Kansainväliset näyttelyt taistelevat olemassaolostaan
KANSAINVÄLISET messut ja maailmannäyttelyt ovat yleensä synnyttäneet valtavaa kiinnostusta yleisössä. Ne ovat myös edistäneet maailmankauppaa. Mutta nyt jotkut pohtivat, voidaanko niitä enää järjestää. Miksi on näin?
Messujen ja näyttelyjen historia ja niiden tarkoitus sekä äskettäisestä näyttelystä tehdyt huomiot auttavat vastaamaan tähän kysymykseen.
Alkuperä ja tarkoitus
Markkinoiden historiaa voidaan seurata esikristillisiin aikoihin asti, Lähi-idässä pidettyihin uskonnollisiin juhliin ja kokouksiin. Ne avasivat kauppiaille, esimerkiksi foinikialaisille, mahdollisuuden levittää tuotteita koko Välimeren alueelle.
Kaupalliset messut sellaisina kuin me ne tunnemme saivat alkunsa keskiajalla Euroopassa. Ne olivat vähittäiskauppiaiden ja muiden kauppakeskuksia. Niiden uskonnollinen tausta voidaan havaita juuri nimestä ’messut’ (ruotsiksi mässa, saksaksi Messe). Nuo sanat ovat peräisin latinalaisesta sanasta missa, joka tarkoittaa uskonnollista messua. Vastaavasti englantilainen sana fair tulee latinalaisesta sanasta feriae (juhla), joka liittyy keskiajan uskonnollisiin markkinoihin ja juhliin. (The Encyclopedia Americana) Vähitellen kuitenkin uskonnollinen tausta lakkasi näkymästä ja painotus siirtyi kaupalliselle puolelle.
Tuo painotus oli selvä vuonna 1851 Lontoossa järjestetyssä Kristallipalatsi-näyttelyssä (Crystal Palace Exposition), jota pidetään ensimmäisenä todella kansainvälisenä näyttelynä ja seuraavien näyttelyiden mallina. Sen tarkoitus oli ”esitellä maailmalle englantilaisia tuotteita ja valmistusmenetelmiä ja sillä tavalla lisätä kysyntää”. Onnistuiko se?
The Encyclopedia Americana -tietosanakirja vastaa: ”Eivät pelkästään englantilaiset oppineet muiden kansojen loisteliaasta taideteollisuudesta, vaan myös vierailijat – – tulivat äkkiä tietoisiksi englantilaisten tuotteiden, koneiden ja valmistustekniikan paremmuudesta. Englantilaisten tavaroiden kysyntä kasvoi heti jyrkästi.”
Kun kansainvälisten näyttelyiden määrä kasvoi, katsottiin sopivaksi antaa maailmanlaajuisen elimen ohjata niitä. (Sivulla 25 on kehyksissä luettelo joistakin tunnetuimmista kansainvälisistä messuista ja maailmannäyttelyistä.) Niinpä vuonna 1928 Pariisissa allekirjoitti 35 maata sopimuksen siitä, että ne pitävät diplomaattikokouksen ”säädelläkseen kansainvälisten messujen tiheyttä ja järjestelytapoja”. Vuoteen 1931 mennessä tämä kokous sai aikaan kansainvälisen näyttelytoimiston, BIE:n (Bureau International des Expositions), joka valvoo näiden näyttelyjen toimeenpanoa.
Vuoden 1986 maailmannäyttely EXPO 86
Viimeksi kansainvälinen näyttely, EXPO 86, järjestettiin Vancouverissa Kanadassa toukokuun 2. päivästä lokakuun 13. päivään vuonna 1986. Sen 70 hehtaarin suuruiselle alueelle oli siroteltu yli 90 näyttelyrakennusta. Näyttelyyn osallistui 54 maata, ja sen aiheena oli liikkuminen ja tietoliikenne. Sen keskusrakennus oli Expo Centre, 17-kerroksinen ruostumattomasta teräksestä valmistettu maapallon muotoinen kupu. Sen sisällä oli muun muassa 500-paikkainen Omnimax-teatteri, jossa elokuvia voitiin heijastaa kahdeksan kerroksen korkuiselle kuperalle valkokankaalle.
Neuvostoliitto ja Yhdysvallat panivat näytteille avaruudessa käytettäviä kulkuvälineitään ja satelliittejaan esittääkseen, mitä ne ovat saaneet aikaan matkustamisen ja tietoliikenteen suhteen. Näyttävin luomus oli kuitenkin Kanadan näyttelyrakennus Canada Place, vaikuttava 735 miljoonaa markkaa maksanut rakennelma, joka oli tarkoitettu ”liittovaltion pysyväksi päämajaksi”. Vancouverin sataman aallonmurtajalle rakennettuna se näyttää loistoristeilijän ja valtavan viisimastoisen purjealuksen yhdistelmältä valmiina laskettavaksi vesille.
