”Kätenne ovat verta täynnä”
”VAIKKA kuinka paljon rukoilisitte, minä en kuule: teidän kätenne ovat verta täynnä.” Näin sanoi kaikkivaltias Jumala niille, jotka väittivät palvelevansa häntä mutta olivat vuodattaneet viatonta verta. – Jesaja 1:15.
Ovatko maailman uskonnot syyllistyneet viattoman veren vuodattamiseen? Varmasti ovat. Kaikissa vuosisatamme sodissa maailman uskonnot ja niiden papit ovat antaneet tukensa verenvuodatukselle. Tämä on johtanut siihen, että jopa samaan uskontoon kuuluvat ovat tappaneet toisiaan joukoittain.
Jeesus kuitenkin opetti seuraajiaan ’pistämään miekkansa takaisin paikalleen’. (Matteus 26:52) Apostoli Paavali sanoi: ”Meidän sodankäyntiaseemme eivät ole lihallisia.” (2. Korinttolaisille 10:4) Jumalan sanan voimakas sanoma meille on, että tosi uskontoa harjoittavien täytyy rakastaa toisiaan eivätkä he saa vuodattaa verta. Me luemme: ”Jumalan lapset ja Panettelijan lapset käyvät ilmi tästä: kukaan, joka ei harjoita vanhurskautta, ei ole Jumalasta, eikä sekään, joka ei rakasta veljeään. Sillä tämä on se sanoma, jonka olette kuulleet alusta asti, että meidän tulisi rakastaa toisiamme eikä olla Kainin kaltaisia, joka oli paholaisesta ja tappoi veljensä.” – 1. Johannes 3:10–12.
Mikäli jokin uskonto ei harjoita tällaista rakkautta, Jumala ei kuuntele sen rukouksia. Raamattu sanoo: ”Pyydämmepä mitä tahansa, me saamme häneltä, koska noudatamme hänen käskyjään ja teemme sitä, mikä on mieluista hänen silmissään.” (1. Johannes 3:22) Maailman uskonnot eivät kuitenkaan ole noudattaneet Jumalan käskyjä. Sen sijaan ne ovat nöyristellen tukeneet sotia, joissa yksistään meidän vuosisadallamme on tapettu jo noin 100 miljoonaa ihmistä.
Tulevatko johtajat ja kansat kuuntelemaan?
Assisin tapaamisen päätteeksi pitämässään puheessa Johannes Paavali II sanoi: ”Pyydämme maailman johtajia kiinnittämään huomiota nöyrään rukoukseemme, jonka olemme esittäneet Jumalalle rauhan puolesta.” Tulevatko valtiomiehet ja heidän kansansa kuuntelemaan tällaisia vetoomuksia? Saadaksemme vastauksen tähän kysymykseen meidän on luotava silmäys historiaan.
Historia osoittaa, etteivät rauhansopimukset ja rukoukset rauhan puolesta ole mikään uusi asia. Keskiajalla rauhansopimuksista käytettiin usein nimitystä ”jumalanrauha”. Niitä julistettiin kristikunnan uskonnollisten juhlien alla, joiden ajaksi sodankäynnin piti kaikkialla tauota. Mutta ihmiset eivät kunnioittaneet jumalanrauhaa, vaikka rauhanrikkojia uhattiin kirkonkirouksella.
Vuonna 1915 paavi Benedictus XV vetosi kansoihin, jotta nämä lopettaisivat ensimmäisen maailmansodan ”hirvittävän teurastuksen”. Hän rukoili, että Jumala ”lopettaisi tämän pahan vitsauksen”. Mutta eivät kansojen päämiehet eivätkä heidän alamaisensa kuunnelleet. Ja on johdonmukaista ajatella, ettei Jumalakaan kuunnellut, sillä kummallakin puolella taisteli samojen uskontojen jäseniä. Niinpä katolilaiset tappoivat katolilaisia ja protestantit tappoivat protestantteja, mikä oli täysin vastoin Jumalan käskyjä.
Keväällä vuonna 1939, toisen maailmansodan myrskypilvien kerääntyessä taivaalle, Pius XII järjesti ”yleisen rukouskampanjan rauhan puolesta”. Saman vuoden elokuussa, vähän ennen sodan puhkeamista, hän esitti valtiomiehille ja näiden kansoille vetoomuksen, jotta nämä pahimman välttämiseksi lopettaisivat ”syyttelemisen, uhkailemisen, kaiken sellaisen, mikä aiheuttaa molemminpuolista epäluottamusta”.
