Lasten varhaisvuodet – parasta aikaa vanhemmille parhaansa antamiseen

LAPSIA on sanottu ”Herran lahjaksi”. Heistä sanotaan myös, että he ovat ”niinkuin öljypuun vesat – – sinun pöytäsi ympärillä”. (Psalmi 127:3; 128:3.) Vanhempia neuvotaan kasvattamaan lapsiaan ”jatkuvasti Jehovan kurissa ja mielenohjauksessa” (Efesolaisille 6:4).

Jos öljypuista aiotaan kasvattaa hyviä, tuottoisia hedelmäpuita, niitä täytyy alkaa hoitaa jo silloin, kun ne vielä ovat ”niinkuin vesat pöytäsi ympärillä”. Ihmisen taimista puhuttaessa sanotaan myös, että ”nuorena on vitsa väännettävä”. Jos lapsensa aikoo kasvattaa sellaisiksi, että he mukautuvat Jumalan menettelytapoihin, niin se on parasta aloittaa jo silloin, kun he ovat vielä aivan pieniä. ”Totuta poikanen tiensä suuntaan, niin hän ei vanhanakaan siitä poikkea.” (Sananlaskut 22:6; 2. Timoteukselle 3:15.) Vauvaiässä ihmisen aivot imevät itseensä tietoa nopeaa vauhtia, nopeammin kuin koskaan myöhemmin. Se on vanhemmille sopivaa aikaa yrittää tehdä parhaansa lastensa hyväksi.

Masaru Ibuka, Sony-yhtymän perustaja, on kirjoittanut kirjan nimeltä Kindergarten Is Too Late! (Lastentarhassa on liian myöhäistä). Sen kannessa lukee: ”Sinun lapsesi oppimiskyky on suurimmillaan kahden tai kolmen ensimmäisen elinvuoden aikana. Älä siksi jää odottelemaan – – Lastentarhassa on liian myöhäistä!”

Glenn Doman, erään ihmisen oppimiskykyä tutkivan laitoksen (The Institutes for the Achievement of Human Potential) johtaja, sanoo tähän kirjaan laatimassaan esipuheessa: ”Ibuka ei esitä hienossa, maltillisessa kirjassaan mitään maata mullistavaa. Hän vain sanoo, että pikkulapsilla on luonnostaan kyky omaksua melkein mitä tahansa silloin, kun he ovat pieniä. Hän sanoo, että se, minkä he oppivat kahden, kolmen tai neljän vuoden iässä ilman tietoista ponnistelua, voidaan myöhemmin elämässä omaksua vain suurella työllä ja vaivalla, jos se ylipäätään enää on mahdollista. Hän sanoo, että sen oppimisesta, minkä aikuiset oppivat vaivalloisesti, lapset saavat iloa. Hän sanoo, että sen, minkä aikuiset oppivat hyvin hitaasti, pikkulapset oppivat jokseenkin nopeasti. Hän sanoo, että aikuiset välttelevät joskus oppimista, kun taas pikkulapset haluavat mieluummin oppia kuin syödä.”

Kun Ibuka sanoo lastentarhassa olevan liian myöhäistä, se johtuu siitä, että siihen mennessä lapsen parhaat oppimisvuodet ovat jo takanapäin. Toinen syy on tämä: näinä päivinä moraalin luhistuminen tuntuu jo päiväkodeissakin, ja jotta tämän maailman pahuus ei tarttuisi lapseen, vanhempien täytyy juurruttaa lapseensa lujat moraalinormit jo ennen kuin hänet pannaan sinne.

Se, miten tärkeää tämä on, käy ilmi erään kuusivuotiaan pojan vanhempien raportista. Poika oli ollut vasta vähän aikaa päiväkodissa. ”Ensimmäisellä päiväkotiviikolla poikaamme ahdisteli seksuaalisesti toinen poika niiden viidentoista minuutin aikana, jonka matka koulubussilla kesti. Sitä jatkui useita päiviä. Ei ollut kysymys siitä, että lapset olisivat vain leikkineet lääkäriä, vaan käyttäytyminen oli epänormaalia ja ujostelematonta.

”Monet poikamme luokan lapsista käyvät vanhempiensa kanssa katsomassa seksuaalisesti uskallettuja ja väkivaltaisia elokuvia. Kenties vanhemmat katsovat, että on turvallisempaa ottaa heidät mukaansa kuin jättää heidät lapsenvahdin kyseenalaiseen huostaan. Jotkut näistä lapsista katsovat niitä lapsilta kiellettyjä elokuvia, joita heidän vanhemmillaan on kotona, tai sitten he katsovat sellaisia kaapelitelevisiosta.

