Lukijoitten kirjeitä

Miksi murehtia arvosanoista?

Paljon kiitoksia kirjoituksessa ”Nuoret kysyvät: Miksi murehtia arvosanoista?” olleista käytännöllisistä ja realistisista neuvoista. [Suomeksi 22.6.1984] Tiedän omasta kokemuksestani, kuinka tosia esitetyt ajatukset ovat. Koulussa ollessani olin yksi niistä, jotka saivat parhaimpia arvosanoja. Se johtui siitä, että kuuntelin tarkkaavaisesti, kun opettaja puhui, otin aktiivisesti osaa luokkakeskusteluihin ja tein kysymyksiä.

R. V., Italia

Arvosanoja koskeva kirjoituksenne oli erittäin hyödyllinen. Huoleni kokeista vähenivät ainakin puoleen entisestä. Aikaisemmin olin aina kovasti huolissani kokeista, vaikka siihen ei ollut todella mitään syytä, sillä menestyn koulussa hyvin.

M. M., Saksan liittotasavalta

Rakkausromaanit

Aikomukseni on hävittää 90 rakkausromaania, mikä on minulta melkoinen saavutus. Sain tarpeellisen virikkeen niiden hävittämiseen, kun luin kirjoituksenne ”Ovatko rakkausromaanit harmitonta luettavaa?” [Suomeksi 8.2.1984]

E. R., Brasilia

Kirkkojen suhtautuminen ydinaseisiin

Kirjoitussarjanne ”Kirkkojen suhtautuminen ydinaseisiin” [suomeksi 22.6.1984] herättää kysymyksiä katolisten piispojen ja muiden esittämien lausuntojen vaikuttimista ja ajoituksesta. Tässä historian vaiheessa olisi uskonto samoin kuin meidän ponnistelumme lyhyen maanpäällisen vaelluksemme aikana paras ohjata ykseyden eikä jakautuneisuuden edistämiseen. On aivan oikein toimia maallisissa asioissa (so. sotahenkisyyden suhteen) Jumalan ohjeiden mukaisesti, ja aseiden suuren määrän vuoksi siihen on entistä enemmän aihetta. Mutta ei ole oikein puhua katolilaisuutta vastaan ja arvostella yhteistä kristillisyyttämme ja yrittää samalla palvella yhteistä Jumalaamme.

J. T., Kalifornia, USA

Me emme arvostele katolisia ja protestanttisia uskonnollisia johtajia siksi, että he puhuvat sotaa vastaan. Meistä on sen sijaan tuomittavaa se, että katoliset ja protestanttiset papit ovat kautta vuosisatojen tukeneet sotia, joita on käyty miekoin, keihäin, pyssyin sekä pommein, ja he kannattivat ydinpommienkin käyttöä silloin, kun niitä ensimmäisen kerran käytettiin. Tämän ne ovat tehneet olematta todella huolissaan lukemattomille miljoonille ihmisille koituneesta surusta, kärsimyksistä ja kuolemasta ja kulttuureja ja kansoja kohdanneesta tuhosta. Mielestämme voidaan aivan oikeudenmukaisesti kysyä: Johtuuko heidän näin myöhään omaksumansa uusi asenne vain siitä, että ydinaseiden määrän jatkuva kasvu lisää sellaisen sodan vaaraa, jossa heidän omakin olemassaolonsa on selvästi uhattuna? Voidaanko tavanomainen sodankäynti hyväksyä, koska se aiheuttaa kuolemaa ja hävitystä hiukan vähemmän kuin ydinsota? Mielestämme ydinfyysikko Harold M. Agnewin lausunto ansaitsee tulla toistetuksi: ”Minusta he ovat tekopyhiä, kun he hyväksyvät tavanomaisen sodankäynnin mutta eivät ydinsotaa. Ensi kertaa historiassa ne, jotka tekevät päätökset sotaan ryhtymisestä, ovat ydinaseitten voiman takia yhtä suuressa vaarassa kuin nuoret, jotka perinteisesti lähetetään toteuttamaan vanhemman sukupolven tekemät päätökset. Jos syttyy ydinsota, kirkot ja kaikkien muiden päätösten tekijöitten viinikellarit, aineellinen vauraus ja muu omaisuus eivät enää ole turvassa kuten ennen. Me kaikki tulemme tuntemaan sen nahoissamme.” – Toimitus.