Nuoret kysyvät:
Miten voin saada ihmiset pitämään minusta?
ON AIVAN normaalia, että haluat ihmisten pitävän sinusta. Ja varmasti sinä voit saada yhä useammat ihmiset pitämään itsestäsi. Kuitenkin sinusta saattaa tuntua siltä, että yrititpä kuinka kovasti tahansa, onnistut karkottamaan toiset läheisyydestäsi; että takertelet sanoissasi joka kerran, kun yrität aloittaa keskustelun; että sinut kutsutaan aina viimeisenä, otetaan mukaan viimeisenä, muistetaan viimeisenä. Miten sitten voit muuttaa tilanteen ja saada toiset pitämään sinusta?
Pidätkö itse itsestäsi?
Tajua ensinnäkin se tosiasia, ettei kukaan ole kaikkien suosiossa. Jotkut eivät pitäneet edes Jeesuksesta Kristuksesta – ja hän oli täydellinen! (Jesaja 53:1–3) On siksi katkera elämän totuus, että jotkut ihmiset eivät kerta kaikkiaan pidä sinusta. Mutta tätä hieman hämmentävää totuutta on vielä vaikeampi hyväksyä, jollet itsekään pidä itsestäsi. Ellei sinulla ole itsetuntoa, voi olla musertavaa huomata, ettei joku pidä sinusta. Tuntiessasi olosi epävarmaksi yrität ehkä turhaan saavuttaa kaikkien hyväksynnän.
15-vuotias Sean huomasi, että niin toimiminen voi olla tuhoisaa: ”Havaitsen, että kun olen liian huolissani siitä, miten saisin ihmiset pitämään minusta, ponnistelen niin kovasti voittaakseni heidän suosionsa, että he pystyvät aistimaan [epävarmuuden] ja näin itse asiassa torjun heidät.”
Jeesuksen käsky ”rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään” ilmaisee, että tietty määrä itsetuntoa on aivan paikallaan ja tarpeellista. (Matteus 22:39) Tunnusta siis oma ihmisarvosi. Vaikka sinulla epäilemättä on omat puutteesi, muista, että sinulla on myös paljon annettavaa ihmisenä.a
Terve annos itsetuntoa auttaa sinua tulemaan paremmin toimeen sellaisten silloin tällöin kohtaamiesi ihmisten kanssa, jotka suhtautuvat ylimielisesti ystävystymisyrityksiisi. Se estää sinua myös takertumasta liiaksi ihmissuhteisiin. Esimerkiksi nuori Kelly tunsi oman asemansa uhatuksi, kun muuan hänen tyttöystävistään alkoi seurustella erään toisen tytön kanssa. Mutta ystävyyssuhteiden ei tarvitse olla jakamattomia – ikään kuin maailmassa olisi vain yksi ihminen, jonka on mahdollista pitää sinusta. Kun tunnet olosi kyllin varmaksi, olet halukas jakamaan läheiset ystäväsi. Kelly huomasi, että vaikka hänen ystävällään oli toisiakin tovereita, heidän välillään vallitsi edelleenkin hellä ystävyyssuhde!
Mutta ongelmasi ei ehkä ole niinkään se, että sinulla olisi heikko itsetunto, vaan se, että persoonallisuudessasi on teräviä särmiä.
Keskustelutaidon hallitseminen
Tarah haluaa aikuisten pitävän hänestä. Kuitenkin kun iäkkäämmät yrittävät vetää hänet ulos kuorestaan tekemällä kysymyksiä, Tarahin kömpelöt vastaukset tyrehdyttävät nopeasti keskustelun.
Tavallisesti sellaisesta ihmisestä pidetään kovasti, joka osaa keskustella leppoisasti toisten kanssa. Mutta tunnetko olosi avuttomaksi ja epämukavaksi, kun yrität keskustella? Etkö yksinkertaisesti keksi mitään sanottavaa? Tai mikä vieläkin pahempaa – ikävystytätkö toiset kohdistamalla puheen aina itseesi? Jos näin on, kehitä taitoasi keskustella mielekkäästi.
