Nuoret kysyvät:
Miten voin voittaa ihastuksen?
”OLEN kirjoittanut hänelle kirjeitä, joissa olen ilmaissut tunteeni”, sanoo muuan nuori nainen. ”Kysyessäni häneltä, mitä hän tuntee, hän aina kieltää tuntevansa minua kohtaan yhtään mitään. Mutta tavasta, jolla hän katsoo ja käyttäytyy, voin nähdä, ettei se pidä paikkaansa.”
Todellisuus merkitsee vain vähän sellaiselle, jolta ihastus on sokaissut silmät. Kyseessä oleva nuori mies on yrittänyt ystävällisesti ilmaista, ettei hän ole kiinnostunut; hän on pyytänyt apua jopa kristityiltä vanhimmilta. Mutta tuo nuori nainen ei vain suostu uskomaan kielteiseen vastaukseen. Hän tulkitsee jopa tuon nuoren miehen viattomat sanat ja teot salaisiksi kiintymyksen ilmauksiksi häntä kohtaan. Niinpä hänen kuvitelmansa ruokkii itse itseään.
Ehkäpä sinäkin havaitset kaipaavasi suhdetta johonkuhun, joka ei tunne samoin sinua kohtaan, tai mikä vielä pahempaa, ei edes tiedä, että olet olemassa. Kaikki ponnistelusi hänen huomionsa kiinnittämiseksi ovat epäonnistuneet. Olet itse asiassa saattanut jopa nolata itsesi yrittäessäsi saada hänen huomionsa. Kuitenkin toivot epätoivoisesti, että olosuhteet muuttuisivat jotenkin.
Jos näin on käynyt, koet mitä todennäköisimmin nuoruudelle ominaista hullaantumista tai ihastumista. Se perustuu vääränlaiseen rakkauteen, ei järkevään tuttavuuteen jonkun kanssa, vaan pelkkään kuvitelmaan. Joidenkin nuorten keskuudessa ihastuksen kohde on usein tosiaankin joku, joka on täysin saavuttamattomissa: elokuvatähti, suosikkilaulaja, opettaja tai heitä itseään vanhempi tuttava.a Onneksi useimmat pääsevät yksinkertaisesti iän mukana eroon näistä ihastumisista. Mutta joillekuille ihastuksen voittaminen aiheuttaa tuskallisia vieroitusoireita. Onko mitään keinoa lievittää tätä tuskaa?
Et ole yksin
Lohduttaudu ensiksikin sillä tosiasialla, ettet ole ensimmäinen, joka on kokenut onnettoman rakastumisen. Salomo, joka oli viisaimpia koskaan eläneistä miehistä, rakastui epätoivoisesti hurmaavaan israelilaistyttöön. Salomo lausui tytölle kauneimpia koskaan kirjoitettuja runoja. Hän kirjoitti tytölle, että tämä oli ”kaunis kuin kuu, kirkas kuin päivänpaiste” – eikä Salomo saanut millään hänen mielenkiintoaan heräämään! – Korkea veisu 6:10.
Tulet sen vuoksi todennäköisesti huomaamaan, että monet ikätoverisi – ja jopa vanhempasi – ovat kokeneet samanlaisen tilanteen. Siinä, miten tunnet, ei siis välttämättä ole mitään epänormaalia. Mutta vaikka ihastumiset ovatkin yleisiä, ne voivat myös riistäytyä käsistä.
Raamattu esimerkiksi kertoo nuoresta Amnon-nimisestä miehestä, jossa kehittyi niin vastustamaton ihastus erästä nuorta naista kohtaan, että ”Amnon tuli aivan sairaaksi”. (2. Samuelin kirja 13:1–14) Muuan ihastunut tyttö tunnustaa samoin: ”En pysty syömään. – – En pysty enää opiskelemaan. Uneksin hänestä. – – Olen epätoivoissani.” Ihastus voi tosiaankin vaikuttaa haitallisesti terveyteen ja tunneperäiseen hyvinvointiisi. Miten sitten voit jälleen saada tilanteen hallintaasi?
