Ovatko timantit todella ”ikuisia”?
EUROOPAN kruunupäät, kuninkaat ja kuningattaret, koristelivat niillä itseään. Maailman suurin timantti on istutettu Englannin kuningashuoneen valtikkaan (josta kuvamme). Maailman toiseksi suurin timantti on saman kuningashuoneen kruunussa, ja sen ympärillä on 2800 pienempää timanttia. Samoin Moskovassa säilytettävä timanttiaarteisto sisältää erään erittäin arvokkaan kiven. Aga Khan III, jota ismaililaiset pitivät eräänlaisena puolijumalana, punnitutti kerran itsensä timanteilla, ja hänen painokseen todettiin 110 kiloa.
Joskus maailmassa ajateltiin, että timantin läsnäolo saisi pahantekijät tunnustamaan syntinsä. Niiden katsottiin myös suojaavan myrkytyksiltä, mielenhäiriöiltä ja tarpeettomilta huolilta, hillitsevän aggressiivisia tunteita ja murha-ajatuksia ja ennen muuta syventävän rakkautta. Timanttia pidettiin myös ehdottoman varmana uskollisuuden koetinkivenä. Nukkuvan aviopuolison rintakehälle pantu timantti sai hänet paljastamaan tarkimmin varjellut salaisuutensa. Ajateltiin, että timantit voivat karkottaa henkiä, nostattaa riitoja, levittää kauhua ja aiheuttaa kuoleman.
Kaikista jalokivistä ainoastaan timantti on näin kuuluisa, eikä millään muulla jalokivellä ole katsottu olevan tällaista voimaa. Kun timanttien ympäriltä riisutaan pois kaikki niihin liitetyt taikauskoiset käsitykset ja syyt, joiden vuoksi ihmiset havittelevat niitä, jäljelle jää vielä yksi tekijä: ne ovat statussymboli, varakkuuden ja aseman vertauskuva.
Omistatko timantin? Pidä sitä valoa vasten. Pane merkille, miten se hohtaa ja säkenöi. Käännä sitä hitaasti. Huomaatko, että sen jokaisessa viisteessä näyttää palavan pieni tuli? Kaikista ihmisen löytämistä jalokivistä juuri timantilla on valon taittuminen ja hajonta voimakkainta. Olipa kädessäsi oleva timantti sitten peräisin luonnosta tai synteettistä valmistetta, kyseessä on kappale kovinta tunnettua ainetta.
Tässä vaiheessa voimme ottaa esiin erään arvoituksen. Ota käteesi tavallisen lyijykynän lyijy ja pidä sitä valoa vasten. Säkenöikö se? Näyttääkö siltä, että sen sisällä palaisi tuli? Missä on timantille tyypillinen hohto? Tekeekö sen kovuus vaikutuksen? Silti timantilla ja lyijykynän lyijyllä on paljon yhteistä: ne ovat samaa alkuainetta, hiiltä. Samoin on grafiitti, ja silti se on niin pehmeää, että sitä käytetään voiteluaineena.
Vaikka timantit ovatkin kovinta tunnettua ainetta, ne voidaan särkeä ja murentaa tomuksi. Jotkut ovat pitäneet timanttipölyn nielemistä vaarallisena, mutta toisten mielestä sillä on yliluonnollisia ja parantavia ominaisuuksia.
Timantille ei löydy vertaa teollisessa käytössä. Otetaan yksi esimerkki. Kovimmalla teräksellä voidaan vetää tavalliseen pronssiin 8 kilometriä pitkä ura ennen kuin työkalu vaatii teroittamista. Volframikarbidista tehty työkalu pysyy terävänä 34 kilometriä, mutta timantilla voidaan vetää uraa 1900 kilometriä. Paksua kuparilankaa voidaan ohentaa vetämällä sitä timanttiin tehdyn pienen reiän läpi, ja reikä kestää 24000 lankakilometrin vetämisen, ennen kuin se on kulunut pilalle. Usein ainoastaan timanttiteräisillä työkaluilla pystytään nykyajan erittäin koviin metalleihin. Teollisuustimanttien arvo on kiistaton.
