Kenian ainutlaatuiset luola-asukkaat

Herätkää!-lehden Kenian-kirjeenvaihtajalta

KULJIMME tamppautunutta polkua ylöspäin. Katajametsikön oksien lomitse kaikuva ryöppyävän veden ääni antoi vihjeen siitä, että tiemme päätepiste oli lähellä. Yläpuolella ammotti luolansuu, jonka sisäpuolella olivat usein piilossa ne eläimet, joita olimme kaukaa tulleet katsomaan – Elgonin norsut.

Sekä luolan sisäänkäynnin korkeus että sen leveys on noin kahdeksan metriä. Astuessamme sisään sydämemme pamppaili odotuksesta. Lentävien lepakkojen naksuvat äänet vahvistivat kuitenkin nopeasti pahat aavistuksemme. Olimme tulleet joko liian myöhään tai liian aikaisin. Luolan tomuisella lattialla olevat jalanjäljet todistivat, että elefantit olivat jo olleet täällä ja lähteneet.

Mutta miksi me toivoimme voivamme nähdä elefantteja tässä paikassa, joka sijaitsee noin 2000 metrin korkeudessa vuorella, ja kaiken kukkuraksi vielä luolan sisällä? Tästä syntyy kiinnostava kertomus.

Vuorella sijaitsevat luola-asunnot

Kenian ja Ugandan rajalla kohoaa massiivinen Mount Elgon -niminen tulivuori. Se on 4321 metriä korkea ja sen vuoksi yksi Itä-Afrikan korkeimmista yksittäisistä vuorista. Jotkut arvelevat, että sen huippu on voinut jättää varjoonsa jopa Kilimanjaron lumipeitteisen huipun ennen eroosion tuhoisia vaikutuksia. Vuori kohoaa epätavallisten metsien, kuumien lähteiden ja kylmävetisten järvien yläpuolelle. Ehkäpä kaikkein hämmästyttävin kiinnostuksenkohde Elgonissa ovat kuitenkin sen lukuisat luolat. Niissä asuu norsuja, joita niin innokkaasti halusimme nähdä.

Kerran näissä luolissa asui Kony-kansa, jota kutsuttiin myös nimellä Elgon Maasai. Jotkut ajattelevat, että vuori on saanut nimensä heidän mukaansa. Alun perin maasait saapuivat tänne yli 300 vuotta sitten. Kun ensimmäinen tälle alueelle tutkimusmatkan tehnyt valkoinen mies Joseph Thomson tuli tänne vuonna 1883, hän epäilemättä yllättyi löytäessään joihinkin näistä luolista rakennetun kyläyhteisön.

Vaikka jotkut maasait vielä asuvatkin Mount Elgonin juurella tietyissä matalissa luolissa, suurimmaksi osaksi maasait ovat hylänneet luola-asuntonsa. Aikanaan tämän alueen metsissä asuvat eläimet asettuivat asumaan hylättyihin luoliin. Puhvelit eivät voineet vastustaa niistä löytyviä rapakoita. Tervapääskyt ja pääskyset halusivat tulla sisään ja pyydystää herkullisia hyönteisiä, joita luolan lammikot vetivät puoleensa.

Omituista kyllä luolat osoittautuivat myös vastustamattomiksi eläimille, joiden viimeksi luulisi oleskelevan luolissa – norsuille. Vielä nykyäänkin nämä raskasliikkeiset jättiläiset hilaavat neljästä kuuteen tonnia painavan ruhonsa ylös jyrkkiä ja kapeita polkuja päästäkseen näihin luoliin. Mikä saa ne tulemaan tänne asti?

Suolan kaivajia

Näistä luolista norsut löytävät ruokavalioonsa lisän, jota niiden suurikokoinen ruumis kaipaa. Tavallisesti ne saavat riittävästi suolaa ruoakseen nauttimastaan kasvillisuudesta, mutta näissä korkeuksissa sade on huuhdellut suolan pois maaperästä. Norsut tulevat siis tänne saadakseen natriumsulfaattia (glaubersuolaa), jota löytyy luolan sisäosia peittävästä pehmeästä agglomeraattikivilajista.

