”Muistakaa Pearl Harboria!”
OLI kaunis sunnuntaiaamu Oahun saarella. Adeline, kuudesluokkalainen havaijinjapanilainen tyttö, oli kotipihallaan Honolulun keskustassa. Hän näki lentokoneitten lentävän ja savua nousevan ilmaan Pearl Harborin suunnalta. Taasko oli käynnissä sotaharjoitukset?
Oahun saaren asukkaat olivat jo siinä määrin tottuneet taisteluharjoituksiin ja harjoitusammuntoihin, että jopa Yhdysvaltojen Tyynenmeren laivastossa palveleva vara-amiraali William S. Pye asuntonsa ikkunasta katsellessaan sanoi vaimolleen: ”Kas kummaa, että armeijan pitää harjoitella maaliinammuntaa sunnuntaiaamunakin.” Tuo sunnuntaiaamu oli 7. joulukuuta 1941.
Kuullessaan lentokoneitten lähestyvän 13-vuotias poika kurkisti ikkunasta. Hän ilmoitti isälleen, Kaneohen merivoimien lentokentän päällikölle: ”Isä, noissa lentokoneissa on punaisia ympyröitä.” Punaisen pyörylän, nousevan auringon, näkeminen Japanin keisarillisten merivoimien lentokoneissa riitti kertomaan kaiken: oli käynnissä yllätyshyökkäys!
Amiraali H. E. Kimmel, Yhdysvaltojen Tyynenmeren laivaston komentaja, sai ilmoituksen hyökkäyksestä puhelimitse. Hänen kasvonsa olivat ”yhtä valkoiset kuin hänen valkoinen laivaston univormunsa”, kun hän typertyneenä katseli ampiaisten tavoin pörrääviä viholliskoneita niiden pommittaessa hänen laivastoaan. Hän kertoo: ”Tiesin heti, että jotakin hirvittävää oli tekeillä ja että kyseessä ei ollut vain muutaman harhaan lentäneen koneen ohimennen tekemä hyökkäys. Taivas oli täynnä viholliskoneita.”
”Tora, Tora, Tora”
Muutama minuutti ennen kuin torpedo- ja pommihyökkäysten jytinä rikkoi Pearl Harborin rauhan, seuraili eräs upseeri japanilaisesta syöksypommittajastaan Oahun saaren näkyviintuloa. ”Saari on liian rauhallinen sopiakseen hyökkäyskohteeksi”, hän ajatteli.
Pilviverhoon syntynyt aukko vaikutti komentaja Mitsuo Futšidaan, hyökkäävän lento-osaston johtajaan, aivan toisella tavalla. Hän tuumi: ”Jumalan täytyy olla kanssamme. Jumalan käden on täytynyt vetää pilvet syrjään suoraan Pearl Harborin yltä.”
Kello 7.49 Futšida antoi radiolla viestin ”To-To-To”, joka japaniksi tarkoitti hyökkäyksen alkamista. Vakuuttuneena siitä, että amerikkalaiset asevoimat oli täydellisesti yllätetty, hän antoi määräyksen sähköttää hyökkäyksen onnistumisesta kuuluisat koodisanat ”Tora, Tora, Tora (”Tiikeri, tiikeri, tiikeri”)”.
Yllätyshyökkäys onnistui
Miten oli mahdollista, että suuri erikoisosasto kuusine lentotukialuksineen ja muine laivoineen oli päässyt niinkin lähelle kuin 370 kilometrin päähän Oahusta ja kyennyt lähettämään ensimmäisen 183 koneen lento-osaston, joka tutkaverkot väistettyään antoi amerikkalaisen Tyynenmeren laivastolle erittäin tuhoisan iskun? Ensinnäkin japanilainen iskuosasto oli käyttänyt pohjoista merireittiä talvisajan myrskyistä piittaamatta. Amerikkalaisten partiotoiminta oli ollut heikointa juuri Pearl Harborin pohjoispuolella. Japanilaiset lentotukialukset olivat lisäksi noudattaneet täydellistä radiohiljaisuutta.
Tutka oli kuitenkin ollut vahtimassa tätä strategisesti tärkeää saarta varoittaakseen kaikista lähestyvistä lentokoneista. Kello seitsemän paikkeilla tuona ratkaisevana aamuna Opanassa Oahun saarella ollut tutka-asema oli kahden sotamiehen miehittämä, kun tutkan kuvaputkelle ilmestyi epätavallisen suuria merkkejä, joiden perusteella lentokoneita olisi ”luultavasti enemmän kuin 50”. Kun he sitten soittivat valvontakeskukseen, heille vastattiin, ettei heidän tarvinnut olla huolissaan. Keskuksessa ollut päivystävä upseeri oletti, että tutka oli todennut osaston B-17-pommikoneita, joiden oli määrä tulla manner-Yhdysvalloista.
Mutta eikö Yhdysvaltojen hallitus ollut osannut aavistaa tätä kaikkea? Japanin hallitus oli lähettänyt edustajilleen Washingtoniin 14-osaisen viestin toimitettavaksi edelleen ulkoministeri Cordell Hullille tarkalleen kello 13.00 Yhdysvaltojen itärannikon aikaa 7. joulukuuta 1941. Tuolloin Pearl Harborissa olisi ollut vasta joulukuun 7. päivän aamu. Viesti sisälsi julkilausuman, jonka mukaan Japani haluaa katkaista Yhdysvaltojen kanssa tärkeistä poliittisista kysymyksistä käytävät neuvottelut. Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun siepattua tämän viestin hallitus oivalsi asian vakavuuden. Tuota kohtalokasta päivää edeltäneenä iltana oli Franklin D. Roosevelt, Yhdysvaltojen silloinen presidentti, saanut ensimmäiset 13 osaa siepatusta asiakirjasta. Luettuaan sen hän lausahti: ”Tämä tietää sotaa.”
