Nuoret kysyvät:

Miksi isovanhempamme muuttivat meille?

AIKAISEMMIN sait nauttia oman huoneesi rauhasta. Nyt samassa huoneessa asuu myös veljesi tai sisaresi. Ennen saatoit pyytää ystäviä käymään. Nyt et voi, koska he pitävät liian kovaa meteliä. Sinulla oli aikaa levätä ja tehdä kaikenlaista mukavaa. Nyt suuri osa tuosta ajasta kuluu talousaskareisiin. Vanhempasi olivat tavallisesti rentoutuneita ja helposti lähestyttäviä. Nyt he ovat kireitä ja kärsimättömiä. Isovanhempasi ovat tosiaan muuttaneet teille asumaan, eikä mikään ole enää niin kuin ennen.

Kysymys ei ole siitä, ettet pitäisi isovanhemmistasi. Heidän kanssaan ei vain ole aina helppo tulla toimeen. Huomaat menettäväsi helposti malttisi ja ärsyyntyväsi suhteellisen mitättömistä asioista. Victoria-niminen nuori ilmaisi asian näin: ”Vanhoilla ihmisillä on omat omituisuutensa. Isoäitini pyytää minua tuomaan hänelle jalkajakkaran, vaikka hänen pyörätuolissaan on jaloille oma teline. Tai kun tulen kotiin väsyneenä ja haluaisin mennä hetkeksi lepäämään, hän haluaakin puhua kanssani. Kun yritämme katsella televisiota, isoäiti puhuu koko ajan. Jos hän taas seuraa ohjelmaa, hän ymmärtää kaikki yksityiskohdat väärin, ja meidän on selitettävä ne hänelle.”

Jos vain toinen tai molemmat isovanhempasi ovat muuttaneet teille asumaan, tunnet epäilemättä itsesi jonkin verran jännittyneeksi ja hämmentyneeksi. Rauhoitu kuitenkin, sillä perheesi ei ole hajoamassa. Se on vain parhaillaan sopeutumassa vaikeaan tilanteeseen. Lisäksi sinä itse voit tehdä paljon varmistaaksesi oman onnellisuutesi ja mielenrauhasi 1) ymmärtämällä ja hyväksymällä perheesi velvollisuudet ja 2) kehittämällä ”myötätuntoa” vanhempiasi ja isovanhempiasi kohtaan (1. Pietari 3:8).

Kristillinen velvollisuus

Teidän perheenne ei ole ainoa, joka on tällaisessa tilanteessa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa useimmat vanhukset saavat jonkinlaista apua ja tukea aikuisilta lapsiltaan; suhteellisen harvoja iäkkäitä viedään vanhainkoteihin tai sairasosastoille.a Arlene S. Skolnick sanoo kirjassaan The Intimate Environment: ”Ylivoimaisesti suurin osa vanhuksista on säännöllisesti tekemisissä lastensa kanssa. He tapaavat lapsiaan usein ja kääntyvät heidän puoleensa vaikeina aikoina.”

Vaikka onkin aivan luonnollista kantaa vastuuta vanhemmistaan, kristityillä on vielä enemmän vastuuntuntoa Jumalaa kohtaan. Apostoli Paavali sanoi: ”Jos jollakulla leskellä on lapsia tai lapsenlapsia, niin oppikoot nämä ensin harjoittamaan jumalista antaumusta omassa huonekunnassaan ja maksamaan jatkuvasti asianmukaista korvausta vanhemmilleen ja isovanhemmilleen, sillä tämä on otollista Jumalan silmissä. Totisesti jos joku ei varaa ylläpitoa omaisilleen ja varsinkaan niille, jotka ovat hänen huonekuntansa jäseniä, niin hän on kieltänyt uskon ja on pahempi kuin se, jolla ei ole uskoa.” (1. Timoteukselle 5:4, 8; vrt. Markus 7:10–13.) Huomaa, että lapsia ja lapsenlapsia kehotetaan yhdessä huolehtimaan ”omaisistaan”.

