Voidaanko pelottavista kemiallisista jätteistä päästä eroon?
YKSISTÄÄN Yhdysvalloissa teollisuus tuottaa joka minuutti 70 tonnia vaarallisia kemiallisia jätteitä. Alle kymmenesosa siitä käsitellään asianmukaisesti. Suomessa syntyy vuosittain noin 200000 tonnia sellaisia jätteitä, jotka vaativat käsittelyä erityisessä laitoksessa. Koska kaikkia jätteitä ei käsitellä asianmukaisesti, on hyvin mahdollista, että osa tästä myrkkyvirrasta tunkeutuu sinunkin elämääsi.
Mikä estää asianmukaisen käsittelyn?
AHNEUS. Turvalliset menetelmät ovat kalliita. Sen asemesta monet yhtiöt kuljettavat jätteensä laittomasti kaatopaikalle, koska se tulee halvaksi. Jätteiden asiallinen käsittely voi Yhdysvalloissa maksaa tynnyriä kohti 20–155 dollaria, kun taas laittomasti jätteitä kuljettavat ja hautaavat hoitavat tehtävän joillakin seuduilla 1,5 dollarilla tynnyriä kohti.
TALOUSJÄRJESTELMÄ. Joillekin yhtiöille omien kemiallisten jätteiden asianmukainen käsittely merkitsisi hintojen korottamista tai jopa taloudellista perikatoa. Voitaisiin menettää miljoonia työpaikkoja. Talousjärjestelmä murentuisi. Siksi hallitukset ja osa työntekijöistä ovat haluttomia protestoimaan kovin voimakkaasti jätteiden aiheuttamaa saastumista vastaan.
Eivätkö ihmiset voi tehdä mitään?
Vaarallisia kemikaaleja on löydetty äidinmaidosta Ruotsissa, Saksassa, Japanissa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa. ”Kun dioksiinia, PCB:n ja PBB:n kaltaiset kemikaalit voivat muuttaa äidinmaidon myrkyksi, jokin on vialla”, sanotaan kirjassa The Poison That Fell from the Sky.
Kuitenkin kun me tutkimme kaikkeutta tai vaikka vain omaa kiertotähteämme siellä missä ihminen ei ole turmellut sitä, me näemme todisteita järjestyksestä, kauneudesta ja poikkeuksellisesta suunnittelusta. ”Sen väittäminen, että yhtä monimutkainen maailma kuin meidän maailmamme ilmaantui sattumalta kaaoksesta, olisi yhtä järkevää kuin jos väittäisi Shakespearen näytelmien olevan kirjapainossa riehuneitten apinoitten käsialaa”, kirjoitti kirjailija Merril C. Tenny. Tämä ”monimutkainen” maailma on lähtöisin Jumalasta. Ei varmasti tunnu järkevältä, että Jumala seuraisi joutilaana, kun ihminen tuhoaa sitä.
Maailman paras menekkiteos tarjoaa ratkaisun
Koska maan Luoja tietää, että ongelman syy on maailman järjestelmässä, hän ilmoittaa Sanassaan Raamatussa, että tämä järjestelmä tulee päättymään. Hänen Kristuksen alaisuudessa oleva valtakuntansa hallitsee silloin puhdistettua maata, joka on täynnä vanhurskaita ihmisiä. (Matt. 24:3; Ps. 37:10, 11, 29) Mutta kun ajatellaan miten kauheaa vahinkoa on aiheutunut maalle ja sen asukkaille varsinkin muutaman viime vuosikymmenen aikana, voidaan kysyä: miksi Jumala on sallinut tällaisia suuria onnettomuuksia?
