Norfolkinsaari – rangaistussiirtolasta matkailijoiden paratiisiksi
Herätkää!-lehden Uuden-Seelannin-kirjeenvaihtajalta
SUURIN osa Norfolkinsaareen 150 vuotta sitten saapuneista tuli tänne pakosta – rangaistusvankeina. Saari oli Australiasta pois käännytettyjen rikollisten rangaistussiirtola, jota pidettiin yhtenä ankarimmista rangaistuslaitoksista Ison-Britannian historiassa. Nykyään tässä paratiisisaaressa käy vuosittain yli 20000 matkailijaa.
Missä Norfolkinsaari sitten sijaitsee? Miten muutos rangaistussiirtolasta matkailijoiden suosimaksi paikaksi tapahtui? Mitkä epätavalliset tapahtumat ovat muovanneet saaren historiaa? Mikä nykyään houkuttelee matkailijoita Norfolkinsaareen?
Saaren värikkään historian tutkiminen etukäteen lisäsi matkani odotusta. Opin, että vuonna 1774 maineikas englantilainen tutkimusmatkailija, kapteeni James Cook, löysi purjehtiessaan rannattoman Tyynenmeren äärimmäisessä lounaissopukassa, ei etsimäänsä ”suurta eteläistä mannerta”, vaan pikkuruisen, noin 40 neliökilometrin suuruisen, tuliperäisen alueen, joka kuuluu satoja kilometrejä etelään, Uuteen-Seelantiin saakka, ulottuvaan saarijonoon. Cook nimesi saaren Norfolkin herttuan mukaan.
”Kärsimyssaari”
Kirjassa Norfolk – An Island and Its People sanotaan: ”Norfolkinsaaren historia on hyvin vaihteleva. Yksi asia on varma: pian sen jälkeen, kun ihmiset olivat tulleet tänne, seurasi sekasorto. Oli ikään kuin myrskypilvet olisivat nousseet taivaanrannalle.”
Sekasorron siemenet kylvettiin noin 14 vuotta sen jälkeen, kun Cook oli löytänyt saaren. Silloin luutnantti Philip King asettui asumaan saarelle varmistaakseen sen Ison-Britannian hallintaan, ja hänen toinen, vähemmän kiitollinen tavoitteensa oli rangaistussiirtolan perustaminen helpottamaan Ison-Britannian vankiloiden tilanahtautta.
Vaikka vankila lakkautettiinkin vuonna 1814, koska se oli tullut liian kalliiksi, se perustettiin uudelleen vuonna 1825, ja sinne sijoitettiin monenlaisia rikollisia: jotkut heistä olivat vaarallisia väkivaltarikollisia, jotkut poliittisia rikollisia ja monet muut kuljetettiin kaukaisista kotimaistaan ja suljettiin vankilaan erittäin vähäpätöisistä rikkomuksista. Näin se, mikä olisi voinut olla rauhaisa Tyynenmeren paratiisi, muutettiin ”kärsimyssaareksi” 30 vuoden ajaksi, kunnes se jälleen hylättiin vuonna 1854.
Miksi sitä sanottiin ”kärsimyssaareksi”? Opin kirjasta Discovering Norfolk Island, että ”olot vaihtelivat eri vankilanjohtajien aikana. Usein ystävällistä ja vapaata johtamistapaa seurasi ääretön ankaruus ja kurinpito. Tämän aikakauden historia on täynnä kertomuksia murhista, kapinoista, onnistuneista ja epäonnistuneista pakoyrityksistä sekä langetetuista rangaistuksista: teloituksista ja ruoskinnoista. Vaikka majuri Thomas Bunbury, joka oli vankilanjohtajana vuonna 1839, määräsi 300 ruoskaniskua jokaiselle niistä viidestä miehestä, jotka olivat anastaneet veneen paetakseen sillä, hän myös sai aikaan palkkiojärjestelmän hyvin käyttäytyville vangeille.”
Vangit rakensivat rangaistussiirtolan vankikoppeineen, sotilaskasarmeineen ja muine rakennuksineen, jotka ovat yhä olemassa vaihtelevan kuntoisina ja vaikuttavat osaltaan saaren ainutlaatuiseen historiaan. Saatoin kävellä keskellä muureja ja rakennuksia, joiden on kuvailtu edustavan hienointa Yrjöjen aikaista arkkitehtuuria eteläisellä pallonpuoliskolla. Se vei minut 150 vuotta ajassa taaksepäin, ja saatoin mielikuvituksessani kuulla vankilan uhrien haikeaa itkua.
