Raamatun näkökanta:
Ovatko onnettomuudet Jumalan lähettämiä rangaistuksia?
FILIPPIINEILLÄ, maassa jota monet luonnononnettomuudet ovat toistuvasti koetelleet, ovat monet ihmiset pohtineet: ’Koetteleeko Jumala ihmistä tällaisilla onnettomuuksilla?’ Vuonna 1991 tämän vuosisadan tuhoisimman tulivuorenpurkauksen jälkeen erään filippiiniläisen sanomalehden etusivulla kysyttiin: ”Oliko tulivuorenpurkaus Jumalan lähettämä rangaistus?”
Toimittaja Nelly Favis-Villafuerte esitti tällaisen näkemyksen kirjoittaessaan seuraavaa: ”Raamattuun uskovilla kristityillä on kuitenkin vain yksi selitys: Pinatubo-tulivuoren purkaus on Jumalan lähettämä rangaistus, joka muistuttaa meitä jälleen kerran siitä, että on olemassa pelottava ja suvereeni Jumala, joka pystyy vaikuttamaan ihmisten ja kansojen asioihin ja kohtaloon.” Tämän voimakkaan väitteen huomioon ottaen kysymme:
Tuomitseeko Kaikkivaltias Jumala nykyään ihmisyhteisöjä?
Ei voida kiistää sitä, että Jumala on tehnyt niin menneisyydessä. Raamattuun kirjoitetut esimerkit Nooan ajan vedenpaisumuksesta, Sodoman ja Gomorran tuhosta ja kahdesta eri kerrasta, jolloin Jerusalem, hänen suureen nimeensä liitetty kaupunki, hävitettiin, osoittavat, että Kaikkivaltias Jumala voi harkitusti tuomita ne, jotka toistuvasti laiminlyövät hänen mittapuunsa. – 1. Mooseksen kirja 7:11, 17–24; 19:24, 25; 2. Aikakirja 36:17–21; Matteus 24:1, 2.
Entä sitten nykyään? Kristus Jeesus ennusti Matteuksen 24. luvussa, Markuksen 13. luvussa ja Luukkaan 21. luvussa sen, että tulisi olemaan maailmanlaajuisten onnettomuuksien aika. Näissä luvuissa hän antoi profeetallisen varoituksen tapahtumista ja olosuhteista, jotka liittyisivät tämän asiainjärjestelmän päättymiseen, niin että ajattelevaiset ihmiset voisivat ymmärtää, että hän hallitsee näkymättömänä taivaasta. Nämä ennustukset täyttyvät nykyään. Tulisi kuitenkin panna merkille, että kaikkiin aiemmin mainittuihin tuomioihin liittyi Jehova Jumalan antamat selvät, toistuvat varoitukset ennen tuhoa. (Aamos 3:7) Meidän aikamme varoitukset luonnononnettomuuksista tulevat kuitenkin yleensä viranomaisilta, ja ne perustuvat tieteellisiin havaintoihin.
Lisäksi opetuslapsi Jaakob kertoo meille kirjeensä ensimmäisen luvun 13:nnessa jakeessa: ”Pahalla ei Jumalaa voida koetella eikä hän itse koettele ketään.” Koska maailman väestöä on enemmän, ihmiset ovat joutuneet elämään mahdollisten vaarapaikkojen lähellä. Elin- ja viljelytilan vuoksi hakataan metsiä, mikä on toisinaan pahentanut joitakin runsaista sateista ja sadeveden voimakkaasta poisvirtaamisesta johtuvia luonnononnettomuuksia.
Ei olisi siksi oikein sanoa, että Kaikkivaltias Jumala on suoranaisesti lähettänyt luonnononnettomuudet rangaistuksena onnettomuusalueen ihmisille. On oikeastaan helppo havaita, että monet viattomat ihmiset, esimerkiksi pienet lapset, kärsivät ahdingon aikana eniten. Vaikkei siis Kaikkivaltias Jumala aiheutakaan tällaisia onnettomuuksia, saatamme yhä kysyä:
Voimmeko oppia niistä jotakin?
Kyllä voimme. Onnettomuusalueen ihmiset joutuvat ratkaisemaan, miten arvokkaaksi he katsovat aineellisen omaisuutensa itse elämään verrattuna. Sellaisina aikoina ihmiset ovat vaarantaneet tarpeettomasti elämänsä pelastaakseen vain joitakin tavaroitaan. Meidän tulee muistaa Jeesuksen sanat: ”Vaikka jollakulla on runsaastikin, niin hänen elämänsä ei johdu siitä, mitä hän omistaa.” (Luukas 12:15) Tavaroiden tilalle voidaan hankkia uusia, mutta henkeään ei kukaan voi korvata. – Matteus 6:19, 20, 25–34.
Luonnononnettomuudet voivat myös saada ihmiset miettimään sitä, miten he käyttävät elämänsä. Apostoli Paavali kannusti kristittyjä olemaan huolellisia siinä, miten he käyttäytyvät: ”Pitäkää siis huolellisesti silmällä sitä, miten vaellatte, ei niin kuin epäviisaat vaan niin kuin viisaat, käyttäen kriisiajan parhaiten hyödyksenne, koska päivät ovat pahat.” (Efesolaisille 5:15, 16, Byington) Kaikki elämässä eteen tulevat koetukset muistuttavat siitä, miten tärkeä on vahva usko.
Kolmas luonnononnettomuuksista oppimamme läksy on, että meidän tulee kehittää suurempaa empatiaa eli kykyä asettua toisten ihmisten asemaan. Onnettomuusalueella täytyy osoittaa rakkaudellista kiinnostusta toisia uhreja kohtaan sen sijaan, että omaksuisi asenteen, että kunkin täytyy huolehtia itsestään. Tämä pitää paikkansa erityisesti niistä, joille on uskottu vastuu huolehtia toisista. Profeetta Jesaja kutsui heitä ”ruhtinaiksi” (UM) ja kuvaili heidän olevan ’turvana tuulelta ja suojana rankkasateelta, olevan kuin vesipurot kuivassa maassa, kuin korkean kallion varjo nääntyvässä maassa’. – Jesaja 32:1, 2.
Onnettomuuksien aikana on monia tilanteita, joissa voi osoittaa empatiaa ja olla antelias, sekä sanoin että teoin. Esimerkiksi Pinatubo-tulivuoren purkaus ja siihen liittyvät katastrofit tarjosivat lukemattomia tilaisuuksia osallistua niiden auttamiseen, joiden täytyi paeta onnettomuusalueelta. Monet eivät pystyneet hankkimaan edes päivittäistä ruokaansa. Yksilöt saattoivat siksi osoittaa epäitsekkyyttään antamalla apua muille. Monet ovat kuitenkin vielä pohtineet:
Kohtaako ihmiskunta viimeisen tuomion?
Kyllä kohtaa, aivan niin kuin Jumalan sanassa selvästi osoitetaan. (Matteus 24:37–42; 2. Pietari 3:5–7) Ennen tuon tuomion tuloa täytyy suorittaa maailmanlaajuinen varoitustyö, kuten Jeesus edelleen ennusti: ”Ja kaikissa kansoissa hyvä uutinen täytyy saarnata ensin.” – Markus 13:10.
Meidän jokaisen tulee siksi kysyä itseltämme: ’Mitä minä teen?’ Kannustamme sinua varaamaan aikaa tutkiaksesi, mitä Raamattu kehottaa meitä kaikkia tekemään säilyäksemme elossa tuosta maailmanonnettomuudesta.