Pitäisikö sinun varoa kieliä, ääniä ja hurmostilaa?
Herätkää-lehden Etelä-Afrikan-kirjeenvaihtajalta
ERÄÄN eteläafrikkalaisen helluntaiseurakunnan sunnuntai-illan tilaisuus oli täydessä käynnissä. Parhaillaan tapahtui ihme. Muuan aasialainen nainen nousi ylös ja alkoi puhua jollain vieraalla kielellä. ’Se on varmaankin jokin ilmoitus Jumalalta!’ hänen palvojatoverinsa ajattelivat.
Jokin tässä esityksessä vaikutti kuitenkin eräästä toisesta naisesta ja hänen tyttärestään oudolta. He kysyivät pastorilta, mitä tuo nainen oli oikeastaan sanonut. Heidän yllätyksekseen pastori, joka ymmärsi naisen puhumaa kieltä, myönsi hänen purkauksensa olleen karkea ja säädytön. Vielä hämmentävämpi oli hänen tunnustuksensa, jonka mukaan ”on olemassa sekä hyviä että pahoja henkiä”.
Sinulle on kenties opetettu, että jotkin ilmiöt, esimerkiksi kielilläpuhuminen, ovat osoituksia pyhän hengen toiminnasta. Siinä tapauksessa edellä kerrottu kokemus saattaa järkyttää sinua. Puhuisivatko ”pahat henget” kirkossa? Ennakkoluulottomien ihmisten on varmasti syytä tutkia, onko tällainen käytös todella lähtöisin Jumalasta.
Tutkija Barbara Rosen, joka on toimittanut kirjan nimeltä Witchcraft (Noituus), on pannut merkille, että palvontaan usein liittyvät kouristukset, epätavallisen voiman osoitukset ja harhanäyt ovat kaikki ominaisia pahojen henkien vallassa oleville ihmisille. Tämä kirjailija toteaa kuitenkin, että ”sadat Afrikassa (ja Amerikan syrjäseuduilla) toimivat nimikristilliset lahkot pitävät yhä kouristusten kautta saatua hurmostilaa ’Pyhän Hengen laskeutumisena’, ja keskittävät palvontansa tämän tilan saavuttamiseen”. – Kursivointi meidän.
Voisiko sitten olla niin, että pahat henkiluomukset pettävät vilpittömiä palvojia? ’Miten se voisi olla mahdollista?’ saatat kysyä. ’Eikö Raamatussa nimenomaan kerrota Jumalan palvelijoiden saaneen tällaisia osoituksia pyhän hengen toiminnasta?’
Kielilläpuhuminen
Jumala soi yliluonnollisen kielilläpuhumisen lahjan ensimmäisen kerran noin 120:lle Kristuksen opetuslapselle, jotka olivat kokoontuneet Jerusalemiin juutalaisten helluntaijuhlan aikana vuonna 33. Mutta oliko kyseessä pelkästään mahtava näytös, jonka tarkoituksena oli vetää uteliaitten ihmisten huomio puoleensa? Ei, vaan Raamattu osoittaa selvästi, että kielilläpuhumislahja annettiin, jotta Jerusalemiin tulleille ulkomaalaisille voitiin antaa todistusta, sillä heidänkin täytyi saada tietää ”Jumalan suurenmoisuuksista”. (Apostolien teot 2:8–11; 1:15) Nuo ”kielet” eivät olleet mitään siansaksaa eivätkä hävyttömyyksiä. Niitä voitiin selvästi ymmärtää.
Tämä lahja oli osa varhaiskristittyjen palvontaa. Apostoli Paavali osoitti kuitenkin 1. Korinttolaiskirjeen 13:8:ssa: ”Mikäli on kieliä, ne tulevat lakkaamaan.” Kun seurakunnat kasvoivat ja kypsyivät, näitä ”kieliä” ei enää tarvittu.
