Virtuoosimaiset laululinnut koettelevat käsityskykyämme
”HERÄSIN aamun varhaisina hetkinä ääniin, jotka olivat outoja kaupungin hälyyn tottuneille korvilleni. Ne olivat outoja, mutta myös ihastuttavia. Kyseessä oli lintujen laulu. Äänet eivät olleet lähtöisin vain muutamista vaan lukuisista linnuista. Toiset linnuista olivat lähellä, toiset etäällä, ja ne kaikki lauloivat. Maatessani sängyssäni ja kuunnellessani uteliaisuuteni sai minusta yliotteen. Nousin ylös ja menin ikkunan luo, avasin sen ja asetuin polvilleni, kyynärpäät ikkunalautaa vasten. Ollessani nyt lähempänä kuulin, kuinka äänen voimakkuus paisui paisumistaan, kunnes tuntui siltä, että musiikki täytti koko luonnon talon ympärillä. Monet eri laululinnut lauloivat lukuisia yksilöllisiä laulujaan, jotka kuitenkin sekoittuivat toisiinsa muodostaen yhden suuren kuoroteoksen. En välittänyt aamun viileydestä. Olin haltioissani.”
Näin kertoi eräs New Yorkin kaupungissa asuva mies kokemuksestaan, joka sattui hänelle hänen vieraillessaan ystäviensä luona North Yorkshiressä Englannissa. Heidän kotinsa oli aukeiden vainioiden ja metsien keskellä, ja monet linnut asustivat heidän ympäristössään. Kun vieras tuona aamuna tervehti isäntäväkeään, hän uhkui iloa. Isäntä ja emäntä selittivät hänelle, että hän oli juuri kuullut ”aamukonsertin”. Näitä konsertteja kuullaan aina keväisin, ja ne jatkuvat keskikesään asti. On olemassa myös ”iltakonsertti”, joka on hieman vaimeampi, mutta silti vaikuttava. Monissa osissa maailmaa nämä esitykset tulevat yhä harvinaisemmiksi. Joiltakin alueilta ne ovat hävinneet kokonaan.
Tällä hetkellä tunnetaan noin 9000 lintulajia, joista noin 5000 lajia luokitellaan varpuslintujen alalahkoon kuuluviksi laululinnuiksi (Oscines). Vaikka jotkin naaraat laulavatkin, nämä aamulla ja illalla kuultavat moniääniset vapaamuotoiset musiikkiesitykset ovat koiraiden ansiota. Meille kerrotaan, että ne laulavat puolustaakseen reviiriään ja varmistaakseen itselleen puolison, mutta voi aivan yhtä hyvin olla niin, että ne nauttivat musiikin aikaansaamisesta. Kun moniääninen aamulaulanta nousee huippuunsa ja jatkuu heikentymättä puoli tuntia, laulajien ilo näyttää olevan ylimmillään.
Suuri valikoima lauluja
Laulut vaihtelevat yksinkertaisista monimutkaisiin ja taidokkaisiin. Viirupääsirkku näyttää olevan tyytyväinen yhteen yksinkertaiseen lauluun, jota se toistaa loputtomasti. Laulusirkulla on laajempi ohjelmisto, peukaloiset laulavat satoja erilaisia sävelmiä ja taiturimatkija voi suoltaa suustaan melodioita yhtenä virtana tuntikausia. Mutta kun puhutaan pelkästään laulujen lukumäärästä, niin ruskomatkijan uskotaan laulavan 2000 erilaista laulua. Satakielet, rastaat, peipot, punarinnat, trupiaalit, kertut, kardinaalit, isolyyrapyrstöt, kapinpunataskut, kiurut ja monet muut maapallon eri puolilla elävät laululinnut ovat kuuluisia virtuoosimaisista lauluesityksistään.
