Miten terrorismi saadaan häviämään?
JOS olet matkustanut lentäen, olet itse nähnyt, miten terrorismi on vaikuttanut ilmailuun. Turvatarkastukset ovat pakollisia lähes kaikilla kansainvälisillä lentokentillä. Terrorismin vaatimat turvatoimet tulevat kalliiksi valtioille ja lentoyhtiöille. Yksistään vuoden 1984 Los Angelesin olympiakisojen vaatima turvallisuus tuli maksamaan Yhdysvalloille Suomen rahassa laskettuna yli 300 miljoonaa markkaa. Miten tehokkaita tällaiset turvatoimet ovat?
Joissakin suhteissa ne ovat osoittautuneet hyviksi. Kuluneitten runsaan 20 vuoden aikana on esimerkiksi Yhdysvalloissa löydetty 35000 pistoolia ja pommia ja tehty 13000 pidätystä. (Department of State Bulletin) Israelin valtion lentoyhtiö El Al, jolla turvatoimet ovat kenties tiukemmat kuin millään muulla lentoyhtiöllä, on saanut ilmaterrorismin erittäin hyvin kuriin.
Silti valtiot ja viranomaiset hoitavat pikemminkin oireita kuin syitä. Niiden lääkkeet eivät tehoa todelliseen taudinaiheuttajaan, joka on syvällä nyky-yhteiskunnassa: tautiin, joka perustuu vihaan ja itsekkyyteen. Epäoikeudenmukaisuutta ja eriarvoisuutta on runsaasti, ja ne kumpikin lisääntyvät riippumatta siitä, millainen on vallanpitäjien ideologia. Mistä suunnasta ratkaisua pitäisi siksi etsiä? Pystyykö uskonto muuttamaan vihan rakkaudeksi? Voiko politiikka muuttaa eripuraisuuden yksimielisyydeksi? Pystyykö Yhdistyneet kansakunnat todellisuudessa yhdistämään maailman kansat? Vai onko ratkaisua etsittävä aivan jostain muualta?
Onko uskonnolla tarjottavana ratkaisua?
1,5 miljoonan asukkaan Pohjois-Irlannissa terrorismi on vuoden 1969 jälkeen vaatinut yli 2000 kuolonuhria ja aiheuttanut vammoja 20000 ihmiselle. Kumpikin puoli väittää olevansa jakamassa samaa kristillistä perintöä, joka perustuu sille, että ”Jumala on rakkaus”. (1. Johannes 4:8) Siitä huolimatta katolinen ja protestanttinen terrorismi jatkuu. John Hickey kirjoittaa: ”Nykyään on mahdollista – – hyväksyä vaara tai hengenmeno pelkästään siitä johtuvana, että on katolilainen tai protestantti; hyväksyä raa’at kostotoimet – kiihkomielisyydessä tehdyt murhat – keinona, jolla pohjoisirlantilaiset saavat oman ’kauhun tasapainonsa’ säilymään.” – Religion and the Northern Ireland Problem.
Sama kirjoittaja toteaa myös: ”[Pohjois-Irlannissa] politiikka ei ratsasta uskonnolla. – – Pikemminkin on kysymys siitä, että uskonto antaa virikkeitä politiikalle.” Jos asia on todella näin, niin politiikan sisältönä on molemminpuolinen tappaminen ja kostaminen.
Useimmat uskonnot väittävät rakkauden olevan tärkeimpiä opinkappaleitaan. Suuri osa terroristeista on johonkin uskontoon kuuluvia: kristityiksi tunnustautuvia, juutalaisia, muslimeja, buddhalaisia, hinduja, sikhejä jne. Missä määrin uskonto sitten vaikuttaa heidän tekoihinsa? Jan Schreiber lainaa kirjassaan erästä IRAn johtajaa, Ruairi O’Bradaighia: ”Kerran minulla oli toverina erittäin kovapintainen mies. Kätkimme yhdessä maahan miinan, joka räjähtäisi brittiläisen sotilasosaston alla. – – Lopulta he tulivat miinan kohdalle. Entä mitä teki tämä karaistunut mies? Ennen kuin hän painoi laukaisinta, joka räjäyttäisi miinan ja samalla heidät kaikki pieneksi silpuksi, hän sulki silmänsä. Sitten hän teki rintaansa ristinmerkin ja kuiskasi hartaalla äänellä: ’Olkoon Herra armollinen heidän sieluilleen!’” – The Ultimate Weapon – Terrorists and World Order.