Statussymboli
Koruihin istutetut tai sijoitusmielessä hankitut timantit ovat eri asia kuin teollisuuskäyttöön tarkoitetut timantit. Ne ovat sahattuja, hiottuja ja kiillotettuja timantteja, jotka säkenöinnillään ja hohdollaan lumoavat omistajansa ja muut. Useimmat niistä miljoonista naisista, joilla on timantteja, ovat todennäköisesti saaneet ensimmäisen timanttinsa kihlasormuksessa. Koska nuoret miehet ostavat yli 90 prosenttia kaikista kihlasormuksista, timanttisormuksen ostoon liittyy useimmiten ajatus siitä, että timantit ovat rakkauden osoitus, eli mitä suurempi ja kalliimpi timantti on, sitä suurempaa on myös rakkaus.
Jotkut asiantuntijat uskovat, että ainakin 80 prosenttia kaikista myydyistä kihlasormuksista on yhdellä tai useammalla timantilla koristettuja. Mutta miksei haluta rubiinia tai smaragdia? Ne ovat usein paljon värikkäämpiä. Mutta onko koskaan kuultu, että rubiinit tai smaragdit olisivat ”ikuisia”? Tai että safiiri tai topaasi olisi ”naisen paras ystävä”?
Ei ole sattuma, että timanteista on tullut rakkauden, rakastumisen ja avioliiton vertauskuva. Se on seurausta hyvin organisoidusta mainoskampanjasta, jolla harkitusti luotiin se vaikutelma, että avioliitto ja timantit kuuluvat erottamattomasti yhteen. Varsinkin vuodesta 1947 lähtien on tätä ovelaa taktiikkaa käytetty elokuvissa, aikakauslehdissä ja televisiossa.
Tällä mainosrynnäköllä tähdättiin kauas, saamaan pienituloisetkin ihmiset asiakkaiksi. Eräs mainostoimisto kirjoitti: ”Me kerromme ihmisille timanteista, joita filmitähdet, kuuluisat näyttelijät, johtavien valtiomiesten vaimot ja tyttäret ja muut sellaiset naiset käyttävät, jotka saavat pikkukauppiaan vaimon ja koneasentajan mielitietyn sanomaan: ’Voi kunpa minullakin olisi se, mitä näillä naisilla on.’” Timantti sormessaan ”pikkukauppiaan vaimokin” voi esimerkiksi torilla kierrellessään liittyä varakkaampien rouvien rinnalle.
Mitä sitten on sanottava koneasentajasta tai pikkukauppiaasta, joka kustantaa vaimolleen tällaisen uuden statussymbolin? Timantilla on eräänlainen kaksoisrooli, sillä sen täytyy nostaa myös miehen omanarvontuntoa. Samainen mainostoimisto totesi: ”Tehkää timantista sellainen esine, joka voi hyvin persoonallisella tavalla ilmentää miehen – – menestystä elämässä.”
Samalla kun timanttien puolesta lyötiin mainosrumpua Yhdysvalloissa, jossa näin oli tapahtunut jo melkein vuosisadanvaihteesta lähtien, päätettiin, että mainosmiesten oli nyt aika viedä ideansa Japaniin, Tyynenmeren toiselle puolelle. Tämä mainosrynnäkkö vaikutti siinä määrin, että runsaassa vuosikymmenessä, vuosina 1968–1981, niiden morsianten määrä, jotka saivat timanttisen kihlasormuksen, nousi 5 prosentista 60 prosenttiin.
Mikä oli liikkeelle panevana voimana tässä timanttikampanjassa? Sen takana oli ja on yhä kaupan historian mahtavin kartelli. Sen vaikutus tuntuu voimakkaana kaikkialla maailmassa. Viime vuosisadan lopulla tapahtuneesta perustamisestaan lähtien sen toimintaa on hallinnut yksi ainoa päämäärä: valvoa kaupan olevien timanttien määrää ja hintaa.
Ensiksi on sanottava, etteivät timantit ole niin harvinaisia kuin jotkut saattaisivat ajatella. Nykyään timantteja kaivetaan tonneittain valtavan suurilla koneilla kolmessa maanosassa. Koko maailman timanttituotannossa on Afrikalla melkoinen osuus. Australian uuden timanttikaivoksen vuosituotanto on 20–50 miljoonaa karaattia. (Karaatti on painomitta, joka vastaa 200 milligrammaa.) Nykyään teollisuustimantteja jopa valmistetaan suurissa koneissa.
