Ydinajan viattomat uhrit
Herätkää-lehden Guamin-kirjeenvaihtajalta
MAANANTAINA heinäkuun 1. päivänä 1946 sokaisevan kirkas räjähdys rikkoi erään Marshallinsaariin kuuluvan melko tuntemattoman atollin reunustaman säihkyvän kauniin laguunin rauhan. Tuo atolli (kehäriutta) sijaitsee noin 3200 kilometriä lounaaseen Havaijisaarista. Radioaktiivinen sienenmuotoinen pilvi kohosi taivaalle kymmenen kilometrin korkeuteen, ja Bikini tuli heti kuuluisaksi ensimmäisen rauhanaikaisen ydinkokeen suorituspaikkana.
Bikiniin kuului 775 neliökilometrin kokoista soikeaa laguunia ympäröiviä lukuisia pieniä saaria. Viisi kuukautta sen jälkeen, kun Hiroshiman ja Nagasakin kaupungit oli hävitetty ydinpommeilla, Yhdysvaltain hallitus valitsi Bikinin uusien ydinkokeiden suorituspaikaksi, mikä tehtiin Yhdysvalloissa yleisesti tunnetuksi. Bikinin asukkaille kerrottiin kuitenkin vasta joitakin viikkoja myöhemmin, että heidän olisi muutettava.
Saarten 167 asukasta olivat haluttomia lähtemään, mutta he myöntyivät lopulta, kun heille kerrottiin, että kokeet oli tarkoitettu ”ihmiskunnan hyväksi ja maailman kaikkien sotien lopettamiseksi”. Pian tuolle palmujen peittämälle atollille saapui tuhansia sotilashenkilöitä ja tiedemiehiä sekä satoja laivoja ja lentokoneita. Samaan aikaan bikiniläiset valmistautuivat surullisina jättämään kotinsa lähteäkseen pitkälle matkalle, joka monien osalta ei ole vieläkään päättynyt.
Koska bikiniläisille oli kerrottu, että he voisivat palata kotiin, kun kokeet on suoritettu, he päättivät asettua Bikinistä 200 kilometriä itään sijaitsevalle Rongerikin atollille. Mutta Rongerik ei ollut Bikini. Tämä 17 saaren muodostama asumaton atolli käsitti vain 1,3 neliökilometriä maata, kun taas Bikinissä maata oli 6 neliökilometriä. Rongerikin 142 neliökilometrin laajuista laguunia ei voitu alkuunkaan verrata Bikinin 774 neliökilometrin laguuniin. Lähteitä oli ainoastaan yksi ja siinäkin oli vain suolaista vettä. Kookospähkinät olivat heikkolaatuisia. Ja monet kalalajit, jotka Bikinissä olivat syötäväksi kelpaavia, olivat Rongerikissa myrkyllisiä. Bikiniläiset pyysivät saada palata kotiin ennen kuin heidän muutostaan oli ehtinyt kulua edes kahta kuukautta. Se ei kuitenkaan valitettavasti ollut mahdollista.
Läheisen Rongelapin atollin asukkaat saivat kuulla heidän hädästään ja yrittivät auttaa kuljettamalla heille sikäläisillä kanooteilla kalaa ja muita elintarvikkeita. Mutta tilanne Rongerikissa paheni jatkuvasti. Tuhoisa tulipalo hävitti 30 prosenttia tuottavista kookospalmuista, mikä lisäsi elintarvikepulaa entisestään. Useat lääketieteelliset selonteot seuraavilta kahdelta vuodelta osoittivat selvästi, että bikiniläiset ”näkivät nälkää” ja että heidän lähtöään Rongerikissa oli ”viivytetty liian kauan”.
Lopulta heidät evakuoitiin toistamiseen, tällä kertaa tilapäiseen leiriin Kwajaleinin laivastotukikohtaan, joka myös sijaitsee Marshallinsaarilla. Useita kuukausia myöhemmin he äänestivät Kiliin muuttamisen puolesta. Tämä yksinäinen saari oli pinta-alaltaan vain alle neliökilometrin suuruinen, mutta sillä oli yksi etu: se oli asumaton. Miksi se oli tärkeää?
