Niagaran putoukset – Amerikan iätön jalokivi
Herätkää!-lehden Kanadan-kirjeenvaihtajalta
”YKSI ihmeellisimmistä, kauneimmista ja mahtavimmista näkymistä, mitä luonnonvoimat ovat koskaan muovanneet!” huudahti lordi Dufferin, Kanadan kenraalikuvernööri, puhuessaan Ontarion taiteilijaseuralle Torontossa. Oli vuosi 1878, ja hän oli vahvistamassa sellaisen yleisen puistoalueen perustamista, jonka tarkoituksena oli Niagaran putousten ”kunnioitusta herättävän luonteen” suojeleminen ja säilyttäminen.
Tämän suurenmoisen luonnonihmeen majesteettisuutta voi tuskin sanoin kuvailla. Se on mitä ihastuttavin näky! Kaikkialta maailmasta saapuu ihmisiä katsomaan tätä iätöntä Amerikan jalokiveä.
Historiankirjoista voimme lukea, että eurooppalaiset kuulivat ensimmäisen kerran tästä ”vetten pauhusta”, Niagaran putouksista, yli kolmesataa vuotta sitten. Ranskalainen lääkäri Le Sieur Gendron mainitsi viipymättä tuosta vaikuttavasta näystä kirjoittaessaan ystävilleen Ranskaan vuonna 1644. Myöhemmin lähetyssaarnaajat, kauppiaat ja tutkimusmatkailijat ruokkivat muiden kiinnostusta ja mielikuvitusta kertomalla Erie- ja Ontariojärvien välissä olevasta mahtavasta, jylisevästä putouksesta.
Niagaran putouksiin kuuluu tosiasiassa kaksi putousta, jotka sijaitsevat Kanadan ja Yhdysvaltain rajalla; Hevosenkenkäputous on Kanadan puolella ja Amerikanputous Yhdysvaltain puolella. Nähdäkseen tämän maineikkaan Amerikan jalokiven oli varhaisten matkailijoiden tarvottava rämeisten rotkojen yli ja pitkin vaikeakulkuisia polkuja, joita intiaanit olivat hakanneet joen vuosituhansien aikana uurtaman kanjonin kallioseinämiin.
Todellisia huolenaiheita
Sitten saapuivat monenlaiset yrittäjät houkuttelemaan turisteja. Tuollaisen silmää hivelevän luonnonihmeen ympärillä pyörivä hillitön kaupallisuus vaivasi monia. He halusivat ryhtyä toimiin suojellakseen tuota iätöntä Niagaran jalokiveä. Maisemamaalari F. E. Churchin mielestä kaupallisuus hajotti huomion eikä siksi ollut tervetullutta. Vuonna 1847 muuan vierailija valitti: ”Kaikenlaiset vastenmieliset kasvannaiset ovat nyt peittäneet alleen koko suuren ihmeen ympäristön – huono maku rehottaa.”
Vuonna 1832 tarttui E. T. Coke kynäänsä ja kirjoitti: ”On sääli, ettei tuollaisesta paikasta tehty ikuisesti koskematonta, ettei metsän puitten annettu kukoistaa kaikessa jylhässä, koskemattomassa kauneudessaan alueella, jossa ihmisen käden jälki tulee aina näyttämään mitättömältä.” Tarkkanäköiset ihmiset näkivät ennalta, että kaupallisuus voisi vakiintua ja tuhota sen ihastuttavan maiseman, joka ympäröi tätä Jehovan luomakunnan ihmettä.
Lordi Dufferinin ja muiden kaukonäköisten ihmisten ponnistelujen ansiosta kauniit puistot koristavat nykyään Niagarajoen reunamia putouksilta alas Whirlpool Rapidille asti. Tämän ihmeellisen luomisteon kauneus on suojeltu mauttomalta kaupallisuudelta, ja siksi turistien huvittelupaikat on sijoitettu rajakaupunkien kaduille jonkin matkan päähän putouksista. Nyttemmin ympäristönsuojelijoita huolestuttaa se, että tämä Amerikan jalokivi saattaa hävitä olemattomiin säälimättömän eroosion vuoksi. (Ks. eroosiota koskevaa tekstiruutua.)
Iätöntä jalokiveä tutkimassa
Huomasimme, että tätä silmiä hivelevää maailman ihmettä voi tutkia ja katsella esteettä kaikista mahdollisista suunnista. On esimerkiksi henkeäsalpaavan jännittävää nähdä putoukset ilmasta käsin jostakin korkeasta näkötornista tai aivan putousten yläpuolella pysyttelevästä helikopterista. Tai ehkäpä leppoisa kävely tai ratsastus Niagara Parkwaylla tuntuu houkuttelevammalta. Vähän matkan päässä jokea eteenpäin on varmasti näkemisen arvoinen Whirlpool Rapidin koski.
