Köyhistä maista tulee rikkaiden maiden kaatopaikkoja

MYRKYLLINEN lasti oli harhaillut ei-toivotun orvon tavoin laivasta ja satamasta toiseen etsien paikkaa, johon se saisi jäädä. Yhtätoistatuhatta tynnyrillistä myrkyllisiä hartseja, torjunta-aineita ja muita vaarallisia kemikaaleja oli kuljetettu edestakaisin Djiboutista Afrikasta Venezuelaan, Syyriaan ja Kreikkaan. Lopulta yhdellä näistä rahtialuksista vuotavat tynnyrit alkoivat aiheuttaa vahinkoa miehistölle. Yksi mies kuoli, ja useimmille muille myrkkylasti aiheutti iho-, munuais- ja hengityselinsairauksia.

Laivat, rekat ja junat, jotka ovat täynnä vastaavanlaisia vaarallisia jätteitä, kulkevat maapalloa ristiin rastiin etsien paikkaa, johon ne voisivat jättää lastinsa. Hyvin usein niihin maihin, jotka jo ennestään ovat köyhyyden, nälän ja sairauksien runtelemia, syydetään tonneittain myrkkyjä ja likaista roinaa. Luonnonsuojelijat pelkäävät, että milloin tahansa voi sattua ekologinen suuronnettomuus.

Vanhat maalit, liuotteet, renkaat, akut, ydinjäte sekä lyijyä ja PCB:tä sisältävä jäte eivät ehkä kuulosta puoleensavetäviltä, mutta ne herättävät suurta mielenkiintoa kasvavalla teollisuusjätteiden kuljetus- ja käsittelyalalla. Ironista on se, että mitä tiukemmin valtio suhtautuu ympäristökysymyksiin, sitä enemmän sen teollisuusyritykset vievät ongelmajätteitä ulkomaille. Lontoolaisessa viikkolehdessä The Observer sanottiin, että teollisuusmaiden häikäilemättömät yhtiöt ”vievät vuosittain lähes 20 miljoonaa tonnia myrkyllisiä kemikaaleja hävitettäväksi kolmannen maailman maihin”. Lainsäädännössä olevien aukkojen ja lain täytäntöönpanon löyhän valvonnan vuoksi Afrikan, Aasian ja Latinalaisen Amerikan maaperään joutuu tuhansia tonneja myrkyllisiä jätteitä.

Ei ole mikään ihme, että jätteiden vieminen kehitysmaihin tuntuu näistä yhtiöistä houkuttelevalta. Kustannuksissa voidaan säästää valtavasti, jos löydetään sopiva paikka. Esimerkkinä tästä käy risteilyalus nimeltä United States, joka oli aikoinaan amerikkalaisten matkustajalaivojen upea lippulaiva. Se ostettiin vuonna 1992, jotta se voitaisiin kunnostaa loistoristeilijäksi. Siinä oli asbestia luultavasti enemmän kuin missään muussa vesillä olevassa laivassa. Yhdysvalloissa asbestin poistaminen olisi tullut maksamaan 100 miljoonaa dollaria. Laiva hinattiin Turkkiin, missä työ tulisi maksamaan kaksi miljoonaa dollaria. Turkin hallitus ei kuitenkaan antanut hankkeelle lupaa – oli liian vaarallista sallia se, että vajaat 50000 neliömetriä syöpää aiheuttavaa asbestia poistettaisiin heidän maassaan. Laiva hinattiin lopulta erään toisen maan satamaan; tuossa maassa ympäristöä koskevat määräykset eivät ole yhtä tiukkoja.

Vaarallista jätteenkäsittelyä

Kehitysmaissa toimivat länsimaiset yritykset saattavat mielellään pitää itseään köyhien hyväntekijöinä. Harvey Alter Yhdysvaltain kauppakamarista väittää, että ”jätteiden vienti- ja käsittelyala kohottaa elintasoa näissä maissa”. Mutta kun näiden yritysten ulkomaista liiketoimintaa tutkittiin, saatiin selville, että useimmissa tapauksissa yritykset eivät kohota elintasoa vaan ”pikemminkin maksavat vain paikallista vähimmäispalkkaa, pilaavat ympäristöä ja myyvät tuotteita, joista jotkin ovat vaarallisia ja valheellisesti markkinoituja”.

