Kansantaloustiede – ”lohduton tieteenala”

TAANTUMA, lama, inflaatio, stagflaatio, nollakasvu, negatiivinen kasvu. Kaikki nämä synkät käsitteet ovat tuttuja kansantaloustieteessä, jota eräs mies kerran kutsui ”lohduttomaksi tieteenalaksi”. Mutta mitä tällaisten vaikuttavien termien taakse todellisuudessa kätkeytyy? Voivatko taloustieteilijät osoittaa meille tien ulos niistä pulmista, joita useimmilla meistä nykyään on?

Englantilainen taloustieteilijä Lionel Robbins määrittelee kansantaloustieteen ”tieteeksi, joka tutkii ihmisten käyttäytymistä suhteessa tavoitteisiin ja rajallisiin varoihin, joita voidaan käyttää vaihtoehtoisin tavoin”. Jokaisella on tarpeita eli hän tarvitsee tai haluaa jotakin. Ja näitä tarpeita on melkeinpä rajattomasti. Toisaalta varamme, kuten palkkatulot, ovat usein hyvin rajallisia.

Ajatellaanpa esimerkin vuoksi miestä, joka perheensä kanssa istuu aamiaispöydässä. Hän haluaisi panna kahviinsa sokeria mutta huomaa, että sitä onkin hyvin vähän. Hänen on nyt tehtävä jonkinlainen taloudellinen päätös. Miten tällä vähiin menneellä sokerilla voidaan tyydyttää kaikkien perheenjäsenten tarpeet? Hän voi päätyä siihen, että jokainen saa aivan vähän. Tai hän voi päättää, että hän itse haluaa sen kaiken. Äiti sitä vastoin haluaisi käyttää sokerin ruoanlaitossa. Tämä osoittaa, ettei taloudellisten päätösten teko jää vain suppean älymystön huoleksi.

Kun talousteoreettisia kysymyksiä tarkastellaan yksittäisten kotitalouksien ja kuluttajien kannalta, voidaan puhua mikrotaloustieteestä. Kun samoja periaatteita sovelletaan suurempiin yksilöryhmiin, kuten kokonaiseen kansaan, on kyse makrotaloustieteestä. Mutta ammattitermien ei pidä antaa hämätä, sillä kansantaloustiedettä tuskin voidaan lukea niin sanottuihin eksaktisiin tieteisiin. Eräs havainnoitsija sanoi kerran, että jos kuudelta eri taloustieteilijältä kysyy heidän mielipidettään jossain asiassa, kysyjä saa seitsemän erilaista vastausta. Siitä huolimatta tähän tieteenalaan kannattaa tutustua lähemmin.

Kansantaloustieteen kehitysvaiheita

Tavallisilla ihmisillä on ollut menneinä vuosisatoina vain vähän taloudellista liikkumavaraa. Se joka oli syntynyt köyhänä, kuoli yleensä köyhänä, ja se joka oli syntynyt rikkaana, kuoli todennäköisesti myös rikkaana, elleivät sitten jotkin tavallisesta taloudenpidosta riippumattomat tekijät (esimerkiksi alueen yli vyörynyt sota) olleet kääntäneet hänen asioitaan päälaelleen.

Lopulta alkoi niin sanottu teollinen vallankumous, ja ensi kerran historiassa ihmiset saattoivat elättää toivoa siitä, että he voisivat parantaa taloudellista asemaansa omilla ponnistuksillaan. Vanhan feodaalilaitoksen ollessa hajoamisen partaalla hallitsijoitten oli nyt alettava itse tehdä taloudellisia päätöksiä. Valtiomiehet joutuivat pohtimaan, miten he voisivat ohjata taloudellista kehitystä.