Retki alas kallioseinämää ja läpi tunnelien vie meidät ”kulissien taakse” putousten alle. Täältä tiirailemme ulos vesiverhon läpi, joka tekee Hevosenkenkäputouksesta niin puoleensavetävän ja kuuluisan. Putouksen pauhina on korviahuumaava. Rohkeille ja seikkailunhaluisille on tarjolla unohtumaton näkymä turistilaivalta, joka liikennöi pyörteissä lähellä putouksen pohjaa. Jylisevien vesien syöksyessä alapuolella olevaan jokeen syntyy sumua, joka loihtii esiin kauniita sateenkaaria; jokaisen uuden pisararyöpyn myötä muodostuu uusia sateenkaaria. Tästä edullisesta katselukulmasta käsin voimme nyt maistaa suussamme veden maun ja tuntea kasvoillamme sumun, kun se laskeutuu sadeasullemme.
Eräässä Niagaran puiston esitteessä sanotaan: ”Niagaran putousten näkeminen yöllä on kuin olisi täysin hereillä unen valtakunnassa.” Siksi haluammekin nähdä putoukset yöllisessä valaistuksessa, jossa putouksiin kohdistetaan erilaisia voimakkaista värivaloista koostuvia yhdistelmiä. Kun Walesin prinssi näki valaistut putoukset ensimmäistä kertaa vuonna 1860, kuvaili Nicholas A. Woods, Lontoon The Times -lehden toimittaja, tuota suurenmoista näytelmää seuraavaan tapaan: ”Voimakkaassa valossa kirkkaasti säteilevä ja ikään kuin hehkuva vesimassa näytti hetkessä muuttuneen sulaksi hopeaksi. Putousten takaa loisti valo niin säihkyvästi, että aivan sen edessä olevat vedet näyttivät kristallilasilta tai timanttiryöpyltä, jossa jokainen pisara ja virtaus hypähteli ja kimmelteli ja valaisi koko maiseman häikäisevään loisteeseen kuin jokin fosforijoki.”
Talvinen ihmemaa
Kesäisin ilmassa haistamamme ja tuntemamme kosteus haihtuu putouksista ja lisää niiden ympärillä kasvavien kukkien, pensaiden ja puiden raikkautta ja terveyttä. Mutta talvella tuo sama kosteus jäätyy, kun se leviää usein puhaltavien tuulten mukana, ja peittää joenrannan puut ja pensaat ohueen jääkerrokseen. Läpikuultavassa jääverhossaan ne kimaltelevat ja säkenöivät. Aurinkoisena päivänä ne muodostavat lumipeitteisen maiseman kanssa uljaille putouksille kehyksen, josta auringonsäteet heijastuvat eloisasti välkehtien.
Talvi tuo myös suuret jäälautat Niagarajoen kapeaan solaan. Aikoinaan Eriejärven jäät tukkivat solan kokonaan. Järven jää rikkoutui ja ajelehti jokea pitkin, syöksyi näyttävästi putousten yli ja ruuhkaantui lopuksi tuohon kapeaan solaan. Näin syntyi jää- ja lumivuoria, joista lopulta muodostui koko joen yli kulkevia siltoja. Viime vuosina on Eriejärven ja Niagarajoen yhtymäkohtaan asennettu teräsvaijereista ja lankuista rakennettu sulku estämään suuria jäätukkeumia.
Ontarion niemimaa
Putouksia täydentää hedelmällinen Ontarion niemimaa, kapea maakaistale Ontario- ja Eriejärven sekä Niagaran jyrkänteen välissä. Suojaavan pinnanmuodostuksen ja järvien yhdistelmä tekee niemimaan mikroilmastosta ainutlaatuisen.
Jyrkänteen ja järvien välissä liikkuu ilmavirtauksia, jotka lauhduttavat ilmastoa sekä talvella että kesällä. Herkullisia omenoita, kirsikoita, päärynöitä, luumuja ja persikoita kasvavat hedelmätarhat sekä eri viinirypälelajeja tuottavat viiniköynnökset kukoistavat tällä suojaisalla, maalauksellisella niemimaalla. Viehättävissä pikkukaupungeissa sijaitsee viini- ja rypälemehutehtaita, joissa köynnösten sato jalostetaan ja jotka antavat lisänsä tämän Ontariossa sijaitsevan alueen omaleimaisuuteen. Kaikki tämä tekee maaseutukierroksesta hyvin nautittavan varsinkin keväisen kukinnan ja syksyisen elonkorjuun aikaan.
Jalokivi kaikkina vuodenaikoina
Tämä kuuluisa Amerikan jalokivi on suurenmoinen lahja Jumalalta (vrt. Psalmi 115:16). Se hurmaa kaikki, jotka antavat silmänsä levätä siinä.