Uskonto ei ole estänyt katolilaisten oikeistosiipeä muodostamasta Espanjassa itselleen omaa terroristiryhmää, joka tunnetaan nimellä ”Kristus-kuninkaan sissit”. Kirjan The Terrorists mukaan tämä järjestö ”saa kiittää olemassaolostaan yhtä paljon uskontoa kuin politiikkaakin”.
Pitäisikö sen, ettei uskonto ole kyennyt ehkäisemään terrorismia, olla meille yllätys? Professori C. E. Zoppo Kalifornian yliopiston valtiotieteellisestä tiedekunnasta kirjoittaa: ”Kun länsimaiden järjestäytyneet uskonnot joutuivat määrittelemään kantansa väkivallan käyttämiseen poliittisiin tarkoituksiin, ne epäsivät uskonnollisilta vihollisiltaan ne eettiset oikeudet, jotka he soivat omille seuraajilleen – – ja jopa sallivat ’vääräuskoisten’ terrorisoinnin.” Hän mainitsee esimerkkinä paavi Urbanus II:n aikana tehdyn ristiretken: ”Tämän ristiretken odotettiin nujertavan islamin lopullisesti, ja sitä pidettiin ’sotana, jolla kaikki sodat saataisiin loppumaan’. Islam katsottiin siinä määrin kaikkien pahojen voimien ruumiillistumaksi, että kun kristityn vihollissotilaan tappaminen aiheutti kristitylle sotilaalle 40 päivän katumusharjoitukset, niin muslimien tappaminen vastasi lyhennettynä kaikkia katumusharjoituksia.” – The Rationalization of Terrorism.
Myös muut uskonnot lukevat uskottoman eli vääräuskoisen tappamisen tappajalle ansioksi. Niiden käsitysten mukaan se takaa pääsyn taivaalliseen paratiisiin. Tällainen uskonnollinen vakaumus voi todellisuudessa olla terroristille lisäkannustimena tappamiseen ja jopa itsemurhatehtävän suorittamiseen pommin kuljettajana.
Onko politiikalla tarjottavana ratkaisua?
Lännen poliittisilla ja sotilasasiantuntijoilla on omat keinonsa terrorismia vastaan, vaikka he eivät aina olekaan yhtä mieltä siitä, miten niitä pitäisi käyttää. Uhriksi joutuneiden maiden toimintaperiaatteena on se, että ne käyttävät terroristeja vastaan näiden omaa taktiikkaa. Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIAn pääjohtaja William Casey selittää: ”Me emme voi emmekä aio pidättyä voimatoimista halutessamme ehkäistä terroritekoja ja varautua tai vastata niihin aina silloin, kun olosuhteet antavat mahdollisuuden voimankäyttöön. Monilla mailla, myös Yhdysvalloilla, on erikoisjoukkoja ja edellytyksiä, joita me tarvitsemme voidaksemme operoida terroristiryhmiä vastaan.” – Hydra of Carnage.
Esimerkkinä tällaisista vastatoimista käy Yhdysvaltain huhtikuussa 1986 Libyaan tekemä ilmahyökkäys, jolla kostettiin terroristien länsiberliiniläisessä diskossa suorittama pommiräjäytys. Mutta se vaati heti myös oman hintansa: Libyalta siviiliuhreja – joita amerikkalaiset viranomaiset pitivät väistämättöminä – ja amerikkalaisilta itseltään yhden lentokoneen miehistöineen. Terrorismilla ja vastaterrorismilla on myös näkymätön hintansa: arvovalta ja uskottavuus.
Poliitikkojen ja voimakeinojen kannattajien mielestä nämä ovat normaaleja uhreja tämänkaltaisessa salamyhkäisessä sodassa. Benjamin Netanyahu kirjoittaa tähän liittyvästi: ”Terrorismin uhkaamassa demokratiassa täytyy kaikkien kansalaisten nähdä itsensä jossain mielessä sotilaina, jotka ovat mukana yhteisessä taistelussa. He eivät saa painostaa hallitustaan antamaan periksi tai antautumaan terroristeille. – – Jos me todella haluamme voittaa terrorismia vastaan käytävän sodan, ihmisten täytyy olla valmiita uhrauksiin ja jopa kestämään pohjatonta tuskaa menettäessään mahdollisesti omaisiaan.” – Terrorism – How the West Can Win.
Voiko politiikka sitten poistaa terrorismin perimmäiset syyt? Voiko se korjata epäoikeudenmukaisuudet ja rauhoittaa tilanteen? Ei politiikan asiantuntijoiden mielestä. Edellisessä artikkelissa nimittäin jo osoitettiin, että heidän mielestään terrorismi on monilta osin vain yksi niistä työkaluista, joita kaksi suurta poliittista järjestelmää käyttävät keskinäisessä valtakilpailussaan. Politiikka siis synnyttää terrorismia.