Jeesus Kristus antoi itse tästä esimerkin. Vaikka Jeesus oli kuolemaisillaan ja tuskissaan kidutuspaalussa, hän sivuutti omat huolenaiheensa ja järjesti niin, että hänen ikääntyvästä äidistään huolehdittaisiin, antamalla tuon tehtävän serkulleen Johannekselle. Vaikka Johanneksella oli apostolina tärkeitä velvollisuuksia, hän otti Jeesuksen äidin ”siitä hetkestä lähtien” kotiinsa asumaan. (Johannes 19:26, 27.)

Vanhempien kunnioittaminen on näin ollen kristillinen etu ja vastuu (Efesolaisille 6:2). Isää tai äitiä ei hylätä sen vuoksi, että hän on ikääntynyt ja tarvitsee erikoishoitoa (Sananlaskut 23:22). Raamattu kehottaa meitä edelleen kohtelemaan iäkkäitä kunnioittavasti heidän viisautensa ja kokeneisuutensa vuoksi (3. Mooseksen kirja 19:32; Sananlaskut 16:31). Kohteleehan itse Jehovakin iäkkäitä huomaavaisesti ja käyttää heitä edelleen palveluksessaan (vrt. Jooel 2:28; Apostolien teot 2:17).

”En kuvitellut sen olevan näin vaikeaa”

Kaiken tämän valossa saatat paremmin ymmärtää, miksi vanhempasi pyysivät isovanhempiasi muuttamaan teille. Aluksi epäilemättä yritit suhtautua tilanteeseen myönteisesti tai ainakin ennakkoluulottomasti. Tiesit, että sinun täytyisi tehdä joitakin muutoksia – jopa uhrauksia. Mutta olit aina tullut hyvin toimeen isovanhempiesi kanssa, ja luulit hyvien suhteitten jatkuvan. Nyt kun isovanhempasi jo asuvat teillä, huomaat tilanteen olevan paljon vaikeampi kuin osasit kuvitellakaan.

Tämä on hyvin tyypillistä. Monissa maissa kolme sukupolvea – isovanhemmat, vanhemmat ja lapset – tavallisesti asuvat samassa kodissa. Sairaista ja vammaisista vanhemmista huolehtiminen kuuluu heidän kulttuuriinsa, eikä sen katsota olevan mikään vastoinkäyminen. Mutta länsimaissa, joissa perheet yleensä asuvat omissa erillisissä asunnoissaan, iäkkäitten muutosta nuorempien luo ajatellaan usein koituvan melkoisesti häiriötä. Muista kuitenkin, ettet ole ainoa, jonka elämä on kääntynyt ylösalaisin. Voi hyvinkin olla niin, että tilanne on vielä vaikeampi vanhempiesi ja isovanhempiesi kannalta katsoen.

Vanhempiesi kohtaamat paineet

Ajattelehan ensin vanhempiasi. Miltä arvelet sinusta tuntuvan, jos joutuisit seuraamaan heidän vanhenemistaan ja heidän fyysisen, henkisen ja tunneperäisen kuntonsa alituista heikkenemistä? Miten sinuun mahtaisi vaikuttaa se, että juuri ne joista olet aina ollut riippuvainen, eivät ajan mittaan pystyisikään enää huolehtimaan itsestään? Eikö se olisikin tuskallinen ja sydäntä särkevä kokemus? Voinet hyvin kuvitella, miltä vanhemmistasi tuntuu, kun he näkevät näin käyvän omille vanhemmilleen. He saattavat ymmärrettävistä syistä vaikuttaa toisinaan surullisilta tai kireiltä.