Marshallinsaarten asukkailla ei ole oikeutta kuin ainoastaan oman yhteisönsä asuttamiin atolleihin. He eivät myöskään osta tai myy maata kuten muiden kansojen ihmiset. Koska marshallinsaarelaiset saavat maasta ja merestä elatuksensa, he ovat haluttomia muuttamaan paikkaan, jossa jo asuu muita ihmisiä. Kaikkialla muualla paitsi asuttamattomalla atollilla he olisivat kuin köyhiä sukulaisia, jotka ovat riippuvaisia paikallisten asukkaiden suopeudesta. Sitä bikiniläiset eivät halunneet, ja siksi he muuttivat Kiliin.
Mutta olosuhteet siellä olivat kurjat. Kiliä ympäröi kapea kallioulkonema, joka laskeutuu jyrkästi syviin vesiin. Vaikka saaren kookospähkinät kasvavat hyvin ja sateet ovat runsaita, siellä ei ole lainkaan koralliriuttojen kaloja eikä äyriäisiä, sillä tyrskyt ulottuvat saaren rantakallioihin saakka. Kanootit ovat hyödyttömiä, sillä niillä ei voida lähteä sikäläisille myrskyisille vesille. Pasaatituulten aikana meri on niin myrskyinen, että elintarvikkeita kuljettavat veneet eivät pääse saareen. Eräs Majuron atollilla tätä nykyä asuva bikiniläinen totesi: ”Elämä Rongerikissa ja Kilissä oli erittäin kovaa. Se oli pahempaa kuin vankeus, koska saaret olivat niin pieniä ja elintarvikkeita ei ollut riittävästi.”
Samaan aikaan . . .
Samaan aikaan kiinnitettiin uusien ydinkokeiden suorittamiseksi huomio 40 pikkusaaresta muodostuvaan Eniwetokin atolliin, joka myös kuuluu Marshallinsaariin. Paikalliset asukkaat evakuoitiin ja siirrettiin siksi 200 kilometriä lounaaseen sijaitsevalle Ujelangin atollille. Sattumalta myös bikiniläiset olivat valinneet tämän saaren, ja he olivat jo alkaneet rakentaa siellä itselleen uusia taloja, kun viranomaiset suuremmalti ilmoittelematta siirsivät eniwetokilaiset sinne heidän sijaansa. Bikiniläisten keskuudessa oli tämän vuoksi paljon katkeruutta.
Sitten tulivat vetypommit, joista ensimmäistä kokeiltiin Eniwetokissa vuonna 1952. Yksi saari ja osia kahdesta muusta haihtui täysin ilmaan. Bikinissä suoritettiin maaliskuun 1. päivänä 1954 tuhoisa koe, jolle annettiin ironisesti nimeksi Bravo. Tämä pommi, joka on suurin ilmoitettu vetypommi, oli ehkä 700 kertaa voimakkaampi kuin ensimmäinen Bikinille pudotettu atomipommi. Sokaisevan kirkasta valonvälähdystä seurasi kymmeniä miljoonia asteita kuuma tulipallo, joka kohosi korkeuksiin 500 kilometrin tuntinopeudella. Muutamassa minuutissa suunnattoman suuri sienenmuotoinen pilvi nousi yli 30 kilometrin korkeuteen.
Satoja kilometrejä tunnissa puhaltavat tuulet raastoivat laguunia. Bikinin riutasta, saarista ja laguunista hajosi satoja miljoonia tonneja tomuksi, joka nousi ilmaan. Voimakkaat tuulet kuljettivat hengenvaarallista radioaktiivista tuhkaa 130 kilometrin päähän. Siellä sitä satoi kuin lunta Lucky Dragon -nimisessä veneessä olleiden 23 japanilaisen kalastajan päälle. Yli 160 kilometrin päässä sijaitsevalle Rongerikin ja Rongelapin atolleille, joiden asukkaat olivat osoittaneet ystävällisyyttä saariltaan karkotetuille bikiniläisille, satoi hiekkaista, radioaktiivista tuhkaa viiden senttimetrin paksuudelta. Lähes 440 kilometrin päässä sijaitsevalle Utirikin atollille satoi tuhkaa kuin vihmaa. Räjäytyksen vaikutukset ulottuivat kaikkiaan yhteentoista saareen ja kolmeen atolliin.