Todellisuuden kohtaaminen
”Omaan sydämeensä luottavainen on tyhmä”, sanoo Raamattu. (Sananlaskut 28:26) Tämä pitää erityisesti paikkansa silloin, kun olet romanttisen kuvitelman vallassa. Tunteesi saavat sinut sulkemaan silmäsi ja näet ainoastaan sen, mitä haluat. Sananlasku jatkaa kuitenkin: ”Mutta viisaudessa vaeltava pelastuu.” Tämä merkitsee, että näkee asiat sellaisina kuin ne ovat.
”Miten voi erottaa oikeutetun toivon perustelemattomasta toivosta?” kysyy tri Howard Halpern. ”Tarkastelemalla huolellisesti ja rauhallisesti tosiasioita.” Ajattelehan: Miten paljon on toiveita siitä, että tämän henkilön kanssa syntyisi todellinen rakkaussuhde? Onko hän jo naimisissa? Romanttiset kuvitelmat naimisissa olevasta henkilöstä ovat varmastikin turhia – ja mitä sopimattomimpia. Onko kyseessä joku kuuluisa henkilö? Siinä tapauksessa et todennäköisesti koskaan edes tapaa tuota henkilöä saati sitten että romanssi voisi kehittyä. Mahdollisuutesi ovat olemattomat myös silloin, kun asiaan liittyy joku vanhempi henkilö kuten opettaja.
Kun siis joku ei ole osoittanut mielenkiintoa sinua kohtaan, onko mitään todellista syytä uskoa, että olosuhteet muuttuisivat tulevaisuudessa? Muista, että ’sydän on petollinen’. (Jeremia 17:9) Viattomien sanojen tai tekojen tulkitseminen romanttiseksi kiinnostukseksi merkitsee usein sitä, että uskottelet itsellesi jotain hyvää itsestäsi. Se on ajan ja tunteiden tuhlaamista. Useimmissa maissa on muuten tapana, että miehet ottavat romanssissa aloitteen. Nuori tyttö voi nöyryyttää itsensä tavoittelemalla innokkaasti sellaisen henkilön suosiota, joka ei kerta kaikkiaan ole hänestä kiinnostunut.
Kohtaa lopuksi rohkeasti omat rajoituksesi nuorena ihmisenä. Mitä tekisit, jos henkilö tosiaan vastaisi kiintymyksen ilmauksiisi? Oletko valmis avioliiton mukanaan tuomiin paineisiin ja vastuisiin? Ellet ole, ”karkoita suru sydämestäsi” ja lakkaa viipymästä kuvitelmissa. ”Aika on rakastaa”, ja sinun tapauksessasi, se saattaa olla vasta vuosia myöhemmin, kun olet vanhempi. – Saarnaaja 11:10; 3:8.
Tunteittesi eritteleminen
’Mutta miten on näiden tunteiden laita, joita minulla on nyt?’ kysyt. Tarkastele huolellisesti sitä, mitä ja miten tunnet. Esimerkiksi tri Charles Zastrow panee merkille: ”Ihastuminen tapahtuu silloin, kun henkilö kuvittelee, että se, johon hän on ihastunut, on ’täydellinen rakastaja’, eli toisin sanoen tekee sen päätelmän, että tuolla henkilöllä on kaikki ne luonteenpiirteet, joita aviopuolisolla toivotaan olevan.” Sellaista ”täydellistä rakastajaa” ei kuitenkaan ole olemassa. ”Sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kunniaa vailla”, sanoo Raamattu. – Roomalaisille 3:23.
Kysy siis itseltäsi: Miten hyvin todella tunnen tämän henkilön, jota niin kiihkeästi haluan? Perustuvatko tunteeni tietoon, vai olenko rakastunut kuvitelmaan? ’Katselenko asioita niiden näennäisen arvon mukaan?’ (2. Korinttolaisille 10:7) Näenkö selvästi tämän henkilön puutteet, vai suljenko silmäni niiltä? Yksikin objektiivinen katsaus unelmiesi rakastettuun voi saada sinut selviämään romanttisesta hurmoksesta!