Mitkään tällaiset rukoukset ja vetoomukset eivät kuitenkaan pysäyttäneet katolisen ja protestanttisen Saksan sotakoneistoa. Ne eivät myöskään johdattaneet katolista Italiaa eivätkä šintolaista Japania rauhan tielle. Eivätkä uskonnot missään uhanneet jäseniään erottamisella sen takia, että nämä tappoivat vastapuolella olleita uskonveljiään. Tappamista, jossa veli nousi veljeään vastaan, jatkui kuusi vuotta pappien antaessa sille tukensa kaikissa maissa.
Vastauksena paavin Assisissa esittämään vetoomukseen taistelut taukosivat joissakin paikoin 27. lokakuuta viime vuonna. Silti ne monissa muissa maissa jatkuivat, useissa tapauksissa niissäkin maissa, joiden uskonto oli lähettänyt edustajansa Assisiin. Esimerkiksi katolinen sissiarmeija IRA järjesti tuona päivänä Pohjois-Irlannissa pommi-iskun. Sikhit hyökkäilivät Intiassa. Myös Afganistanissa, Etiopiassa, Libanonissa, Iranissa ja Irakissa ja muualla jatkui verenvuodatus. Ja sielläkin, missä aseet laskettiin tuoksi yhdeksi päiväksi, kylvettiin kuolemaa ja kauhua jälleen seuraavana päivänä. Merkillinen rauha tosiaankin.
Voisiko ”rauhan Jumala” siunata tällaiset aloitteet, joissa epäsuorasti annetaan hyväksymys niille, jotka lopettavat tappamisen yhdeksi päiväksi mutta jatkavat sitä jälleen seuraavana päivänä? Suhtautuiko Jumala suopeasti Kainiin sen jälkeen, kun tämä oli tappanut Aabelin? Ei varmastikaan. – Heprealaisille 13:20.
Uskonnot eivät edistä rauhaa
Eri maissa viime aikoina tehdyt tutkimukset osoittavat, että suuri osa ihmisistä pitää maailman uskontoja pikemminkin sodanlietsojina kuin rauhan edistäjinä. Tätä mieltä on 47 prosenttia ranskalaisista ja 48 prosenttia israelilaisista.
”Maailman uskontojen rauhankonferenssin” pääsihteeri John Taylor sanoi eräässä ranskalaisessa katolisessa kuukausilehdessä: ”Olemme antaneet pettää itsemme ajattelemaan, että uskonto voisi tuoda ja myös toisi sotiin valoa ja armeliaisuutta ja että me hyötyisimme suuresti voimiemme yhdistämisestä sotaa ja asevarustelua vastaan. Mutta tarkasteltuamme näitä kysymyksiä olemme alkaneet vähitellen tajuta, että sotia eivät aiheutakaan aseet, vaan ihmisten välillä vallitseva viha ja ihmisten eripuraisuus. – – Ja uskonto on näytellyt tässä myös osaansa.” – L’Actualité Religieuse dans le Monde.
Historioitsija Ernesto Galli Della Loggia kirjoittaa katolisessa Avvenire-päivälehdessä vielä kärkevämmin: ”Näyttää siltä, ettei uskonto ole luonut ihmisten ja kansojen välille yhdistäviä puitteita, pikemminkin päinvastoin. Näin on ollut vuosisatoja. Paitsi että maailman suurimmat monoteistiset uskonnot ovat taistelleet toisiaan vastaan sodissa armoa tuntematta, jotkin niistä – etupäässä kristikunta ja islam – ovat myös kaikkine voimineen antautuneet hävittämään niin sanottujen primitiivisten kansojen luonnonuskontoja. Tämä johtuu siitä, että uskonto ja poliittinen valta ovat kaksi eri puolta samassa kolikossa.”
Tästä ja muista syistä hallitukset joko eivät piittaa uskonnollisista johtajista tai sietävät näitä ikään kuin ne olisivat vain välttämätön paha. Ja maailman uskonto on itsekin vain pintakiiltoa, joka parhaimmillaankin on vain vähäisessä määrin vaikuttanut myönteisesti ihmisiin ja maailman olosuhteisiin.
Rukouspäivän päätteeksi pitämässään puheessa paavi itse myönsi, että katolinen kirkko on osasyyllinen verenvuodatukseen. Hän sanoi: ”Olen valmis myöntämään, että katolilaiset eivät ole aina olleet uskollisia tälle uskonvakuutukselle.” Sitten hän lisäsi: ”Me emme ole aina olleet ’rauhantekijöitä’. Sen tähden tämä Assisin tapaaminen on ollut meille itsellemme ja ehkä myös eräässä mielessä kaikille katumusharjoitusta.”