Esimerkiksi ranskalainen toimittaja Jean-François Revel kirjoittaa: ”Julistuksissaan ja kirjoissaan terroristit luonnehtivat hyökkäyksiään demokratioita vastaan ’jännityksen määrätietoiseksi kasvattamiseksi’. Johtoajatuksena on se, että on paljon helpompaa siirtyä fasismista kommunismiin kuin demokratiasta kommunismiin. ’Vallankumouksellisten’ täytyy siksi ensin pakottaa demokraattiset hallitukset omaksumaan jonkinasteinen fasistinen toimintatapa, jotta toisessa vaiheessa voitaisiin alkaa rakentaa sosialismia fasismin tuhkalle.” Niinpä joissakin maissa terroristit koettavat ehdoin tahdoin upseereita murhaamalla yllyttää oikeistoa sotilaskaappaukseen.
Pystyykö YK panemaan sulun terrorismille?
Valtiotieteilijä C. E. Zoppo selittää, miten hankalassa asemassa Yhdistyneet kansakunnat ovat: ”Ei ole yllätys – – että Yhdistyneet kansakunnat ei ole päässyt yksimielisyyteen kansainvälisen terrorismin määrittelemisestä eikä siitä, miten jäsenvaltioiden pitäisi suhtautua siihen.” Sen ei pitäisi olla yllätys kellekään, kun tajuamme YK:n kansainväliseksi areenaksi, jolla suurvallat taistelevien hirvien tavoin takertuvat sarvistaan toisiinsa ja jähmettyvät määritelmäkysymysten takia paikoilleen.
Oma merkityksensä on silläkin, että ne demokratiat, jotka ovat joutuneet terrorismin uhreiksi, ovat YK:ssa vähemmistönä. Zoppo ottaa yhden esimerkin: ”Vaikka YK:n yleiskokouksen kansainvälistä terrorismia koskevassa päätöslauselmassa – – ilmaistaan ’syvä levottomuus kansainvälisestä terrorismista’, siinä myös vahvistettiin uudelleen ’kaikkien kansojen luovuttamaton itsemääräämisoikeus ja oikeus itsenäisyyteen siirtomaa- ja rotusortovaltioitten vallasta ja muista vieraan herruuden muodoista’.” Samaisessa päätöslauselmassa tuomittiin ”se, että siirtomaa- ja rotusortovaltiot ja vieraat vallat jatkuvin tukahduttamistoimenpitein ja terroriteoin kieltävät kansoilta niiden laillisen itsemääräämisoikeuden ja oikeuden itsenäisyyteen”.
Zoppon mukaan YK suhtautuu terrorismiin siis kaksijakoisesti. Hän jatkaa: ”Rivien välistä on luettavissa, että terrorismia suvaitaan, kun sillä tarkoitetaan kansallista itsemääräämisoikeutta, ja että se tuomitaan, kun jokin valtio haluaa terrorin avulla estää itsenäistymisen. Nuoret valtiot, jotka itse ovat käyttäneet terroria vapaustaistelussaan, huomaavat joutuvansa kiusalliseen asemaan, kun niiden pitäisi tuomita muissa maissa esiintyvä terrori.” (The Rationalization of Terrorism) Yhdistyneet kansakunnat on sen tähden hampaaton taistelussa terrorismia vastaan. Kaikilla ei ole tässä asiassa samaa moraalia, sillä kuten Zoppo toteaa: ”Politiikka pohjimmiltaan piirtää rajat sille, mikä on oikein ja mikä väärin.” Samanaikaisesti viattomat saavat kärsiä ja kuolla terrorismin uhreina.
Veljesseura, jossa ei tunneta terrorismia
Jan Schreiber selittää, millaisen vaikean pulman edessä kansat ovat: ”Hämmentäväksi tosiasiaksi jää, että niiden maiden, jotka haluavat poistaa terrorismin maailmasta – ja ne näyttävät olevan vähemmistönä – on pakko tyytyä puolinaisiin toimenpiteisiin. Tavanomaiset rangaistukset joko eivät tee vaikutusta terroristeihin, jotka aatteensa vuoksi ovat valmiita uhrauksiin, tai sitten ne kannustavat niitä, jotka vielä pystyvät taistelemaan, vastaamaan vallanpitäjien vastatoimiin edelleen väkivallalla.” – The Ultimate Weapon – Terrorists and World Order.
