Katoliset piispat ja ”nukkuva jättiläinen”
PITÄISIKÖ tavallisten katolilaisten olla evankelistoja? Vai tulisiko saarnaaminen jättää hupenemassa olevalle pappien joukolle? Katoliset piispat puivat näitä kysymyksiä maailmansynodissaan eli kirkolliskokouksessa, joka pidettiin Roomassa viime vuonna. Jos sinä olet katolilainen, miltä sinusta tuntuisi ajatus evankelioimistyön tekemisestä?
Vain muutama vuosikymmen sitten maallikoihin suhtauduttiin torjuvasti. Tämän vuosisadan alkupuolella esimerkiksi paavi Pius X julisti: ”Kirkko on luonteeltaan eriarvoinen yhteisö – – joka koostuu kahdesta ihmisryhmästä: paimenista ja laumasta, niistä jotka pitävät hallussaan arvoasemaa hierarkiassa ja uskollisten joukosta. – – Kansanjoukolla ei ole muuta velvollisuutta kuin antaa opastaa itseään ja seurata perässä.”
Tällaista kuvausta ei hyväksyttäisi nykyään. Uusi teologinen sanakirja sanoo, että ”maallikko ei ole passiivinen kohde, jona häntä on pidetty niin kauan menneisyydessä”, vaan ”hän on aktiivinen ja vastuullinen jäsen”.
Maailmassa on noin 700 miljoonaa katolista maallikkoa, ja irlantilainen kardinaali O’Fiaich kuvaili heitä ”nukkuvaksi jättiläiseksi”. Mitä hän tarkoitti? Piispojen mukaan maallikkojen tulisi aktiivisemmin osoittaa uskonsa elämässään. Synodin tavoite oli saada maallikot tajuamaan vastuunsa. Mutta onko katolisessa kirkossa todellakaan tapahtunut muutoksia, jotta tämä ”nukkuva jättiläinen” saataisiin hereille?
Naisten asema: Monet katolilaiset odottivat muutoksia naisten asemassa kirkon sisällä. Katolilaisnaisten julkaisema asiakirja kehotti piispoja seuraavasti: ”Naisia syrjivät kanonisen oikeuden artiklat tai sellaiset osat, jotka perustuvat ahtaisiin olettamuksiin naisten ’luonteesta’ ja ’roolista’, pitäisi tarkistaa ja korjata; tällainen on muun muassa pappisvihkimykseen liittyvä artikla nro 1024.” Kanonisen oikeuden artiklassa 1024 sanotaan: ”Yksinomaan kastettu miespuolinen henkilö on pätevä saamaan pyhän pappisvihkimyksen.”
Katolinen julkaisu Rocca mainitsi kuitenkin, että Vatikaani ’ei tällä hetkellä näytä haluavan kuunnella mitään, mikä voisi muuttaa sen perinteistä tapaa estää naisilta pääsy papinvirkaan’. Eräs pappi sanoi tämän olleen kuin ”oven paukauttaminen kiinni naisten nenän edessä”.
Pappikato: Samaan aikaan katolinen kirkko potee huolestuttavaa uranvalintaan liittyvää kriisiä, sillä pappien määrä on hupenemassa kaikkialla maailmassa. Paavi Johannes Paavali II pitää tätä ”kirkon perusongelmana”. La Repubblica -sanomalehti kirjoittaa esimerkiksi, että ”Italiassa on aina vain vähemmän pappeja”. Lehti La Civiltà Cattolica sanoo, että Alankomaissa pappien määrän romahdus on ”dramaattinen”.
”On arvioitu, että 300000:sta eri puolilla maailmaa sijaitsevasta, paikallisesta katolisesta yhteisöstä, joiden on määrä kokoontua joka sunnuntai liturgiseen kokoukseen, yli puolella ei ole vakinaista pappia”, vahvistaa muuan sanomalehti.
Syvän huolen aihe: Eniten huomiota tässä kirkolliskokouksessa sai kysymys evankeliumin julistamisesta. Ennen kokousta paavi itse oli tähdentänyt sitä, että ”jokainen kristitty – – on pohjimmiltaan apostoli”.
Kuitenkin monet piispat väittävät, että itse katolilaiset täytyy ”käännyttää uudelleen kristinuskoon”. Heidän mielestään tämä on tarpeellista sen vuoksi, mitä kutsuttiin ”lahkojen ja uusien uskonnollisten ryhmien aiheuttamaksi haasteeksi”. Eräs ecuadorilainen piispa sanoi, että jos katolilaiset eivät ole valmistautuneet riittävän hyvin, he ’antavat lahkojen taivuttaa heidät puolelleen vallan helposti’.
Yhdessä niistä lopullisista esityksistä, jotka piispat hyväksyivät, sanotaan: ”Lahkot rynnivät eteenpäin monissa osissa maailmaa. – – Katekismuksen pitäisi herättää uskolliset, jotta he saisivat omalle uskolleen perusteen.” Synodi kehotti katolilaisia ’menemään ja tekemään opetuslapsia kaikkien kansojen keskuudessa’. Mutta miten voi 700 miljoonan katolilaisen muodostama ”nukkuva jättiläinen” tehdä opetuslapsia, kun katolilaiset eivät osaa evankelioida?
Raamattu osoittaa selvästi, että tosi kristittyjen tehtävänä on etsiä arvollisia ”talosta taloon”. (Apostolien teot 5:42; 20:20; Matteus 10:11) Keiden on määrä olla mukana tässä työssä? Kaikkien kristittyjen. Ranskalainen historioitsija Gustave Bardy sanoo siitä tavasta, millä varhaiskristityt levittivät uskoaan:
”Yksilöiden toimintaa havaitaan jo heti kirkon alusta lähtien, ja ehkäpä juuri tällä tavoin kahden ensimmäisen vuosisadan kuluessa – – kristillisyys sai puolelleen suurimman osan uskollisista jäsenistään. Jokainen uskova on pakostakin apostoli. – – Kaikki voivat pyhittäytyä tähän apostolin virkaan, jopa kaikkein köyhimmät, oppimattomimmat, halveksituimmat.”
Kaikki tosi kristityt ovat tosiaankin Jumalan sanan palvelijoita. Heidän keskuudessaan ei ole mitään eroja pappien ja maallikkojen välillä. Tällaiset arvoerot tulivat vasta sen jälkeen, kun oli luovuttu alkuperäisestä kristillisyydestä. (Apostolien teot 20:29, 30) Jotkin katoliset tietolähteet myöntävät, että jaolla pappeihin ja maallikoihin katolisessa kirkossa ”ei ole mitään teologisia perusteita”. Vatikaanin huomioitsijan Giancarlo Zizolan mukaan varhaiskristityillä ”ei ollut pappeja, heidän sananpalvelijansa olivat presbyteerejä eli vanhimpia – –. Heidän keskuudessaan ei ollut hierarkiaa.”
Nykyajan tosi kristityt ovat valppaita ja erittäin aktiivisia kristillisessä työssään julistaessaan innokkaasti Jumalan valtakunnan ”hyvää uutista”. Todennäköisesti sait tämän lehden juuri heiltä. – Matteus 24:14; 25:13; 1. Korinttolaisille 15:58.