Lukijoiden kirjeitä
Taistelu sairauksia vastaan. Haluaisin kiittää Hans Augustinin kokemuksesta kirjoituksessa ”Taisteluni elämästä” (22.4.1992). Minulla on huono terveys, mutta ongelmani eivät ole koskaan olleet yhtä suuria kuin hänellä. Mieleeni muistuu satu miehestä, joka ajatteli asioiden olevan huonosti, koska hänellä ei ollut kenkiä – kunnes hän näki miehen, jolla ei ollut jalkoja! Joka tapauksessa kertomus Hans Augustinin koettelemuksesta vahvisti suuresti uskoani, ja ajattelen häntä rukouksen hengessä.
A. M. M., Yhdysvallat
Kärsin päänsäryistä, oikean käden ja jalan puutumisesta, näön heikkenemisestä ja jatkuvasta huimauksesta. Minusta otettiin tietokonekerroskuvia, mutta niissä ei ilmennyt mitään poikkeavaa. Masennuin, koska en voinut tehdä enää paljoakaan Jumalan palveluksessa. Olin epätoivoinen myös ajatellessani tulevaisuuttani. Hans Augustin kuitenkin kannusti lukijoita keskittymään hengellisiin arvoihin, ja haluan jäljitellä hänen myönteistä asennettaan. Minulle tehdään vielä muitakin kokeita, mutta olivatpa tulokset millaisia tahansa, minua on autettu katsomaan eteenpäin ja taistelemaan sairauttani vastaan.
K. T., Japani
Kauppamaailma. Haluan lyhyesti kiittää teitä sarjasta ”Kauppamaailman nousu ja tuho” (8.1.–22.3.1992). Luulin, että nuo kirjoitukset olisivat raskaslukuisia, mutta huomasin niiden olevan niin hyvin kirjoitettuja, ettei minulla ollut mitään vaikeuksia ymmärtää niitä. Pidin tuosta sarjasta kaikin puolin.
D. H., Yhdysvallat
Syömishäiriöt. Suurkiitokset artikkelista ”Syömishäiriöistä kärsivien auttaminen” (22.2.1992). Sen ansiosta suostuin vihdoin myöntämään, että minulla on syömishäiriö. Nyt ymmärrän ensimmäistä kertaa, ettei ongelmallani ole mitään tekemistä ruoan kanssa vaan se johtuu muista seikoista, muun muassa perhe-elämästäni. Monet asiat elämässäni ovat kärsineet syömishäiriöni vuoksi, mukaan lukien palvelusurani. Luettuani tuon kirjoituksen olen alkanut tutkia paljon ja tajuan, että minulla on edessäni pitkä ja vaikea tie parantumiseen. Minua kuitenkin auttaa suuresti sen tietäminen, että Jehova on kärsivällinen ja rakkaudellinen.
J. S., Yhdysvallat
Olen 15-vuotias ja olen kärsinyt syömishäiriöstä jo joitakin vuosia. Luettuaan tuon kirjoituksen äitini muuttui heti paljon ymmärtäväisemmäksi ja oikealla tavalla kannustavammaksi. Tunnen, että elämäni on nyt hallinnassani, ja tahdon kiittää teitä suuresti kirjoituksistanne. Ne ovat aina juuri sitä, mitä tarvitsen.
M. G., Yhdysvallat
Sukupuolinen kokemattomuus, neitseellisyys. Kiitos kirjoituksesta ”Nuoret kysyvät: Miksi pysyä sukupuolisesti kokemattomana?” (22.4.1992). Itkin lukiessani haureuden vuoksi neitsyytensä menettäneen 14-vuotiaan tytön sanoja. Olen itse menettänyt neitsyyteni samalla tavalla. Vaikka itkisin silmäni sokeiksi, se ei riittäisi kertomaan, kuinka syvästi pahoillani olen siitä kristittynä. Kun isäni sai tietää asiasta, näin hänen itkevän ensimmäistä kertaa. Vaikka Jumala antaakin huomaavaisesti anteeksi, tulvivat muistot jostain syystä aika ajoin mieleen ja kyyneleet alkavat taas valua. On todella suurenmoista pysyä siveänä sen sijaan, että niittää jonkun leikkikaluna olemisesta johtuvia huonoja seurauksia.
I. M., Japani
Eräs koulussani oleva tyttö ehdotti minulle useita kertoja sukupuolista kanssakäymistä, mutta kieltäydyin siitä joka kerta. Sen vuoksi hän syytti minua homoseksuaaliksi. Kirjoituksenne vahvisti vakaumustani siitä, että sukupuolinen kokemattomuuteni on hyvä asia. Sen ansiosta minulla on paremmat mahdollisuudet onnistua avioliitossa kuin jollakulla, joka on sukupuolisesti sallivainen.
D. L., Yhdysvallat