Käynti japanilaisessa viinitarhassa
Herätkää-lehden Japanin-kirjeenvaihtajalta
ERÄÄNÄ joulukuun aamuna ajelen polkupyörälläni kietoutuneena lämpimimpiin talvivaatteisiini purevan kylmyyden vuoksi. Olen matkalla Joshihiro Sanon viinitarhaan, joka sijaitsee Yamanashin laaksossa noin 120 kilometriä Tokiosta länteen. Vuorilla ja niiden juurella kohoavilla kukkuloilla on vielä jäljellä häivähdys syksyn väreistä, punaisesta ja kullasta, mutta kaukaisemmat vuoret ja kukkulat ovat jo ensi lumen peitossa. Kaikkia muita korkeammalle, n. 3775 metrin korkeuteen, kohoaa puolestaan lumihuippuinen Fuji-tulivuori.
Saavuttuani maatilalle minua tervehtii ensin perheen koira ja pian sen jälkeen herra Sano. Hänen maatilansa on useimpien muiden alueen tilojen tavoin pienikokoinen. Viinitarhat ovat nimittäin keskimäärin ainoastaan runsaan puolen hehtaarin kokoisia. Hän selittää, että monet maanviljelijät köyhtyivät ennen toista maailmansotaa rikkaiden maanomistajien heille asettamien korkeitten verojen vuoksi. Sodan jälkeen varakkaiden maanomistajien täytyi kuitenkin jakaa maansa köyhien maanviljelijöiden kanssa. Siten monet saivat omakseen sen maatilkun, jolla he työskentelivät.
Viinirypäleiden matka Japaniin
Tietosanakirjat paljastavat viinirypäleitten tulleen Kiinaan Kaspianmeren seudulta pitkin kuuluisaa silkkitietä noin vuonna 120 eaa. Kun Japani sitten avasi ovensa kiinalaisille, muuan buddhalaispappi nimeltään Gyoki toi viinirypäleiden siemeniä Kiinasta Japaniin noin vuonna 718.
Kerrotaan myös, että muuan toinen buddhalaispappi, Amemiya Kageyu, löysi vuonna 1186 joitakin poikkeuksellisen suuria viinirypäleitä, jotka kasvoivat villinä Katsunuman alueella lähellä Kofua, Yamanashin prefektuurissa. Hän vei ne mukanaan temppelialueelle ja kasvatti niistä epätavallisen kokoisia ja makuisia viinirypäleitä. Näiden viiniköynnösten pistokkaita jaettiin sitten paikallisille maanviljelijöille, ja ne on mainittava Yamanashin viininviljelyn historiassa.
Viininviljely
”Voisitteko kertoa minulle hiukan viininviljelystä tällä alueella?” pyydän isännältäni.
Herra Sanon silmiin syttyi innostuksen kipinä hänen kuultuaan kysymykseni. Kun hän alkaa puhua, voi selvästi havaita hänen nauttivan työstään.
”Yamanashin prefektuurilla on kaikkea, mitä tarvitaan hyvien viinirypäleiden tuottamiseen. Kukkuloita ympäröivä hiekkainen ja kivinen maaperä pysyy sopivan kuivana. 230 metriä merenpinnan yläpuolella yöt ovat viileitä, mutta päivät sitä vastoin lämpimiä. Sadonkorjuun aikoihin puhalteleva leppeä tuuli ja alhainen kosteus pitävät viiniköynnökset suhteellisen kuivina ja terveinä.”
”Huomaan, että viinirypäleet pidetään korkealla maasta”, keskeytän. ”Mistä se johtuu?”
”Se johtuu siitä, että Japanissa sataa runsaasti viinirypäleiden kypsymisaikaan”, hän selittää, ”ja viiniköynnökset kasvavat sen vuoksi varsin nopeasti. Viiniköynnös kasvaa jopa neljä metriä yhdessä kasvukaudessa. Jos viiniköynnökset olisivat lähellä maan pintaa – kuten monissa sellaisissa viinintuottajamaissa, joissa sataa vähemmän – kaikki ravinteet imeytyisivät viiniköynnöksiin, jolloin saataisiin tosin paksumpia mutta heikompia köynnöksiä. Tällä tavoin viiniköynnökset pysyvät myös vastustuskykyisempinä tauteja vastaan, ja viinitarhoissa on helpompi työskennellä.
