Kunnioitetaanko naisia työpaikoilla?

”Useimmille naimattomille ja naimisissa oleville miehille naiset olivat vapaata riistaa.” (Jenny, entinen lakiasiaintoimiston sihteeri.)

”On yleisesti tunnettua, että sairaalaympäristössä naiset joutuvat seksuaalisen ahdistelun ja hyväksikäytön uhreiksi.” (Sarah, sairaanhoitaja.)

”Minulle tehtiin töissä alituiseen ehdotuksia, nimittäin moraalittomia ehdotuksia.” (Jean, sairaanhoitaja.)

OVATKO esimerkkimme epätavallisia, vai onko kyse jostakin sellaisesta, joka on hyvin yleistä? Herätkää!-lehti on haastatellut useita työelämässä mukana olleita naisia. Kohtelivatko miespuoliset työtoverit heitä kunnioittavasti ja heidän arvonsa mukaisesti? Seuraavassa heidän ajatuksiaan:

Sarah-niminen sairaanhoitaja, joka on ollut yhdeksän vuotta työssä amerikkalaisissa sotilassairaaloissa, sanoo: ”Muistan, että palvellessani San Antoniossa Texasissa keinomunuaisosastolta vapautui yksi työpaikka. Kysyin ryhmältä lääkäreitä, mitä minun olisi tehtävä saadakseni tuon työpaikan. Eräs heistä vastasi omahyväisesti hymyillen: ’Ei muuta kuin menet ylilääkärin kanssa sänkyyn.’ Sanoin vain: ’Tuollaisilla ehdoilla en huoli koko työpaikkaa.’ Tällä tavoin virkaylennyksistä ja työpaikoista kuitenkin usein päätetään. Nainen pakotetaan mukautumaan valta-asemaa pitävän himokkaan miehen tahtoon.

”Erään toisen kerran olin työssä teho-osastolla, kiinnittämässä tiputusletkua potilaaseen, kun eräs lääkäri ohi kävellessään nipisti minua takamuksista. Raivostuin ja ryntäsin viereiseen huoneeseen. Hän tuli perässäni ja sanoi jotakin epähienoa. Löin häntä niin, että hän mätkähti jäteastiaan! Palasin heti potilaani luo. Lienee tarpeetonta sanoa, että sen jälkeen hän ei ahdistellut minua enää uudelleen.”

Miriam, naimisissa oleva egyptiläissyntyinen nainen, joka aiemmin työskenteli sihteerinä Kairossa, selitti, millainen on työssä käyvien naisten asema muslimimaailmaa edustavassa Egyptissä: ”Naisten pukeutuminen on säädyllisempää kuin länsimaisessa yhteiskunnassa. En havainnut, että kukaan olisi joutunut työpaikallani kokemaan fyysistä seksuaalista ahdistelua. Kairon metrossa esiintyy kuitenkin niin paljon seksuaalista ahdistelua, että junissa on ensimmäinen vaunu nykyään aina varattu naisille.”

Jean, hiljainen mutta päättäväinen nainen, joka on ollut 20 vuotta sairaanhoitajana, sanoi: ”Pidin tiukasti kiinni siitä, etten rupea seurustelemaan kenenkään kanssa töissä. Ollessani tekemisissä lääkäreitten ja mieshoitajien kanssa nämä kuitenkin pyrkivät ahdistelemaan minua. He kaikki luulivat, että heillä on henkinen yliote. Jos me hoitajat emme olleet ’yhteistoiminnassa’ heidän kanssaan heidän sukupuolisten halujensa tyydyttämiseksi, he saattoivat luikkia tiehensä, kun heidän olisi pitänyt auttaa meitä potilaan nostamisessa vuoteesta ja muissa senkaltaisissa asioissa.”

