Tarkkailemme maailmaa
Kokoontumislupa Jehovan todistajille
Afrikkalaisessa Tansanian valtiossa ovat viranomaiset ensi kertaa antaneet Jehovan todistajille luvan kokoontua vapaasti yhteen kristillistä palvontaa varten. Viime vuoden touko- ja kesäkuussa eri puolilla maata pidettiin viisi onnistunutta kierroskonventtia. Läsnä niissä oli yhteensä 5177 henkeä, ja kasteella kävi 124 – suurin määrä, mitä kasteellakävijöitä on koskaan ollut Jehovan todistajien Tansaniassa suorittaman työn historiassa. Useimmille läsnäolleille se oli heidän ensimmäinen konventtinsa. Yksi näistä konventeista pidettiin Dar es Salaamin yliopistoalueen pääluentosalissa.
Turvallisuusvaroitus
”Ydinreaktoreitten turvallisuutta täytyy parantaa”, sanoo luuydinsiirtospesialisti tri Robert Gale, joka viime vuonna hoiti Neuvostoliitossa Tšernobylin onnettomuuden uhreja. Hän väittää, että 25 prosentin riskillä jossain päin maailmaa tapahtuu seuraavan vuosikymmenen kuluessa yhtä suuri ydinvoimalaonnettomuus ja että Yhdysvalloissa riski on 50 prosenttia. Länsisaksalaisen Hannoversche Allgemeine -sanomalehden mukaan tällä hetkellä käytettävissä olevat tilastot osoittavat, että ”seuraavien 50 vuoden aikana kuolisi eri puolilla maailmaa noin 60000 ihmistä syöpään tämän venäläisen reaktorin sulamisen seurauksena. – – Lisäksi 5000 muuta kärsisi vakavista perimävaurioista ja jopa 1000 ihmistä kärsisi Tšernobylin aiheuttamista syntymävioista.” Tri Galen mukaan ydinenergia voi olla hyödyllistä ainoastaan siinä tapauksessa, että sitä käsitellään oikein.
Eläinten hoitoa kiropraktiikalla
Yhä useammat kiropraktikot hoitavat ihmisten ohella myös eläimiä, kirjoittaa sanomalehti Wall Street Journal. ”Muutama kiropraktikko hoitaa nykyään kokopäiväisesti eläimiä, ja jotkut heistä ovat myös eläinlääkäreitä.” Vaikka eläinten hoitaminen kiropraktiikalla ei ole herättänyt kaikkialla innostusta, kiropraktikot sanovat päässeensä hyviin tuloksiin siinä missä perinteiset eläinlääkärit ovat epäonnistuneet. He ovat hoitaneet hevosia, laamoja, kissoja, koiria ja papukaijoja. Koska käsittelyn kohteeksi joutuvat luut ovat pieniä ja vielä useammin jykeviä, on ollut pakko kehittää uusia menetelmiä. ”Jotkut kiropraktikot asettavat suuren eläimen luita vasten topatun kakkosnelosen palan ja kopauttavat sitä puunuijalla”, kirjoittaa lehti.
Katolilaiset jättävät kirkkonsa
Joka viides roomalaiskatolilaiseksi kasvatettu ”ei enää sisäistä saamaansa [katolista] oppia”, kertoo sanomalehti New York Times. Lehden lainaaman tutkimuksen perusteella katolilaisuudesta luopuvia on kolme kertaa niin paljon kuin siihen liittyviä käännynnäisiä. Tutkimuksen mukaan yksi tärkeimmistä syistä kirkon jättämiseen oli avioliiton solmiminen toiseen uskontoon kuuluvan kanssa. Ainakin puolet entisistä katolilaisista sanoi haastattelussa menneensä naimisiin ei-katolilaisen kanssa, kun taas joka neljäs sanoi elävänsä tällä hetkellä avioerossa tai oli eronnut ja mennyt uusiin naimisiin. Kirkkonsa jättäneiden keski-ikä oli 36 vuotta.
Postimerkkimania
”Yksistään vuonna 1985 ilmestyi eri puolilla maailmaa kaikkiaan 9141 erilaista postimerkkiä ja 915 erilaista pienikokoista postimerkkiarkkia”, kirjoittaa New York Times. ”Jos postimerkkeilijä olisi halunnut ostaa yhden kappaleen jokaista merkkiä, se olisi tullut maksamaan hänelle yli 12000 dollaria [50000 markkaa].” Postimerkit ovat nykyään tuottoisimpia vientitavaroita monissa eteläisen Tyynenmeren valtioissa. Esimerkiksi Tongasaarten postimerkeistä menee vain 20 prosenttia varsinaiseen postikäyttöön. Keräilijät ovat kovasti sellaisten merkkien perään, jotka ovat pyöreitä, ananaksen tai banaanin muotoisia tai sen maan muotoisia, joka ne on julkaissut. ”Pitcairn-saaret, joilla on vain noin 50 asukasta, julkaisee neljä kertaa vuodessa uuden postimerkkisarjan, ja siinä sen vientituotteet melkein ovatkin”, kirjoittaa New York Times. Ja 8000 asukkaan Tuvalu ”julkaisee keskimäärin joka päivä yhden uuden postimerkin”.
