Päiväntasaajan Guinea – yllätysten aarreaitta
Herätkää!-lehden Päiväntasaajan Guinean -kirjeenvaihtajalta
AFRIKASSA sijaitsee maa, jonka viidakoissa vaeltelee yhä norsuja ja gorilloja, jossa kaupallisuutta ei huomaa juuri lainkaan ja jossa lapset vielä vilkuttavat ohikulkijoille. Afrikan ulkopuolella harva on edes kuullut tästä maasta.
Sen nimi – Päiväntasaajan Guinea – ei ole ollenkaan harhaanjohtava. Tämä noin Belgian kokoinen valtio sijaitsee melkein päiväntasaajalla. (Ks. karttaa.) Vuoden 1990 joulukuussa kävin tämän maan kahdella pääalueella: Biokon saarella sekä Mbinissä, Afrikan mantereen pikkuruisella kaistaleella.
Yllätyin ensi kerran siksi, että kuulin useimpien tuon maan 350000 asukkaan puhuvan sujuvasti espanjaa omien heimokieltensä lisäksi. Sain selville, että erään siirtomaahistorian omituisen käänteen johdosta Päiväntasaajan Guineasta oli tullut Afrikan ainoa valtio, jossa puhutaan espanjaa.
Yhteys Eurooppaan
Noin 20 vuotta ennen kuin Kolumbus löysi Amerikan, portugalilainen merenkulkija Fernão de Pó huomasi Guineanlahtea tutkiessaan vehreän ja tuliperäisen Biokon saaren. Hän ihastui niin kovasti sen kauneuteen, että hän antoi sille nimen Formosa (Kaunis). Vuosia myöhemmin toinen maineikas tutkimusmatkailija, sir Henry Stanley, kuvaili saarta ”valtameren helmeksi”.
Vuosisatojen ajaksi inhottava orjakauppa kuitenkin pilasi alueen turmeltumattoman kauneuden. Strategisen sijaintinsa vuoksi Bioko ja Corisco (eräs toinen Guineanlahden saari, joka sijaitsee Mbinin edustalla) olivat ihanteellisia paikkoja afrikkalaisia orjia koottaessa ja lähetettäessä Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan. Satoja tuhansia orjia kulki näiden kahden saaren kautta 1500–1800-luvuilla.
Portugalilaisten oikeus Biokon saareen ja sen läheisyydessä olevaan rannikkoon luovutettiin espanjalaisille vuonna 1778, jotta voitiin ratkaista noiden kahden valtion välinen kiista, joka koski niiden alueellisia vaatimuksia kaukana Etelä-Amerikassa. Näin Espanja sai orjia omalta alueeltaan Afrikasta ja puolestaan luopui vaateistaan portugalilaisten alueeseen Brasiliassa.
Rajat olivat kuitenkin epämääräiset, ja espanjalaisia siirtokuntien perustajia oli vähän. Kun eurooppalaiset 1800-luvulla kamppailivat Afrikan siirtomaista, Ranska ja Saksa tunkeutuivat manneralueelle, kun taas Iso-Britannia tavoitteli Biokon saarta. Päiväntasaajan Guinean rajat vahvistettiin lopullisesti vasta vuonna 1900, minkä jälkeen se pysyi Espanjan siirtomaana vuoteen 1968, jolloin se itsenäistyi.
”Sinulle hymyillään takaisin”
Havaitsin Päiväntasaajan Guinean väestön olevan kiehtova sekoitus etnisiä ryhmiä. Biokossa asuvat bubit, kun taas kahdessa huomattavimmassa kaupungissa pitkät hausat erottuvat muista. Pääosa Guinean kauppiaista on näitä pohjoisesta tulleita siirtolaisia. Maan mannerosan suurin heimo ovat fangit, ja valtaosa virkamiehistä on heitä. Guinean asukkaat hymyilevät helposti, ja niin fangien sananlasku, jonka mukaan ”sinulle hymyillään takaisin”, osoittautuu paikkansa pitäväksi.