Vierailijat voivat tulla mihin vuodenaikaan tahansa ihailemaan tämän Jehovan luoman taideteoksen moninaisuutta. He voivat haistella hedelmätarhoista leijailevaa kevätkukkien raikasta tuoksua tai maistaa monenlaisia houkuttelevia hedelmiä; mahtavat putoukset pitävät huolen kesäkukkien vedentarpeesta, ja niiden runsaissa, voimakkaissa väreissä voi nähdä Luojan hienostuneen kädenjäljen. Tai sitten he voivat katsella syksyn väriloistoa: vaahteroiden punaa monien muiden Etelä-Ontariossa kasvavien puitten kullankeltaisen ja oranssin lomassa.
Toiset nauttivat uljaista Niagaran putouksista talvisin, kun jää- ja lumivuoret kasaantuvat niiden pohjalle ja kun puut ja pensaat verhoutuvat puhtaaseen, valkeaan lumeen tai jääpeitteeseen ja kimaltelevat talvisessa auringonvalossa kuin hieno kristalli.
Ontarion niemimaa ja mahtavat putoukset tuovat neljästä vuodenajasta parhaat puolet esiin ja syventävät kiitollisuuttamme Jehovaa kohtaan, joka vuosituhansia sitten lupasi: ”Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylväminen eikä leikkaaminen, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö.” (1. Mooseksen kirja 8:22.)
[Tekstiruutu s. 16]
Putousten eroosio – miten sitä voidaan jarruttaa?
Eroosio kuluttaa vesiputoukset ajan myötä olemattomiin. Viime vuosina Niagaran putousten eroosiota on onnistuttu pienentämään siinä määrin, että Hevosenkenkäputous kuluu enää 8 senttimetriä vuodessa ja Amerikanputous ainoastaan 2,5 senttimetriä vuodessa. Tähän on päästy lähinnä kahdella tavalla: 1) syventämällä joenuomaa ja ohjaamalla virtaus pois keskiväylältä sekä 2) johdattamalla suuria vesimääriä vesiturbogeneraattorien läpi, jolloin putousten yli juoksee vähemmän vettä. Tätä valvotaan yläjuoksulla olevan padon avulla, jossa on 18 sulkuporttia. Nykyisin putouksiin päästetään täysi määrä vettä ainoastaan vilkkaimpina turistikuukausina.
Hevosenkenkäputous on noin 53 metriä korkea ja 792 metriä leveä. Joen toisella puolella olevan Amerikanputouksen korkeus on 55 metriä ja leveys 305 metriä. Veden säännöstelemätön kokonaismäärä molemmissa putouksissa yhteensä on arviolta noin 7600 kuutiometriä sekunnissa.
[Tekstiruutu/Kuva s. 18]
Nuorallakävelyä ja taidonnäytteitä
Kaksi kuuluisinta nuorallakävelijää, jotka ylittivät Niagarajoen kapean solan lukuisia kertoja, olivat Blondin ja Farini.
Vaikuttavimmassa tempussaan Blondin kantoi mukaansa nuoralle rautapellistä tehdyn keittimen, laski sen alas, sytytti tulen ja paistoi munakkaan. Hän leikkasi munakkaan pieniksi paloiksi ja laski ne matkustajille, jotka olivat kaukana alhaalla odottelevan Maid of the Mist -turistilaivan kannella.
Farini ei halunnut jäädä toiseksi: hän kantoi nuoralle pesukoneen, laski sen alas, nosti ämpärillä vettä joesta ja pesi useita naisten nenäliinoja. Puhtaan pyykin hän nosti kuivumaan pesukoneen vaaka- ja pystyreunoille ja käveli rantaan nenäliinat tuulessa lepattaen.
Sijaisnäyttelijät ottivat Hevosenkenkäputouksesta mittaa sulkeutumalla tynnyreihin, palloihin ja muihin säiliöihin laskeakseen putoukset alas. Siinä missä toiset vahingoittuivat mutta selvisivät hengissä, monet tukehtuivat, hukkuivat tai ruhjoutuivat pohjalla oleviin kivenlohkareisiin. Tällaiset taidonnäytteet eivät ole enää sallittuja.
[Lähdemerkintä]
H. Armstrong Roberts
[Kuvat s. 16, 17]
Jylisevä Hevosenkenkäputous on unohtumaton elämys turistilaivalta (etualalla) nähtynä
Amerikanputous (alhaalla) ja Hevosenkenkäputous (ylhäällä) henkeäsalpaavassa kauneudessaan
Talvella putouksia ympäröi kimalteleva jää ja lumi
[Lähdemerkintä]
Niagara Parksin luvalla
Frederic Church vangitsi maalaukseensa vuonna 1857 sateenkaaren
[Lähdemerkintä]
Frederic Edwin Church: NIAGARA/Corcoran Gallery of Art, museohankinta, 76.15