Aamu- ja iltakonsertissa kuultavien peruslaulujen lisäksi on muitakin lauluja. Erityisen kiinnostavia ovat ”kuiskauslaulut”. Nämä laulut ovat hiljaisella äänellä laulettavia peruslaulujen katkelmia, joihin tehdään muunnoksia ja lisäyksiä ja jotka voidaan kuulla vain muutaman metrin päähän. Usein linnut laulavat näitä lauluja hautoessaan pesässään tai ollessaan kaikessa rauhassa tiiviin aluskasvillisuuden kätkössä. Nämä pienet vaimeat laulut, joita sekä koiras että naaras laulavat, saattavat heijastaa linnun hiljaista tyytyväisyyttä.
Monien lintulajien pariskunnat laulavat duettoja. Ne voivat laulaa samanaikaisesti samaa laulua tai eri lauluja, tai ne voivat laulaa vuorotellen saman laulun eri osia. Ne ajoittavat vuorottelunsa niin tarkasti, että tarkkailijasta kuulostaa siltä kuin vain yksi lintu suorittaisi laulamisen. Lintujen lauluosuuksien välissä oleva aika mitataan sekunnin tuhannesosissa. Ainoa tapa varmistua siitä, että laulamassa on kaksi lintua eikä yksi, on mennä seisomaan lintujen väliin. Etelä-Amerikassa asuvat laulupeukaloiset ovat huomattavia kaksinlaulun esittäjiä. Monien mielestä ne laulavat kauneimmat laulut mitä tuon maanosan metsissä kuulee.
Häpeämätöntä plagiointia
Jotkin lajit matkivat mielellään toisten lintujen laulua. Lintutieteilijöille tämä ilmiö on arvoitus, eivätkä he näe sen palvelevan mitään erityistä tarkoitusta, vaikkakin eräs tutkija ehdotti sen olevan yksinkertaisesti lintujen leikkiä. Pohjois-Amerikassa asuva taiturimatkija on erityisen taitava imitoija. Sen tieteellinen nimi Mimus polyglottos tarkoittaa ’monikielistä matkijaa’. Erään yksilön kerrotaan jäljitelleen yhdessä tunnissa 55 lintulajin laulua.
Taiturimatkijalla ei ole kuitenkaan yksinoikeutta matkimiseen. Australialaisella isolyyrapyrstöllä on ”yksi voimakkaimmista ja soinnukkaimmista lauluäänistä lintumaailmassa”, ja se vielä ”lisää lauluihinsa lähes jokaisen lähistöllään asuvan lintulajin sävelkulkuja”. Kirjassaan Bird Behavior Robert Burton kertoo sivuilla 130 ja 131 lavastajien, luhtakerttusten ja kanarialintujen imitointikyvyistä. Australialaisten lavastajien ääntä ”on nauhoitettu, kun ne ovat matkineet kissojen ja koirien ääniä sekä puunhakkaamisesta, autojen äänitorvista ja rautalanka-aidan värähtelemisestä lähteviä ääniä samoin kuin monien lintulajien ääniä. Erään lavastajan kerrotaan matkineen kotkan ääntä niin hyvin, että ääni sai kanan juoksemaan poikasineen suojaan.” Nämä lavastajat eivät varmastikaan laulaneet kosiskellakseen puunhakkaamisessa käytettäviä kirveitä tai ajaakseen värähteleviä rautalanka-aitoja ulos reviiriltään. Ehkä ne vain pitivät hauskaa, kuten ihmisetkin niitä kuunnellessaan. Suomalaisille tutun matkijan, kottaraisen, kerrotaan matkineen puhelinta niin taitavasti, että isäntä meni lankaan.
Euroopassa asuva luhtakerttunen imitoi niin suuressa määrin muiden lintujen ääntelyä, että ”plagioinnin koko laajuus tajuttiin vasta Belgiassa tehdyn tutkimuksen avulla. Analysoimalla sonagrammeja paljastui, että tämän linnun koko lauluvalikoima todennäköisesti perustui matkimiseen. Sonagrammeista ei voitu tunnistaa ainoastaan lähes sadan eurooppalaisen lajin lauluja, vaan myös yli sadan afrikkalaisen lajin lauluja, joita luhtakerttunen kuulee talvehtimisalueillaan.”