Mutta onko nykyajan uskonto osoittanut toiminnallaan, että se on muuttanut suhtautumistaan sotiin? Katuuko se aidosti häpeällistä menneisyyttään? Nykyisistä sodista Ernesto Galli Della Loggia sanoo: ”Jokaisesta kymmenestä selkkauksesta on aina yhdeksän myös – ellei jopa ennen muuta – uskonnollisia sotia.”
Rukoukset rauhan puolesta ovat siis olleet hyödyttömiä. Niitä eivät kuuntele valtiomiehet eivätkä heidän alamaisensa, eivätkä he toimi niiden mukaisesti. Eikä niitä kuuntele Jumalakaan, sillä hän on sanonut: ”Vaikka kuinka paljon rukoilisitte, minä en kuule: teidän kätenne ovat verta täynnä.” (Jesaja 1:15) Sen tähden Yhdistyneiden kansakuntien ”kansainväliseksi rauhanvuodeksi” julistama vuosi 1986, jota myös maailman uskonnot tukivat rukouksillaan, oli surkea pettymys.
[Tekstiruutu s. 10]
Italialaisten mielipiteitä
HERÄTKÄÄ!-lehti teki useissa Italian kaupungeissa haastattelututkimuksen, johon osallistui satoja ihmisiä, etupäässä katolilaisia. Tuoreessa muistissa olleen Assisin rukouspäivän ja samanaikaisten tulitaukojen perusteella heiltä kysyttiin, saadaanko tämän kaltaisten aloitteiden avulla sodat ja asevarustelu loppumaan. 70 prosenttia vastasi kieltävästi. 17 prosenttia piti Assisin tapaamista vasta ensi askeleena, ja ainoastaan 10 prosenttia piti sitä myönteisenä kokemuksena.
Muuan pappi pohjoisitalialaisesta Bergamon kaupungista sanoi: ”Minusta tällaisesta aloitteesta tulee olemaan vielä paljon apua, kunhan vain sen sanomaa viedään eteenpäin. Se on hyvä alku, eikä se saa jäädä ainoaksi.”
Nuori katolinen nainen samalta alueelta oli kuitenkin toista mieltä: ”Ei voi olla tyrmistymättä sellaisten ihmisten farisealaisuudesta, jotka ovat taistelleet vuosikausia, myös uskonnollisista syistä, ja jotka sen jälkeen laskevat aseensa rukoillakseen maailmanrauhan puolesta, täysin tietoisina siitä, että seuraavana päivänä he jatkavat sotimistaan.” Eräs nuori nainen Bresciasta vakuutti: ”Tällaisten kokousten avulla ei voiteta uskonnollista piittaamattomuutta. Kirkkojen pitäisi olla vähemmän kiinnostuneita politiikasta, jos ne haluavat, että Jumala kuuntelee niitä.”
Kysymykseen, mitä uskonnon pitäisi tehdä, jotta se edistäisi tehokkaammin rauhaa, vastasi katolinen mies Torinosta näin: ”Sen pitäisi erottautua kaikesta osallisuudesta maallisiin asioihin ja opettaa ihmisiä elämään ilman aseita.” Nuori katolinen nainen Cremonasta sanoi: ”Kirkon olisi pitänyt antaa hyvä esimerkki siten, että se ei osallistu sotiin eikä politiikkaan. Mutta nyt on jo liian myöhäistä.”
Kun eräältä juristilta Pesaron provinssista kysyttiin, mitä hän ajattelee paavin rauhanaloitteesta, hän vastasi: ”Kirkko käyttää rauhankysymystä omiin tarkoitusperiinsä levittääkseen katolista oppia maailmaan.” 84-vuotias katolinen nainen vastasi: ”Se on turhaa. Jos sotaa halutaan, niin kyllä sellainen aina syntymään saadaan.”
Kirjoituksesta, jossa milanolainen päivälehti Il Corriere della Sera tarkastelee uskonnon ”poliittisia suunnitelmia”, löytyy seuraava huomionarvoinen toteamus: ”Kirkko käyttää hyväkseen pasifismia ja ajaa aloitteita, joiden avulla se voi ohjailla päivänpolttavista poliittisista kysymyksistä käytävää julkista keskustelua, sen sijaan että se itse asettuisi tällaisen keskustelun kohteeksi.”
[Kuvat s. 8, 9]
Kaikkialla maailmassa esitettiin rukouksia
Monia nuoria kiinnostaa maailmanrauha