Ei kulunut kauankaan, kun japanilaisissa kalastajista sekä Utirikin ja Rongelapin asukkaissa alkoi ilmetä voimakkaalle säteilylle altistumisesta johtuvia oireita: kutinaa, ihon palamista, pahoinvointia ja oksentelua. Japanilaisista kalastajista yksi kuoli pian tämän jälkeen ja seuraavien kahden vuoden aikana Japanin hallitus sai kaksi miljoonaa dollaria hyvitykseksi toisten kalastajien sairastumisesta ja tonnikalateollisuudelle aiheutetusta vahingosta.
Kun kokeet olivat ohi, Bikinissä oli suoritettu 23 ja Eniwetokissa 43 ydinräjäytystä, joiden voimakkuus vaihteli 18 kilotonnista 15 megatonniin! Vaikka kokeiden suorittamisessa pidettiin taukoja, koesarjan aloittamisen jälkeen suoritettiin ydinräjäytys keskimäärin joka toinen päivä.
Mitä sen jälkeen?
Jonkin aikaa kokeiden päättymisen jälkeen kaikki ajattelivat, että bikiniläiset voisivat palata takaisin kotiinsa. Atomienergiakomission vuonna 1969 suorittaman alkututkimuksen jälkeen Bikini julistettiin turvalliseksi paikaksi asua. Kaikki kokeista johtuvat jätteet siirrettiin laguuniin kolmeen eri paikkaan, jotka sijaitsivat noin kilometrin päässä rannasta. Bikiniläisille sanottiin: ”Jäljellä ei ole käytännöllisesti katsoen lainkaan radioaktiivisuutta eikä kasveille tai eläimille tule käsittääksemme koitumaan minkäänlaista haittaa.” Puhdistus ja uudelleen asuttaminen suunniteltiin toteutettavaksi kahdeksan vuoden aikana.
Mutta pitkäaikainen haave muuttui painajaiseksi. Sen sijaan että palanneet olisivat tulleet takaisin reheville saarille, joilta he olivat lähteneet, he tapasivat saaret rikkirevittyinä, tiheän kituliaan kasvillisuuden peittämänä. Jäljellä oli vain muutamia puita ja tonneittain kokeista jäänyttä jätettä. Jotkut itkivät katkerasti. Saamansa taloudellisen avun turvin he ryhtyivät kuitenkin työhön: istuttamaan kookospalmuja ja muita ravintokasveja sekä rakentamaan taloja.
Mutta heidän ongelmansa eivät päättyneet siihen. Vuonna 1972 ja 1975 tehdyt säteilyä koskevat kokeet osoittivat, että radioaktiivisuuden määrä oli korkeampi kuin alkujaan ajateltiin. Joidenkin lähteiden vesi oli liian radioaktiivista juotavaksi. Jotkin elintarvikkeet kiellettiin. Ihmisissä itsessään havaittiin suuria määriä radioaktiivisuutta. Siksi bikiniläiset joutuivat jälleen kerran muuttamaan, tällä kertaa takaisin Kiliin. He joutuivat jättämään 50000 kookospalmua ja 40 vastarakennettua taloa, jotka olivat osa kolme miljoonaa dollaria maksanutta uudelleenasuttamisohjelmaa. Huhtikuussa 1983 Bikinillä suoritetut tieteelliset tutkimukset osoittavat, että jos ei suoriteta valtavaa puhdistusta, kestää ainakin 110 vuotta ennen kuin siellä voidaan jälleen asua.
Muut uhrit?
Vuonna 1958 räjäytettiin 18 kilotonnin pommi, jonka ketjureaktio ei onnistunut ja joka siksi levitti tappavaa plutonium-237nimistä radioaktiivista ainetta Runitin ylle, joka on yksi Eniwetokin 40 saaresta. Myöhemmin räjäytyksen jätteet koottiin ja haudattiin pommin synnyttämään kraatteriin ja peitettiin 113 metriä leveällä ja 48 senttimetriä paksulla betonikuorella. Sen alla on 84000 kuutiometriä jätettä, jota pidetään yhtenä vaarallisimmista maailmassa. Erään raportin mukaan paikka ei tule koskaan turvalliseksi. Vain kolmella atollin saarella voidaan asua, ja sikäläisten ihmisten ruokavalio koostuu pääasiassa muualta tuoduista elintarvikkeista, kunnes saarille istutetut kookospalmut, leipäpuut ja nuolijuuret tuottavat hedelmää. Vuonna 1980 saarille palasi 500 eniwetokilaista, mutta alle kahden vuoden kuluessa 100 heistä lähti pois vaikeiden olosuhteiden vuoksi. Puhdistus ja uudelleen asuttaminen maksoivat 218 miljoonaa dollaria.