Aloita siten, että laajennat kykyäsi puhella erilaisista aiheista. Voisit esimerkiksi yrittää pysytellä ajankohtaisten tapahtumien tasalla. Jos sinusta tuntuu, ettei sinulla ole aikaa lukea sanomalehtiä, puheneuvoja Dorothy Sarnoff ehdottaa, että ”kuuntelet television tai radion uutisohjelmaa samalla, kun pukeudut, ja keräät näin meheviä aiheita mielenkiintoiseen sananvaihtoon”. Myös lukemalla säännöllisesti Herätkää!-lehteä voit kartuttaa sanaista arkkuasi ja pitää sen ajan tasalla.
Keskustelutaitoon liittyy myös sen oppiminen, miten voi pitää keskustelua vireillä. Esimerkiksi jos joku kysyy sinulta, oliko sinulla hauskaa viikonloppuna, älä lopeta vuoropuhelua vain töksäyttämällä lyhyesti: ”Kyllä.” Selitä, mitä teit viikonloppuna ja miksi sinulla oli hauskaa. Jatka sitten keskustelua vielä kysymällä, miten tuo toinen henkilö vietti aikansa.
Mutta entä sitten, jos tiedät vain vähän tai et mitään aiheesta, josta keskustellaan? Tai otaksutaanpa, ettei keskustelunaihe yksinkertaisesti kiinnosta sinua? Raamattu kehottaa meitä ’pitämään silmällä henkilökohtaisesti kiinnostuneina toisten asioita’. (Filippiläisille 2:4) Yritä siis tehdä joitakin kysymyksiä. Ihmiset pitävät sinusta, jos olet kiinnostunut siitä mistä hekin.
Muista hyvät tavat keskustellessasi. Älä karkota toisia puhumalla itse kaiken aikaa tai vastaamalla kärkevästi, kun olet eri mieltä. (Vrt. Tiitukselle 3:2.) Ihmiset pahastuvat sellaisesta epämiellyttävästä käytöksestä. Anna toisten puhua. Etsi asioita, joista olette samaa mieltä, ja pyri viipymään niissä. Jos sinusta tuntuu, että sinun täytyy ilmaista eriävä mielipiteesi jostain tärkeästä kysymyksestä, tee niin ”lempeämielisesti ja osoittaen syvää kunnioitusta” tuon toisen mielipiteitä kohtaan. – 1. Pietari 3:15.
Osaatko antaa, osaatko ottaa?
Hyödylliset palvelukset, vilpittömät arvostuksen ilmaukset ja rohkaisevat huomautukset kertovat toisille, että sinä ajattelet heitä etkä pidä heidän ystävyyttään itsestään selvänä. Tämä edistää suuresti sitä, että toiset pitävät sinua miellyttävänä. Sananlasku sanookin: ”Joka muita virvoittaa, se itse kostuu.” (Sananlaskut 11:25) Apostoli Paavali eli tämän periaatteen mukaan. Lue Raamatun kertomus Apostolien tekojen 20:31–38:sta, ja pane merkille, miten epäitsekkäästi Paavali uurasti rohkaistakseen Efesoksessa olevia työtovereitaan. Sen vuoksi Efesoksen kristityt kiintyivät Paavaliin niin kovasti, että saadessaan tietää hänen lähdöstään ”he kaikki puhkesivat suureen itkuun, ja he lankesivat Paavalin kaulaan ja suutelivat häntä hellästi”. – Apostolien teot 20:37.
Annatko sinä samoin itseäsi – aikaasi ja voimiasi? Rohkaisetko, tuetko ja autatko toisia? Jos teet näin, varmasti ihmiset pitävät sinusta. Jeesus sanoi: ”Harjoittakaa antamista, niin teille annetaan.” – Luukas 6:38.
Entä miten sinun pitäisi suhtautua siihen, kun toiset vuorostaan haluavat tehdä jotakin sinun hyväksesi? Jotkut torjuvat tällaiset tarjoukset ehkä siksi, että he tuntevat olonsa vaivautuneiksi saadessaan osakseen huomiota. Mutta ole ystävällinen vastaanottaja, ja anna näin toisten päästä lähelle sinua. (Kolossalaisille 3:15) Erään kerran Jeesus Kristus suostui ottamaan vastaan hyvänhajuista öljyä, joka todennäköisesti maksoi lahjan antajalle lähes vuoden ansiot. (Johannes 12:3–6) Muista, että toisetkin haluavat nauttia antamisen ilosta. Osoita arvostavasi heidän ystävyyden osoituksiaan, ja silloin ihmiset pitävät sinusta.
Ota riski!