Vuonna 1776 julkaisi Adam Smith ensimmäisen nykyaikaista kansantaloustiedettä käsittelevän teoksen. Sen nimenä oli An Inquiry into the Nature and Causes of the Wealth of Nations (Tutkimus kansakuntien varallisuuden luonteesta ja syistä, osittain suomennettu vuonna 1933 nimellä Kansojen varallisuus). Hän luotti siihen, että markkinatalouden voimat yhdessä yksilöitten omien kykyjen kanssa saavat aikaan taloudellista kasvua. Smithin teorioitten mukaan ihmiselle luontainen oman edun tavoittelu toimisi käyttövoimana tässä prosessissa. Kunnollisen palkan ja suurten voittojen toivossa ihmiset sijoittaisivat pääomiaan ja kykyjään markkinatalouteen. Kansantaloustieteen uranuurtajia olivat Smithin lisäksi myös David Ricardo ja Thomas Robert Malthus.

Näitä kolmea herraa skotlantilainen kirjailija Thomas Carlyle nimitti ”lohduttoman tieteenalan kunnianarvoisiksi professoreiksi”. Miksi juuri ”lohduttoman”? Koska he olivat sitä mieltä, että vaikka talous kasvaisikin eri maissa, useimmilla työläisillä elintaso kohoaisi vain hetkittäin toimeentulominimin yläpuolelle. Malthus tuli edelleen siihen johtopäätökseen, että mahdollinen hyvinvointi katoaisi kasvavan väestön nälkäisiin suihin.

Sen jälkeen astui Karl Marx maailmannäyttämölle. Hän ei ollut pelkästään talousteoreetikko, sillä hän tutki myös filosofiaa ja politiikkaa. Hänellä oli sellainen pessimistinen näkemys, että rikkaat tulisivat aina vain rikkaammiksi ja köyhät köyhtyisivät entisestään. Marx päätteli, että niin kauan kuin olisi työttömiä eli ’teollisuudella olisi oma reserviarmeijansa’, kilpailu työpaikoista painaisi aina palkkoja alas. Hänen perustelunsa kuului: ’Miksi työnantajan pitäisi maksaa parempaa palkkaa, jos nälkäinen työtön haluaa tehdä työtä pienemmällä palkalla?’ Mutta Marx näki kapitalismissa myös itsetuhon siemeniä: Varallisuus kasaantuisi harvempiin käsiin, ja työtä tekevien kurjistuminen jatkuisi, kunnes näiden olisi pakko nousta veriseen kapinaan.

Sosialismin saadessa kannatusta sen rinnalla pyrki esiin eräs toinen aatekanta, sosiaalidarvinismi. Sen tunnetuimpia edustajia oli Herbert Spencer. Hän sovelsi Darwinin ajatuksia evoluutiosta yhteiskunnallisiin ongelmiin, ja hänestä on lähtöisin ajatus ”vahvimman elossa säilymisestä”. Sosiaalidarvinismin mukaan taloudellisen hyödyn korjaavat ne, jotka parhaiten osaavat käyttää hyväkseen markkinavoimien liikkeitä, eli heikot sortuisivat ja vahvimmat jäisivät jäljelle. Tällainen ajattelu johti monissa tapauksissa erittäin röyhkeisiin liiketapoihin ja siihen, että häikäilemättömimmistä tuli upporikkaita.

Talousteoreetikot ovat siis alusta lähtien jakautuneet eri leireihin sen perusteella, kannattavatko he vapaata markkinataloutta (ja siten hyväksyvät vähäiseksi jäävän valtiollisen sääntelyn tai ovat täysin sellaista vastaan) vai tilannetta, jossa talous on suuressa määrin tai täysin valtiovallan sääntelemää. 1930-luvun lamakausi sai kuitenkin monet pohtimaan sitä, olisiko kokonaisuutta ajatellen sittenkin parempi, jos valtio pyrkisi vaikuttamaan suhdannevaihteluihin, jottei enää kärsittäisi sellaisia vahinkoja, jotka vapaitten markkinoitten romahtaminen oli aiheuttanut. Niinpä huomattava taloustieteilijä John Maynard Keynes selitti, että valtio voisi korkokantaa säätelemällä ja verotuksellisin toimenpitein estää suhdanteita painumasta lamavaiheessa liian alas. Hänen teoriansa ovat yhä erilaisina muunnoksina vallalla länsimaissa.

