Voiko uutisiin luottaa?

RANSKALAINEN sanomalehti La Presse kertoi lisälehdessään 10. toukokuuta 1927 siitä, miten kaksi ranskalaista lentäjää, Nungesser ja Coli, olivat ensimmäisinä onnistuneet tekemään välilaskuttoman lennon Atlantin yli. Etusivulla oli näiden kahden lentäjän kuvat sekä seikkaperäinen raportti heidän saapumisestaan New Yorkiin. Kyseessä oli kuitenkin tekaistu juttu. Todellisuudessa lentokone oli kadonnut ja lentäjät saaneet surmansa.

Vääriä tietoja sisältävät uutisraportit ovat silti yleisempiä kuin useimmat ehkä arvaavatkaan. Vuonna 1983 alettiin lähinnä Ranskassa ja Länsi-Saksassa julkaista suurissa viikkolehdissä Hitlerin tekemiksi väitettyjä päiväkirjoja. Ne todettiin väärennöksiksi.

Samankaltaista tapahtuu myös Yhdysvalloissa. Siellä julkaisi sanomalehti Washington Post vuonna 1980 nuoresta narkomaanista kertovan jutun. Tekijä sai tästä tarinastaan Pulitzer-palkinnon, korkeimman Yhdysvalloissa myönnettävän sanomalehtialan palkinnon. Myöhemmin juttu kuitenkin paljastui tekaistuksi. Tutkijoitten painostuksesta toimittaja jätti sanomalehdelle eroanomuksensa ja sanoi: ”Pyydän anteeksi sanomalehdeltäni, toimittajakollegoiltani, Pulitzer-lautakunnalta ja kaikilta totuudenetsijöiltä.”

Väärennetyt uutiset tai väärät tiedot eivät kuitenkaan ole ainoita esteitä halutessamme tietää totuuden siitä, mitä maailmassa tapahtuu.

Uutisten valinta ja esitystapa

Lehtimiehet ja toimittajat valitsevat usein sellaisia uutisia, jotka kiehtovat yleisöä mutta joilla ei ehkä ole todellista merkitystä. Etusija annetaan aiheille, jotka tarjoavat sensaatiota tai joihin silmä tarttuu helposti, koska tarkoituksena on, että lehden levikki kasvaisi ja sen sijoitus levikkitilastoissa paranisi. Viihde- ja urheilumaailman tähtiä esitetään huomattavalla paikalla huolimatta siitä, millaisia malleja he antavat nuorisolle. Jos joku heistä ottaa itselleen rakastajan, menee naimisiin tai kuolee, asia katsotaan usein uutisen arvoiseksi.

Televisiouutiset keskittyvät usein aiheisiin, jotka ovat visuaalisesti kiinnostavia. TV Guide -lehden mukaan erään suuren televisioyhtiön johtaja ”ilmoitti haluavansa lähetyksiin ’sykähdyttäviä hetkiä’ – vatsaa kouristavia, järisyttäviä tuokioita, jotka saavat katsojan lumoutumaan jokaiseen uutispätkään”. Katsojien viihdyttäminen onkin useimmiten tärkeämpää kuin heidän tietotasonsa nostaminen.

Joskus jokin uutinen saatetaan laatia sillä tavoin, että asian todellinen laita jää pimentoon. Esimerkiksi ranskalainen päivälehti Le Monde kertoi viikkoliitteessään siitä, miten ”[Ranskassa] oli viidentoista päivän kuluessa räjähtänyt peräti kolme televisiota”. Vaikka uutisesta sai sen kuvan, että oli tapahtunut jotakin epätavallista, niin todellisuudessa televisioita oli räjähtänyt näiden viidentoista päivän aikana vähemmän kuin normaalisti.

Tärkeässä uutisessa saatetaan joskus myös tarkastella jotakin asiaa yksipuolisesti tietyltä kannalta. Parade Magazinen mukaan viranomaiset ja poliitikot usein ”kanavoivat vilppinsä tiedotusvälineitten kautta ja vääristelevät uutisia voidakseen vaikuttaa ajattelutapaamme. Sen sijaan että he esittäisivät koko totuuden, he käsittelevät vain valikoitua aineistoa.”

Monia uutiskommentaattoreita tällainen kiusaa. Ranskalainen Encyclopædia Universalis toteaa: ”80-luvun loppupuolelta lähtien ovat tärkeät uutisvälineet ja varsinkin televisio saaneet osakseen paheksuntaa joka taholta, niin asiantuntijoilta, maallikoilta, kadunmiehiltä kuin myös julkisuuden henkilöiltä, sen johdosta, mitä ne ovat sanoneet ja mitä ovat jättäneet sanomatta, samoin esitystapansa ja erilaisten vihjailujensa johdosta.”

Uutisten vapaa vaihto kansainvälisellä tasolla on myös ongelma, ja aiheesta on väitelty kiivaasti YK:n kasvatus- tiede ja kulttuurijärjestössä UNESCOssa. Kehitysmaat ovat valittaneet sitä, että niistä puhutaan vain sellaisissa uutisissa, jotka kertovat katastrofeista tai vakavista poliittisista ongelmista. Sen jälkeen kun ranskalainen päivälehti Le Monde oli eräässä kirjoituksessaan todennut länsimaisten uutistoimistojen välittävän paljon enemmän uutisia pohjoisen pallonpuoliskon kuin eteläisen pallonpuoliskon maista, lehti jatkoi: ”Tämä on synnyttänyt vakavaa tasapainottomuutta ja on vaikuttanut mielipiteenmuodostukseen sekä teollisuusmaissa että kehitysmaissa.”