Maailmannäyttelyn päätyttyä Canada Placesta tuli maailman kauppakeskus. Se sopii siihen tarkoitukseen hyvin. Sen sisäpinta-ala vastaa kahta jalkapallokenttää. Se voi majoittaa 5000 konferenssivierasta, siellä on 23 kokoushuonetta ja jopa 500 huoneen hotelli sekä tanssisali.
”Kannattiko se todella?”
Rakennusten jatkuva käyttö sekä alueen kehittyminen saavat jotkut sanomaan, että onpa hinta mikä hyvänsä, maailmannäyttely kannattaa. He viittaavat luotuihin työpaikkoihin, turismin kasvuun, vero- ja tullituloihin sekä uusiin liikenneyhteyksiin, siltoihin ja valtateihin samoin kuin kaikkiin muihinkin näyttelyn mukanaan tuomiin arvokkaisiin etuihin.
Monet ylistävät sen puhtaan ajanvietteen määrää, josta perheet voivat näyttelyssä nauttia. Jokaisessa näyttelyrakennuksessa sijaitsevien opettavien näyttelyesineiden lisäksi Expo-näyttelyssä oli virkistysalue, neljä amfi- ja elokuvateatteria sekä enemmän kuin 43000 ilmaista näytäntöä, esimerkiksi tanssi- ja konserttiesityksiä. Siellä vallitseva tunnelma sai erään kirjailijan sanomaan siitä: ”Pelkästään ympäriinsä käveleminen tuntuu hyvältä.” Yhtä siitä tehtyä elokuvaa ehdotettiin palkittavaksi Oscar-palkinnolla ”parhaana toiminnasta kertovana lyhytelokuvana”.
Mutta ”kannattiko se todella?” kysyttiin eräässä sanomalehdessä. Esitellessään satojen miljoonien dollareiden velkaa EXPO 86:n viimeisenä päivänä muuan kanadalainen sanomalehti sanoi: ”Huomenna krapula alkaa.”
Kustannukset ja velat
”Näyttelyn päättyessä alijäämä oli 349 miljoonaa dollaria [1,77 miljardia markkaa]”, kertoi Toronto Star. Aikaisempien näyttelyiden tappiot on mainittu samoissa kehyksissä, joihin jo aiemmin viitattiin. EXPO 86 ei siis ollut poikkeus. Tosin sillä oli 22 miljoonaa kävijää, enemmän kuin odotettiin. Ja se oli saanut erinomaista ilmaista julkisuutta kaikkialla maailmassa – 10000 toimittajaa 60 maasta valtuutettiin kirjoittamaan siitä. Sitä oli valmisteltu kahdeksan vuotta ja tehty tunnetuksi ”häikäisevän maailmanlaajuisen mainoskampanjan” avulla. Silti se tuotti tappiota.
Eikö kuitenkin talous saanut vauhtia? ”Alueen sekava talous sai samanlaisen lyhytkestoisen piristysruiskeen, jollaista huumeiden käyttäjä havittelee – hetkellisen keinotekoisen hyvänolontunteen. Mutta kansainvälisiä sijoituksia koskevat lupaukset eivät näytä toteutuneen”, sanoi eräs reportteri. Työttömyys nousi samalle tasolle kuin se oli ollut ennen näyttelyä.
Veronmaksajalle koituvat kulut eivät ole loppuneet. Vaikka kaunista Canada Placen kaltaista rakennusta voidaankin käyttää tulevaisuudessa, se tarvitsee korjausta. Pelkästään sen tyhjentäminen maksaisi arviolta 50 miljoonaa markkaa. Sen korjauskustannukset ovat jo nousseet noin 90 miljoonaan markkaan. Mutta on muitakin tekijöitä, joiden vuoksi kiinnostus näyttelyitä kohtaan on vähenemässä.
Muita kiinnostuksen vähenemiseen vaikuttavia tekijöitä
Eräs kirjailija huomautti: ”Me olemme alkaneet pitää teknologiaa kyseenalaisena tai ainakaan me emme enää tunne syvää kunnioitusta sitä kohtaan.” Se ei enää herätä varauksetonta ihailua.