Päästäkseen suolaan käsiksi norsut käyttävät ainutlaatuista menetelmää. Ne asettavat syöksyhampaansa luolan seinämässä olevaan epätasaiseen kohtaan tai halkeamaan. Sitten niiden puskutraktorimaisella keholla annettu voimakas sysäys irrottaa kivenkappaleita seinästä. Pantuaan notkealla kärsällään kivimöhkäleen suuhunsa elefantti murskaa sen kappaleiksi voimakkailla poskihampaillaan ja nielee sekä soran että suolan. Tämä tapahtumasarja toistuu kunnes norsu on kylläinen. Tämän jälkeen pimeässä ja viileässä kaivoksessa otetut kunnon nokkaunet näyttävät edistävän ruoansulatusta.

Vaikka norsun syöksyhampaat kasvavatkin koko tämän eläimen eliniän ajan, on mielenkiintoista, että näiden norsujen syöksyhampaat kuluvat helposti tyngiksi – suola-annoksista maksettu hinta.

Viivyttyään joitakin viikkoja luolien sisällä ja niiden ympäristössä norsuille kehittyy kiihkeä halu päästä jälleen vaeltelemaan. Ne voivat marssia bambumetsään näykkiäkseen näiden kasvien nuoria versoja ja pureskelua vaativaa kaarnaa. Norsut käyttävät 18 tuntia päivässä ruokailemiseen, ja tuona aikana ne voivat syödä jopa 180 kiloa kasvisravintoa. Aikanaan Elgonin luolat alkavat jälleen houkutella niitä, koska niiden elimistö alkaa kaivata suolaa.

Kun otamme huomioon niiden vaellusvietin ja harvalukuisuuden (niitä on arviolta sata yksilöä), ei ole mikään ihme, ettemme nähneet näitä samoilevia syöksyhampaisia eläimiä.

Viimeinkin norsuja!

Seuraavana aamuna suuntasimme automme poispäin leiristä ja ajoimme hiljaa kasteen kostuttaman metsän läpi, joka kuhisi lehtiapinoita (gueretsoja) ja laulavia lintuja. Äkkiä kuului äänekäs räsähdys, jota seurasi yllättäen lähellämme sijaitsevan pensaikon ravistelusta lähtevä ääni! Hivuttauduimme muutaman metrin päähän äänestä.

Odottaessamme hiljaa kuulimme tietämme reunustavan korkeakasvuisen tiheikön takaa vaimeaa ääntä, jonka synnyttivät liikkuvat ruumiit. Viimein yksi näistä aroista eläimistä, nuori koiras, kyllästyi piiloleikkiimme ja ryntäsi esiin kolmen metrin päähän autostamme. Tämä oli komea, vankkarakenteinen yksilö, jonka okranpunainen väritys hehkui kirkkaassa aamuauringon paisteessa. Pienikokoisuudestaan huolimatta sen uhkaava olemus herätti kunnioitusta.

Onnistuin saamaan kamerani paikkaan, jolta olisi tullut erinomainen kuva. Mutta suljin ei toiminut; filmi oli lopussa! Sitten norsuemo astui esiin ja saattoi pienokaisensa automme ohi. Siinä vaiheessa kun olin pannut uuden filmin kameraani, norsut olivat jo liian kaukana vaikuttavan lähikuvan saamiseksi. Otin kumminkin kuvan todistaakseni ainakin sen, että olin nähnyt nämä vaikeasti lähestyttävät jättiläiset.

Miten uskomattomia eläimiä ne ovatkaan! Ne kykenevät olemaan hiiren hiljaa, ja kuitenkin ne ovat autoa painavampia. Ne ovat joitakin kuorma-autoja suurempia, ja kuitenkin harvoin nähtyjä. Mutta älä anna sen estää itseäsi käymästä näiden ainutlaatuisten Kenian luolissa asuvien eläinten asuinsijoilla.