Pysähdy ajattelemaan: 1900-luvun sarastaessa teknologia kehittyi nopeasti. Nykyaikainen kemia esitti suurenmoisia lupauksia. Eräs vuonna 1939 julkaistu uutinen oli otsikoitu: ”Kemistit luovat uuden maailman.” Millaisen ”uuden maailman” he ovat nyt, 41 vuotta myöhemmin, luoneet! Eräs italialainen kirjailija tunnusti Seveson onnettomuuden jälkeen:
”Ehdoton luottamuksemme tieteeseen ja sen kykyyn parantaa maailma sairauksistaan on mennyttä. Seveson synnyttämä levottomuus . . . herättää niiden omassatunnossa, joilla sellainen on, hämmentävän kysymyksen: ’Mihin me olemme menossa?”’
Eikö näytä ilmeiseltä, että Jumalasta piittaamaton menettelytapa johtaa lopulta tuhoon? Meillä ei olisi näin vakuuttavia todisteita, jos Jumala olisi keskeyttänyt tapahtumien kulun aiemmin, edes muutama vuosikymmen sitten. On varmasti osoitettu tehokkaasti, että ihminen ei pysty ohjaamaan askeleitaan riippumattomana Jumalasta. (Jer. 10:23) Monet nöyrät ihmiset tajuavat tämän, ja he luottavat Jumalaan ja Raamatun ohjeisiin. He odottavat aikaa, jolloin Jumala poistaa ne, jotka eivät välitä hänen laeistaan.
Millainen maailma se on? Ensinnäkin saasteeton! Silloin totellaan ohjetta: ”Sinun tulee rakastaa lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”, mikä merkitsee esimerkiksi sitä, että ”rakkaus ei aikaansaa lähimmäiselle pahaa”. Myrkylliset kemialliset kaatopaikat aikaansaavat lähimmäiselle pahaa. Rakkaus kieltää ne. – Room. 13:9, 10.
Merkitseekö tämä sitä, että kaikki teollisuus häviää ja ihmiskunta palaa alkeellisiin aikoihin? Raamattu ei sano niin. Nykyään kemiallisten tuotteiden valmistus ei itsessään saastuta, mutta myrkyllisten jätteiden huolimaton käsittely saastuttaa. Jumalalta saatava lisääntyvä tieto hänen luomakunnastaan voisi helposti tarjota uusia menetelmiä, joilla ilman, veden ja maaperän saastuminen voidaan välttää. Esimerkiksi nykyäänkin tiedemiehet ovat tutkimuksillaan saaneet selville, että vesihyasintit voivat ”syödä” saasteita, ja niitä kerrotaan jo käytettävän raa’an viemäriveden samoin kuin joidenkin kemiallisten jätteiden käsittelemiseen.
Riippumatta siitä mitä Jumalan hyväksymää ihmiset silloin tekevätkin, me voimme olla varmat siitä, että ”ei missään . . . tehdä pahaa eikä vahinkoa”. – Jes. 11:9.
[Tekstiruutu s. 14]
TURVALLISINA PIDETTYJÄ KÄSITTELYMENETELMIÄ
POLTTO KORKEASSA LÄMPÖTILASSA Jotkin kemikaalit tehdään vaarattomiksi polttamalla ne hyvin korkeassa lämpötilassa – jopa 1300 asteessa.
KEMIALLINEN JÄHMETTÄMINEN Jotkin jätteet pannaan reagoimaan toisen kemiallisen aineen kanssa ja siten kovettumaan sementin tavoin, ja tietojen mukaan syntynyt jähmeä aine voidaan haudata turvallisesti maahan.
KOMPOSTOINTI Orgaanisia jäteyhdisteitä on sijoitettu maa-ainekseen, jossa tietyt bakteerit voivat tehdä ne vaarattomiksi.
MYRKYLLISYYDEN POISTO MIKROAALTOPLASMALLA Voimakkaita mikroaaltoja suunnataan kohti kantokaasua, tavallisesti happea, niin että syntyy hehkuva massa. Jäte hajoaa, kun se ruiskutetaan tähän plasmaan.
[Kuva s. 15]
Jumalan valtakunta puhdistaa pian maan kaikista saasteista ja mahdollistaa paratiisin, jossa maa ja vedet ovat puhtaita