Tarkastele myös sitä, millaista rakkautta tunnet. Raamattu sanoo: ”Rakkaus on pitkämielinen ja huomaavainen. Rakkaus ei ole mustasukkainen – – ei etsi omia etujaan.” (1. Korinttolaisille 13:4, 5) Tunnetko tämänkaltaista rakkautta? Vai onko kysymys siitä, minkä kirjailija Kathy McCoy sanoo olevan ’kypsymätöntä rakkautta’? McCoy sanoo: ”Kypsymätön rakkaus voi tulla ja mennä hetkessä – – se kohdistuu sinuun, ja olet yksinkertaisesti rakastunut ajatukseen olla rakastunut. – – Kypsymätön rakkaus takertuu, on omistushaluista ja mustasukkaista. – – Kypsymätön rakkaus vaatii täydellisyyttä.”
Voi olla tuskallista havaita, että olet tuhlannut tunteitasi pelkkään unelmaan. Tri David Elkind tekee kuitenkin seuraavan havainnon: ”Nämä harhakuvitelmien menetyksestä koituvat šokit voivat olla hyödyllisiä oppimista edistäviä kokemuksia, jotka auttavat nuoria erottamaan fyysisen viehätysvoiman persoonallisuuksien yhteensopivaisuudesta.”
Miten saada ihastus mielestään
Mikään pohdinta maailmassa ei eittämättä kokonaan pyyhi pois sitä, miten tunnet. Mutta on joitakin asioita, joita voit tehdä saadaksesi tuskasi mielestäsi. Ensinnäkin, vältä lisäämästä ongelmaa! Romantiikkaa täynnä olevien romaaneiden lukeminen, rakkauskertomusten katseleminen televisiosta – tai vain tietyn tyyppisen musiikin kuunteleminen – voivat pahentaa yksinäisyyden tunteitasi. Lakkaa siis keskittymästä tilanteeseen. ”Halkojen loppuessa sammuu tuli.” – Sananlaskut 26:20.
Pyri kehittämään joitakin todellisia ystävyyssuhteita. Kuvitelmaan perustuva romanssi ei korvaa ihmisiä, jotka todella rakastavat sinua ja välittävät sinusta. Älä eristäydy. (Sananlaskut 18:1) Tulet luultavasti huomaamaan, että vanhempasi voivat auttaa sinua suuresti, erityisesti jos he ovat kristittyjä. ”Heille kertoisin viimeksi ihastuksistani”, sanoi muuan nuori mies. Mutta huolimatta kaikista yrityksistäsi salata tunteitasi he ovat luultavasti jo panneet merkille, että jokin kalvaa sinua. Miksi et lähestyisi heitä ja ’antaisi heille sydäntäsi’. (Sananlaskut 23:26) Joku kristillisen seurakunnan kypsä jäsen voi myös osoittautua hyväksi kuuntelijaksi.
”Pysy kiireisenä”, kehottaa edelleen teini-ikäisille kirjoittava Esther Davidowitz. Ryhdy harrastamaan jotakin, esimerkiksi liikuntaa, opiskele jotakin kieltä, aloita Raamatun tutkimisohjelma. Hyödyllisiin toimintoihin syventyminen voi helpottaa vieroitusoireita melkoisesti.
Ihastuksen voittaminen ei ole helppoa. Mutta ajan kuluessa tuskakin tyyntyy. Olet lisäksi saattanut oppia paljon itsestäsi ja tunteistasi. Ehkäpä nämä läksyt ovat hyvinkin sydäntäsärkevän ihastuksen kokemisesta aiheutuvan tuskan arvoisia.
[Alaviitteet]
a Ks. kirjoitusta ”Nuoret kysyvät: Onko tämä pelkkää ihastusta?” Herätkää!-lehdestä 8.1.1987.
[Kuva s. 18]
Joillekin ihastuksen voittaminen on tuskallinen