”Toinen epätavallinen viininviljelyyn liittyvä piirre tällä alueella ovat kasvihuoneet. Keskitalvella monet maanviljelijät peittävät osan viinitarhastaan muovilla ja vievät sitten peitteen alle petrolilämmittimiä tarhan lämmittämiseksi. Tämä kiihdyttää viiniköynnösten kasvua, ja näin saadaan varhaissato tavallisesti touko-kesäkuussa, kun taas normaali sato kootaan heinä-elokuussa. Tästä on taloudellista hyötyä ja se jatkaa viljelijän työtä pitemmälle ajanjaksolle.
”Yleensä viiniköynnökset jätetään kuitenkin lepäämään talveksi. Joulukuussa lisäämme väkilannoitteita ja kompostia. Sitten harvennamme viinitarhaa karsien pois noin kaksi kolmasosaa edellisen vuoden kasvustosta. Maaliskuussa, kun alkaa hiukan lämmetä, ruiskutamme köynnökset hyönteisten ja sairauksien torjunta-aineilla ja lannoitamme jälleen. Huhtikuussa ilmaantuvat ensimmäiset versot. Sitä mukaa kuin uudet köynnökset kasvavat, niitä harvennetaan ja niiden kärhet kiinnitetään tukiristikoihin. Toukokuussa, pari viikkoa ennen kuin terttujen pikkuriikkiset, valkoiset ja makealta tuoksuvat kukat puhkeavat, alkaa työ siemenettömien viinirypäleiden parissa.”
”Siemenettömien?” uteliaisuuteni herää.
”Aivan oikein. Käytämme tähän tarkoitukseen tavallisesti Delaware-rypälettä. Ensin pienennämme terttujen kokoa, ja sen jälkeen ne kastetaan yksitellen gibberelliinihappo-nimiseen kasvuhormoniin. Sitä esiintyy kasveissa luonnostaan, ja se aiheuttaa kasvin epätavallista kasvua, mutta ehkäisee siemenen kasvun, joten tuloksena on siemenettömiä viinirypälelajikkeita. Tämä kastaminen toistetaan noin yhdeksän kuukauden kuluttua, ja tällä kertaa hormoni saa rypäleen kasvamaan suuremmaksi.
”Nyt rypäletertut kasvavatkin jo hyvin, ja ne voivat saada paperihattunsa. Jokainen terttu peitetään erikseen paperi- tai muovipeitteellä, joka suojelee sitä tuholaismyrkyiltä, linnuilta ja sairauksilta. Kesäkuussa suoritetaan vielä kevyt harvennus, jotta kasvi ei kasvaisi liikaa ja veisi siten voimaa rypäletertuilta. Useimpien lajikkeiden sadonkorjuu alkaa heinäkuun lopulla tai elokuussa, ja joidenkin korjuu jatkuu aina syyskuuhun saakka. Tertut leikataan saksilla irti köynnöksestä, pakataan ja viedään myytäväksi.”
Miten japanilaiset syövät viinirypäleitä
Japanissa viinirypäleitä kasvatetaan pääasiassa syötäväksi, ei niinkään viinin valmistukseen. Niistä 450000 viinirypäletonnista, jotka Japanissa vuosittain tuotetaan, vain vajaa 10 prosenttia käytetään viinin valmistukseen. Joillakin rypäleillä, esimerkiksi Koshu-lajikkeella, on varsin sitkeä kuori, ja ne syödään ilman kuorta, mutta siemenet niellään kokonaisina. Muut lajikkeet, pehmeäkuorisetkin, syödään tavallisesti ilman kuorta ja siemeniä.
Kumartaessani jäähyväisiksi ystävälleni herra Sanolle tunnen perehtyneeni hiukan paremmin Japanin viininviljelysseutuun. Lisäksi arvostan nyt entistä enemmän niitä lukemattomia hyviä asioita, viinirypäleet mukaan luettuna, jotka Jehova on tehnyt ihmisen iloksi ja hyödyksi. – 1. Mooseksen kirja 2:9, 16; 3. Mooseksen kirja 26:5.