Painostusryhmät

Se painostus, jota mainostajat kohdistavat uutistoimittajiin, vaikuttaa myös uutisvalintoihin. 40-luvulla vetivät pianonvalmistajat pois mainoksensa eräästä amerikkalaisesta aikakauslehdestä sen julkaistua kirjoituksen, jossa kerrottiin kitaran eduista laulujen säestyssoittimena. Myöhemmin samainen lehti julkaisi pääkirjoituksen, jossa suitsutettiin ylistystä pianolle. Kun siis tiedetään, että monille aikakauslehdille ovat tupakkamainokset tärkeä tulonlähde, ei pidä ihmetellä, miksi tupakoinnin vaarat paljastavia kirjoituksia julkaistaan suhteellisen harvoin.

Toisen painostusryhmän muodostavat lukijat ja katsojat. Raymond Castans, erään suositun ranskalaisen radioaseman entinen johtaja, selitti, että koska useimmat kuulijoista olivat mielipiteiltään vanhoillisia, oli varottava ärsyttämästä heitä. Onko siksi mikään yllätys, että maissa, joissa jollakin uskonnolla on valta-asema, sitä koskevat epämieluisat tosiasiat on tukahdutettu tai vesitetty?

Painostamista harjoittavat myös ääriryhmät tai yksilöt, jotka mielestään eivät saa käsityksiään riittävästi julki tiedotusvälineissä. Terroristit, jotka joitakin vuosia sitten sieppasivat Italian entisen pääministerin Aldo Moron, vaativat, että television, radion ja sanomalehtien on julkaistava kaikki heidän esittämänsä vaatimukset. Samalla tavoin saavat terroristit, jotka sieppaavat lentokoneita ja ottavat panttivankeja, televisiouutisten avulla runsaasti sitä julkisuutta, jota he ovat tavoitelleet.

Toimittajia syytetään joskus mielistelystä, vakiintuneitten järjestelmien ja näkemysten pönkittämisestä. Voimmeko kuitenkaan odottaa, että tällainen toimi- tai tuotantoala, joka pyrkii hankkimaan itselleen mahdollisimman paljon lukijoita tai katsojia, levittäisi ajatuksia ja näkemyksiä, jotka ovat vastoin niiden enemmistön ajatuksia ja mielipiteitä, joita ne palvelevat?

Ei pidä unohtaa sitäkään, että monissa maissa kustannusten kasvaminen on ajanut päivälehtiä yhteen, jolloin on syntynyt pienten ryhmien tai jopa vain yhden miehen hallitsemia ”lehti-imperiumeja”. Jos omistajien määrä jatkuvasti vähenee, tulee myös julkaistavien mielipiteiden kirjo pienenemään.

Vaikutus vastaanottajiin

Ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö uutisvälineet olisi osaltaan muokanneet arvomaailmaamme. Tämän ne ovat tehneet esittämällä hyväksyttävinä sellaisia moraalinormeja ja elämäntyylejä, jotka vielä jokunen vuosi sitten olisi torjuttu.

Yksi esimerkki: Eräs keski-ikäinen mies, Jehovan todistaja, keskusteli isänsä kanssa 80-luvun alkupuolella homoseksuaalisuudesta. Siihen aikaan isä asui San Franciscon lähistöllä Kaliforniassa. Poika muisti isänsä olleen joskus aiemmin sillä kannalla, että homoseksualistinen käyttäytyminen on pöyristyttävää. Nyt – vuosikymmeniä myöhemmin – tilanne oli kuitenkin muuttunut, sillä tiedotusvälineitten vaikutuksesta vanhahko isä puolusti homoseksuaalisuutta pitäen sitä hyväksyttävänä vaihtoehtoisena elämäntapana.

Ranskalaisessa sosiologian sanakirjassa (Encyclopédie de la sociologie) väitetään: ”Radio ja televisio voivat hyvinkin – – juurruttaa mieliin uusia ajatuksia, edistää uusia tai huolestuttavia suuntauksia. Koska tällaiset tiedotusvälineet ovat mieltyneet sensaatiouutisiin, ne antavat niille alusta pitäen vauhtia ja liioittelevat niiden merkitystä.”

Mitä voimme tehdä, jos emme halua antaa tiedotusvälineitten muokata arvojamme? Meidän tulisi noudattaa Raamatusta löytyviä viisaita neuvoja. Syynä on se, että sen normit ja periaatteet ovat aina kautta historian osoittautuneet järkeviksi ja käytännöllisiksi millaisessa tahansa yhteiskunnassa. Sitä paitsi ne auttavat meitä ymmärtämään sen, miten tärkeää on, että emme anna nykymaailman suosittujen ajatusten, vaan Jumalan normien muovata itseämme. – Jesaja 48:17; Roomalaisille 12:2; Efesolaisille 4:22–24.

Lisäksi Raamattu selvittää erästä sellaista uutisten tärkeää puolta, joka yleensä jää tiedotusvälineiltä huomaamatta. Tarkastelkaamme tätä puolta seuraavassa kirjoituksessa.

[Kuva s. 7]

Äärimmäisyysliikkeet saavat haluamaansa julkisuutta

[Lähdemerkintä]

Valokuva: ANSA