Norfolkinsaaren kapina
Kävely Norfolkinsaaren hautausmaan läpi loi lisävaloa saaren epätavalliseen historiaan. Minuun teki voimakkaan vaikutuksen se, että hautakivissä oli usein sukunimi Christian (suom. ’kristitty’). Käyntini aikana kuulin usein paikallisten asukkaiden sanovan: ”Olen Christian”, eivätkä he viitanneet uskonnollisiin yhteyksiinsä, vaan heillä oli mielessään heidän syntyperänsä.
Loppujen lopuksi harvat tietävät Bounty-laivasta ja sillä sattuneesta kapinasta. Lukematon määrä kirjoja ja ainakin kolme elokuvaa on saanut siitä aiheensa. Vastakkain siinä olivat kapteeni Bligh ja hänen nuori, rivakka luutnanttinsa, Fletcher Christian. Huhtikuussa vuonna 1789, Tahitista lähdön jälkeen, Christian ja hänen kapinalliset ystävänsä jättivät Blighin yhdessä hänen 18 uskollisen päällystöjäsenensä kanssa ajelehtimaan pienellä veneellä. Seitsemän kauhean, merellä vietetyn viikon jälkeen Bligh ja hänen toverinsa nousivat maihin nykyiseen Indonesiaan kuuluvassa Timorissa, lähes 6400 kilometriä länteen paikasta, jonne heidät oli jätetty. Tätä on sanottu yhdeksi merkittävimmistä uroteoista merenkulun historiassa. Myöhemmin Bligh palasi Englantiin kertomaan tarinansa ja kolme kapinoitsijaa asetettiin tuomioistuimen eteen ja hirtettiin.
Sillä välin, Bounty-laivalla tapahtuneen Tahitiin paluun jälkeen, Fletcher, kahdeksan hänen kapinallista ystäväänsä ja 19 tahitilaista, joiden joukossa oli sekä miehiä että naisia, purjehtivat pois paetakseen kostotoimenpiteitä. Vuonna 1790 he saapuivat syrjäiseen Pitcairnin saareen, 2200 kilometriä Tahitista kaakkoon.
Voidaan sanoa, että Pitcairn osoittautui eräänlaiseksi rangaistukseksi kapinoitsijoille. Eläminen saarella oli kovaa. Kateus johti väkivaltaan ja tappoihin. Näistä ongelmista ja vaivalloiseen elämään liittyvistä vaikeuksista huolimatta tämä ”siirtokunta” säilyi elossa, eivätkä he kuvitelleet, että vuonna 1856 heidän jälkeläisilleen annettaisiin tilaisuus asettua asumaan Norfolkinsaareen, noin 7000 kilometrin päähän länteen.
Pitcairnista Norfolkinsaareen
Kesäkuun 8. päivä vuonna 1990 valkeni Norfolkinsaaressa kylmänä ja sateisena. Sää ei kuitenkaan estänyt satoja, tyypillisiin 1800-luvun puolivälin värikkäisiin vaatteisiin pukeutuneita saarelaisia kokoontumasta satamalaiturille viettämään niiden tapahtumien vuosipäivää, jotka liittyvät Bounty-laivaan. Seurasin kiinnostuneena merimiesten taistelua tuulta ja aaltoja vastaan heidän esittäessään 134 vuotta sitten, vuonna 1856, tapahtunutta maihinnousua.
Tuohon vuoteen mennessä kapinasta oli kulunut 67 vuotta. Silloin 193 Pitcairnin asukasta asettui asumaan uuteen kotiinsa Norfolkinsaareen. Myöhemmin jotkut palasivat vanhalle saarelleen, ja siksi Pitcairn on edelleen asuttu meidän päivinämme.
Sen sijaan että nämä valkoihoisten ja tahitilaisten sekoitusta olevat sitkeät Norfolkin uudisasukkaat olisivat olleet hurjien kapinoitsijoiden kaltaisia, heistä oli kehittynyt uskonnollismielinen ja ystävällinen yhteisö, jonka jäsenet olivat toisilleen läheisiä. Pääelinkeinoja olivat maanviljelys ja kalastus. Heidän Pitcairnissa saamansa kokemukset olivat tehneet heidät kykeneviksi jatkamaan elämää erillään muusta maailmasta ja itseensä luottaen. Yhteydet muuhun maailmaan olivat hankalia jo senkin takia, ettei saarella ollut syväsatamaa, johon ohi kulkevat laivat olisivat voineet poiketa.
Lentokentän aikaansaama muutos
Toinen maailmansota aiheutti muutoksia Norfolkinsaaressa, kuten niin monissa muissakin Tyynenmeren saarivaltioissa, ja niistä huomattavin oli lentokentän rakentaminen. Lentokentän myötä yhteydet ulkomaailmaan vilkastuivat ja alkoi myös matkailu, joka nykyään on saaren pääasiallinen tulolähde.