Entä sitten nykyajan yliluonnolliset ”kielet”? Kuten alussa osoitimme, tuollaisen ”yliluonnollisen” puheen sisältö voi olla kaikkea muuta kuin jumalista. Muuan entinen hindupappi, joka liittyi erääseen helluntaiseurakuntaan, sanoi näistä palvojista edelleen, että toisinaan jotkut ”jopa mainitsevat hindujumalien nimiä, huutaen esimerkiksi: ’Siva, Siva, Siva.’”
Kun jonkin kirkkokunnan jäsen puhuu vierailla kielillä, kukaan ei tavallisesti tiedä, mitä hän sanoo. Apostoli Paavali kuitenkin totesi: ”Siksi rukoilkoon se, joka puhuu jollakin kielellä, että hän voisi tulkita.” (1. Korinttolaisille 14:13) Tätä neuvoa noudatetaan hyvin harvoin. Käsittämätön mongerrus ei varmasti muistuta lainkaan niitä järjestyksellisiä osoituksia Jumalan hengen toiminnasta, joita ensimmäisellä vuosisadalla eläneet kristityt saivat kokea. Tuollaisessa mongerruksessa on pikemminkin demonisen petoksen leima.
Hurmostila
Jumala on käyttänyt sanomiensa välittämiseen myös hurmostilaa. Esimerkiksi apostoli Pietari joutui hurmostilaan, joka valmisti häntä henkisesti ensimmäisten ympärileikkaamattomien pakanakristittyjen kastamiseen. (Apostolien teot 10:9–48) Tarkoituksenmukainen hurmostila on kuitenkin aivan toisenlainen kuin ne hurmostilat, joihin ihmiset nykyään joutuvat.
Etelä-Afrikan Durban-nimisessä kaupungissa ilmestyvässä Daily News -sanomalehdessä kuvailtiin hindujumalatar Draupadiammanille omistettua tulessakävelyseremoniaa seuraavasti: ”Kulkue lähtee liikkeelle läheiseltä joelta, jossa 18 vuorokautta paastonneet palvojat puhdistautuvat seremonioiden mukaisesti ja vaipuvat hurmostilaan, minkä jälkeen heihin tavallisesti ripustetaan hedelmiä, jotka kiinnitetään koukuilla heidän ihoonsa, ja heidän poskiensa ja kielensä läpi pistetään messinkineuloja.” Ylitettyään kuopan pohjalla olevan palavan hiilikerroksen ”palvojien – – koukut ja neulat irrotetaan, ja he toipuvat transsistaan ilman verenvuotoa, kipuja ja ilmeisesti ilman muistikuvia.”
Tämä on todella täysin erilaista kuin Pietarin hurmostila. Hän oli täysin tietoinen siitä, mitä tapahtui, eikä häntä vaadittu suorittamaan mitään hirvittäviä menoja. Ne vastenmieliset ja masokistiset tavat, joita nykyisiin hurmostiloihin liittyy, osoittavat niiden olevan lähtöisin demoneista.
Äänet
1400-luvun alkupuolella muuan 13-vuotias ranskalainen talonpoikaistyttö alkoi kuulla ääniä, jotka väittivät olevansa Jumalan ääniä. Hän antautui niiden valtaan, ja ne johdattivat hänet lopulta Ranskan armeijan johtoon – ja kuolemaan roviolla. Tytön nimi oli Jeanne d’Arc.
Nykyäänkin monet väittävät kuulevansa ääniä. Nämä äänet ovat usein ristiriidassa sen kanssa, mitä. Jumala on sanonut Raamatussa. Sekaantumalla poliittisiin sotiin Jeanne d’Arc toimi itse asiassa vastoin sitä selvää määritelmää, jonka Jeesus oli antanut opetuslapsistaan, nimittäin että he eivät olleet ”osa maailmasta”. – Johannes 17:16.
Raamattu varoittaa meitä kiinnittämästä huomiota ’vainaja- ja tietäjähenkiin, jotka supisevat ja mumisevat’. (Jesaja 8:19) Kristityt saavat Raamatusta kaikki periaatteet ja ohjeet, joita tarvitaan viisaan ratkaisun tekemiseksi tässä asiassa. (2. Timoteukselle 3:16, 17) Eikä pyhiä enkeleitä ole käytetty välittämään viestejä Jumalan kansalle sen jälkeen, kun Raamattu saatiin valmiiksi noin vuonna 98. Näin ollen ne henkimaailmasta tulevat äänet, joita on kuultu sen jälkeen, ovat lähtöisin demoneista.