Sillä välin niillä atolleilla, joille radioaktiivinen laskeuma oli ulottunut, asukkailla esiintyi paljon enemmän kilpirauhasen epänormaalia toimintaa, harmaakaihia, kasvun hidastumista, sikiön syntymistä kuolleena ja keskenmenoja kuin muilla Marshallinsaarten asukkailla. Monilla niistä 250 marshallinsaarelaisesta jotka olivat vuoden 1954 Bravo-räjähdyksen vaikutuspiirissä, on kilpirauhasen kasvaimia. He kaikki kärsivät kilpirauhasen epänormaalista toiminnasta. He näyttävät olevan poikkeuksellisen alttiita vilustumaan, saamaan influenssan ja kurkkukipuja. Useimmat heistä väsyvät helposti ja lähes kaikki ovat huolissaan terveydestään.
Eräs korkea viranomainen sanoi: ”Jokainen, joka on ollut alttiina säteilylle, pohtii itsekseen: ’Olenko terve vielä huomenna? Tulevatko lapseni olemaan normaaleja?’ Ja kun joku sairastuu, hän pohtii: ’Onko tämä tavallinen sairaus vai onko pommin haamu tullut vaatimaan minua nyt, vaikka räjähdyksestä on kulunut jo vuosia?’” Eräs Utirikin atollilla asuva mies valitti: ”Monet lapsistani, jotka syntyivät terveinä, kuolivat ensimmäisen ikävuotensa aikana. – – Menetin kaikkiaan neljä lasta. Poikani Winton syntyi vain vuosi räjähdyksen jälkeen, ja hänelle on tehty kaksi kurkkuleikkausta kilpirauhassyövän vuoksi.”
”Lykätty toivo – –”
Bikinin pakolaisten tulevaisuus on yhä epävarma. Viimeksi Yhdysvaltain hallitus on harkinnut sijoittaa heidät Havaijiin. Useimmat heistä asuvat edelleen Kilissä. Heidän kokemuksensa osoittaa, kuinka traagista ydinasevarustelukilpa on. Se maksaa ihmisille paljon enemmän rahaa ja ponnisteluja kuin mihin heillä on varaa, ja jopa rauhan aikana se vaatii uhreikseen myös viattomia sivullisia, jotka asuvat hyvin kaukana niistä voimakkaista valtioista, jotka kilpailevat toistensa kanssa ydinaseylivallasta.
Raamattu sanoo: ”Lykätty toivo tekee sydämen sairaaksi.” (Sananlaskut 13:12, The New English Bible) Bikiniläiset ovat saaneet kokea tämän, kun he ovat luottaneet ihmisiin. Kuitenkin Majurosta on nyt jo vuosien ajan lähetetty radioteitse kaikkialle Marshallinsaarille sanomaa, joka kiinnittää huomion siihen, että Jumalan valtakunta eikä asevarustelukilpa tuo todellisen turvallisuuden. Jumalan valtakunta koituu todellakin ”ihmiskunnan hyväksi ja maailman kaikkien sotien lopettamiseksi”. Pian tuo Valtakunta ”lopettaa sodat maan ääriin saakka” ja ”saattaa turmioon ne, jotka turmelevat maan”. – Psalmit 46:10; Ilmestys 11:18.
Kun Kilissä asuvat Bikiniläiset käyvät Majurossa liikeasioissa tai hankkiakseen itselleen joitakin tarvikkeita, he saavat kuulla tämän sanoman henkilökohtaisesti monilta sikäläisiltä Jehovan todistajilta. Sen tietäminen, että aika jolloin Valtakunta palauttaa paratiisiolosuhteet maan päälle on hyvin lähellä, auttaa heitä havaitsemaan todeksi omalla kohdallaan edellä mainitun raamatunkohdan loppuosan: ”Täyttynyt halu on elämän puu.” Jumalan valtakunnan alaisuudessa ei ole enää ydinaseuhkaa eikä ydinajan viattomia uhreja.