Afrikan aids – varoitus maailmalle!
”JOS jollakulla on kuuden vuoden aikana joka vuosi eri seksikumppani ja kaikki hänen seksikumppaninsa elävät samoin, niin hän on itse asiassa ollut sukupuoliyhteydessä 45000:n eri ihmisen kanssa.” Tämä tri K. E. Sapiren tekemä yksinkertainen laskutoimitus, jota Etelä-Afrikan tasavallassa ilmestyvä aikakauslehti Continuing Medical Education lainasi, valaisee hyvin sitä, miten valtavan suuri mahdollisuus vapaita suhteita harrastavilla on aidstartunnan saamiseen.
Miksi siis kiinnittää huomiota Afrikkaan?
Siksi että se, mitä Afrikassa parhaillaan tapahtuu, on varoitus koko maailmalle. Afrikka ei ole ainoa paikka, jossa sukupuolinen holtittomuus on aivan yleistä. Kyseessä on maailmanlaajuinen ilmiö. Aids-spesialisti, tri Dennis Sifris selittää: ”Viime kädessä jokainen seksuaalisesti aktiivinen ihminen maailmassa, jolla on enemmän kuin yksi partneri, on vaaralle alttiina.” Normit ovat nykyään myös sellaisia, että U.S.News & World Report -aikakauslehden mukaan edes ”avioliitto ei takaa heteroseksuaalisuutta – tai aviouskollisuutta – eikä näin ollen ole mikään ihanteellinen suoja aidsia vastaan”.
Aikakauslehti African Affairs varoittaakin hyvällä syyllä: ”Tämä epidemia voi toistua muualla.” Kaikki merkit viittaavat siihen, että Afrikan kriisi on jo toistumassa monissa muissa osissa maailmaa.
Viikkolehti Newsweek kertoo, että esimerkiksi Brasiliassa ”on huikea määrä heteroseksuaaleja saanut aidsin HI-virusta kantavilta seksikumppaneiltaan”. Sikäläinen terveysministeriö on laskenut maassa olevan jo noin puoli miljoonaa HIV-tartunnan kantajaksi todettua. Tri Carlos Alberto Morais de Sá, Rio De Janeirossa toimivan Gaffrée e Guinlen yliopistollisen sairaalan aidstutkimuksen johtaja, sanoo, että ”jollei mitään tehdä, terveydenhuollolla on edessään katastrofaalinen tilanne”.
Vaara tunnetaan myös Yhdysvalloissa. ”Vaikka heteroseksuaalisten tapausten määrä on suhteellisen pieni, se kuitenkin kasvoi viime vuonna [1990] 40 prosenttia eli enemmän kuin mikään muu kategoria”, kertoo viikkolehti Time. Viikon kuluttua siitä, kun oli paljastunut, että kuuluisa amerikkalainen koripallotähti Earwin ”Magic” Johnson oli saanut aidstartunnan heteroseksuaalisesta kanssakäymisestä, menivät sairaaloitten ja lääkärikeskusten puhelinlinjat tukkoon pakokauhun valtaan joutuneitten ihmisten vaatiessa lisätietoja tästä taudista.
Aasia lähettelee myös pahaenteisiä merkkejä uhkaavasta katastrofista. Tässä maailmankolkassa on todettu jo toista miljoonaa HIV-tartuntaa, kun siellä vielä vuonna 1988 ei ollut HIV-tapauksia juuri ollenkaan! ”Afrikan tartuntaluvut tulevat näyttämään vertailussa vaatimattomilta”, ennustaa tri Jim McDermott raportissa, jonka hän teki käytyään tutustumassa paikan päällä Aasian aidstilanteeseen. Hän jatkaa: ”Olen vakuuttunut siitä, että maailmanlaajuinen aidsepidemia tulee vaatimaan eniten uhreja nimenomaan Aasiassa.”
On epätarkoituksenmukaista ja hyödytöntä pitää jotakin maanosaa tai väestönosaa syyllisenä aidsin ilmaantumiseen ja leviämiseen. Tri June Osborn, Michiganin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaani, sanoo turhia kiertelemättä: ”Ei ole kysymys siitä, kuka sinä olet, vaan siitä, mitä sinä teet.”
Tuleeko aids jatkamaan hävitystyötään kaikkialla? Onko olemassa jokin ratkaisu, vai tuleeko aids lopulta autioittamaan suuria alueita Afrikan mantereelta ja muista maailmankolkista?
[Kuvan lähdemerkintä s. 8]
Valokuva: H. Anenden, WHO; taustakuva: NASA