Lukijoiden kirjeitä – ”Kun omaisesi kuolee”
HERÄTKÄÄ-LEHTI käsitteli tällaista kansiteemaa viime kesänä [suom. 22.7.1985] neljän artikkelin avulla. Monet lukijat kiittivät aineistosta kirjeitse. Seuraavassa heidän ajatuksiaan.
”Kiitos teille siitä, että tiedän nyt olevani täysin normaali”
Useimmat kirjoittajista ilmaisivat kiitollisuutensa siitä tiedosta, että heidän tunteensa eivät olleet olleet epätavallisia. Muutama esimerkki:
”Poikamme Mark kuoli viime kesäkuussa onnettomuudessa. Sanat eivät riitä kertomaan, miltä tällainen tuntuu äidistä. Hän oli minulle paitsi oma poika myös ystävä. Herätkää-lehti auttoi minua tajuamaan, että tunteeni ovat normaaleja.”
A. D., Nebraska, USA
”Pari viikkoa tämän kirjoitussarjan ilmestymisen jälkeen minulta kuoli isä. En tiennyt, miksi se herätti minussa juuri sellaisia tunteita kuin herätti ja miten minun olisi pitänyt suhtautua niihin. Luettuani sitten nämä artikkelit tajusin, etteivät tunteeni olleet mitenkään erikoisia. Aina kun olen allapäin, otan tämän lehden käteeni ja luen sitä yhä uudelleen. Se lohduttaa minua ja auttaa menemään eteenpäin.”
D. R., Pennsylvania, USA
”Minulta kuoli mies vuoden 1983 lopussa. Tunsin mielipahaa joidenkin silloisten tunteitteni takia. Ymmärrän nyt, että vaikka en voikaan ylpeillä sellaisilla tunteilla, ne eivät ole harvinaisia eivätkä epätavallisia. Monet kiitokset lohduttavasta aineistosta.”
L. B., Nebraska, USA
Eräs lukija, jolta muutama vuosi sitten kuoli 15-vuotias poika, tiivistää tunnelmansa tällaiseen muotoon: ”Kiitos teille siitä, että tiedän nyt olevani täysin normaali.”
L. A., Connecticut, USA
Lisävaloa
Eräät kirjeet auttoivat ymmärtämään paremmin sitä, millaisia tunteita ja tarpeita surevilla omaisilla on.
”Olen ollut neljä vuotta leskenä, enkä ole vielä kuullut, että leskiä olisi mainittu kertaakaan rukouksessa. Voitte nyt uskoa, että sisällytän aina rukouksiini monet lesket ja kaikki ne, joilta on kuollut joku lähiomainen. Se on jotain todella kamalaa.”
L. B., Kalifornia, USA
”Poikani David kuoli maaliskuussa runsaaseen aivoverenvuotoon. Lääkäri antoi minulle pillereitä, joita minun piti ottaa kolmesti päivässä ja vielä yksi illalla, jotta olisin saanut nukutuksi. Tiesin, että tämä oli hänen puoleltaan hyvin huomaavaista ja ystävällistä, mutta huomasin nopeasti seuraavani vain ajan kulumista kellosta siinä toivossa, että saisin taas pian ottaa seuraavan pillerin. Se oli kauheaa, ja lopulta kerroin tunnelmistani miehelleni. Hän neuvoi minua huuhtelemaan pillerit WC:stä alas, ja tein niin. Nämä Herätkää-lehden artikkelit ovat olleet minulle itselleni ja muille perheenjäsenille suureksi avuksi. Olisitteko niin ystävällisiä ja laatisitte jolloinkin tulevaisuudessa artikkelin, jossa osoitetaan, millaisia vaaroja pillereihin liittyy, kun niitä käytetään paineen ja murheitten poistamiseen.”
I. S., Englanti
”Minusta näissä artikkeleissa oli parasta se, millä tavoin ne valottivat toisten asemaa ja sitä, mitä heidän pitäisi tehdä ja mitä kenties välttää. Monet seurakuntaamme kuuluvat alkoivat kielteisten reaktioitteni takia karttaa minua. Se oli melkoinen koettelemus sekä minulle itselleni että heille. Toivon siksi, että näistä artikkeleista olisi heille hyötyä, jotta he voisivat sen jälkeen auttaa minua.”
R. W., Kanada
”En halunnut tuntea surua”
Ei ole epätavallista, että ihminen tukahduttaa surunsa, kuten ilmenee monista muista kirjeistä.