Kanarialinnut ”jäljittelevät mitä tahansa ääniä valikoimatta, mikä tekee näistä linnuista niin suosittuja häkkilintuja. Kuuluisa esimerkki tästä 1900-luvun alkupuolelta liittyy erääseen Euraasian alueella asuvaan punatulkkuun, jota oli opetettu viheltämään kuuluisaa englantilaista sävelmää: ’God save the King’. Viereisessä huoneessa oleva kanarialintu oppi sävelmän vuoden kuluessa, ja kun punatulkku epäröi liian kauan kolmannen säkeen lopussa, kanarialintu tuli väliin ja vihelsi sävelmän loppuun.”
Eri lajeilla on omat tarkat mieltymyksensä siitä, millaisesta paikasta ne haluavat esiintyä. Jotkut laulavat maasta, toiset jonkin ruohokasvin nokasta, jotkut taas joltakin puun latvasta esiin työntyvältä oksalta. Taiturimatkijat valitsevat viimeksi mainitun kaltaisen korkealla olevan avoimen paikan, jolta ne aika ajoin lennähtävät ilmaan 3–6 metrin korkeudelle ja pudottautuvat takaisin oksalleen, ja koko tämän ajan ne laulavat. Aukeilla maa-alueilla pesivät linnut usein laulavat lennellessään reviirinsä yläpuolella. Tämä pätee kiuruun, kuten käy ilmi runoilija Shelleyn kauniista lyyrillisestä runosta ”Oodi kiurulle”. Tässä runossaan hän puhuu kiurun ”hilpeästä hengestä”, kun se liitelee korkealla ja vuodattaa sydäntään ”ennalta suunnittelemattomassa säveltulvassa”.
Kevät ja alkukesä ovat aamu- ja iltakonserttien aikaa. Raamatussakin osoitetaan, että linnut laulavat erityisesti tähän aikaan vuodesta. Korkeassa veisussa kerrotaan ajasta, jolloin talvi on väistynyt, kukat ovat puhjenneet, puut ovat alkaneet muodostaa hedelmiä, muuttolinnut ovat palanneet talvehtimispaikoistaan, ”linnut laulavat, ja turturikyyhkyn kujerrus kuuluu maassamme”. (2:11, 12, The New English Bible) Mutta monet linnut laulavat kevään ja kesän jälkeenkin, kun parittelu- ja pesimistoiminnat ovat lakanneet.
Eräs kirjoittaja sanoo, että lintujen lauluun liittyy paljon hämmentäviä kysymyksiä ja että ”suurin arvoitus on se, miksi näiden taidokkaiden vuodatusten olisi alkujaankaan pitänyt kehittyä”, sillä niin ”tarpeettoman taidokkaita ne ovat mitään todennäköistä tarkoitusta varten”. Ehkä hänen pitäisi ottaa huomioon se vaihtoehto, että nämä ”taidokkaat vuodatukset” eivät alkujaankaan kehittyneet, vaan että Jehova Jumala, joka huolehtii varpusista ja pesässään istuvasta emolinnusta, antoi näille linnuille niiden musikaaliset kyvyt luodessaan ne. (5. Mooseksen kirja 22:6, 7; Matteus 10:29) Ehkä yksi ’tarkoituksista’ on se, että linnut voisivat iloita. Taiturimatkijat ja jotkin muut linnut laulavat yleensä myöhään yöhön. Kuka voi sanoa, etteivät ne tee tätä tuottaakseen itselleen – ja meille – nautintoa.