Vanhempasi saattavat myös huomata, ettei ole aina helppoa tulla toimeen isovanhempiesi kanssa. Iäkkäämmät rupeavat usein uudestaan kohtelemaan aikuisia jälkeläisiään kuin pikkulapsia. (Toisin sanoen sinä et ehkä olekaan ainoa, jota kehotetaan olemaan hiljaa.) Joillakin vanhuksilla on taipumus valittaa hoidostaan; toisinaan he syyttävät hyvinkin tunnollisia lapsiaan laiminlyönneistä. Joillakuilla on myös tapana esittää ääneen mielipiteensä lastenkasvatuksesta ja syyttää aikuisia lapsiaan joko liiasta sallivaisuudesta tai ankaruudesta. Vanhempasi saattavat vallan hyvin tietää, etteivät isovanhempasi yritä olla ilkeitä tai pahansuopia. Mutta koska vanhempasi ovat jo tehneet heidän hyväkseen hyvin monia uhrauksia, he saattavat suuttua kovin vähäisimmästäkin arvostelusta. He voivat tuntea syyllisyyttä ja olla vihaisia itselleen kohdellessaan isovanhempiasi hieman töykeästi tai kärsimättömästi.

Vanhempasi saattavat lisäksi olla pahoillaan niistä elämäntavan muutoksista, joita heidän on täytynyt tehdä. Perheen rahavarat saattavat olla tiukalla. Jos molemmat vanhemmat käyvät työssä, isovanhempien hoitamiseen liittyvä kasvava vastuu voi väsyttää ja uuvuttaa heidät. Heidän on lisäksi ehkä ollut pakko luopua entisistä rentoutumis- ja virkistäytymistavoistaan. Kaikki tämä voi myös aiheuttaa paineita avioliitossa, varsinkin jos toinen vanhemmistasi tuntee joutuvansa osallistumaan hoitamiseen epäoikeudenmukaisen paljon.

Isovanhempien osa

Tilanne saattaa olla aivan yhtä vaikea isovanhemmillesi. Raamatussa puhutaan vanhuudesta ”pahoina päivinä” (Saarnaaja 12:1–7). On todella ikävää seurata oman terveytensä heikkenemistä. Lisäpainetta tuo sekin, että joutuu yhtäkkiä uuteen ympäristöön. Useimmat vanhukset haluavat mieluiten säilyttää yksityisyytensä ja itsenäisyytensä. Kirjassa The Intimate Environment lainataan kahden asiantuntijan sanoja: ”Useimmat iäkkäät ihmiset haluavat saada lapsiltaan rakkautta ja huomiota, mutta eivät välttämättä rahaa, asuntoa tai muuta aineellista avustusta. Toiset vanhukset tekevät mieluummin jotain lastensa tai lastenlastensa hyväksi, sen sijaan että he haluaisivat itse olla saamassa jotakin.”

Isovanhempiesi on siis vaikea sopeutua itsenäisyytensä menettämiseen ja joutua riippuvaisiksi niistä, jotka olivat kerran riippuvaisia heistä. Älä siis ylläty, jos heidän kanssaan on aika ajoin hankala tulla toimeen. Nautittuaan vuosikausia oman kotinsa rauhasta ja hiljaisuudesta heidän voi olla vaikeaa tottua toimintatarmoa pursuavien teini-ikäisten seuraan. Kovaääninen musiikki ja puhe voi häiritä heitä.

Varmaa on kuitenkin se, että tähän tilanteeseen sopeutuminen on vaikeaa jokaiselle. Mutta muissakin kristityissä perheissä kohdataan samanlaisia ongelmia menestyksellisesti (vrt. 1. Pietari 5:9). Avain on siinä, että pyrit osoittamaan ”hengen hedelmää” ja kehittämään ”uutta persoonallisuutta” entistä tarmokkaammin. (Galatalaisille 5:22, 23; Efesolaisille 4:24; Kolossalaisille 3:13, 14). Sen sijaan että erottautuisit perheesi jäsenistä, yritä olla yhteistoiminnassa heidän kanssaan. Lehtemme seuraavassa numerossa käsitellään joitakin tapoja, joilla näin voidaan tehdä.

[Alaviitteet]

[Kuva s. 20]

Isovanhempiesi muutto kotiinne saattaa merkitä yksityisyyden menettämistä