”Minulta kuoli aivan vierestä rakas ihminen, ja tukahdutin suruni täysin. Artikkelinne herättivät henkiin tunteet, joita olin hänen kuolemastaan saakka hillinnyt 15 vuotta. En halunnut tuntea surua kivun takia, jota se olisi tuottanut. Ymmärrän nyt, että ihmisen täytyy voida surra avoimesti kuolemantapauksen sattuessa.”
R. M., Ohio, USA
”Isäni kuoli vuoden 1984 lokakuussa, ja vasta luettuani tämän lehden päästin suruni valloilleen. Kahtena seuraavana iltana rukoilin Jehovaa pannessani maata ja itkin, kunnes en enää jaksanut sitäkään. Minun on pakko kiittää Jehovaa ja ’uskollista ja ymmärtäväistä orjaa’ siitä huojennuksesta, jota nyt tunnen. Monet kiitokset!”
K. B., Ohio, USA
Jotkut olivat ilmeisesti tukahduttaneet surunsa sen takia, että heidän mielestään kristityn olisi väärin murehtia. He kirjoittavat:
”Ennen kuin luin laatimanne artikkelit, ajattelin, että suremiseni olisi ollut osoitus uskon puutteesta Jehova Jumalan lupaamaan ylösnousemukseen. Toivon todella näkeväni äitini jälleen, mutta artikkelinne auttoivat minua näkemään, että kristitynkin on sopivaa surra.”
T. M., Kansas, USA
”Minua auttoi se, kun sain tietää, että on sopivaa surra. Uskon lujasti ylösnousemukseen, ja ajattelin, että olisi ollut väärin ilmaista suruaan toisten edessä, sillä luulin antavani heille siinä tapauksessa aihetta epäillä uskoni lujuutta. Viimeinen artikkeli auttoi minua ymmärtämään, että toivomme ei poista meiltä surun tuottamaa tuskaa mutta kylläkin helpottaa sen kestämistä.”
C. B., New Jersey, USA
Jeesuksen Kristuksen oma esimerkki osoittaa, ettei sureminen ole epäkristillistä, sillä kun hänen hyvä ystävänsä Lasarus kuoli, hän ”puhkesi kyyneliin”. Näin siitä huolimatta, että Jeesus pian sen jälkeen herätti Lasaruksen kuolleista. – Johannes 11:33–44.
Toiset voivat auttaa
Useat lukijat ilmaisivat kiitollisuutensa niistä ehdotuksista, joita toteuttamalla surevia voidaan auttaa.
”Muutama viikko sitten hyvältä ystävältäni kuoli kotona yhtäkkiä, odottamatta isä. Lähetin hänelle kortin, jossa pyysin häntä kylään. Ajattelin koko ajan, miten kiusalliseksi tuntisin oloni, jos hän alkaisi puhua isästään. Muutama päivä ennen hänen tuloaan posti toi uuden Herätkää-lehden, jossa oli sellainenkin artikkeli kuin ’Miten muut voivat auttaa’. Luin sen moneen kertaan. Yritin parhaani mukaan toteuttaa annettuja ehdotuksia. Vietimme yhdessä leppoisan iltapäivän ja puhuimme luontevasti hänen isästään ja yhteisistä häneen liittyvistä muistoistamme. Me jopa nauroimme. Monet kiitokset oikeista sanoista oikeaan aikaan.”
K. E., Indiana, USA
Surevat arvostavat toisten oma-aloitteisuutta. Tämän osoittaa seuraava liikuttava kirje lukijalta, jolta kuoli mies.
”Moni sanoi: ’Kerro vain, miten voin auttaa.’ Mutta eräs kristitty sisar ei tehnyt näin. Hän meni suoraan makuuhuoneeseemme, vaihtoi tahraantuneet lakanat ja pesi ne. Toinen sisar otti ämpärin, vettä ja pesuainetta ja pesi maton, jolle mieheni oli oksentanut. He olivat tosi ystäviä, enkä koskaan unohda heitä. Kului muutama viikko, ja meille poikkesi eräs vanhin seurakunnastamme työvaatteissaan ja työkalut mukanaan. Hän sanoi: ’Täällä on varmasti jotain korjattavaa. Mitähän se voisi olla?’ Miten kiitollinen olenkaan siitä, että hän korjasi oven, joka riippui yhden saranan varassa, sekä erään sähkölaitteen!”
