Mainonta – kristillisyyden voimakas ase
JEESUKSEN Kristuksen kuoleman jälkeen ensimmäiset kristityt olivat hajallaan ja heitä vainottiin. Professori K. S. Latourette selittää: ”Koska kristityt kieltäytyivät osallistumasta pakanallisiin seremonioihin, heidät leimattiin jumalankieltäjiksi. Kun kristityt karttoivat – – pakanallisia juhlia ja julkisia huveja, joiden he katsoivat olevan täynnä pakanallisia käsityksiä ja tapoja ja pakanallista siveettömyyttä, heitä sanottiin pilkallisesti ihmiskunnan vihaajiksi.” – History of Christianity.
On jotain aivan tavatonta, että tällaisesta vastustuksesta huolimatta kristillisyys säilyi ja levisi kaikkialle silloiseen tunnettuun maailmaan. Miten se oli mahdollista? Yksi heidän menestyksensä salaisuudesta oli saarnaaminen eli heidän asiansa tunnetuksi tekeminen.
Professori C. J. Cadoux kirjoittaa Jeesuksen toiminnasta vakuuttavana julistajana ja opettajana näin: ”Toisten vakuuttuneeksi saamiseen tarvittiin sekä sanoja että tekoja. Hänen elämälleen ja opetuksilleen oli siksi saatava paljon julkisuutta. – – Suuri osa hänen opetuksistaan – samoin kuin hänen opetuslastensa opetuksista – esitettiin julkisesti.” Siitä, millaista on ollut opetuslasten toiminta Jeesuksen kuoleman jälkeen, Cadoux toteaa vielä: ”Julkisuutta etsitään. Todistajat julistavat uskoaan rohkeasti ja selväsanaisesti.” – The Early Church and the World.
Millaisista ihmisistä me puhumme? Edmond de Pressensé selittää: ”Opetus – – oli luontevaa puhetta, ja se kumpusi sydämestä. Apostolit eivät olleet ainoita puhujia, sillä toisetkin kristityt puhuivat yhtä vapaasti kuin hekin Jumalan suurenmoisista teoista.” Kristityt olivat omia mainosmiehiään, ja he kaikki kertoivat innokkaasti uskostaan toisille julkisessa julistamis- ja opetustyössään. – The Early Years of Christianity.
Edward Gibbon kiinnittää huomiota siihen, että ”yleisiä pääteitä pitkin, jotka oli rakennettu [Rooman] legioonien käyttöön, kristityt lähetyssaarnaajat pääsivät helposti Damaskoksesta Korinttoon ja Italiasta Espanjan tai Britannian perukoille asti”. Gibbon jatkaa: ”On mitä vahvimmat syyt uskoa, että ennen Diocletianuksen ja Konstantinuksen hallituskausia kristillistä uskoa oli julistettu jokaisessa maakunnassa ja kaikissa valtakunnan suurissa kaupungeissa.” – Decline and Fall of the Roman Empire.
Voidakseen levittää uskoaan kristityt käyttivät hyväkseen kaikkia mahdollisia keinoja. Raamatunkääntäjä Edgar Goodspeed kirjoittaa tästä asiasta näin: ”He olivat epätavallisen suuressa määrin kirjoja ostavaa ja lukevaa väkeä. He olivat myöskin kääntäjiä ja kustantajia. – – [Vuonna 140] kristityt kustantajat – – turvautuivat lehtikirjamuotoon, koodeksiin, ja havaitsivat sen niin käytännölliseksi – – ja mukavaksi, että siitä tuli heidän tunnusomainen kirjamuotonsa.” – Christianity Goes to Press.
Tunnetuksi tekeminen meidän vuosisadallamme
Tänä päivänä Jehovan todistajat ovat aivan yhtä innokkaita ja toimeliaita kuin heidän ensimmäisellä vuosisadalla eläneet vastineensa tehdessään tunnetuksi kristillistä uskoaan kautta maailman – ja käyttäessään uudenaikaista tekniikkaa. Seuraavassa muutamia tämän vuosisadan virstanpylväitä:
● 1914. ”Kuvanäytös Luominen”: Näytös koostui kuulto- ja elokuvista, joita näytettäessä samanaikaisesti esitettiin gramofonilevyiltä puhetta ja musiikkia. Tämä hanke osaltaan aukoi uusia uria äänielokuvien alalla.
● 1920. ”Miljoonat, jotka nyt elävät, eivät kuole koskaan”: Tätä kuuluisaa esitelmää ja siihen liittyvää kirjasta tehtiin tunnetuksi runsaat kaksi vuotta kaikkialla maailmassa julistein, sanomalehtien avulla ja mainoskampanjalla, jossa otettiin henkilökohtaisesti yhteyttä ihmisiin.