Ennen kuin minut ja muut matkustajat laskettiin ulos koneesta Norfolkinsaaren lentokentällä, paikallinen valtion matkailutoimiston edustaja ilmoitti, että koska karja vaeltelee teillä, ”pyydämme teitä ajamaan varovaisesti. Eläimillä on etuajo-oikeus.” Vaatimaton ja yksinkertainen elämäntapa tosiaan viehättää saarella kävijöitä, jotka tulevat etupäässä Australiasta ja Uudesta-Seelannista. Luonnon kauneus, verottomat ostokset ja ainutlaatuinen historia, johon liittyy entisajan rangaistussiirtolat ja myöhemmin sattunut kapina Bounty-laivalla, vetävät myös puoleensa.
Vaikka saarelaiset myöntävätkin riippuvaisuutensa turismista, sen nykyinen kasvu on joidenkin Norfolkinsaarten pitkäaikaisten asukkaiden mielestä kiusallista, ja he muistelevat haikeina entisiä aikoja, jolloin paikalliset asukkaat luottivat enemmän itseensä. Kun kysyin eräältä asukkaalta, kaipaako hän entisaikoja, hän vastasi: ”Aivan varmasti! Kaikilla oli enemmän aikaa olla aidosti kiinnostuneita toisista. Ihmiset jakoivat tuottamiaan hyödykkeitä keskenään. Nykyään vain rahalla on merkitystä.”
”Watawieh Yuu”
Tällä tavalla minua tervehdittiin, kun eräänä aamuna osallistuin Jehovan todistajien ovelta-ovelle-työhön. ”Watawieh yuu” käännetään: ”Hei, hauska tavata!” Vaikka englanti onkin Norfolkinsaaren yleiskieli, vuonna 1856 maahan muuttaneet toivat mukanaan oman, ihastuttavan kielensä, joka on sekoitus vanhaa englantia ja tahitia ja joka kehittyi heidän Pitcairnissa olonsa aikana. Vielä suuremmassa määrin kuin pidginenglanti ”pitcairnin” eli ”norfolkinsaaren” kieli on omaperäistä sekakieltä, ja sitä puhutaan miellyttävällä nuotilla.
Katsoin julkaisusta Speak Norfolk Today lisää esimerkkejä. ”Twelw salan goe d’ miiting” merkitsee ”kaksitoista ihmistä kävi kokouksessa”. ”Es gud dieh, el duu f’ gu fishen” tarkoittaa samaa kuin ”on juuri sopiva päivä mennä kalastamaan”.
”Tule katsomaan”
Eräässä matkailuesitteessä sanottiin Norfolkinsaaresta: ”Maailman ystävällisin, idyllisin, historiallisin, kaunein, rentouttavin, turvallisin, houkuttelevin, turmeltumattomin, urheilullisin ja ainutlaatuisin lomanviettopaikka.” Eräs paikallinen asukas sanoi minulle ylpeänä: ”Mielestäni olemme niin lähellä paratiisillisia olosuhteita kuin nykyisessä järjestelmässä on mahdollista, enkä haluaisi lähteä täältä minnekään muualle.”
Vaikka Norfolk on eteläisen Tyynenmeren saaria, sen maaseutu on samanlaista kuin lauhkean vyöhykkeen maissa. Loivilla, viheriöivillä vuorenrinteillä kasvaa kauniita puita, pensaita ja kukkia. Kaikilta näköalapaikoilta saatoin nähdä rannattoman Tyynenmeren. Väljästi rakennettuja taloja ympäröi kauniit puutarhat. Rikollisuutta ei käytännöllisesti katsoen ole. Ihmiset ovat edelleen uutteria eivätkä tarvitse juuri lainkaan valtion apua. Heillä on yhä itseensä luottava ja sopeutuva asenne. Lisäksi jopa tässä pienenpienessä saaressa Jehovan todistajat saarnaavat hyvää uutistaan.
Tämän ainutlaatuisen saaren vieraanvaraiset ihmiset saattavat sanoa sinulle: ”Yorlye cum look orn” – ”Tule katsomaan.” Oli miellyttävää, että saatoin noudattaa kutsua.
[Kartta/Kuva s. 15]
Rannaton Tyynimeri näkyy kaikilta näköalapaikoilta
[Kartta]
(Ks. painettu julkaisu)
Norfolkinsaari
Pitcairn
Uusi-Seelanti
[Kuvat s. 16]
Hallintorakennuksia ja vankilan muureja; taustalla Philip Island
Tyypillinen symmetrinen huoneaukaria eli ”huonekuusi”