”Eräs meillä kotona sattunut järkyttävä tapaus tähdensi meille sitä, miten tärkeää on se, että olemme alkaneet juurruttaa poikaamme oikeita moraaliperiaatteita jo hänen varhaisvuosinaan. Meillä oli kylässä muutamia aikuisia ja nelivuotias tyttö. Hän ja poikamme, jolle oli huolellisesti opetettu, että seksi on vain naimisissa olevia aikuisia varten, olivat pojan leikkihuoneessa. Tyttö halusi leikkiä seurustelua ja selitti, että pojan pitäisi käydä makuulle. Kun poika pahaa aavistamatta teki niin, tyttö kävi pitkäkseen hänen päälleen. Poika pelästyi ja huudahti: ’Se on vain naimisissa olevia varten!’ Kun poika pääsi pälkähästä ja riensi ulos leikkihuoneesta, tyttö huusi hänen peräänsä: ’Älä kerro kellekään!’” (Vrt. 1. Mooseksen kirja 39:12.)

Seuraavat esimerkit kertovat jotakin siitä, mitä tapahtuu niin keski- kuin esikaupunkialueillakin, eli asioista, joilta vanhempien pitäisi suojata lapsensa jo pienestä pitäen.

Kahta seitsenvuotiasta poikaa syytettiin siitä, että he olivat raiskanneet kuusivuotiaan tytön koulun WC:ssä. Kolme poikaa, jotka olivat kuusi-, seitsemän-, ja yhdeksänvuotiaita, raiskasivat kuusivuotiaan tytön. Kahdeksanvuotias poika pakotti päiväkotipojan homoseksuaalisiin suhteisiin kanssaan. 11-vuotiasta poikaa syytettiin kaksivuotiaan tytön raiskauksesta. Jotkut terapeutit sanovat, että tällaiset rikolliset ovat usein itse joutuneet aivan pieninä seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi.

Tämän todistaa erään nuoren pojan tapaus. Hänen ollessaan pikkulapsi hänen 20-vuotias tätinsä harrasti hänen kanssaan suuseksiä. Hän joutui kokemaan tällaista hyväksikäyttöä puolentoista vuoden ikäisestä aina kahden ja puolen vuoden ikäiseksi asti. Kahden, kolmen vuoden kuluttua hän itse ahdisteli pikkutyttöjä. Aloitettuaan koulunkäyntinsä hän jatkoi näitä tapojaan, ja hänet erotettiin ensimmäiseltä luokalta ja uudelleen hänen ollessaan toisella luokalla.

Varhaisvuosina annetun valmennuksen tärkeys

Jos vanhemmat eivät anna lapsilleen oikeaa valmennusta näiden varhaisina kehitysvuosina, lapset joutuvat helposti rikollisille teille ja saattavat ajan oloon syyllistyä paljon vakavampiinkin rikoksiin, kuten ilkivaltaan, murtovarkauksiin ja murhiin ja tappoihin. Seuraavassa muutama esimerkki.

Kolme kuusivuotiasta poikaa penkoi läpikotaisin erään leikkitoverinsa kodin ja turmeli siellä melkein kaikki huoneet. Yhdeksänvuotiasta vandaalia syytettiin vakavien omaisuusvahinkojen aiheuttamisesta ja myös murroista, toisen pojan uhkailemisesta puukolla ja erään tytön hiusten tuleen sytyttämisestä. Kaksi 11-vuotiasta poikaa tähtäsi järeällä pistoolilla kymmenvuotiasta suuhun ja ryösti tämän kellon. Kymmenvuotiaan pojan ja seitsenvuotiaan tytön välillä syntyi riita videopelistä, ja riita päättyi siihen, että poika ampui tytön kuoliaaksi. Toinen kymmenvuotias ampui leikkitoverinsa ja piilotti tämän ruumiin talon alle. Viisivuotias poika aiheutti itseään pienemmän lapsen kuoleman työntämällä tämän viidennestä kerroksesta porraskuiluun. 13-vuotias poika ja kaksi vanhempaa poikaa sieppasivat seitsenvuotiaan pojan kiristääkseen rahaa tämän vanhemmilta. He kuitenkin hautasivat pojan elävältä jo ennen kuin esittivät puhelimitse lunnasvaatimuksensa.