Miten ne sen tekevät on yhä arvoitus
Voi olla, ettei ”suurin arvoitus” olekaan se, miksi ne laulavat näin taidokkaasti, vaan se, miten ne tekevät sen. Asiasta on esitetty erilaisia teorioita, eikä vielä nykyäänkään keskittyneiden tieteellisten tutkimusten jälkeenkään ole olemassa yksimielistä näkemystä asiasta. Linnun ääntelyelintä, ns. alempaa kurkunpäätä, kutsutaan nimellä syrinx, joka on luinen, laatikkomainen kaikukammio, johon kuuluu tiettyjen lihasten säätelemiä joustavia kalvoja. Se on erilainen eri lintulajeilla, ja sen monimutkaisimmat ovat laululinnuilla. Se sijaitsee henkitorven alaosassa, ja siinä on kaksi erillistä äänilähdettä. Kummassakin äänilähteessä on omat hermot, lihakset ja kalvot, ja tämän vuoksi laululintujen sanotaan olevan ”kaksiäänisiä”. Vaihtelemalla kalvoja säätelevien lihasten jännitystä ja muuttamalla ilmanpainetta lintu varioi äänenvoimakkuutta ja -korkeutta. Niillä linnuilla, joilla on eniten lihaksia ääntelyimessään, on suurimmat mahdollisuudet saada aikaan erilaisia monimutkaisia lauluja ja kutsuhuutoja. Monipuolisimmilla näistä höyhenpeitteisistä laulajista on seitsemästä yhdeksään paria näitä lihaksia.
Kirjassaan Bird Behavior Robert Burton osoittaa, miksi lintujen musiikilliset taidonnäytteet menevät yli ymmärryksemme: ”Äänen muodostus saavuttaa huippunsa rytikerttusen ja ruskomatkijan kaltaisilla lajeilla, jotka laulavat kahta sävelmää samanaikaisesti. Näiden laulujen eri sävelet tulevat täsmällisesti samalla hetkellä ääntelyelimen kummastakin puoliskosta. Eräässä laulunsa vaiheessa ruskomatkija ääntelee todellisuudessa neljää eri ääntä samanaikaisesti, mutta sitä, miten se kykenee tähän taidonnäytteeseen, ei tiedetä.”
Kaksikymmentä viime vuotta on hyväksytty teoria siitä, miten linnut laulavat, perustunut ääntelyelimen toimintoihin yksistään. Lintujen laulun laadun ja muunnelmien ajateltiin johtuvan kokonaan tämän elimen ”kaksiäänisyydestä” eli sen kyvystä tuottaa samanaikaisesti kaksi erillistä säveltä, jotka kumpikin käyttäytyvät toisistaan riippumattomasti. Lähdettyään äänielimestä noiden kahden äänen täytyy kulkea henkitorven läpi, ennen kuin ne tulevat ulos suusta. Henkitorvella ja sen resonoimisella ei kuitenkaan katsottu olevan mitään osuutta laulun muodostumisessa.
Muutaman viime vuoden aikana tehdyt perinpohjaiset tieteelliset tutkimukset ovat tuottaneet uuden teorian. Sen mukaan lintujen äänenmuodostus vaatii ”ääntelyelimessä olevien kahden äänilähteen yhteistoimintaa” ja henkitorven aktiivista myötävaikutusta sen toimiessa resonoivana eli ääntelyyn liittyvänä elimenä. Eteen hahmottuu kuva, jonka mukaan ”ääntelyelimen toiminnat ja ääntelyyn liittyvä henkitorven muoto ovat läheisessä yhteistoiminnassa. Tämä yhteistoiminta on suunniteltu siten, että resonointia voidaan muunnella alituisesti, minkä täytyy usein tapahtua salamannopeasti ja huipputarkasti ääntelyelimestä tuleviin sävelkuvioihin mukautumiseksi.” Jos kumpaakin ”ääntä” kuunnellaan erikseen, joitakin tämän kahdesta ”äänestä” yhteen nivotun laulun sävelistä ei voida kuulla.
Nature-aikakauslehdessä olleessa artikkelissa Stephen Nowicki käsitteli laululinnun kykyä muunnella äänensuodattimensa muotoa: ”Lintu voi muuttaa äänensuodattimensa muotoa monella tavalla: esimerkiksi vaihtelemalla henkitorvensa pituutta, kutistamalla kurkunpäätään tai taivuttamalla kaulaansa ja nokkaansa. Nämä muotoon liittyvät muutokset voivat hyvinkin olla yhteydessä niihin pään liikkeisiin, joita laulavan linnun nähdään yleensä tekevän.” Nowicki tekee päätelmän: ”Aikaisempien olettamusten vastaisesti linnunlaulu täytyy nähdä useiden samanaikaisesti toimivien liikehermojärjestelmien yhteistoiminnan tulokseksi.”