Myös paavi Johannes Paavali II ilmaisi äskeisessä kehitysmaiden saastumista käsitelleessä seminaarissa olevansa huolissaan asiasta. Paavi sanoi: ”On suuri vääryys, että rikkaat maat käyttävät hyväkseen köyhien maiden heikkoa taloutta ja lainsäädäntöä viemällä niihin sellaista tekniikkaa ja sellaisia jätteitä, jotka turmelevat ympäristöä ja ihmisten terveyttä.”

Tyypillinen esimerkki voidaan ottaa Afrikan eteläosista, missä on maailman suurin elohopeajätteiden käsittelylaitos. ”Yhdessä tuon maanosan pahimmista saasteskandaaleista”, kuten tapahtunutta on kutsuttu, nämä ongelmajätteet tappoivat yhden työntekijöistä, eräs toinen vaipui koomaan ja kolmanneksen työvoimasta kerrotaan kärsivän jonkinlaisesta elohopeamyrkytyksestä. Joissakin teollisuusmaissa hallitukset kieltävät tiettyjen elohopeajätteiden hävittämisen tai asettavat sille tiukkoja rajoituksia. Ainakin yhdestä tällaisesta maasta yritysten laivat vievät vaarallisen lastinsa Afrikkaan. Eräs tutkijaryhmä löysi kyseisestä laitoksesta 10000 elohopeatynnyriä, jotka olivat peräisin kolmesta ulkomaisesta yhtiöstä.

Se, että aineita lähetetään kehitysmaihin käsiteltäviksi hyötykäyttöä varten, kuulostaa paljon paremmalta kuin se, että näitä maita käytettäisiin jätteiden kaatopaikkana. Silloin voidaan saada arvokkaita tuotteita, järjestää työpaikkoja ja piristää taloutta. Mutta kuten edellä mainittu raportti Afrikan eteläosista osoittaa, tällaisesta toiminnasta voi olla myös tuhoisat seuraukset. Niiden jätteenkäsittelymenetelmien yhteydessä, joiden avulla näistä aineista saadaan arvokkaita lopputuotteita, voi vapautua vaarallisia kemikaaleja, jotka saastuttavat ympäristöä sekä aiheuttavat sairauksia työntekijöille ja joskus tappavat heitä. New Scientist -lehdessä sanotaan: ”Ei ole epäilystäkään siitä, että toisinaan jätteistä hankkiudutaan vastuuttomasti eroon kierrätyksen varjolla.”

U.S.News & World Report -lehdessä kuvailtiin, millaisia menetelmiä tässä käytetään: ”Aggressiivisten jätteidenmyyjien on helppo kaupata kehitysmaihin myrkyllistä jätevesilietettä ’orgaanisena lannoitteena’ tai käytöstä poistettuja torjunta-aineita ’maanviljelyn apukeinona’, kun he käyttävät hyödykseen valheellisia tuoteselostuksia, lainsäädännössä olevia aukkoja ja asiantuntemuksen puutetta.”

Ulkomaisessa omistuksessa olevat tehtaat (maquiladoras) ovat lisääntyneet Meksikossa. Ulkomaisten yhtiöiden pääasiallisena tavoitteena on välttää tiukkoja ympäristömääräyksiä ja hyödyntää määrättömästi tarjolla olevaa pienipalkkaista työvoimaa. Kymmenettuhannet meksikolaiset asuvat hökkeleissä lähellä kanavia, joissa virtaa mustaa, saastunutta vettä. ”Vuohetkaan eivät suostu juomaan sitä”, sanoi muuan nainen. Eräässä yhdysvaltalaisen lääkäriliiton raportissa raja-aluetta kutsuttiin ”todelliseksi likakaivoksi ja tarttuvien tautien kasvualustaksi”.

Eivät ainoastaan tuholaiset kuole

”Miten jokin valtio voi kieltää jonkin myrkyn omassa maassaan ja silti valmistaa sitä myytäväksi muihin maihin? Missä on moraali?” kysyi khartumilainen agronomi ja hyönteismyrkkyjen asiantuntija Arif Jamal. Hän näytti valokuvia tynnyreistä, joissa luki: ”Ei rekisteröity käyttöön” – siinä teollisuusmaassa, josta ne tulivat. Ne löydettiin sudanilaiselta luonnonsuojelualueelta. Niiden lähellä oli suuret määrät kuolleita eläimiä.

