Miten puu muuttuu Herätkää!-lehdeksi
Herätkää!-lehden Ruotsin-kirjeenvaihtajalta
SAATTAA hyvinkin olla, että sinulla ei olisi tätä lehteä käsissäsi ilman tapahtumaketjua, joka alkoi metsästä. Puunrungot ovat paperin raaka-ainetta. Siitä kaikki siis alkaa. Seuratkaamme nyt kuvien avulla sitä, miten puu muuttuu Herätkää!-lehdeksi.
Ensimmäisessä kuvassa näemme nykyaikaisen metsätraktorin työssä. Se kaataa ja karsii puut ja katkoo ne sopivan mittaisiksi pölkyiksi. Pölkyt kuljetetaan kuorma-autoilla tai rautateitse paperitehtaalle. Puutavara-autoon mahtuu kerralla 20 tonnia puuta. Siihen paperitehtaaseen, johon tämän kirjoituksen tekijä kävi tutustumassa, tulee ympäri vuorokauden keskimäärin joka 15. minuutti uusi puutavarakuorma. Kuten vasemmalla olevasta pienestä kuvasta näkyy, valtava mekaaninen koura purkaa koko lastin muutamalla kahmaisulla.
Yhden Herätkää!-lehden numeron painokseen menee paljon tällaisia puita. Koska paperia käytetään joka vuosi paljon, puita täytyy kaataa myös paljon. Ruotsissa metsänhakkuille on kuitenkin olemassa tarkat säännöt. Viranomaiset antavat hakkuulupia vain sillä ehdolla, että tilalle istutetaan uutta metsää. Tällä tavoin Ruotsin metsät uusiutuvat kaiken aikaa.
Sivulla 25 oleva kaavio kertoo, mitä paperitehtaassa tapahtuu. Puumassa syötetään sisään toisesta päästä, ja toisesta päästä tulee ulos valmista paperia. Miten puumassan valmistus tapahtuu?
Ensimmäiseksi puut sahataan sopivan mittaisiksi pätkiksi, jotka kuoritaan valtavissa rummuissa. Pätkien lajittelu tapahtuu koneissa, jotka mittaavat paksuuden ja pituuden. Tietyt vaatimukset täyttävät puut muuttuvat hiomakoneessa puuhiokkeeksi. Puuhioke on yksi neljästä puumassalajista, joita tässä tehtaassa käytetään paperin valmistukseen. Loput pätkät pienitään hakkeeksi, ja niitä käytetään kuumahierteen ja sulfiittimassan eli -selluloosan valmistamiseen. Neljäs massalaji, uusiomassa, tehdään keräyspaperista.
Puuhioke valmistetaan hiomalla puupöllejä suurten pyörivien hiomakivien karkeaa pintaa vasten veden kanssa. Tuloksena on mekaanisesti valmistettu paperimassa.
Kuumahierre valmistetaan hiertämällä puuhaketta paineessa ja korkeassa lämpötilassa, jolloin puun kuidut saadaan irtoamaan toisistaan. Kuumahierteen kuidut ovat pitempiä ja lujempia kuin hiokemassan kuidut.
Sulfiittimassa on kemiallisesti valmistettua massaa. Sitä valmistetaan suurissa painekattilan tapaisissa säiliöissä, joissa hake hajotetaan keittämällä sitä magnesiumbisulfiittiliuoksessa. Näin saatu massa on lujinta näistä kolmesta massalajista.
Uusiomassa valmistetaan käytetystä paperista, joka on hajotettu sulpuksi ja josta on ”pesty” painoväri ja liima pois.
Lopuksi valmis paperi kierretään kelauskoneessa suuriksi rulliksi, leikataan asiakkaitten vaatimusten mukaisesti ja pakataan. Valmiit rullat lajitellaan lopullisten määränpäittensä mukaan, ja ne toimitetaan tilaajillensa kuorma-autolla, rautateitse tai laivalla.
Paperi on nyt saatu Arbogassa toimivaan kirjapainoon. Rulla syötetään koneeseen, joka leikkaa paperin sellaisiin mittoihin, että se sopii Ruotsin uuteen neliväripainokoneeseen. Uusi kone pystyy painamaan 15000 painoarkkia tunnissa.
Jokaisesta painoksesta lähtee osa Ruotsissa ja ulkomailla asuville tilaajille. Lisäksi jokaisesta painoksesta lähtevät niin sanotut levittäjien kappaleet nippuina Ruotsin Jehovan todistajien yli 300 seurakuntaan, joita on eri puolilla maata. Jehovan todistajat jättävät tuhansia näistä nipuista saatuja irtonumeroita ihmisille kotikäynneillään ja muissa yhteyksissä.
Metsästä saatu kuusenrunko on siis saavuttanut lopullisen määränpäänsä: se on muuttunut Herätkää!-lehdeksi. Nimensä mukaisesti Herätkää!-lehti sisältää kirjoituksia, jotka valistavat ja avaavat lukijoittensa silmät näkemään maailman tapahtumien todellisen merkityksen Raamatun ennustusten valossa. Näin se auttaa lukijoitaan tutustumaan ihmisen Luojaan ja hänen meidän aikaamme koskeviin tarkoituksiinsa. Tällainen tieto auttaa sinua ymmärtämään sen, mitä meidän aikamme tapahtumat merkitsevät ja auttaa myös kehittämään lujan toivon paremmasta tulevaisuudesta.
[Tekstiruutu/Kaavio s. 25]
Paperikone
A. Koneeseen tuleva puumassa muistuttaa ohutta velliä, ja se leviää kerroksena metallilankaverkosta tehdylle hihnakuljettimelle eli viiralle, jolla on leveyttä useita metrejä. Tässä vaiheessa massasta 99 prosenttia on vettä. Melkein kaikki vesi poistuu vähitellen paperin kulkiessa läpi koneen, jolla on pituutta noin 70 metriä.
B. Puristusosassa vesimäärästä poistuu noin 60 prosenttia. Vesi puristuu pois mekaanisesti, ja sen poistumista autetaan myös imulaitteilla.
C. Kuivausosassa paperikerros kuivataan höyryllä kuumennettavia sylintereitä vasten puristettuna.
D. Kiillotus poistaa paperista epätasaisuudet. Tämä tapahtuu siten, että paperiraina kulkee lopuksi vielä telasarjan välistä. Vedestä on jäljellä enää 5 prosenttia, kun valmis paperi ajetaan rulliksi loppupäässä.
[Kaavio] (Ks. painettu julkaisu)
Syöttölaatikko Viiraosa Puristusosa Kuivausosa Kiillotus
Märkäpää Rullaus
[Kuvat s. 26]
Arbogassa sijaitseva Ruotsin-haaratoimisto
Paperirullien varastoimista