Konventtisalit – mistä ne ovat merkki?
OLETKO nähnyt sellaisen alueellasi? Tai kuullut siitä paikallisista tiedotusvälineistä? ’Mistä olisi pitänyt kuulla?’ voit kysyä. Jehovan todistajien paikallisesta konventtisalista. Tosiasia on, että näitä konventtisaleja on ilmaantunut kaikkialle maailmaan. Tällä hetkellä maailmassa on 126 konventtisalirakennusta sekä 96 avokatsomoa. Rakenteilla on parhaillaan 36 salia ja 59 avokatsomoa. Ne ovat merkki siitä, että Jehovan todistajien määrä lisääntyy jatkuvasti.
Äskettäin vihittiin käyttöön suuri kahdeksankulmainen sali Pohjois-Englannissa Hellabyssa, joka sijaitsee lähellä Maltbyn kaupunkia Etelä-Yorkshiressä. Sen erikoinen suunnittelu sai osakseen kiitosta Journal of the Institution of Structural Engineers -lehden eräässä artikkelissa. Kirjoittajaan oli tehnyt vaikutuksen myös se vapaaehtoisten työntekijöiden joukko, jota käytettiin rakennustyön loppuvaiheessa. Kirjoituksessa sanottiin: ”Kun [teräs]runko oli saatu valmiiksi, Kansainvälisen raamatuntutkijain seuran [Jehovan todistajien] kyky saada liikkeelle suuria vapaaehtoisten työntekijöiden määriä merkitsi sitä, että rakennus saatiin valmiiksi nopeasti ja innokkaasti. – – Itä-Penniinien konventtisali on merkittävä esimerkki siitä, mitä voidaan saada aikaan, kun taitavat ammattimiehet ja antaumukselliset vapaaehtoiset työskentelevät yhdessä.” Itse asiassa tuolla rakennuksella työskenteli kaikkiaan 11000 vapaaehtoista.
Lontoosta etelään sijaitsevassa Haysbridgessä Surreyssä ostettiin 50 vuotta vanha koulurakennus, joka muutettiin konventtisaliksi. Se sijaitsee 11 hehtaarin suuruisella tontilla Englannin kauniilla maaseudulla ja tarjoaa näin ihanteelliset puitteet raamatullisten kokousten ja opetustilaisuuksien järjestämistä varten.
Ranska on saanut kaksi ensimmäistä konventtisaliaan, joista toinen sijaitsee noin 50 kilometriä Pariisista pohjoiseen Creilin kaupungissa. Siinä on istuinpaikat 1870 hengelle. Toinen sali sijaitsee Etelä-Ranskassa Marignanessa, joitakin kilometrejä Marseillesta luoteeseen. Nämäkin on rakennettu vapaaehtoisen työn turvin. Itse asiassa Marseillen lähellä sijaitsevan salin rakentamiseksi tarvittiin 350000 vapaaehtoista työtuntia.
Naapurimaassa Saksan liittotasavallassa on jo yhdeksän konventtisalia eri puolilla maata. Muuan äskettäin valmistunut sali sijaitsee Meckenheimissa Reininlaakson laitamilla. Siinä on istuimet 1700 hengelle.
Mutta kun Jehovan todistajilla kerran on paikallisia valtakunnansaleja, niin miksi he tarvitsevat näitä suuria kokoussaleja?
Mikä on syy?
Jehovan todistajat ymmärtävät, että he elävät maailmassa, joka on äärimmäisen turmeltunut ja suhtautuu vihamielisesti Raamatun opettamiin arvoihin. Viha ja epäluottamus syrjäyttävät rakkauden ja ykseyden. Sallivaisuus ja vapaat sukupuolisuhteet ovat korvanneet nuhteettomuuden ja siveyden. Ja näiden muutosten myötä sukupuoliteitse tarttuvat taudit ja aids-vitsaus ovat lisääntyneet. Jehovan todistajien on sen vuoksi vielä tärkeämpää vahvistaa vakaumustaan ja uskoaan kokoontumalla yhteen suuriin kokouksiin, jotta he voisivat saada raamatullista opetusta ja lupauksen uudesta järjestelmästä. – Heprealaisille 10:23–25; 2. Pietari 3:13.
Aikaisempina vuosina Jehovan todistajilla oli tapana vuokrata teattereita ja kokoussaleja näitä kierroskonventeiksi kutsuttuja suuria kokoontumisia varten. (Kierros muodostuu noin 20 seurakunnasta.) Nykyään tällaisia tiloja ei monillakaan alueilla ole enää saatavilla. Sen vuoksi Yhdysvalloissa alettiin noin 20 vuotta sitten tehdä järjestelyjä sellaisten kiinteistöjen hankkimiseksi, jotka voitaisiin muuttaa konventtisaleiksi. Se että yhä useampia vihitään käyttöön jatkuvasti kaikkialla maailmassa, on merkki Jehovan todistajien keskuudessa tapahtuvasta kasvusta.
Miten se tehdään?
Jehovan todistajien riveissä ei ole moniakaan rikkaita ihmisiä, joten miten he pystyvät rakentamaan tai uudistamaan näitä suuria rakennuksia? Kukin rakennushanke perustuu Jehovan todistajien itsensä tekemiin vapaaehtoisiin ja nimettömiin lahjoituksiin. Samoin myös suurin osa työstä on vapaaehtoista, minkä vuoksi voidaan säästää huomattavasti kustannuksia. Kuten The Structural Engineer -lehti sanoi Yorkshiressä Englannissa tapahtuneesta rakentamisesta: ”Kustannussäästöt olivat vaikuttavia: kilpailevan rakennusliikkeen rakentamana sali olisi maksanut kaikkiaan 2,5 miljoonaa puntaa [noin 18 miljoonaa markkaa], mutta rakennuksen todelliseksi hinnaksi tulee vain noin puolet tuosta summasta.”
Espanjassa on nyt kolme konventtisalia: yksi Madridissa ja kaksi Barcelonassa (yksi kaupungissa, toinen muutaman kilometrin päässä kaupungin ulkopuolella). Kaksi näistä rakennuksista oli aiemmin elokuvateattereita, ja kolmas oli käyttämätön tehdasrakennus. Vapaaehtoinen työvoima ja vapaaehtoiset lahjoitukset ovat muuttaneet nämä keskuksiksi, joissa tuhannet läheisiin seurakuntiin kuuluvat Jehovan todistajat saavat raamatullista opetusta. Jokaisessa maassa antelias henki saa kaikki – sekä aikuiset että lapset – osallistumaan näiden konventtisalien rakentamiseen.
[Kuvat s. 24]
Meckenheim, Saksan liittotasavalta
[Kuvat s. 25]
Marignane, Ranska
[Kuvat s. 26]
Haysbridge, Englanti
Creil, Ranska