Jenny oli seitsemän vuotta sihteerinä eräässä asianajotoimistossa. Hän selittää, mitä hän näki työskennellessään juristien kanssa. ”Useimmille naimattomille ja naimisissa oleville miehille naiset olivat vapaata riistaa. Heidän asenteenaan oli: ’Lakimiehinä olemme ansainneet sen, ja naiset kuuluvat etuoikeuksiimme.’” Todisteitten perusteella näyttää siltä, että muissakin akateemisissa ammateissa ajatellaan samalla tavoin. Mitä nainen sitten voi tehdä ahdistelun vähentämiseksi?

Darlene-niminen musta amerikkalainen, joka on työskennellyt sihteerinä ja ravintolaemäntänä, selitti: ”Voi käydä hullusti, jos omalle käyttäytymiselleen ei aseta rajoja. Jos mies alkaa kiusoitella ja hänelle antaa samalla mitalla takaisin, niin tilanne voi helposti riistäytyä hallinnasta. Olen joutunut tekemään asenteeni selväksi erilaisissa tilanteissa. Olen saattanut sanoa esimerkiksi: ’Olisin kiitollinen, jos et puhuisi minulle tuolla tavoin.’ Toisenlaisissa tilanteissa olen sanonut: ’Olen naimisissa oleva nainen, ja se mitä olette sanonut, on minusta hävytöntä, enkä usko, että miehenikään pitäisi siitä.’

”On tärkeää ymmärtää tämä: jos haluat, että sinua kunnioitetaan, sinun on ansaittava se. En ymmärrä, miten nainen voi ansaita toisten kunnioituksen, jos hän koettaa kilpailla miesten kanssa kaksimielisten vitsien kertojana ja seksuaalisten vihjailujen esittäjänä. Jos sopivan ja sopimattoman puheen ja käytöksen välisen rajan jättää epämääräiseksi, niin varmasti joku mies yrittää tulla siitä yli.”

Tyrannimaiset miehet

14 vuotta sairaanhoitajana ollut Connie kertoi toisentyyppisestä ahdistelusta, jota voi yllättäen ilmaantua monenlaisissa ympäristöissä. ”Olin suorittamassa lääkärin kanssa normaalia haavasiteiden vaihtoa. Tein kaiken niiden ohjeitten mukaan, jotka olin oppinut. Tiesin, miten haavat ja siteet saadaan pysymään puhtaina ja niin edelleen. Tälle lääkärille ei silti kelvannut mikään. Hän pauhasi ja ärhenteli minulle ja arvosteli jokaista toimenpidettäni. Tällainen temppuilu, naisten halventaminen, on hyvin yleistä. Joillakin miehillä on heikko itsetunto, ja he nähtävästi tuntevat tarvetta korostaa valta-asemaansa naisille, jotka työskentelevät heidän kanssaan.”

Aikaisemmin lainattu Sarah kertoi myös omista kokemuksistaan tässä suhteessa: ”Olin valmistelemassa potilasta leikkaukseen ja tarkistin hänen hengitysnopeutensa, pulssinsa ja lämpötilansa. Hänen sydänsähkökäyränsä oli niin epäsäännöllinen, että tiesin, ettei häntä voitaisi siinä kunnossa olevana leikata. Tein sen virheen, että kiinnitin kirurgin huomion tähän asiaan. Hän hurjistui ja vastasi: ’Sairaanhoitajien tulee kiinnittää huomiota alusastioihin eikä sydänsähkökäyriin.’ Saatoin asian vastaavan nukutuslääkärin tietoon, ja hän sanoi, että hänen ryhmänsä ei tässä tapauksessa halua työskennellä tämän kirurgin kanssa. Tämän jälkeen kirurgi yllättäen ilmoitti potilaan vaimolle, että oli minun syytäni, ettei hänen miestään voida vielä leikata! Tällaisissa tilanteissa nainen ei voi voittaa. Ja miksi hän ei voi voittaa? Sen takia, että hän on loukannut miehistä itsetuntoa.”

