Irlannin ”pyhät lähteet”

Herätkää-lehden Irlannin-kirjeenvaihtajalta

VANHA mies vapisi hieman. Hänen kätensä tärisi hänen ammentaessaan vettä lähteestä ja sivellessään sitä heikentyneeseen nilkkaansa. Monien muiden tavoin hän oli tullut tänne ehkäistäkseen vanhuuden merkit rukoilemalla avukseen ”pyhän lähteen” voimia.

Tämä lähde, joka sijaitsee turvesoiden keskellä Donegalissa Irlannissa, on yksi Irlannin 3000 ”pyhästä lähteestä”. Opaskirjan mukaan pyhiinvaeltajat saapuvat tähän paikkaan ”toiveikkaina nostamaan ja käyttämään siunattua vettä parantuakseen hengellisesti”. Mutta he eivät tule ainoastaan hengellisen parantumisen takia. Kirjanen jatkaa: ”Vuosien varrella on kerrottu lukemattomia tarinoita siitä, kuinka tällä paikalla on parannuttu kaikenlaisista sairauksista, ja siitä, kuinka vammaiset ja rammat pyhiinvaeltajat pystyivät lähtemään ilman keppejään, kainalosauvojaan ja siteitään.”

Emme epäilleet, etteivätkö pyhiinvaeltajat olleet sekä hartaita että toiveikkaita, mutta näky herätti mielessämme kysymyksiä. Kuinka paljon pyhiinvaellusmatka ”pyhälle lähteelle” todella koitui ’hengelliseksi parannukseksi’? Jos ihmeparannuksia todella tapahtui, olivatko ne peräisin Jumalasta?

Katsellessamme lähteellä rukoilevaa vanhaa miestä pohdimme myös, mahtoiko hän tietää, että hänen esi-isänsä olivat jo tuhansien vuosien ajan tehneet samoin kuin hän. ”Pyhiin lähteisiin” uskominen on Irlannissa vanhaa perua ja pohjautuu esikristillisten kelttien uskontoon.

Esikristilliset keltit

Keltit tulivat Irlantiin vuosisatoja ennen Jeesuksen Kristuksen syntymää. He olivat hyvin uskonnollisia, ja keskeistä heidän palvonnassaan oli usko siihen, että joet ja lähteet ovat pyhiä. He ajattelivat, että he voisivat kääntyä jumaliensa ja jumalattariensa puoleen, jotka voisivat parantaa.

Arvostettu alan asiantuntija Anne Ross kuvailee kelttien uskomuksia ja tapoja: ”Pappien, druidien, uskottiin harjoittaneen rituaalimenojaan ja uhranneen jumalille ainoastaan luonnossa, missä ei ollut rakennelmia – esimerkiksi metsiköissä, jotka oli tehnyt pyhiksi se, että ne olivat olleet kauan tekemisissä jumalien kanssa, tai pyhien lähteiden läheisyydessä, joiden vedellä oli selvästi voimia ja joiden kautta voitiin lähestyä suojelusjumalaa.” – Everyday Life of the Pagan Celts, s. 136.

Saatoimme nähdä mielessämme nuo pakanakeltit kokoontuneina sellaiseen paikkaan etsimään jumaliensa suosiota. Mutta nyt näkemämme ihmiset pitivät itseään kristittyinä. Mitä tekemistä heillä oli täällä?

Druideista ”kristityiksi”

Irlannin katolisen kirkon varhaiset vallanpitäjät yrittivät alun perin uutterasti tukahduttaa nuo vanhat pakanauskomukset. Mutta lopulta heidän asenteensa muuttui. Anne Ross selittää: ”Myöhemmin nämä paikalliset jumaluudet korvattiin kristillisen kirkon turvin paikallisilla pyhimyksillä, joilla oli usein sama nimi kuin niiden pakanallisilla vastineilla, ja lähteiden palvonta jatkui häiriintymättä.”

Eräs toinen huomattava irlantilaisia perinteitä tarkasteleva kirjailija huomauttaa lisäksi: ”Monet näistä taikauskoisista tavoista ovat niin syvälle juurtuneita, että huolimatta kristillisen kirkon vuosisatoja kestäneestä vastustuksesta niitä ei ole onnistuttu tukahduttamaan. Ja samalla kun kirkko pakotti jotkin tavat salaisiksi, sen täytyi ottaa toiset suojelukseensa. Tämä soveltuu esimerkiksi pyhien lähteiden kulttiin.” – E. Estyn Evans, Irish Heritage, s. 163.

Katolinen kirkko joutui siis lopulta omaksumaan nämä muinaiset taikauskoiset tavat. Anne Ross selittää: ”Kulttiin liittyvät legendat säilyivät ja vanhoja jumalia ja jumalattaria palvottiin nyt kenties salaisesti tai niiden muistoa vain kunnioitettiin takkatulen ääressä kerrotuissa tarinoissa. [Nyt] myötätuntoinen Irlannin kirkko muutti ne sankareiksi ja sankarittariksi ja laaksojen ja ilman paholaisiksi, ja näiden vähäisten muutosten avulla vanhat kulttiin liittyvät legendat säästettiin unohdukselta.” – Anne Ross, Pagan Celtic Britain, s. 384.

Mitä he ajattelisivat?

Ihmettelimme, mitä nämä nykyiset pyhiinvaeltajat arvelisivat kaikesta tästä? Järkyttyisivätkö he saadessaan tietää, että sillä mitä he tekevät, on pakanallinen alkuperä? Yllättyisivätkö nämä vilpittömät pyhiinvaeltajat, jotka jättivät kolikoita tai muita lahjoituksia lähteeseen tai sen lähelle, saadessaan tietää, että he jäljittelivät muinaista tapaa, johon liittyi luvattujen uhrilahjojen jättäminen kelttiläisille jumalille?

Entä ne kaksi keski-ikäistä naista, jotka olivat vuosien varrella matkustaneet useita kertoja lähes 100 kilometriä vieraillakseen tällä paikalla? Tiesivätkö he, että kun he kiersivät lähdettä myötäpäivään seuraten auringon kiertosuuntaa ja rukoilivat kulkiessaan, he esittivät uudelleen sen, mitä heidän ei-kristilliset kelttiläiset esi-isänsä olivat tehneet vuosisatoja ennen Kristuksen syntymää? Vähän matkan päässä lähteestä näimme erään pienen lapsen äidin rukoilevan ja kulkevan vanhan piikkipensaan ympäri, joka oli peitetty vaatteilla, siteillä ja muilla muistoilla, joita pyhiinvaeltajat olivat käyttäneet aikaisemmin esittäessään pyyntöjään. Tiesikö hän, että piikkipensas oli pyhä pakanakelteille?

Kirjailija Patrick Logan selitti, että sellaiset lähteet ”sisältävät usein todisteita esikristillisistä uskomuksista ja tavoista, ja joskus kristillinen pintasilaus on ohut”. (The Holy Wells of Ireland, s. 62) Mutta nyt herää kysymys: Onko sillä merkitystä? Eräs pyhiinvaeltaja sanoi meille viehättävällä irlantilaisella korostuksellaan: ”Olen tullut tänne monien vuosien ajan eikä siitä ole ollut minulle mitään vahinkoa!”

Jos näistä tavoista ei ole mitään vahinkoa, niin miksi kirkko yritti aluksi tehdä niistä lopun? Ehkäpä kirkon johtajat tunsivat noina päivinä Jeremian sanat, jotka hän sanoi puhuessaan Israelia ympäröivien pakanakansojen tavoista: ”Älkää totutelko itseänne pakanain menoon.” – Jeremia 10:2.