Näin ei kuitenkaan ole ollut aina. 30 vuotta ennen vuosisadanvaihdetta timantit olivat todella harvinaisuus, sillä niitä oli löytynyt vain vähän Intiasta ja Brasiliasta. Kun eräältä syrjäseudulta Etelä-Afrikasta löytyi suuria timantteja, onnenonkijat näkivät siinä tilaisuutensa, ja hetken kuluttua tällä pienellä alueella oli 50000 timantinetsijää kaivamassa maata. Ajan oloon paikalle syntyi suurin ihmisen koskaan kaivama monttu, Kimberleyn kaivos, jonka syvyys on 1098 metriä ja halkaisija 463 metriä. Sen jälkeen syntyi muita timanttikaivoksia, ja näitä kerran harvinaisia kiviä kaivetaan nyt tonnikaupalla. Timantteihin sijoittaneet näkivät liiketoimiensa vaarantuneen. Timanttien hinta uhkasi laskea nopeasti.
Kaukokatseiset miehet näkivät kuitenkin välttämättömäksi kehittää kanavan, jonka kautta koko maailman timanttituotannon jakelu tapahtuisi. Tällainen monopoli ostaisi kaikki saatavissa olevat timantit ja valvoisi niiden kulkua tukkukauppiaille ja siten myös niiden hintaa. Tätä tarkoitusta varten perustetulle keskusjärjestölle tuli nimeksi ”De Beers Consolidated Mines, Ltd., of South Africa”. Nykyään kulkee 80 prosenttia kaikista maailman raakatimanteista De Beersin kautta markkinoille.
Kun Siperiasta löytyi vuonna 1960 timantteja ja niitä alettiin kaivaa suuressa mitassa, 10 miljoonaa karaattia vuodessa, De Beers pelkäsi hintojen romahtavan, mikäli venäläiset ryhtyisivät äkkiä timanttien polkumyyntiin maailmanmarkkinoilla. He suostuivat kuitenkin myymään lähes kaikki raakatimanttinsa De Beers -yhtymälle. Myös uuden australialaisen timanttikaivoksen omistajien kanssa päästiin sopimukseen.
Mikäli kartelli kuitenkin ostaa timantteja enemmän kuin se myy niitä turvatakseen monopolinsa, sitä uhkaa suuri vaara. Jotkut asiantuntijat uskovat tällaisen vaaran olevan jo olemassa, ja he pelkäävät, että kartelli voi hajota hyvinkin nopeasti. Heidän mukaansa timanttien liikatarjonta tulee painamaan hinnat alas, jolloin kerran niin arvokas timantti lasketaan enää korukivien joukkoon.
Eivät niin hyvä sijoituskohde kuin on luultu
Monet ovat ostaneet timantteja ja timanttisormuksia pitäen niitä karttuvaan talletustiliin verrattavana rahansijoituksena. Ne, joiden on taloudellisten vaikeuksien takia ollut pakko panna sormuksensa myyntiin, ovat havainneet, että heidän 1500 markkaa maksaneen sormuksensa timantti oli enää 100 markan arvoinen ja muu sormus 650 markan arvoinen.
Aina kun jotakin myydään ansiomielessä, pyydettyyn hintaan sisältyy myös voitto. Timanteille laskettu bruttovoitto saattaa olla 100–200 prosenttia. Monet johtavat jalokiviliikkeet eivät missään tapauksessa osta timantteja takaisin. Jalokivikauppiaat joutuisivat usein hyvin kiusalliseen asemaan, jos heidän pitäisi myöntää, ettei timantti olekaan niin hyvä sijoituskohde kuin he ovat väittäneet.
Useimmissa sormuksiin istutetuissa timanteissa on virheellisyyksiä, ja yksikin lähes näkymätön virheellisyys voi pudottaa timantin arvon puoleen. Kun timanttia lähdetään myymään, ostajien huomio kiinnittyy nopeasti tällaisiin seikkoihin. Jos joku harkitsee kalliin timanttinsa myymistä, hänen kannattaa tutkituttaa timanttinsa hyvämaineisella arviomiehellä. Sitä voi silti olla vaikea myydä määritellystä arvostaan.
Jos harkitset avioliittoa ja haluat ostaa timanttisen kihlasormuksen, perusta ostopäätöksesi timantin kauneuteen, hohtoon ja säkenöintiin äläkä siihen, että se nyt on statussymboli. Saattaa olla, että huomenna sillä on enää hyvin vähän arvoa.