Eräs rikas maa ”vie ulkomaille vuosittain yli 200 miljoonaa kiloa torjunta-aineita, jotka on kielletty, joille on asetettu rajoituksia tai joille ei ole annettu käyttölupaa kotimaassa”, kerrotaan The New York Timesissa. Heptaklori on sukua DDT:lle ja aiheuttaa syöpää, ja sen käyttö kiellettiin ruoka-aineiden viljelyssä vuonna 1978. Sen keksinyt kemiantehdas jatkaa kuitenkin sen valmistusta.

Eräässä YK:n tutkimuksessa saatiin selville, että ”erittäin myrkyllisiä torjunta-aineita” oli runsaasti saatavilla ainakin 85 kehitysmaassa. Joka vuosi nämä kemikaalit aiheuttavat äkillisen myrkytyksen noin miljoonalle ihmiselle ja tappavat kenties 20000 ihmistä.

Tupakkateollisuutta voitaisiin sanoa tuhoisan ahneuden tyyppiesimerkiksi. Scientific American -lehden artikkelissa ”Maailmanlaajuinen tupakkaepidemia” sanottiin: ”Tupakasta johtuvien sairauksien ja kuolemantapausten määrää kautta maailman ei voida liioitella.” Tupakoinnin keskimääräinen aloittamisikä alenee jatkuvasti, ja tupakoivien naisten määrä lisääntyy hätkähdyttävästi. Vaikutusvaltaiset tupakkayhtiöt, jotka ovat liitossa viekkaiden mainostajien kanssa, valloittavat kehitysmaiden suunnattomia markkinoita. Sairauksien turmelemien ja kuolleiden ruumiiden vana rumentaa heidän tietään rikkauksiin.a

On kuitenkin sanottava, etteivät kaikki yhtiöt jätä huomiotta kehitysmaiden hyvinvointia. Jotkin yhtiöt pyrkivät harjoittamaan rehtiä ja vastuuntuntoista liiketoimintaa kehitysmaissa. Esimerkiksi eräs yhtiö antaa työntekijöilleen eläkkeen, avustaa heitä terveydenhoidossa ja maksaa heille palkkaa kolme kertaa enemmän kuin vaaditaan. Eräs toinen yhtiö on omaksunut lujan kannan ihmisoikeuskysymyksissä, ja se on perunut kymmeniä sopimuksia ihmisoikeusloukkausten vuoksi.

Ulkokultaista peräytymistä

Vuonna 1989 Baselissa Sveitsissä pidetyssä YK:n kokouksessa allekirjoitettiin ongelmajätteiden vientiä maasta toiseen rajoittava sopimus. Se ei ratkaissut ongelmaa, ja New Scientist -lehdessä kerrottiin seuraavaa uudesta kokouksesta, jonka samat maat järjestivät maaliskuussa 1994:

”Vastaukseksi kehitysmaiden ilmaisemaan aiheelliseen närkästykseen 65 Baselin sopimuksen allekirjoittajamaata ottivat merkittävän edistysaskeleen, kun ne päättivät laajentaa sopimusta kieltämällä vaarallisten jätteiden viennin OECD-maista muihin maihin.”

Uusi päätös ei kuitenkaan näyttänyt miellyttävän teollisuusmaita. New Scientist -lehdessä todettiin huolestuneena: ”Uutiset siitä, että Yhdysvallat, Englanti, Saksa ja Australia yrittävät nyt kaivaa maata sopimuksen alta, herättävät levottomuutta. Yhdysvaltain hallitukselta julkisuuteen päässeet asiakirjat paljastavat, että se on ’kaikessa hiljaisuudessa’ yrittänyt diplomaattisin keinoin ’muuttaa’ kieltoa, ennen kuin se suostuu ratifioimaan sopimuksen.”