● 1922. ”Julistakaa Kuningasta ja Valtakuntaa”: Tällainen oli Cedar Pointissa Ohiossa tuona vuonna pidetyn konventin haastava tunnuslause. Kehotus ”julistakaa, julistakaa, julistakaa Kuningasta ja hänen valtakuntaansa” oli Jehovan todistajille tiennäyttäjänä heidän kunkin toimiessa siitä eteenpäin asiansa tunnetuksi tekijänä.
● 1924. WBBR, Vartiotorni-seuran radioasema: Se rakennettiin, jotta olisi voitu hyödyntää ensimmäisten radiolähetysten tarjoamia mahdollisuuksia. Vuonna 1933, radiotoiminnan huippuvuonna, Jehovan todistajat tekivät 408:n aseman muodostaman verkon avulla tunnetuksi Raamatun sanomaa kuudessa maanosassa.
● 1934. Matkagramofonit: Kymmenen vuotta Jehovan todistajat käyttivät tätä siihen aikaan modernia tiedonvälitysmenetelmää, ja gramofoneja valmistettiin 20000 kappaletta kysynnän tyydyttämiseksi.
Valtaisa lopputodistus!
Kun toinen maailmansota läheni loppuaan vuonna 1945, Jehovan todistajat olivat valmiita astumaan julistamiskentälle ennennäkemättömän leveänä rintamana. Jeesus sanoi, että uskon avulla hänen seuraajansa tulisivat ”tekemään suurempia tekoja” kuin ne, joita hän oli tehnyt. Tällä hän tarkoitti heidän julistamistyönsä laajuutta. Miten täydessä määrin tämä profetia onkaan toteutunut! – Johannes 14:12.
Vuonna 1987 käytti 3,4 miljoonaa todistajaa 210 maassa yli 700 miljoonaa tuntia julistamiseen ja opettamiseen. ”Asuimmepa missä päin maailmaa tahansa, on vaikeaa olla tapaamatta Jehovan todistajia”, toteaa anglikaanisen kirkon pappi Jack Roundhill, ja hän lisää: ”He antavat todistusta toreilla ja puhujakorokkeilta ja missä tahansa, mistä he vain löytävät kuulijoita. Tunnusomaista todistajille on kuitenkin se, että he vievät sanomaansa suoraan koteihin, kenelle tahansa, joka vain haluaa päästää heidät sisään. Useinkaan he eivät pääse kynnystä pitemmälle, mutta siinäkin tapauksessa he käyttävät kynnystä saarnastuolinaan.”
Suusanallinen mainonta on tuottanut runsaita osinkoja, sillä viime vuonna kävi kasteella yli 230000 uutta todistajaa. Jeesuksen Kristuksen kuoleman vuotuiseen muistonviettoon he saivat valtakunnansaleihinsa lähes yhdeksän miljoonaa ihmistä.
Heidän eri puolilla maailmaa toimivista monista kirjapainoistaan tulvii miljoonittain kirjoja, kirjasia ja lehtisiä aina vain vuolaampana virtana yli 200 kielellä. Vartiotorni ja Herätkää! ovat maailman laajalevikkisimpiä uskonnollisia lehtiä, ja niiden yhteen laskettu levikki on 46 miljoonaa numeroa kuukaudessa. Silti ne eivät ole koskaan sisältäneet kaupallista mainontaa. Yhtä todistajien kovakantista kirjaa, Totuus joka johtaa ikuiseen elämään, on levitetty yli 106 miljoonaa kappaletta 116 kielellä. Myös monia muita heidän Raamattuun perustuvia kirjojaan on levitetty kutakin kymmeniä miljoonia kappaleita.
Jehovan todistajat ovat todellakin hyvin valmistautuneita mainostamaan Kuningasta ja hänen Valtakuntaansa, vanhurskasta hallitusta, joka pian ottaa ihmisten asiat valvontaansa. Kun heidän innokas mainontansa palvelee tällaisia tarkoitusperiä, se on varmastikin voimakas kristillinen ase.
[Kuvat s. 9]
Julistamista gramofonin avulla
Mainonta keräsi aikoinaan ”Kuvanäytös Luomisen” näytäntöihin suuria yleisömääriä
[Kuvat s. 10]
Jehovan todistajat julistavat nykyään yli 200 maassa
Jehovan todistajat tekevät tunnetuksi Jumalan valtakuntaa noin 54000 seurakunnan yhteydessä
Eri puolilla maailmaa painetaan Raamattuja ja Raamattua selittäviä julkaisuja satoja miljoonia kappaleita noin 200 eri kielellä mm. tällaisilla painokoneilla