Avautuminen ja aidon kiinnostuksen osoittaminen toisia kohtaan on eittämättä hieman uskaliasta, varsinkin alussa. Pelkäät ehkä, että toiset pitävät sinun yrityksiäsi merkkinä heikkoudesta tai että jotkut saattavat nolata sinut, koska yrität olla ystävällinen. Juuri näin eräs Glen-niminen nuori ajatteli. Siksi hänellä oli taipumusta olla pidättyväinen ja viileä keskustellessaan toisten kanssa. Pian Glen kuitenkin tajusi, että vaikka luoksepääsemättömyyden kuori suojeli häntä hyökkäykseltä, hän ei myöskään saanut ystäviä. Glen alkoi siis ilmaista itseään hiukkasen enemmän osoittaen näin olevansa kiinnostunut ihmisistä. Glen sanoo: ”Aluksi se tuntui minusta vähän väkinäiseltä, mutta ajan mittaan siitä tuli helpompaa.” Nyt Glen iloitsee paljon paremmista ystävyyssuhteista.
On tosin joitakuita, jotka eivät ehkä arvosta yrityksiäsi olla ystävällinen. Mutta jos joku kohtelee sinua töykeästi tai tekee sinusta pilaa, se on silloin hänen ongelmansa eikä sinun. Monilta muilta saat kyllä myönteistä palautetta ponnisteluillesi. Älä siis pelkää ottaa niitä riskejä, jotka seuraavat siitä, että on kiinnostunut toisista.
Kuningas Salomo sanoi, että ”vaivannäöstä tulee hyötyä”. (Sananlaskut 14:23) Jotta saisit tuloksia, on todella olennaisen tärkeää, että keskität ponnistelusi. Niinpä harjoittele ja hio taitoasi nauttia hyvistä ihmissuhteista. Käyttäydy hyvin, noudata miellyttäviä keskustelutapoja ja osoita aitoa kiinnostusta toisten hyvinvointia kohtaan. Kuten nuori Samuel raamatullisina aikoina, sinäkin varmasti ’miellytät sekä Jehovaa että ihmisiä yhä enemmän’. – 1. Samuelin kirja 2:26, UM.
[Alaviitteet]
a Ks. Herätkää!-lehdessä 8. heinäkuuta 1983 ollutta kirjoitusta ”Kuinka voin kehittää itsekunnioitustani?”.
[Tekstiruutu s. 14]
Henkilökohtainen hygienia ja ulkoasusi ovat todella merkityksellisiä!
Eräs nuori huomasi, että hänen ikätoverinsa karttoivat häntä. Oliko hän hyökkäävä luonteeltaan? Ei, vaan tuo nuori suhtautui välinpitämättömästi henkilökohtaiseen hygieniaansa. Hän päätti kiinnittää siihen huomiota – ja hänen ystäväpiirinsä kasvoi huomattavasti! Tämän ei pitäisi olla yllätys, sillä henkilökohtainen hygieniasi heijastaa paljolti sitä, missä määrin välität toisten tunteista. Kuka tosiaankaan haluaa olla sellaisen ihmisen lähettyvillä, joka on likainen tai haisee pahalta?
Sinun tulee pitää huolta myös vaatteistasi ja omasta ulkoasustasi. Kirjailija Milo O. Frank huomauttaa: ”Ajan mittaan sillä ei oikeastaan ole merkitystä, kuinka kallis puvustosi on tai miten vanhanaikainen tai muodikas, kunhan se vain antaa sellaisen vaikutelman, että sinä välität. Kun välität kylliksi esiintyäksesi parhaimmillasi, silloin ihmiset välittävät sinusta.”
On totta, että joihinkuihin tekee vaikutuksen, jos vaatteesi ovat nuhruiset tai sitten huipputyylikkäät. Mutta tällaisistako ihmisistä haluat saada ystäviä? Todennäköisesti et. Eikö olisi järkevää etsiä sellaisia ystäviä, jotka saavat sinusta esiin parhaat puolesi eivätkä huonoimpia? (Sananlaskut 13:20; 1. Korinttolaisille 15:33) Vaatimattomasta ja huolitellusta ulkoasusta on sinulle eniten hyötyä tässä. – 1. Timoteukselle 2:9.
[Kuva s. 13]
Tavallisesti niistä pidetään kovasti, jotka tekevät jotain toisten hyväksi