Perinteiset käsityötaidot ja tavat ovat edelleen hyvin yleisiä. Minusta oli kiehtovaa katsella, miten paikkakuntalaiset rakentavat omat kotinsa, vaikka ne ovatkin yksinkertaisia ja valmistetaan metsästä saatavista materiaaleista. Kalastajat kovertavat yhä itse puunrungosta kanoottinsa ja kalastavat tällä vanhalla kunnianarvoisella tavalla.
Tuhannet guinealaiset saapuvat joka päivä sankoin joukoin maan huomattavimpien kaupunkien, Batan ja Malabon, toreille. Torilla käynti antoi minulle selvemmän käsityksen näistä ihmisistä ja heidän elintavoistaan. Torilla myydään kaikkea mahdollista käytetyistä ruuviavaimista apinoihin asti (apinanlihasta tulee hyvänmakuinen lihapata). Valikoima pulloja, joissa on tehokasta kotitekoista puhdistusainetta, kilpailee tilasta siistien papu- ja valkosipulinkynsikasojen kanssa. Guineassa ihmiset eivät ole turhan tarkkoja ajasta: huomasin, että myyntikojuja ei näytetty lainkaan suljettavan, ei ainakaan ennen pimeän tuloa tai ennen kuin kaikki oli myyty.
Näin monissa fangien kylissä suuren yhteisen majan. Sitä kuulemma kutsutaan nimellä Casa de la Palabra (Puhutun sanan talo). Siellä kyläläiset tapaavat toisiaan ja ratkaisevat riitansa sen jälkeen, kun kumpikin osapuoli on tuonut julki valituksen aiheensa eli ”sanansa”. Majassa on avoimet ikkunat, niin että kuka tahansa halukas voi seurata asioiden käsittelyä.
Trooppinen metsä – suojeltava aarre
Mielestäni Guinean tunnusomaisin piirre ovat ennen kaikkea päiväntasaajan metsät. Kerran kun matkasimme maaseudulla, viidakko oli niin rehevää, että vaikutti siltä kuin olisimme ajaneet vihreän tunnelin läpi. Juuri vihreä kaikissa eri sävyissään on Guinean väri; se kimmeltää aina uudelleen jokaisen trooppisen sadekuuron jälkeen. Rönsyileviä köynnöskasveja, laajoja bamburuokoryteikköjä ja satoja erilajisia puita kasvaa niin tiiviisti toistensa vieressä, että ne muodostavat maan päälle vihreän vaipan. Riistetyllä planeetallamme kannattaa vaalia valtoimenaan kasvavaa mutta kuitenkin sopusointuista trooppista metsää.
Päiväntasaajan Guineassa on laajoilla alueilla yhä kätkössä koskemattomia sademetsiä, ja jotkin näistä on valittu tuleviksi kansallispuistoiksi. Nuo metsät eivät ole ainoastaan kauniita, vaan guinealaiset saavat niistä myös ravintoa, polttoainetta ja jopa lääkkeitä. Ei ole siksi mikään ihme, että tropiikin jyhkeä kapokkipuu on Päiväntasaajan Guinean vaakunan huomattavin yksityiskohta.
Biokon kauneus teki valtavan vaikutuksen minuun aivan samoin kuin varhaisiin eurooppalaisiin tutkimusmatkailijoihin viisisataa vuotta sitten. Se on vuoristoinen saari, jossa on siellä täällä tulivuoren kraattereita; osasta kraattereita on tullut järviä, mikä tekee maiseman vieläkin vaihtelevammaksi. Korkein tulivuorenhuippu kohoaa melkein kolmeen kilometriin merenpinnan yläpuolelle, ja sen metsäisillä rinteillä asustaa monenlaisia eksoottisia lintuja ja perhosia, jotka antavat lisäväriä vehreään kasvustoon.
Korkealla vuorella katselin lumoutuneena pikkuriikkisten nektarilintujen syöksähtelyä vuorenrinteen pensaissa ja kukissa. Koiraitten vihreä ja punainen höyhenpuku kimalteli jalokiven tavoin iltapäiväauringossa. Aivan kuin amerikkalaiset kolibrit ne herkuttelevat suurten kukkien medellä ja terälehtien välistä löytyvillä pikkuhyönteisillä.