E. L., Puerto Rico
Miltä vanhemmista tuntuu
Lapsen kuolema on pahimpia iskuja, mitä kenenkään kohdalle voi tulla. Eräät lukijat vahvistavat tämän kirjeissään.
”Monet kiitokset huhtikuun 22. päivän Herätkää-lehdestä [suom. 22.7.1985]. Se on lohduttanut minua kovasti. Sain nimittäin 19. huhtikuuta tietää, että lapsi, jota kannan kohdussani, oli kuollut. Se oli minulle melkoinen järkytys. Tällä hetkellä odottelen yhä synnytyksen alkamista. Jehovan järjestön ansiosta tiedän nyt ainakin sen, että reaktioni ovat olleet normaaleja.”
J. H., Virginia, USA
”Toinen lapseni kuoli seitsenviikkoisena kuusi vuotta sitten. Hänellä oli monenlaisia syntymävaurioita. Näissä artikkeleissa tarkasteltiin juuri sellaisia tuntemuksia, joita minulla itsellänikin oli, ja ne saivat minut näkemään, että on olemassa muitakin, jotka todella ymmärtävät, miltä minusta tuntuu. Monet kiitokset siitä, että vihdoinkin joku puki sanoiksi sen, mitä itse tunsin mutta en kyennyt ilmaisemaan.”
M. S., New York, USA
”Kiitoksia paljon artikkelisarjastanne ’Kun omaisesi kuolee’. Poikani Ricky kuoli auton töytäistessä häntä 28. syyskuuta 1984. Hän oli vasta viisivuotias. Kuukauden kuluttua tästä onnettomuudesta aloin tutkia Raamattua erään Jehovan todistajan kanssa. Sen avulla olen selvinnyt tämän äärimmäisen vaikean ajan läpi. Ajattelen Rickyä joka päivä, ja joskus istun vieläkin itkemässä sen takia, että minulla on häntä niin ikävä. Mutta nyt minulla Jehova Jumalan rakkaudellisen ohjauksen avulla ja hankittuani täsmällistä Raamatun tuntemusta on toivo siitä, että saan jonain päivänä jälleen nähdä Rickyn. Haluan sanoa jokaiselle, jolta on kuollut joku lähiomainen: Kääntykää jonkun Jehovan todistajan puoleen saadaksenne apua pahimman kestämiseen.”
F. P., Minnesota, USA
Jonkun lähiomaisen kuolema on varmasti pahimpia kolhuja, mitä elämässä voi saada. Sen tietäminen, että tällaisissa tilanteissa syntyvät tunteet eivät ole epätavallisia, voi jo rauhoittaa. Lisäksi on parempi ilmaista tunteensa kuin tukahduttaa ne. Ja kuten edellä oleva kirje osoittaa, suurta lohdutusta antaa Raamattuun perustuva toivo siitä, että ”tulee hetki, jolloin kaikki muistohaudoissa olevat kuulevat hänen [Jeesuksen] äänensä ja tulevat esiin”. – Johannes 5:28, 29.
[Tekstiruutu s. 27]
Vapaaehtoistyötä tekevä ryhmä havaitsee Herätkää-lehden hyödylliseksi
Herätkää-lehden teemasarjan ”Kun omaisesi kuolee” johdosta eräs vapaaehtoistyötä tekevä ryhmä lähetti tämän lehden toimitukseen seuraavanlaisen kirjeen.
”CancerShare antaa apuaan järjestämällä tukihenkilöitä syöpäpotilaille ja heidän omaisilleen. Me saamme usein soittoja ihmisiltä, jotka surevat omaisensa menetystä, ja me koetamme auttaa heitä lähettämällä heille surun kestämistä käsittelevää kirjallisuutta ja ohjaamalla heidät ryhmiin, joissa heitä autetaan mukautumaan tilanteeseen.
”Herätkää-lehdessä 22. huhtikuuta 1985 [engl.] on neljä sellaista artikkelia, joista olisi todella paljon hyötyä sureville. Ne ovat: ’Kun omaisesi kuolee’, ’Miltä vanhemmista tuntuu’, ’Miten muut voivat auttaa’ ja ’Miten voit selviytyä’. Kävisikö päinsä, että CancerShare saisi käyttöönsä surevien auttamiseksi kaikki nämä artikkelit tai osia niistä, samalla kun se mainitsisi lähteeksi Vartiotornin raamattu- ja traktaattiseuran?”
Tässä tapauksessa lupa myönnettiin ilomielin.