Raamatun näkökanta:
Mitä sinun pitäisi tietää enkeleistä?
”Noin 3000 teologia kokoontui viime viikolla neljäksi päiväksi New Yorkiin kuuntelemaan yli 500 puhetta aiheista, jotka vaihtelivat huumorin merkityksestä saarnoissa aina rituaalien tärkeyteen helluntaiseurakunnille. Kukaan ei puhunut enkeleistä.” – Daily News, 26.12.1982.
NYKYÄÄN, kahdeksan vuotta myöhemmin, papeilla on yhä vain vähän sanottavaa enkeleistä. Miksi? Voisiko se johtua siitä, että näiden taivaallisten sanansaattajien ajatellaan liittyvän vain muinaisiin taruihin? Vai onko enkeleitä todella olemassa? Jos on, niin mitä sinun pitäisi tietää heistä?
Onko enkeleitä?
Enkelit eivät ole vain ”voimia” tai ”maailmankaikkeuden liikuntoja”, kuten jotkut filosofit väittävät. He ovat niin todellisia, että heidät mainitaan Jumalan sanassa, Raamatussa, satoja kertoja. Alkuperäisillä Raamatun kielillä ”enkeliksi” käännetyt sanat (hepreaksi mal·’akhʹ, kreikaksi agʹge·los) merkitsevät kirjaimellisesti ”sanoman tuojaa” tai yksinkertaisesti ”sanansaattajaa”. Nämä sanat esiintyvät koko Raamatussa lähes 400 kertaa, ja niillä tarkoitetaan joskus ihmisiä, mutta yleensä henkimaailman sanansaattajia.
Kun Maanoahin hedelmättömälle vaimolle ilmestyi enkeli, joka ilmoitti, että hän saisi pojan, Simsonin, niin tämä enkeli oli hänelle todellinen. Samoin olivat todellisia ne kolme enkeliä, jotka ilmestyivät Aabrahamille ja hänen vaimolleen Saaralle, ja ne kaksi enkeliä, jotka menivät Lootin luo, ja se enkeli, joka istui suuren puun alla ja puhui Gideonin kanssa. (1. Mooseksen kirja 18:1–15; 19:1–5; Tuomarien kirja 6:11–22; 13:3–21) Jeesuksen syntymän aikaan muuan enkeli ilmestyi yhtäkkiä paimenten ryhmälle kirkkaan, loistavan valon keskellä. – Luukas 2:8, 9.
Nuo enkelit olivat todellisia. He eivät olleet mielikuvituksen tuotetta tai persoonattomia voimia. He täyttivät annetun tehtävän Jumalan sanansaattajina, ja nuo kertomukset on sopivasti merkitty muistiin Raamattuun meidän hyödyksemme nykyään. (2. Timoteukselle 3:16) Raamattu paljastaa siksi enkeleistä tärkeitä yksityiskohtia, jotka sinun on tarpeellista tietää ja joista jotkut ovat ristiriidassa perinteisten käsitysten kanssa.
Miltä he näyttävät?
Saattaisit ehkä kuvitella enkelit kauniiksi naisiksi tai pyöreäposkisiksi, pikkulapsen kaltaisiksi olennoiksi, joilla on siivet ja jotka hymyilevät suloisesti valkoisissa puvuissa, näppäilevät pieniä harppuja ja leijuvat ilmassa. Jos ajattelet niin, sinun pitäisi tietää, että nämä ovat pakanallisista lähteistä, esimerkiksi kreikkalaisesta mytologiasta, peräisin olevia vääriä käsityksiä. Nuo käsitykset omaksuttiin Raamatun kirjoittamisen jälkeen. Raamatun vertauskuvallisissa näyissä henkiolennoilla, esimerkiksi serafeilla ja kerubeilla, on siivet. – Jesaja 6:2; Hesekiel 10:5; Ilmestys 14:6.
Jumalan sana kuvailee enkelit hyvin voimakkaiksi henkiolennoiksi, ja henkiolennot ovat näkymättömiä. (1. Kuningasten kirja 22:21; Psalmi 34:8; 91:11) Yksi ”Herran [”Jehovan”, UM] enkeli” löi 185000 assyrialaista Israelin vihollisten leirissä yhtenä iltana! (Jesaja 37:36) Kun enkelit näyttäytyivät ihmisille, he ilmestyivät aina täysissä pukeissa olevina miehinä, ei naisina tai lapsina, eivätkä koskaan ihmistä alemmassa muodossa.