Tutkijat tekevät eron linnunäänien ja laululintujen selkeiden vihellysten välillä. N. H. Fletcher kirjoittaa Journal of Theoretica Biology -julkaisussa, että linnunlaulun puhtaat sävelvihellykset eivät näytä tulevan ääntelyelimen värähtelevistä kalvoista, vaan niiden synnyttämisessä käytetään aivan erilaista tekniikkaa; mahdollisesti ne ”tuotetaan puhtaasti aerodynaamisin keinoin, ilman automaattisesti liikkuvien pintojen apua”. Nämä joidenkin virtuoosien käyttämät ihastuttavan pehmeät sävelet koettelevat edelleen käsityskykyämme.
Rockefeller -yliopistossa toimiva Jeffrey Cynx esittää seuraavan herkullisen lausunnon: ”Lukijoista voi olla ilahduttavaa tai nöyrryttävää havaita, että laululinnuilla on absoluuttinen sävelkorkeusmuisti. – – Olen virkatovereitteni kanssa tutkinut useiden laululintulajien kykyä tunnistaa apuvälineittä sävelten absoluuttiset korkeustasot ja havainnut, että hyvin monilla linnuilla on tämä kyky.”
Kaunista sekä niille että meille
”Eläinten käyttäytymistä tutkivina tiedemiehinä”, kirjoittavat Stephen Nowicki ja Peter Marler julkaisussa Music Perception, ”me usein uppoudumme niin täysin pohtimaan linnunlaulun tarkoituksenmukaisuutta ja kehitysopillista merkitystä viestinnän välineenä, että me unohdamme sen voimakkaan kauneusvaikutelman, jonka tämä eräänlainen luonnollinen musiikki antaa meille.” Sitten he palauttivat mieleen, että jotkut tiedemiehet 1920-luvulla ja sen jälkeen ”esittivät sellaisen ajatuksen, että linnunlaulu täytyy mieltää alkukantaiseksi taiteeksi, joka on kaunista sekä lintujen että meidän näkökulmasta katsoen”.
Emolinnun laulamat kuiskauslaulut sen istuessa pesässään, laulupeukaloisten laulamat duetot syvällä metsissä, kiurun ennalta suunnittelemattomat säveltulvat, kotkan ääntä matkivan lavastajan ääntely, jonka se tekee niin hyvin, että kana juoksee poikasineen suojaan, taiturimatkijan vuodatukset aamun pikkutunneilla ja tämän kaiken huipentuminen suureen aamukonserttiin, jonka ansiosta luonto täyttyy musiikista – tässä on varmasti jotain enemmän kuin mitä tilastoilla tai sonagrammeilla voidaan mitata. Se, miten linnut täsmällisesti ottaen saavat aikaan nämä lauluesitykset, voi koetella käsityskykyämme, mutta tämän arvoituksen pitäisi vain lisätä sydämestä lähtevää arvostustamme näitä ihastuttavia virtuoosimaisia laululintuja ja niiden tekijää, Jumalaa kohtaan!
[Kuvat s. 16, 17]
Ylhäältä oikealta myötäpäivään: harmaatulipyrstö, satiinilavastaja, laulusirkku, laventelimaluri, idänpreeriatrupiaali
[Lähdemerkintä]
Philip Green
[Lähdemerkintä]
Philip Green
[Lähdemerkintä]
J. P. Myers/VIREO/H. Armstrong Roberts
[Lähdemerkintä]
Philip Green
[Lähdemerkintä]
T. Ulrich/H. Armstrong Roberts
[Kuvan lähdemerkintä s. 15]
Paul A. Berquist