Tarkasteltuaan terrorismin ongelmaa Zoppo toteaa vielä lopuksi: ”Tuskinpa yksikään nykyajan valtioista on syntynyt ilman terroria.” Näyttää siis siltä, että terrori on väistämätön ainesosa poliittisissa prosesseissa. Voimme kuitenkin vakuuttaa, että on olemassa yksi ”kansa”, joka on syntynyt ilman terroria ja väkivaltaa – tai politiikan mukanaoloa. Tämän kansan väkiluku on ylittänyt jo kolmen miljoonan rajan. Siihen kuuluvia on kaikkialla maailmassa, ja he edustavat erilaisia kulttuureja ja kieliä ja ovat lähtöisin erilaisista uskonnoista. Keitä he ovat? Niitä, jotka toivat sinulle tämän lehden: Jehovan todistajia.
Kyseessä on enemmän kuin vain kansainvälinen kansojen yhteenliittymä. Tähän kansaan kuuluvat yksilöt muodostavat ylikansallisen veljesseuran, jossa kaikilla on samanlainen vakaumus ja saman Jumalan antama toivo. He kasvattavat vaikutustaan kautta maailman, mutta eivät terrorismin, vaan rauhaisan Raamattuun perustuvan opetuksen avulla. Käytännöllisesti katsoen kaikissa maailman maissa he suosittelevat Kristuksen johtamaa Jumalan valtakunta-hallitusta ainoaksi ratkaisuksi ihmiskunnan ongelmiin. – Matteus 6:9, 10.
Jehovan todistajat ovat nousseet jakavan politiikan ja kansallishengen yläpuolelle, jotka kumpikin aiheuttavat sotia ja terrorismia. He muodostavat nykyään kansan, joka nauttii aidosta rauhasta ja valmistautuu sitä jo hyvin lähellä olevaa aikaa varten, jolloin maapallolla pitää valtaa ainoastaan Jumalan valtakunta. Tämä ei tapahdu siten, että koko maailma käännytettäisiin, vaan siten että maailma puhdistetaan Jumalan sodassa, Harmagedonissa. – Matteus 24:37–39; Ilmestys 16:14, 16.
Silloin tulevat todellinen rauha ja ikuinen elämä olemaan maan nöyrien osana. (Tiitukselle 1:2; Ilmestys 21:3, 4) Jos haluat tietää enemmän tästä Valtakunnasta, missä ei ole enää terrorismia, älä epäröi ottaa yhteyttä paikallisiin Jehovan todistajiin tai kirjoittaa tämän lehden julkaisijoille.
[Huomioteksti s. 11]
Kuluneitten runsaan 20 vuoden aikana on esimerkiksi Yhdysvalloissa löydetty noin 35000 pistoolia ja pommia ja tehty 13000 pidätystä. – Department of State Bulletin.
[Huomioteksti s. 12]
”Ennen kuin hän painoi laukaisinta, joka räjäyttäisi miinan ja samalla heidät kaikki pieneksi silpuksi, hän sulki silmänsä. Sitten hän teki rintaansa ristinmerkin ja kuiskasi hartaalla äänellä: ’Olkoon Herra armollinen heidän sieluilleen!’”
[Tekstiruutu s. 14]
Jeesuksen Kristuksen hallitsema Jumalan valtakunta tekee lopun terrorismista
Terrorismin sanotaan olevan sotaa, jota käyvät epätoivoiset ihmiset, jotka katsovat olevansa muita huonommassa asemassa. Jumalan valtakunnan alamaisena kenenkään ei tarvitse tuntea itseään muita huonommaksi, kuten ilmenee seuraavista ennustuksista, jotka kertovat Kristuksen Jeesuksen hallitusvallasta:
”Jumala, anna kuninkaan tuomita, niinkuin sinä tuomitset, anna vanhurskautesi kuninkaan pojalle. Tuomitkoon hän sinun kansaasi vanhurskaasti ja sinun kurjiasi oikeuden mukaan. – – Auttakoon hän kansan kurjat oikeuteen, pelastakoon köyhäin lapset ja musertakoon sortajan. – – Sillä hän pelastaa köyhän, joka apua huutaa, kurjan ja sen, jolla ei auttajaa ole. Hän armahtaa vaivaista ja köyhää ja pelastaa köyhäin sielun. Hän lunastaa heidän sielunsa sorrosta ja väkivallasta, ja heidän verensä on hänen silmissään kallis.” – Psalmi 72:1, 2, 4, 12–14.