Kanadalainen tiedemies David Suzuki sanoi EXPO 86:sta: ”Huimia lupaavan tekoälyn, avaruusmatkailun ja fuusioenergian keskellä [se] ei antanut merkkiäkään tällä työkentällä kaiken muun tallaavista sotilaallisista sovellutuksista, yksityisen teollisuuden saamista valtavista voitoista tai tulevien muutosten aiheuttamista sosiaalisista, ympäristöön kohdistuvista ja yksilöön vaikuttavista seurauksista.”
Kiinnostuksen laskuun on annettu muunkinlaisia syitä: ”Maailmannäyttelyt eivät ole enää teollisuuden kiintopisteitä.” ”Maailmassa ihmetellään nykyään vähemmän – –. Ihmiset – – voivat nähdä maailman ihmeitä televisiovastaanottimistaan.” ”Näyttelyiden määrän nopea lisääntyminen parina viimeisenä vuosikymmenenä on ilmeisesti saanut ihmiset kyllästymään niihin.”
Mikä on näyttelyiden tulevaisuus?
EXPO 86:n toimikunnan johtajan mukaan ’liian monen luokan messut ja ainakin Yhdysvalloissa liian monet epäonnistumiset ovat johtamassa maailmannäyttely-käsitteen uudelleenarviointiin’. Sitä paitsi tällainen mielipide oli vallalla jo ennen EXPO 86:ta.
Vähenevät läsnäolijamäärät monissa viimeksi järjestetyissä näyttelyissä ovat herättäneet huolta niiden toimeenpanijoiden ja tukijoiden keskuudessa. Australialaiset valmistelevat juuri EXPO 88:aa, joka avataan Brisbanessa huhtikuun 30. päivänä. Sen teema tulee olemaan: ”Leisure in the Age of Technology” (Vapaa-aika teknologian aikakaudella). Toistuuko EXPO 86:n menestys? Aika näyttää. On kuitenkin selvää, että jotain on tehtävä suurempien yleisömäärien houkuttelemiseksi kansainvälisiin näyttelyihin sekä niiden suurien taloudellisten menetysten estämiseksi, mikäli niiden järjestämistä aiotaan jatkaa.
[Tekstiruutu/Kuva s. 25]
Joitakin tunnettuja kansainvälisiä messuja ja näyttelyitä
◼ Vuonna 1893 järjestettyä Chicagon maailmannäyttelyä kävi katsomassa 27,5 miljoonaa ihmistä; sen erityispiirre oli maailman ensimmäinen maailmanpyörä.
◼ Vuosien 1939 ja 1940 taitteessa toimeenpannussa New Yorkin maailmannäyttelyssä, jonka teemaa ”The World of Tomorrow” (Huomisen maailma) korosti futuristinen Trylon and Perisphere -luomus, kävi lähes 45 miljoonaa vierasta.
◼ Toisen New Yorkin maailmannäyttelyn (1964–1965) teemaa ”Peace Through Understanding” (Rauha ymmärtämisen välityksellä) korosti Unisphere, 53 metriä korkea ruostumattomasta teräksestä valmistettu maapallo. Näyttelyn kustannukset ylittivät tulot yli 100 miljoonalla markalla.
◼ Montrealiin ja Kanadaan (400 hehtaarin suuruiselle alueelle) rakennettua Expo 67:ää pidettiin suurena menestyksenä, kun siihen tutustui yli 50 miljoonaa vierasta ja osallistui yli 60 maata. Silti se ”jätti jälkeensä 300 miljoonan dollarin [1,5 miljardin markan] alijäämän”.
◼ Osakassa Japanissa järjestettiin (330 hehtaarin alueelle) Expo 70, joka veti puoleensa 64218770 kävijää. Se on huomattava 77 osallistujamaan ennätyksestään.
◼ Knoxville Tennessee, USA (1982); 11,1 miljoonaa kävijää.
◼ New Orleans, USA (1984); 7,3 miljoonaa vierasta, mutta alijäämä oli näyttelyn päättyessä arviolta 500 miljoonaa markkaa.
◼ Tsukuba, Japani (102 hehtaaria) (1985); 20,3 miljoonaa kävijää.
[Lähdemerkintä]
Taustakuva: Library of Congress
[Kuvat s. 23]
Yllä: Unisphere, New Yorkin maailmannäyttely, 1964–1965
Vasemmalla: Atomium, Brysselin maailmannäyttely, 1958
Alla: Expo Centre, Vancouverin näyttely, 1986
[Kuvat s. 24]
Näkymiä EXPO 86:sta Vancouverista
[Kuvan lähdemerkintä s. 22]
Taustakuva: Library of Congress