Saammeko esitellä maailman pienimmän hirvieläimen?

ELETTIIN vuotta 1935. Muuan chileläinen maanviljelijä oli muokkaamassa peltoaan Curicón kauniilla vuoristoisella alueella. Yhtäkkiä hän kuuli koirien ajavan takaa jotakin, jota hän luuli jänikseksi. Kuvittelehan vain miten yllättynyt hän oli, kun pienen Englannin jäniskoiran kokoinen, jokseenkin vuohen näköinen eläin juoksi metsästä hänen jalkojensa suojaan. Katsellessaan luokseen tullutta värisevää olentoa maanviljelijä tunnisti sen puduksi, maailman pienimmäksi hirvieläimeksi.

Tämän harmittoman pikkuhirven näkee hyvin harvoin, koska se elää syrjäisillä ylänköalueilla. Se uskaltautuu näkösälle vain syömään hedelmiä, lehtiä ja muuta kasvillisuutta, mutta se kipaisee pian piiloon, kun sen herkkä kuulo- ja hajuaisti varoittaa sitä vaarasta. Pudu oleilee mieluiten tiheissä metsiköissä, sillä jo kolmen tunnin alttiinaolo suoralle auringonpaisteelle voi tappaa sen.

Tästä arasta olennosta tiedetään niin vähän, että vasta vuosisadan vaihteen tienoilla eläintieteilijöille selvisi, ettei se ole vuohi eikä lammas. He tunnistivat sen hirvieläimeksi, sillä uros pudottaa 6–9 senttimetrin pituiset piikkisarvensa kerran vuodessa. Itse asiassa puduja on kahta lajia. Punertavaturkkinen laji oli kerran yleinen eteläisessä Chilessä ja Argentiinassa. Pohjoisempana asuva serkku, joka elää Kolumbian, Perun ja Ecuadorin viidakoissa, on väriltään hieman tummempi. Pudu on 40 senttimetriä korkea, 70–80 senttimetriä pitkä ja painaa täysikasvuisena noin 10 kiloa. Eläin näyttää selvästikin köyryselkäiseltä, sillä sen etujalat ovat hiukan takajalkoja lyhyemmät.

Uhanalainen pikku elossasäilyjä

Äärimmäisestä arkuudestaan huolimatta pudu aivan ilmeisesti pitää ihmisistä ja voi oppia luottamaan heihin. Monet pudut ovat seuranneet lampaita tai lehmiä laitumelta kotiin, mutta maatilan isännän koirat ovat ajaneet ne pois. Tutkijat, jotka voittavat pudun luottamuksen, palkitaan usein siten, että heidän uusi ystävänsä nuolee heidän kätensä ja kasvonsa. Muuan eläinten tutkija ystävystyi naaraspudun kanssa, joka hyppäsi hänen syliinsä, nuoli hänen kasvonsa ja puski sitten häntä kohti pesäänsä ilmeisesti näyttääkseen hänelle vastasyntynyttä poikastaan.

Vaikka pudulla on sellaisia luonnollisia vihollisia kuin kettu, puuma, villikissat ja pöllöt, sen pahin vihollinen on ihminen. Aikaisemmin tämä pikkuhirvi vaelteli luonnossa vapaammin ja vältti saalistajat käyttäen hyväkseen nopeuttaan ja älyään. Pudun tiedetään astuneen takaperin omia jälkiään ja uineen jokea ylävirtaan harhauttaakseen kettua tai puumaa. Mutta nyt kun ihminen on tuhonnut metsiä, pudun elinpiiri tasaisesti kutistuu. Niinpä pudu on ryhtynyt asumaan tiheään pensaikkoon rakentamissaan tunneleissa. Pudu on hyvin siisti eläin, joten sillä on tunneleissaan oma paikka syömistä, nukkumista ja ulostamista varten, eikä se muuta näiden järjestystä koko elämänsä aikana. Sen elossa säilyminen riippuu siitä, miten hyvin se tuntee tunnelinsa. Vaikka pudu juoksee nopeasti ja pystyy uimaankin melkoista vauhtia, niin se on helppo saalis aukealla kedolla. Mutta tilanne on toinen sen tunneleissa, joissa se erään tutkijan mukaan ”kiitää kuin luoti” ja jättää takaa-ajajan jälkeensä.

Vaikka pudun metsästäminen on kielletty, jotkut häikäilemättömät ihmiset ovat oppineet pyydystämään tai tappamaan näitä rauhallisia pieniä eläimiä. Nämä metsästäjät himoitsevat eläimen paksua turkkia, maukasta lihaa tai hintaa, jonka ulkomaiden eläintarhat mielellään maksavat terveestä yksilöstä. He ovat opettaneet pienet koirat ajamaan pudut ulos tunneleista aukealle paikalle. Mutta koska pudut pystyvät uimaan koiria nopeammin, ne pyrkivät lähimmän joen rantaan, missä ihmiset odottelevat veneissään ottaakseen ne kiinni. Usein ne loukkaantuvat, ja erään tutkijan mukaan jopa 80 prosenttia niistä kuolee pelkästä säikähdyksestä.

Arkuus on näet pudun heikkous. Kun se on peloissaan, sen silmät näyttävät täyttyvän kyynelistä, se vapisee, sen korvat nousevat pörrölleen ja usein se kuolee sydänkohtaukseen. Vaikka maaseudulla asuvat perheet ja syrjäisissä paikoissa toimivat yliopistot ovat kesyttäneet puduja, näyttääpä siltä, että nämä hirvieläimet eivät pelokkuutensa vuoksi elä kauan vankeudessa. Usein ne kuolevat ilman mitään ilmeistä syytä pelkästään vankeuden aiheuttaman stressin vuoksi. Pudu nimittäin rakastaa vapautta.

Aikaisemmin pelättiin, että pudu kuuluisi pian niiden 68 nisäkäslajin joukkoon, jotka ovat kuolleet sukupuuttoon tällä vuosisadalla. Eräs Maailman luonnon säätiön hyväksi työskentelevä tutkija on kuitenkin sitä mieltä, että pudu säilyy kaikesta huolimatta. Miten se on mahdollista? Siten että se sopeutuu uusiin olosuhteisiin tunneliverkostonsa avulla. Samaa ei voida sanoa chileläisestä vuorileijonasta eli puumasta, joka on selvästikin vaarassa kuolla sukupuuttoon. Hyvin usein pitää paikkansa se, että vaikeissa tai muuttuvissa olosuhteissa on parempi olla sopeutuvainen ja ystävällinen kuin ankara ja vihamielinen.

Toivokaamme, että pudut säilyvät, kunnes ne voivat rauhallisessa uudessa järjestelmässä tulla ulos suojaavista tunneleistaan enemmän näkösälle ja nauttia vapaudesta pelkäämättä. Tuletko sinä olemaan siellä tutustumassa maailman pienimpään hirvieläimeen?

[Kuvan lähdemerkintä s. 26]

New York Zoological Society photos