Uusia AIDS-vaarojako?
Ehkä 10–20 miljoonaa ihmistä maailmassa kantaa tällä hetkellä aids-virusta. Brittiläisessä Kolumbiassa, Kanadan provinssissa, on arviolta 10000–20000 saanut tartunnan, ja terveysviranomaiset ovat huolissaan siitä, että tauti leviää edelleen. Niinpä Brittiläisen Kolumbian terveysministeriö valmisti äskettäin tiedotuslehtisen, joka ministeriön mukaan tarjoaa ”uusinta tosiasioihin perustuvaa tietoa aidsista”.
Lehtinen toistaa usein kuullut varoitukset siitä, ettei pitäisi olla sukupuolisuhteissa tartunnan saaneen kanssa eikä käyttää samaa neulaa tai ruiskua, jota tartunnan saanut on käyttänyt. Lisäksi siinä kuitenkin selitetään, että koska virus on veressä, muutkin ihon lävistämislaitteet muodostavat erityisen vaaran. Lehtinen mainitsee esimerkiksi mahdollisina tartuttamiskeinoina välineet, joita käytetään korvien lävistämisessä, tatuoimisessa ja akupunktiossa. ”Myös saman partakoneen tai hammasharjan käyttäminen tartunnan saaneen kanssa on vaarallista”, lehtinen lisää.