Kansantaloustiede tänään

Ovatko taloustieteilijät kyenneet teorioittensa ja taulukoittensa avulla ratkaisemaan maailman rahatalouden ongelmat? Viime vuosina on käyty paljon talousteoreettista keskustelua. On keskusteltu jopa siitä, pitäisikö meidän palata Adam Smithin oppeihin ja täysin luottaa markkinavoimien vapaaseen liikehdintään. Silti useimmat tietävät nykyisten ongelmien olevan ylivoimaisia tavallisille ihmisille ja taloustieteilijöille. Sen tähden monet näkevätkin jonkinasteisen valtiollisen sääntelyn välttämättömäksi.

Eräässä Saturday Review -lehden artikkelissa sanotaan: ”Inhimillinen talous edellyttää muutakin kuin vain hyvinvointia ja taloudellista kasvua tai varallisuuden tehokasta tasaamista. Se edellyttää taloudellisten instituutioiden puitteissa muutoksia paremman tasa-arvon ja suuremman vapauden saavuttamiseksi. – – Se vaatii toteutuakseen sellaisen sosiaalisen ympäristön, joka luo ihmisissä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja yhteishenkeä. Se edellyttää ihmisen, hänen tekniikkansa ja elinympäristönsä yhteen sovittamista. Kaiken tämän täytyy toteutua maailmanlaajuisesti.”

Tällaisen ”inhimillisen talouden” luominen on kuitenkin kaikkea muuta kuin helppoa. Varallisuuserot tahtovat nykyäänkin vain kasvaa. Ihmiset eivät yksinkertaisesti pysty ratkaisemaan talousongelmiaan pysyvästi. Sellaiset termit kuin taantuma, lama, inflaatio, stagflaatio, nollakasvu ja negatiivinen kasvu tulevat olemaan myös rikkaimmissa maissa vastaisuudessakin tuttuja niille, jotka seuraavat lehtien taloussivuja.

Onko tulevaisuus lohduton?

Tullaanko varallisuutta koskaan tasaamaan nykyistä tehokkaammin? Tai onko näköpiirissä sellaista sosiaalista ympäristöä, joka luo ihmisissä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja yhteishenkeä? Tuleeko koskaan sellaista aikaa, jolloin kansantaloustiede ei tavallisen työssäkäyvän ihmisen kannalta enää näytä ”lohduttomalta”?

Avaahan Raamattusi ja lue Jesajan kirjan luvusta 65 jakeet 21–23. Siinä olevat sanat ovat yksinkertaisia mutta silti hyvin sisällökkäitä. Kuvittelehan, että jokaisella on oma koti ja että hän tulee omillaan toimeen. Työ ei ole enää yksitoikkoista, vaan mielekästä ja tyydytystä tuottavaa. Kuvittele talousjärjestelmää, joka pitää kaikista runsaskätisesti huolta. Jumalan hallituksen alaisuudessa tämä tulee olemaan todellisuutta kaikkialla maailmassa. – Ks. myös Psalmi 72:16; 145:16; Jesaja 25:6.

Meidän ei siksi pidä antaa tämän ”lohduttoman tieteenalan” synkkien ennusteiden pelästyttää itseämme. Se tulevaisuus, joka Jumalalla on valmiina meitä varten, on jotain aivan ainutlaatuista – ainutlaatuista kaikille niille, jotka uskovat häneen ja ovat vakuuttuneita siitä, että hänen tarkoituksensa maapallon suhteen varmasti toteutuvat.

[Huomioteksti s. 19]

Tuleeko koskaan sellaista aikaa, jolloin kansantaloustiede ei tavallisen työssäkäyvän ihmisen kannalta enää näytä ”lohduttomalta”?

[Kuva s. 19]

Malthus tuli siihen johtopäätökseen, että kasvava väestö söisi suihinsa sen hyvinvoinnin, jota aika ajoin pääsisi syntymään

[Lähdemerkintä]

Bettmann Archive