Tuomiopäivä ahneille

”Kuulkaa, rikkaat! Itkekää ja valittakaa, sillä teidät kohtaa kurjuus”, varoittaa Raamattu Jaakobin kirjeen 5:1:ssä (Uusi testamentti nykysuomeksi). Tuomion panee täytäntöön persoona, joka voi oikaista asiat: ”Jehova tekee vanhurskaita tekoja ja oikeudellisia päätöksiä kaikkien petollisesti riistettyjen hyväksi.” (Psalmit 103:6.)

Ne jotka elävät nyt ahdistavassa köyhyydessä, voivat lohduttautua sillä, että psalmin 72:12, 13 sanat täyttyvät pian: ”Hän vapauttaa köyhän, joka huutaa apua, sekä ahdistetun ja jokaisen, jolla ei ole auttajaa. Hän säälii alhaista ja köyhää ja pelastaa köyhien sielut.”

[Alaviite]

[Tekstiruutu s. 6]

Hengenvaarallista jätettä josta ei oikein tahdota päästä eroon

”Hengenvaarallinen ydinjäte kasautuu – selvää ratkaisua ei ole käsillä.” Tämä oli tiedepalstan otsikko The New York Timesissa viime maaliskuussa. ”Yksinkertaisin vaihtoehto on haudata se”, kirjoituksessa sanottiin. ”Mutta se on joutunut nyt arvostelun kohteeksi, kun tiedemiehet väittelevät ja liittovaltion elimet tekevät tutkimuksia siitä, voisiko ehdotetussa Nevadan maanalaisessa sijoituspaikassa tapahtua lopulta plutoniumjätteen aiheuttama ydinräjähdys.”

Tiedemiehet ovat esittäneet monia suunnitelmia siitä, miten maailman ylimääräisestä plutoniumista päästäisiin eroon, mutta kustannukset, erimielisyydet ja pelot ovat työntäneet suunnitelmat syrjään. Eräs monille epämieluisa idea on se, että jäte haudattaisiin mereen. Mielikuvituksellisempi ehdotus on se, että se singottaisiin aurinkoon. Ratkaisuksi on myös tarjottu sitä, että se poltettaisiin reaktoreissa. Mutta tämä vaihtoehto hylättiin, sillä siihen ”kuluisi satojatuhansia vuosia”.

Tri Makhijani Energian ja ympäristön tutkimuslaitokselta sanoi: ”Jokaiseen teknisesti toimivaan ratkaisuun liittyy poliittisia näkökohtia, jotka ovat erittäin vastenmielisiä, ja jokainen poliittisesti toimiva ratkaisu tahtoo olla teknisesti huono. Kenelläkään ei ole toimivaa kokonaisratkaisua tähän sotkuun, ei meilläkään.”

Tuottaessaan sähköä 60 miljoonaan kotiin – 20 prosenttia maan energiasta – Yhdysvaltain ydinvoimaloiden 107 reaktoria synnyttävät 2000 tonnia käytettyä polttoainetta joka vuosi, ja vuodesta 1957 lähtien käytetty polttoaine on tilapäisesti varastoitu ydinvoimaloihin. Ihmiset ovat odottaneet turhaan vuosikymmeniä, että hallitukset löytäisivät keinon, jolla siitä päästäisiin eroon. Yhdeksän presidenttiä on ollut virassa, ja 18 kongressia on esittänyt suunnitelmia ydinjätteen turvallisesta varastoinnista maanalaisiin tiloihin ja asettanut takarajoja sille, mutta vieläkään ei ole selvillä, mihin tämä hengenvaarallinen jäte, jonka täytyy olla suojattuna tuhansia vuosia, voitaisiin lopullisesti sijoittaa.

Tämän vastakohtana biljoonista Jehovan ylläpitämistä fuusioreaktoreista, kaikkeuden etäisistä tähdistä, ei aiheudu vaaraa, ja fuusioreaktorina toimiva aurinkomme, jota Jehova niin ikään pitää yllä, tekee elämän mahdolliseksi maapallolla.

[Lähdemerkintä]

UNITED NATIONS/IAEA

[Kuva s. 7]

Myrkylliset kemikaalit pilaavat juoma- ja pesuveden

[Kuva s. 7]

Lapset leikkivät vahingollisten tai jopa hengenvaarallisten jätteiden seassa