Vaikka Yhdysvaltojen viranomaiset olivat sitä mieltä, että Japani voi aloittaa vihollisuudet hyvinkin pian, tietosanakirja The New Encyclopædia Britannica sanoo: ”He eivät tienneet, milloin ja missä päin se tapahtuisi.” Useimpien mielestä vihollisuuksien näyttämö sijaitsisi jossakin Kaukoidässä, kenties Thaimaassa.
Kello 13.00:ksi sovittua tapaamista jouduttiin lykkäämään sen takia, että viestin englanniksi naputteleminen kirjoituskoneella sujui Japanin lähetystösihteereiltä hitaasti. Kun Japanin suurlähettiläs ojensi asiakirjan ulkoministeri Hullille, kello oli 14.20 Washingtonissa. Tuolloin oli toinen hyökkäysaalto suorittamassa tehtäväänsä Pearl Harborin yllä. Hull oli jo saanut tiedon yllätyshyökkäyksestä. Hän ei edes pyytänyt lähettiläitä istumaan. Luettuaan asiakirjan hän nyökkäämällä näytti heille kylmästi ovea.
Se, että uhkavaatimuksen perille toimittaminen oli tällä tavoin viivästynyt, voimisti amerikkalaisten japanilaisia kohtaan tuntemaa raivoa. Jotkut japanilaisetkin olivat sitä mieltä, että tämä seikka muutti Pearl Harborin hyökkäyksen strategisesta yllätyshyökkäyksestä salakavalaksi hyökkäykseksi. ”Sanoista ’MUISTAKAA PEARL HARBORIA’ tuli eräänlainen vala, joka nostatti amerikkalaisten taisteluhenkeä”, kirjoittaa Mitsuo Futšida, ensimmäisenä hyökänneen lento-osaston komentaja. Hän myöntää: ”Yllätyshyökkäys oli Japanille häpeäpilkku, josta se ei ole päässyt eroon senkään jälkeen, kun se oli hävinnyt sodan.”
Franklin D. Roosevelt sanoi joulukuun 7. päivää ”päivämääräksi, jonka muisto on oleva häpeällinen”. Tuona päivänä Pearl Harborissa amerikkalaisilta upposi tai vaurioitui pahoin kahdeksan taistelulaivaa ja kymmenen muuta alusta ja tuhoutui yli 140 lentokonetta. Japanilaiset menettivät kahtena osastona hyökänneistä noin 360 hävittäjästään ja pommittajastaan vain 29 konetta ja niiden lisäksi viisi piensukellusvenettä. Amerikkalaisten tappioluetteloihin voitiin lisätä myös yli 2330 kuollutta ja 1140 haavoittunutta.
Iskulause ”Muistakaa Pearl Harboria!” käänsi Yhdysvalloissa yleisen mielipiteen yksimielisesti Japania vastaan. Eräs kirja mainitsee: ”Kun edustajainhuoneessa äänestettiin päätöksestä, jonka lopullisena tavoitteena oli vihollisen lyöminen, asettuivat yhtä kongressimiestä lukuun ottamatta kaikki (Yhdysvaltojen kansan tavoin) yksimielisesti tukemaan presidentti Rooseveltia.” (Pearl Harbor as History – Japanese-American Relations 1931–1941) Yllätyshyökkäyksen kostamisessa oli heille enemmän kuin riittävästi syytä vihollisuuksien aloittamiseen nousevan auringon maata vastaan.
Yllätyshyökkäys maailmanrauhan vuoksi?
Miten Japanin hallitsijat olivat perustelleet vihamielisiä toimiaan? Niin uskomattomalta kuin se voikin kuulostaa, he väittivät tarkoituksenaan olevan maailmanrauhan saavuttaminen sillä tavoin, että he yhdistävät ’koko maailman suureksi perheeksi’ eli hakko itšiuksi. Tästä tuli iskulause, joka kannusti japanilaisia verenvuodatukseen. Vuonna 1940 oli Japanin hallitus julistanut: ”Japanin valtiopolitiikan tärkeimpänä päämääränä on maailmanrauhan luominen vakaalle pohjalle sopusoinnussa hakko itšiun ylevän hengen kanssa, jossa hengessä tämä valtio on perustettu, ja sen ensi vaiheena uuden järjestyksen rakentaminen itäiseen Suur-Aasiaan.”
Hakko itšiun ohella Japanin sotaponnistuksilla oli toinenkin tärkeä tavoite: Aasian vapauttaminen länsivaltojen otteesta. Molempia päämääriä pidettiin keisarin tahdon mukaisina. Maailman valloittamiseksi militaristit johtivat maan sotaan Kiinaa vastaan ja seuraavaksi länsivaltoja vastaan, joiden joukossa oli myös Yhdysvallat.
Isoroku Jamamoto, Japanin merivoimien komentaja, oli kuitenkin selväjärkisenä miehenä tullut siihen tulokseen, että Japani ei mitenkään kykenisi lyömään Yhdysvaltoja sotilaallisesti. Hän oli nähnyt Japanin herruuden säilyttämiseen Aasiassa vain yhden keinon: sen, että Japanin laivaston pitäisi ”rajulla hyökkäyksellään tuhota Yhdysvaltojen päälaivasto jo heti sodan alussa, jotta Yhdysvaltojen laivaston ja amerikkalaisten moraali saisi iskun, jonka jäljiltä se ei enää tointuisi”. Näin syntyi ajatus yllätyshyökkäyksestä Pearl Harboriin.
[Kuva s. 4]
Pearl Harbor hyökkäyksen kohteena
[Lähdemerkintä]
U.S. Navy/U.S. National Archives photo