Ei ole epäilystäkään siitä, että naiset ovat usein alttiina ahdistelulle ja alentavalle kohtelulle työpaikoilla. Millainen on sitten heidän oikeudellinen asemansa?

Naisten oikeudellinen asema

Joissakin maissa kesti vuosisatoja, ennen kuin naiset saivat itselleen edes teoriassa samat oikeudet kuin on miehillä. Sielläkin, missä laki puhuu yhdenvertaisuudesta, ovat teoria ja käytäntö usein kaukana toisistaan.

Naisten asemaa tarkastelevassa YK:n julkaisussa sanotaan: ”Tällainen [hallituspolitiikan] kaksijakoisuus näkyy suuressa määrin niissä laeissa, jotka eivät anna naisille samanlaisia oikeuksia kuin miehille maan omistamisen, rahan lainaamisen ja sopimusten tekemisen suhteen.” Eräs ugandalainen nainen sanoikin: ”Olemme yhä toisen luokan kansalaisia – ei, vaan kolmannen, sillä poikamme ovat ennen meitä. Jopa aaseja ja traktoreita kohdellaan joskus paremmin kuin meitä.” (The World’s Women – 1970–1990.)

Time-Life-kustantamon kirjassa Men and Women sanotaan: ”Yhdysvaltain perustuslakiin vuonna 1920 tehty 19. lisäys takasi naisille äänioikeuden – kauan sen jälkeen, kun he olivat jo saaneet tämän oikeuden monissa Euroopan maissa. Englantiin äänioikeus saatiin vasta vuonna 1928 (ja Japaniin vasta toisen maailmansodan jälkeen).” Protestina naisiin kohdistunutta poliittista epäoikeudenmukaisuutta vastaan englantilainen suffragetti Emily Wilding Davison heittäytyi vuonna 1913 Derbyn ratsastuskilpailuissa kuninkaan hevosen eteen ja sai surmansa. Hänestä naisasialiike sai itselleen marttyyrin.

Se tosiasia, että niinkin myöhään kuin vuonna 1990 Yhdysvaltain senaatissa puitiin ”naisiin kohdistuvan väkivallan kieltävää lakia”, osoittaa, että miesvoittoiset lainsäädäntöelimet ovat olleet hitaita ojentamaan auttavaa kättään naisille.

Luomamme katsaus naisten kohteluun eri puolilla maailmaa panee meidät kysymään: Tuleeko tilanne joskus muuttumaan? Mikä on välttämätöntä muutoksen aikaansaamiseksi? Näitä kysymyksiä tarkastellaan kahdessa seuraavassa kirjoituksessa.

[Tekstiruutu/Kuva s. 11]

Keiden asiat ovat vielä huonommin?

”Naiset tekevät kaksi kolmasosaa siitä työstä, mitä maailmassa tehdään. He tuottavat 60–80 prosenttia Afrikan ja Aasian ja 40 prosenttia Latinalaisen Amerikan ravinnosta. He kuitenkin ansaitsevat vain kymmenesosan maailman tuloista ja omistavat alle prosentin maailman omaisuudesta. He ovat maailman köyhistä köyhimpiä.” (Elisabeth Bumiller, May You Be the Mother of a Hundred Sons.)

”Näin se useimmiten on: pienet ja nuoret tytöt eivät käy koulua [joissakin osissa maailmaa], koska ei ole juomavettä. – – Olen nähnyt nuorten tyttöjen lähtevän noutamaan juomavettä 20 ja toisinaan jopa 30 kilometrin päästä, mihin sitten kuluikin kokonainen päivä. – – he kasvavat 14–15-vuotiaiksi käymättä lainkaan koulua ja oppimatta mitään.” (Jacques-Yves Cousteau Unesco-Kuriiri-lehden vuoden 1991 joulukuun numerossa.)

[Kuva s. 10]

Seksuaalista ahdistelua ei ole pakko suvaita