loppuun, on yleensä halvempaa ostaa tilalle uusi. Joskus uusiin malleihin on tehty myös tuntuvia, tehokkuutta lisääviä parannuksia. Monesti on kuitenkin niin, että elämä on yksinkertaisempaa ja vähemmän pettymyksiä tuottavaa, jos me käytämme sitä mitä meillä jo on, sen sijaan että koettaisimme jatkuvasti hankkia kaikkea sitä mikä on viimeistä huutoa. Mikä vielä tärkeämpää, jos kukin meistä suhtautuu tuhlaavaisuuteen vakavasti, tarkastelemamme ongelmat pienenevät.
Paras ratkaisu
Epäilemättä monet eivät halua muuttaa tuhlaavaisia tapojaan. He voivat väittää, että joidenkin maitten talous on suorastaan kansan tuhlaavaisuuden varassa. On totta, ettei nykyinen poliittinen ja kaupallinen rakennelma kestäisi suurta muutosta. Mutta onko nykyisen ahneutta ja tuhlaavaisuutta edistävän järjestelmän säilyminen tärkeämpää kuin ihmissuvun tuleva terveys ja onnellisuus? Ei varmasti! Tarkastelkaamme siksi lyhyesti vaihtoehtoa: Jumalan hallitusvaltaa!
Voidaksemme arvostaa tämän viisautta meidän tarvitsee vain tutustua maapallon kiertokulkuihin. Tarkastelkaamme ensiksi veden kiertokulkua. Vesi sataa maahan, ja ihminen käyttää sitä monin tavoin. Se ei sen jälkeen joudu hukkaan vaan puhdistuu joissa ja haihtumisen yhteydessä ja aloittaa kiertonsa uudelleen.
Sitten on myös ravintoketjuja. Ainekset, joita kasvit ja eläimet käyttävät, palautuvat jatkuvasti takaisin luontoon pitämään huolta tulevista sukupolvista.
Edelleen Jumala on hyödyntänyt erittäin tehokkaasti maapallon auringosta saamaa energiaa. Sen säteily ei ainoastaan pidä maapalloa miellyttävänä ihmiselle vaan myös kasvillisuus käyttää sitä tuottaakseen puuainetta ja fossiilisia polttoaineita, joita ihminen voi myöhemmin käyttää hyödykseen. Vain maapallon Luoja ja Suunnittelija voi ylläpitää olosuhteita, joissa ihmissuvun tarpeet tulevat näin hyvin tyydytetyiksi.
Jumala on jopa luvannut, että hän pian ”saattaa turmioon ne, jotka turmelevat maan”. (Ilmestys 11:18) Hän perustaa puhtaan yhteiskunnan, jossa ei ole saastumista eikä jätteitä, poistamalla ne, jotka itsepintaisesti säilyttävät tuhlaavaisen asenteensa, ja opettamalla niitä, jotka hyväksyvät hänen hallitusvaltansa. Tällainen on se yhteiskunta, jota hänen Valtakuntansa tulee hallitsemaan. – Matteus 6:9, 10; Daniel 2:44.
[Kuva s. 25]
Jätekasojen hävittäminen käy yhä vaikeammaksi