Pahojen henkien alkuperä
Keitä nämä okkulttisten ilmiöiden takana olevat pahat henget sitten ovat? Monet uskovat niiden olevan kuolleitten sieluja. Raamattu sanoo kuitenkin, että sielu kuolee ja että ”kuolleet eivät tiedä mitään”. (Saarnaaja 9:5; Hesekiel 18:4, 19) Meidän täytyy siis etsiä niiden alkuperää jostain muualta.
Aikoinaan nuo henget, jotka nyt ovat pahoja, kuuluivat Jumalan enkelien uskollisiin joukkoihin. Ne oli luotu kauan ennen ihmistä, ja ne palvelivat uskollisesti Jumalaa. Mutta sitten jotkut enkelit kapinoivat. Ne jättivät tehtävänsä taivaassa ja ottivat ihmisen muodon. Minkä vuoksi? Voidakseen olla luvattomissa sukupuolisuhteissa maan päällä elävien naisten kanssa. Epäilemättä alkuperäinen Kapinoitsija, Saatana Panettelija, vaikutti suuresti siihen, että ne ryhtyivät tähän luonnottomaan toimintaan. (Ilmestys 12:4) Ne turmelivat ihmisyhteiskunnan siinä määrin, että Jumalan oli hävitettävä tuo ihmissukupolvi perin pohjin vedenpaisumuksella. Noiden entisten enkeleiden – joista silloin oli tullut demoneja – oli pakko palata henkielämään, mutta ne olivat vieraantuneet Jumalasta ja elivät hengellisessä pimeydessä, jonka vankeina ne ovat siitä lähtien olleet. – 1. Mooseksen kirja 3:1–24; 6:1–7; Juuda 6; Ilmestys 12:9.
Koska Saatanan enkelit eivät voi enää aineellistua ihmisiksi, ne ovat turvautuneet äärimmäisen petollisiin tapoihin voidakseen vaikuttaa ihmisiin, myös niihin joista Raamattu sanoo: ”Sellaiset ovat vääriä apostoleita, vilpillisiä työntekijöitä, jotka muuttavat itsensä Kristuksen apostoleiksi. Eikä ihme, sillä itse Saatana muuttaa jatkuvasti itseään valon enkeliksi.” (2. Korinttolaisille 11:13, 14) Meidän ei pitäisi sen vuoksi hämmästyä, kun saamme tietää, että jotkut Saatanan ”vilpillisistä työntekijöistä” ovat uskonnollisia johtajia.
Demoneitten vallasta voi kuitenkin vapautua. Mutta sen tekeminen vaatii sellaisten uskontojen hylkäämistä, jotka kannattavat spiritistisiä tapoja. (2. Korinttolaisille 6:14–18) Se ei tietenkään ole helppoa, mutta Jehovan todistajat auttavat sinua erittäin mielellään. He ovat jo auttaneet tuhansia näkemään pahojen henkien alulle panemien petosten läpi. He aloittavat sen opettamalla Raamatun totuutta, ja he auttavat sinua myös soveltamaan oppimaasi käytäntöön.
Lopulta alat ilmentää Jumalan hengen toimintaa elämässäsi, et demoneista lähtöisin olevan hurmostilan tai kielilläpuhumisen kautta, vaan osoittamalla todella kristillisiä ominaisuuksia, esimerkiksi ”rakkautta, iloa, rauhaa, pitkämielisyyttä, huomaavaisuutta, hyvyyttä, uskoa, lempeyttä, itsehillintää”. Aikanaan voit pukea yllesi sen, mistä Raamattu käyttää nimitystä ”Jumalalta oleva täydellinen sota-asu” ja jonka ansiosta pystyt taistelemaan menestyksellisesti demonivoimia vastaan. – Galatalaisille 5:22, 23; Efesolaisille 6:11–18.