Metsän ainutlaatuinen eläimistö
Päiväntasaajan metsissä – varsinkin mantereella – asuu uskomattoman monenlaisia eläimiä. Tiheissä viidakoissa elelevät punapuhvelit ja metsänorsut, jotka ovat Afrikan savannien lajin norsuja pienikokoisempia. Ehkä metsien huomattavimpia eläimiä ovat kuitenkin gorillat, joiden lukumäärä on hupenemassa kaikkialla Afrikassa. Leikin kesyn gorillanpoikasen kanssa, jonka emon metsästäjät olivat tappaneet. Gorillan surullinen ilme muistutti minua niiden epävarmasta tulevaisuudesta ihmisen käsissä.
Kaksikymmentäviisi vuotta sitten kaikki maailman luonnontieteilijät olivat yllättyneitä kuullessaan albiinogorillan löytymisestä Guineasta. Koskaan aikaisemmin ei ollut löydetty albiinogorillaa. Sen turkki oli vitivalkoinen, iho vaaleanpunainen ja silmät siniset. Sen nimeksi pantiin Copito de Nieve (Pikku lumihiutale), ja se vietiin lopulta Barcelonan eläintarhaan, missä se yhä ilahduttaa ihmisiä.
Ensimmäinen asia, jonka panin merkille, oli se, että metsässä voi itse asiassa nähdä vain harvoja eläimiä. Monet niistä nukkuvat päiväsaikaan, ja vasta yöllä metsä herää eloon. Illan pimetessä tuhannet lepakot, lentävätkoirat, jättävät lepopaikkansa ja siirtyvät tutkimaan metsän ylempää lehvistöä; kalapöllöt puolestaan aloittavat purojen ja jokien yöllisen partioinnin. Suurisilmäiset puoliapinat, galagot, pinkaisevat puunoksalta toiselle ikään kuin olisi kirkas keskipäivä.
Päivänvalon tunteina ensisijaisesti vain linnut ja perhoset antavat metsään eloa ja väriä. Suuret sinne tänne lentelevät ritariperhoset, joilla on heleät mustan ja vihreän kirjavat siivet, vangitsevat katseet tehokkaimmin. Pään yläpuolella kuuluva viherkyyhkyjen hiljainen kujerrus on jyrkkä vastakohta kömpelön näköisten sarvilintujen käheä-äänisille kutsuhuudoille.
Metsänpohjalla huomasin sinioranssin liskon, kyläagaman, joka hievahtamatta tarkkaili ympäristöään kaatuneen puunrungon päällä. Se liikutti ainoastaan kieltään, jolla se näppärästi lipaisi suuhunsa jokaisen lähietäisyydelle eksyneen muurahaisen.
En onnistunut näkemään muuatta Guinean ainutlaatuisinta joen asukasta. Mbíajoen rannalla ja vesiputouksissa elelee maailman suurin sammakkoeläin, goljatsammakko. Nämä sammakot voivat painaa jopa yli kolme kiloa ja olla melkein metrin mittaisia. National Geographic -aikakauslehden hyväksi työskentelevän tutkijan, Paul Zahlin, mukaan ne voivat vahvojen jalkojensa ansiosta ponnahtaa yhdellä jättiloikalla jopa kolme metriä.
Päiväntasaajan Guineassa auringonlasku on ennemminkin oranssi kuin punainen, mikä muistuttaa siitä, ettei ilma täällä ole niin saastunut kuin muualla maailmassa. Kulutusyhteiskunta ei ole vielä paljoakaan tuhonnut hengitysilmaa, ja metsien puut täydentävät päivittäin sen happipitoisuutta. Tällaisia turmeltumattomia alueita on maailmassa hyvin harvassa. Toivottavasti tämä päiväntasaajan aarreaitta säilyy yhtenä niistä.
[Kartat s. 24]
(Ks. painettu julkaisu)
AFRIKKA
Päiväntasaajan Guinea
PÄIVÄNTASAAJA
[Kartta]
Bioko
Mbini
[Kuvat s. 25]
Kalastajat kovertavat yhä itse puunrungosta kanoottinsa
Yhteinen maja (”Casa de la Palabra”), jossa kyläläiset tapaavat toisiaan ja ratkaisevat riitansa
[Kuvat s. 26]
Gorillanpoikanen
Kalapöllö
Paksuhäntägalago
Asterope amulia