Mistä nämä voimakkaat henkiolennot ovat peräisin? Raamattu sanoo, että ”hänen [Jeesuksen] välityksellään luotiin kaikki muu taivaissa ja maan päällä, näkyvät ja näkymättömät”. (Kolossalaisille 1:16) Jehova Jumala paitsi loi enkelit tämän esikois-Poikansa kautta, hän myös teki heidät ihmistä korkeammaksi elämänmuodoksi. – Job 38:4, 7; 2. Pietari 2:11.
Ovatko he persoonia?
Enkeleillä on tunteita kuten ihmisilläkin. Meille kerrotaan, että nähtyään maan luomisen enkelit ”yhdessä riemuitsivat”, jopa ”puhkesivat suosionhuutoihin”. (Job 38:7, UM) Raamattu paljastaa myös, että ”nousee ilo Jumalan enkelien keskuudessa yhdestä syntisestä, joka katuu”. (Luukas 15:10) Varmastikaan mikään persoonaton ”voima” ei voisi kokea sellaista valtavaa iloa, jota noissa jakeissa kuvaillaan.
Enkeleillä on myös rajoituksensa. Tietyt asiat Kristuksesta ja tulevaisuudesta paljastettiin ihmisprofeetoille, mutta ei enkeleille. Jumalan sana kertoo meille, että ”juuri näihin asioihin enkelit haluavat katsoa”. (1. Pietari 1:10–12) Herran tulemisen tarkasta ajankohdasta, jonka Jumala on valinnut, Jeesus sanoi: ”Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaiden enkelit eikä Poika, vaan ainoastaan Isä.” – Matteus 24:36.
Lisäksi Raamattu ilmoittaa kahden enkelin, Miikaelin ja Gabrielin, nimet. (Daniel 12:1; Luukas 1:26) Eikö tämäkin todista sen puolesta, että he ovat kaikki yksilöitä? Yksilöinä heitä ei ole ohjelmoitu kuten robotteja toimimaan tietyllä tavalla. Sen sijaan enkelit tehtiin järjellisiksi olennoiksi, joilla on vapaus tehdä omia ratkaisuja. Vapaan tahdon omaavina olentoina tietyt enkelit päättivät kapinoida Jumalaa vastaan ja tulla Saatanaksi ja hänen demoneikseen. – 1. Mooseksen kirja 6:1–4; Juudas 6; Ilmestys 12:7–9.
Pitäisikö heitä palvoa?
Vaikka saatammekin tunnustaa enkelien olemassaolon tosiasiaksi eikä taruksi, meidän täytyy välttää äärimmäisyyksiä. Eräät uskontokunnat ovat antaneet tarpeettoman huomattavan aseman enkeleille, vaikka enkelien palvonta kielletään Raamatussa. (Kolossalaisille 2:18; Ilmestys 22:8, 9) Katolinen kirkko on muuttanut Miikaelin ja Gabrielin hartauden kohteiksi. Ortodoksisissa kirkoissa enkelit ovat erityisen tärkeällä sijalla liturgiassa. Miten suuresti tällainen onkaan vastoin sitä varoitusta, jonka Jehovan enkeli esitti, kun apostoli Johannes oli langennut hänen jalkojensa eteen: ”Varo! Älä tee sitä! Olen vain – – orjatoveri.” – Ilmestys 19:10.
Miksi enkelien suhteen on niin paljon hämmennystä? Saatana, joka tekeytyy ”valon enkeliksi”, ”on sokaissut epäuskoisten mielet”. (2. Korinttolaisille 4:4; 11:14) Eikö siksi olisikin järkevää odottaa, että monet nykyään pitäisivät mieluummin kiinni omista käsityksistään enkelten olemassaolosta ja olemuksesta kuin hyväksyisivät sen, mitä Jumalan sanalla on sanottavana? Vaikka papeilla siis saattaakin olla nykyään vähän sanottavaa enkeleistä, meillä on Raamatun muistiinmerkintöjen välityksellä Jumalan tae siitä, että he ovat todella olemassa ja suorittavat kunniakasta palvelusta Jehovan sanansaattajina. – Heprealaisille 1:7, 14; 6:18.
[Kuva s. 20]
Enkelien kuvaaminen pikkulasten kaltaisiksi siivellisiksi olennoiksi on peräisin pakanallisista käsityksistä
[Lähdemerkintä]
Cupid a Captive, François Boucher, n. 1754