Lopuksi tarkastelemme vielä yhtä kauhun aihetta: nuorisojengejä, jotka ovat varustautuneet erilaisin ampuma-asein. Ne kuljeksivat kaduilla ja selvittelevät välejään ammuskelemalla, ja ilmassa viuhuvat luodit tappavat paitsi jenginuoria myös ristituleen joutuneita viattomia lapsia ja aikuisia. Suurkaupungeissa ne pitävät monia kaupunginosia kauhun vallassa, niin että pelkästään Los Angelesin piirikunnassa ”on yli 800 tunnistettavissa olevaa jengiä ja niissä yli 100000 jäsentä” (aikakauslehti Seventeen vuoden 1991 elokuun numerossaan). Monet jenginuoret ovat lähtöisin hajonneista perheistä. Jengistä tulee heidän perheensä. Monet päätyvät vankilaan. Monet lopulta kuolevat. Seuraavat otteet kolmesta kirjeestä, jotka on kirjoitettu vankilassa, ovat tyypillisiä.

Ensimmäinen poika: ”Olen ryöstöyrityksen takia nuorisovankilassa. Meitä oli neljä. Sitten tuli kytät. Kaks mun jengiini kuulunutta juoksi toiseen suuntaan ja mä juoksin kaverini kanssa eri suuntaan, mutta susikoirat oli nopeampia ja ne sai meidät kiinni. Kun mä pääsen täältä pois, niin toivon, että musta jonakin päivänä tulee vielä jotakin. Koulunkäynti ja hyvien numerojen saaminen oli mulle liian vaikeaa. Haluan silti sanoa, et lusiminen on vaikeampaa kuin mikään muu!”

Toinen poika: ”Tullessani ensi kerran Meksikosta olin vasta kahdeksanvuotias. Täytettyäni 12 olin mukana yhdessä jengissä. 15-vuotiaana olin jo täysiverinen jengiläinen. Mulla oli tapana ammuskella ihmisiä liikkuvasta autosta. Pidin pistoolia aina mukanani. Kun olin 16, mua ammuttiin ja olin vähällä kuolla. Luojan kiitos, hän ei vielä tarvinnut mua, sillä en ollut valmis lähtemään hänen mukaansa. Nyt mulla on säärissäni luodinreikiä. Uskokaa, kun mä sanon, että älkää ruvetko jengiläisiksi, sillä siinä tapauksessa tulette olemaan ypöyksin ja mun laillani raajarikkona vankilassa.”

Kolmas nuorukainen: ”Olen niittänyt mainetta jengiläisenä jo 11-vuotiaasta saakka. Mua on puukotettu neljästi ja ammuttu kolmesti ja mut on pantu vankilaan ja mua on pahoinpidelty niin monta kertaa, että en jaksa enää pitää lukua kaikista näistä kerroista. Mulla on jäljellä enää vaan kuolema, mut mä oon ollu valmis siihen joka päivä aina siitä saakka, kun täytin 13, ja nyt mä oon 16. Olen kärsimässä kahdeksan kuukauden vankilatuomiota, ja muutaman vuoden kuluttua heitän henkeni, mutta te voitte kuitenkin säästyä kaikelta tältä, kun ette liity jengeihin.”

Parhaan tilaisuuden hyväksi käyttäminen

Tarkoituksena ei ole sanoa, että lapset lopulta väistämättä tekevät tällaisia kauheita rikoksia, jos heitä ei valmenneta heidän varhaisina kehitysvuosinaan. Valmennuksen laiminlyöminen voi kuitenkin aiheuttaa sen, että lapset alkavat käyttäytyä häiritsevästi ja muuttuvat vähitellen pahantapaisiksi, ja jos pahantapaisuutta ei panna aisoihin, se voi muuttua rikolliseksi käyttäytymiseksi ja aiheuttaa heille lopulta vankeustuomioita ja hengenmenon.

Vanhempien on paljon helpompaa hillitä tällaisia lastensa taipumuksia silloin, kun nämä ovat vielä pieniä, kuin vasta siinä vaiheessa, kun nämä ovat teini-ikäisiä. Onkin parasta aloittaa jo silloin, kun he vielä viettävät suurimman osan ajastaan vanhempiensa kanssa, heidän varhaisvuosinaan, ennen kuin heidät mahdollisesti pannaan päiväkotiin ja ulkopuoliset vaikutteet alkavat kilpailla heidän huomiostaan. Jos vanhempien ja lasten välille ei ole syntynyt läheistä yhteenkuuluvuutta lasten ollessa vielä pieniä, saattaa käydä niin, että he teini-iässä eivät enää olekaan halukkaita hakeutumaan vanhempiensa läheisyyteen. Vanhemmat saattavat havaita, että heidän lapsensa toverit ovat tulleet heidän tilalleen. Neuvoksi vanhemmille: älkää laiminlyökö lapsianne näinä heidän varhaisvuosinaan, sillä jos te silloin teette parhaanne heidän hyväkseen, niin vaivannäkönne hedelmät tulevat lopulta olemaan erinomaisia ja koituvat siunaukseksi niin teille itsellenne kuin myös heille. (Vrt. Matteus 7:16–20.)