Tappava Chagasin tauti
BRASILIALAINEN lääkäri Carlos Chagas antoi nimensä taudille, joka tunnetaan lääketieteessä amerikkalaisena trypanosomiaasina. Hän löysi sen vuonna 1909, jolloin hän eristi mikroskooppisen loisen, jota kutsutaan trypanosoomaksi. Taudin määrittäminen on vaikeaa, sillä jouduttuaan ihmisen verenkiertoon useimmat näistä yksisoluisista loisista poistuvat verestä ja piiloutuvat elimistön soluihin, minkä jälkeen niitä ei ole helppo havaita.
Tunkeuduttuaan isäntäsolun sisään trypanosoomat lisääntyvät nopeasti. Taudin oireet kuitenkin vaihtelevat. Joillakin uhreilla ei ole lainkaan merkkejä siitä, että he ovat tartunnankantajia, kun taas toisille aiheutuu nopeasti pysyviä vaurioita pernaan, maksaan, imurauhasiin ja jopa aivoihin. Etelä-Amerikassa se on myös tärkein syy alle 40-vuotiaiden ihmisten sydänkuolemiin. Tautiin ei ole vielä tehokasta lääkettä, mutta London’s Imperial College -oppilaitoksessa tehdään ahkerasti molekyylitutkimuksia sellaisen valmistamiseksi.
Maailman terveysjärjestöstä kerrotaan, että Keski- ja Etelä-Amerikassa 70 miljoonaa ihmistä on vaarassa saada Chagasin taudin ja että tartunnan saaneita on jo 18 miljoonaa. Miten tämä tauti leviää? Vaikka se voikin levitä ihmisiin koirista ja kissoista, useimmiten sen levittäjiä ovat petoluteet, jotka pudottautuvat yöllä uhrinsa päälle imemään verta tavallisesti kaulan ja silmien alueelta, jossa liha on pehmeää.
Hyönteisen purema on kivuton. Täytyttyään verellä lude laskee taudinaiheuttajia sisältävää ulostettaan uhrin iholle. Verenkierto saastuu ulosteesta, kun itse hyönteinen tai uhri, joka voi puremasta tietämättömänä raapia itseään, hieroo sitä avoimeen haavaan. On uskomatonta, että jotkut meksikolaiset kuulemma edelleenkin syövät petoluteita, koska he ajattelevat niiden kiihottavan sukuviettiä; suoranainen seuraus tästä on trypanosoomatartunnan saaminen.
Köyhälistön taudiksi kutsuttua Chagasin tautia esiintyy tavallisesti vain köyhien asuttamilla alueilla, joilla petoluteet voivat lisääntyä vapaasti savimajojen seinissä olevissa halkeamissa. Viime vuosina se on kuitenkin levinnyt myös vauraisiin kaupunkeihin, esimerkiksi Rio de Janeiroon. Miksi? Koska tartunnan saaneita maalaisia tulee luovuttamaan verta. Brasiliassa ilmoitetaan vuosittain tuhansia uusia tautitapauksia, joiden voidaan katsoa suoranaisesti johtuvan infektoituneen veren siirrosta. Eteläamerikkalaiset siirtotyöläiset ovat nyt huolenaiheena Yhdysvalloissa, missä jotkin veripankit ovat jo saastuneet.
Perusvaatimuksia petoludekannan leviämisen estämiseksi ovat puhtaus, kunnolliset asunnot ja asianmukainen hygienia. Ja kun on kyse kristityistä, käsky ”karttaa – – verta” tarkoittaa sitä, mitä se sanoo. Sen totteleminen pelastaa elämän. (Apostolien teot 15:20.)