Myönteisiä askeleita
Belgialainen päivälehti Le Soir kertoo, että Burundin uusi presidentti on ottanut myönteisiä askeleita uskonnonvapauden palauttamiseksi koko maahan. Vallassa ollut presidentti syrjäytettiin vallankaappauksessa, ja pian sen jälkeen pitämässään puoli tuntia kestäneessä puheessa uusi presidentti, majuri Pierre Buyoya ”vahvisti sen, että hän aikoo ennallistaa uskonnonvapauden, mikä edellyttää monien sellaisten rajoitusten poistamista, jotka oli tähdätty paitsi katolilaisia myös Jehovan todistajia, protestantteja ja muslimeja vastaan”, kirjoittaa Le Soir. Presidentti Buyoya arvosteli ”enenevässä määrin tapahtuneita, varotoimenpiteinä suoritettuja pidätyksiä, jotka kestivät liian kauan, olivat mielivaltaisia ja usein merkitsivät epäinhimillisiin oloihin joutumista, sekä sitä, ettei ollut käyty järjestelmälliseen taisteluun rikollisuutta vastaan”. Burundin uusi hallitus tukee nykyisen presidentin ihmisoikeuskysymyksissä omaksumaa linjaa, ja niinpä se on vapauttanut kaikki vangittuina olleet Jehovan todistajat.
Maidon lämmittäminen mikroaaltouunissa
Erään Kanadassa ilmestyneen vanhemmille tarkoitetun oppaan (The Canadian Parents’ Sourcebook) mukaan tuttipulloon pannun maidon lämmittäminen mikroaaltouunissa voi olla vaarallista lapselle. Kirjan mikroaaltouunien käyttöä koskevassa jaksossa varoitetaan, että väärin lämmitetty maito on aiheuttanut vauvoille palovammoja, sillä mikroaaltouunissa ”maito lämpiää epätasaisesti”. Vaikka itse pullo voikin tuntua petollisen viileältä, ”siinä oleva maito on epätasaisesti lämmennyttä”, sanovat kirjan tekijät. Sama varoitus pätee myös vauvanruokapurkkien lämmittämiseen mikroaaltouuneissa. Aina ennen lapsen syöttämistä tulee tarkistaa, miten lämmintä tällä tavoin lämmitetty maito tai kiinteä ruoka on. He suosittavat tällaisen varotoimen opettamista myös lapsenvahdeille ja muille. Ja koska ”nopea lämmittäminen voi aiheuttaa bakteeriongelmia”, he varoittavat lämmittämästä pakastettua äidinmaitoa mikroaaltouunissa.
Poliisihylkeitä
Samalla kun hylkeille edelleen opetetaan Floridassa ja Kaliforniassa rantapallojen kuonon päällä pitämistä ja muita yleisönviihdytystemppuja, toisille hylkeille opetetaan New Yorkissa joitakin poliisin tehtäviä. Satamahylkeitä opetetaan noutamaan veteen heitettyjä käsiaseita. Pohdittavana on myös, voitaisiinko niitä opettaa noutamaan mereen upotettuja salakuljetustavaroita ja huumeita, ottamaan veden alla valokuvia ja etsimään veteen uponneita esineitä. Sen lisäksi että kaksivuotias Stanley-niminen satamahylje osaa jo noutaa veteen heitettyjä aseita, se pystyy myös avaamaan turvavöitä ihmisiltä, jotka ovat autoineen suistuneet veteen. Hylkeistä uskotaan olevan hyötyä myös etsittäessä ruumiita merionnettomuuksien jäljiltä.
Historiallinen synnytys
1. lokakuuta viime vuonna synnytti 48-vuotias eteläafrikkalainen nainen kolme omaa lastenlastaan. Pat Anthony toimi sijaisäitinä 25-vuotiaalle tyttärelleen, jolta oli poistettu kohtu kolme vuotta sitten. Rouva Anthonyn kohtuun siirrettiin neljä hänen tyttärestään otettua munasolua, jotka oli laboratoriossa hedelmöitetty hänen vävynsä siemennesteellä. Kolmosten, kahden pojan ja yhden tytön, synnytys tapahtui keisarileikkauksen avulla johannesburgilaisessa sairaalassa. Paitsi että tällainen tapaus kuumentaa kohdunvuokrauksen ympärillä käytyä eettistä ja lainopillista kiistelyä, siitä on tullut myös uskonnollinen ongelma. Koska kyseinen perhe kuuluu katoliseen kirkkoon ja Vatikaani on tuominnut kohdunvuokrauksen, herää kysymys, salliiko kirkon omaksuma linja näiden lasten kastamisen.
Presidentin suoma armahdus
Ruandan tasavallan Kanadan-suurlähetystö on ilmoittanut lehdistölle jakamassaan virallisessa tiedotteessa, että Ruandan presidentti, kenraalimajuri Juvénal Habyarimana, on myöntänyt ”täydellisen armahduksen” kaikille Jehovan todistajille, jotka ovat olleet vangittuina uskonnollisista syistä. Suurlähetystön jakaman tiedotteen mukaan tämä tapahtui Ruandan itsenäistymisen 25. vuosipäivän yhteydessä. Todistajat ovat vapauttamisensa jälkeen saaneet palata kotiinsa ja ottaa takaisin entisen ansiotyönsä. Keskushallituksen kerrotaan antaneen nuhteita paikallisille viranomaisille, joille presidentin suoma armahdus ei ollut ollut mieleen.