Arkinen mutta arvokas kalkkikivi

Herätkää!-lehden Belgian-kirjeenvaihtajalta

KALLISARVOISET KIVET! Tämä ilmaisu loihtii silmien eteen väriloiston: timantteja, smaragdeja, rubiineja, safiireja, kalkkikiviä ... Kalkkikiviä? Aivan oikein, myös kalkkikivet ovat omalla tavallaan kallisarvoisia kiviä.

Belgiassa, kuten useimmissa muissakin maissa, kalkkikiveä on lähes kaikkialla. Siitä on rakennettu yksinkertaisia asuntoja yhtä hyvin kuin vaikuttavia muistomerkkejä. Toisaalta sitä on myös maassa olevassa sorassa. Mitä tämä niin monista paikoista löytyvä aine oikeastaan on?

Kalkkikivi koostuu pääasiassa kalsiumkarbonaatista. Se on monenlaisten kauan sitten sattuneiden tapahtumasarjojen tuote. Nämä prosessit saivat aikaan monenlaisia kalkkikiviä. Merieläimet, esimerkiksi simpukat, kotilot ja korallit, sitovat vedestä kalsiumkarbonaattia ja käyttävät sitä kuorensa ja muiden elimistöään tukevien osien rakentamiseen. Nämä eläimet jättävät kuollessaan jälkeensä tukirangon. Siksi tietosanakirjassa The World Book Encyclopedia sanotaan: ”Useimmat maapallon kalkkikivikerrostumista olivat kerran nilviäisten kuorista tai korallista koostuvaa hiekkaa ja mutaa.”

Kalkkikiveä syntyy myös siten, että kalsiumkarbonaatti erottuu vedestä – jossa se on ollut liuenneena – veden haihtuessa. Osa kalsiumkarbonaatista saostui suoraan vedestä ja kerääntyi joidenkin lähteiden ympärille samoin kuin järviin ja valtameriin. Maanpinnan kohoaminen on saanut aikaan sen, että jotkin aiemmin veden alla olleet maa-alueet ovat nousseet vedenpinnan yläpuolelle (vrt. Psalmi 104:8). Kalkkikiveä on sen vuoksi runsaasti. Sitä on erään arvion mukaan 20 prosenttia kaikista kerrostuneista eli sedimenttikivilajeista. Kalkkikivi on kuitenkin myös hyvin käyttökelpoinen aine.

Pienen pienten merieläinten mikroskooppisista tukirangoista koostuva liitu on kalkkikiveä, ja sitä on myös marmori. Marmoria muodostuu, kun lämpö ja paine vaikuttavat pitkän aikaa kerrostuneeseen kalkkikiveen. Monissa tunnetuissa luolissa, esimerkiksi Carlsbadin luolissa Yhdysvalloissa, on kauniita kalkkikivipuikkoja ja -pylväitä. Nämä saa aikaan tippuva vesi, joka sisältää kalsiumkarbonaattia.

Sen hankkiminen on haastavaa

Kalkkikiveä ei ole kuitenkaan helppo hankkia. Kun kalkkikivikerrostumaa peittävä maa-aines poistetaan, saadaan aikaan avolouhos. Ennen vanhaan louhosten työntekijät kaivoivat työläästi ja uskomattoman sitkeästi kapeita kaivantoja, jotta kiveä voitaisiin nostaa pois kapeina kaistaleina. Suurimmat lohkareet he siirsivät sivuun. Tämän jälkeen seurasi raskas tehtävä: lohkareet hajotettiin kappaleiksi lekalla.

Koneet tekevät nykyään nämä rasittavat työvaiheet. Vaikka työ louhoksessa onkin vaarallista, kalkkikiveä tarvitaan niin kipeästi, että ihmisen on täytynyt oppia tulemaan toimeen kaivostoimintaan liittyvien riskien kanssa. Hyvälaatuista kalkkikiveä louhitaan tavallisesti hitailla räjähdysaineilla. Vieläkin parempi on, jos sitä voidaan leikata sahalla.

Kalkkikivi rakennusaineena

Kalkkikivi soveltuu ihanteellisesti tiettyihin rakennustarkoituksiin. Ensinnäkin se soveltuu hyvin rakennusten eristämiseen. 30 senttimetriä paksu kalkkikiviseinä pitää sisälämpötilan vakaana, vaikka ulkolämpötilassa tapahtuisi kahdenkymmenenkin asteen muutoksia. Suuren massansa ansiosta tällaisen seinän sisäpinta pysyy samanlämpöisenä kuin huoneen keskilämpötila.

Kalkkikivi on myös hyvä äänieriste. Oikein käsiteltynä kalkkikivi voi lisäksi muuttua vesitiiviiksi. Sadevedessä oleva hiilidioksidi reagoi kalkkikiven kanssa, ja näin kalkkikiven pinnalle muodostuu vähitellen vedenpitävä suojakerros.

Kalkkikivi on myös kaunista. Pariisissa sijaitseva maineikas riemukaari on esimerkki tunnetusta kalkkikivirakennuksesta. Huomionarvoisia ovat myös suurikokoiset Egyptin pyramidit, jotka on tehty peräti 16 tonnia painavista kalkkikivilohkareista. Marmori on kalkkikiveä, jota voidaan hioa ja kiillottaa. Monet kuvanveistäjät, esimerkiksi Michelangelo, käyttivät marmoria, koska se säilyttää kiiltonsa ja kauneutensa pitkään.

Kalkkikivi ja kalkki

Kaikkea kalkkikiveä ei tietenkään käytetä näin huomattavaan tarkoitukseen. Suuri osa siitä syötetään murskaimiin, mistä sen valmistaminen moniksi tärkeiksi tuotteiksi alkaa. Raamatun ajoista asti ihminen on esimerkiksi tiennyt, että kalkkikiveä polttamalla saadaan kalkkia (kalsiumoksidia). Tuolloin kalkkikiveä poltettiin kartiomaisissa tai lieriömäisissä kalkkiuuneissa. Kalkki oli olennainen aineosa muurauslaastissa, ja sitä käytettiin muinoin seinien rappauksessa sekä seinien ja hautojen kalkitsemisessa (5. Mooseksen kirja 27:4; Hesekiel 13:10; Matteus 23:27; Apostolien teot 23:3).

Kalkilla on nykyäänkin monia tärkeitä käyttötapoja. Joissakin maissa vesi on juomakelpoista, koska se puhdistetaan kalkilla. Liuennutta kalsiumkarbonaattia tai kalsiumsulfaattia sisältävä kalkkivesi suojelee ripulilta. Kalkilla neutraloidaan happamoitunutta maata. Se parantaa mullan veden- ja ilmanläpäisykykyä, mikä edistää ravitsevien ravintoaineiden tuotantoa. Kalkkia käytetään jopa sokerinvalmistuksessa.

Luettelo kalkkikiven ja siitä saatavien tuotteiden käyttötavoista on tosiaan pitkä. On kuitenkin myönnettävä, että kalkkikiven hankkimisesta aiheutuu ongelmia. Usein avolouhokset hylätään, ja niistä tulee varsinaisia maiseman pilaajia. Louhosten ympärillä olevat kylät saattavat peittyä kalkkikivipölyyn, ja räjähdyksistä aiheutuva melu ja tärähtely häiritsevät näiden kaivosten lähellä asuvia ihmisiä.

Siitä huolimatta, kun kaikki kalkkikiven käyttötavat otetaan huomioon, voidaan tosiaan sanoa, että se on melko kallisarvoinen kivi. Se ei ole timantti. Mutta toisaalta, onko mitään rakennusta tai muistomerkkiä koskaan rakennettukaan timanteista?