Rauhallisia paksunahkoja suojellaan

”HEI, katsokaa noita suloisia poikasia! Voi, miten hurmaavia ne ovat! Tarkoitatko, että tuo meitä kohti tuleva Lanka-niminen kaveri on vain seitsenkuinen ja että tuo ujo Kanchana-tyttö tuolla on kahdeksan kuukauden ikäinen? Entä mitä tekevät kaikki nuo metsästä rientävät norsunpoikaset, joiden jäykkä pentukarva sojottaa pystyssä kaikkialla niiden ruumissa? Ei ihme, nythän on ruoka-aika! Syötättekö te ne viidesti päivässä ja annatte niille joka kerta seitsemän täyttä litran pulloa maitoa? Sehän on yhteensä 35 litraa! Ei ole siis mikään ihme, että ne painavat siinä 90 kiloa, vaikka ovatkin vasta muutaman kuukauden ikäisiä.”

Olemme Pinnawelassa norsujen orpokodissa, joka sijaitsee noin 85 kilometrin päässä Colombosta, Sri Lankan pääkaupungista. Kun luonnosta löydetään norsunpoikasia, jotka on hylätty tai jotka ovat loukkaantuneita, ne tuodaan tähän orpokotiin ja kasvatetaan täysikasvuisiksi. Meidän käyntimme aikaan siellä oli viitisentoista norsunpoikasta. Tavallisesti poikaset ovat täysikasvuisten norsujen seurassa ja ovat hajaantuneet eri puolille harvaa metsää, mutta syöttöaikana norsunpoikaset kutsutaan maitoannokselleen. Nämä orvot eivät viivyttele matkalla ja valitsevat nopeasti jonkun niistä kolmesta tai neljästä hoitajasta, jotka odottelevat niitä maitopullot kädessään.

Ne rullaavat kärsänsä päänsä yläpuolelle ja avaavat suunsa ammolleen. Ja kun hoitaja kaataa maidon pullosta niiden suuhun, ne nielevät sen niin nopeasti kuin suinkin pystyvät. Tuttipulloihin ei ole aikaa! Maito pulppuaa pullosta ja joskus sitä valuu niiden suupielistä. Yksi, muita isompi norsu oli kahlittu tolppaan, jotta pienemmätkin saisivat osansa. Hyvin järkyttyneenä tällaisesta ”syrjinnästä” se heilutti itseään puolelta toiselle, nosti kärsänsä korkealle ja töräytti ilmoille protestihuutonsa. Kun nämä poikaset ovat saaneet vatsansa täyteen, ne kerääntyvät hoitajiensa ympärille ja nojaavat heihin ja jopa kiertävät kärsänsä heidän jalkojensa ympäri vaatiessaan huomiota.

Norsujen kylpyamme

Päivän päätteeksi on aika mennä pesulle. Kaikki norsut, pienimmästä suurimpaan, kulkevat yhdessä kahdeksansataa metriä Maha Oya -joen rantaan johtavaa tietä. Ranta on matala ja hyvin pitkä ja vedestä pistää näkyviin suuria, tasaisia kiviä. Siellä on pyykillä kolme neljä naista, jotka hakkaavat vaatteita kiviin saadakseen lian irtoamaan, minkä jälkeen he levittelevät ne ulos kuivumaan. Kaukaa näyttää siltä kuin kallioille olisi levitetty kaunisvärisiä tilkkutäkkejä. Maha Oya -joen toista rantaa reunustaa rehevä viidakko. Se tekee tästä paikasta suuren viehättävän kylpyammeen norsuille.

Norsut eivät hukkaa aikaa, vaan kahlaavat suoraa päätä veteen, pikkunorsut etunenässä. Ne kaikki kuitenkin empivät panna pitkäkseen. Siksi hoitajat roiskivat vettä niiden päälle ja tuuppivat niitä pitkillä kepeillä. Kun norsuja kannustetaan tällä tavoin, ne laskeutuvat viileään kylpyveteen. Jotkin isot norsut makaavat vedessä pää upoksissa, mutta niiden kärsänpää pistää esiin vedestä ja toimii snorkkelina, jonka kautta ne hengittävät. Aurinko on porottanut kuumasti, joten vesi tuntuu varmasti miellyttävältä näiden paksunahkojen iholla.

Kansallisen eläintarhan johtaja Bradley Fernando valvoo tätä orpokotia. Hän kertoo Herätkää!-lehdelle eläintarhan tarkoituksesta seuraavaa: ”Ensinnäkin haluamme pitää nämä norsunpoikaset elossa. Toisaalta pitkäaikaisena tavoitteenamme on saada norsukantamme jatkuvasti kasvamaan.”

Mitä mahdollisia vihollisia tällä rauhallisella intiannorsulla sitten voisi olla? Vaikka aikuinen Sri Lankan norsu onkin afrikannorsua huomattavasti pienempi, silti se painaa yli neljä tonnia ja sen korkeus olkapäiden kohdalta on kolme metriä. Yksistään jo sen valtava koko lannistaa suurimman osan petoeläimistä. Sri Lankan leopardit pysyttelevät muissa maissa elävien leijonien ja tiikerien tavoin turvallisen välimatkan päässä täysikasvuisesta norsusta.

Kuka siis on niiden mahdollinen vihollinen? Ihminen. Norsu tarvitsee maata; ihminen haluaa maata ja hankkii sitä. Sri Lankan norsun edessä on siis sukupuutto. Tällä tavoin asia esitetään ainakin Asiaweek-aikakauslehdessä:

”Sri Lankan muinaiset kuninkaat pitivät pyhänä velvollisuutenaan suojella villieläimiä. He julkaisivat säädöksiä – ehkä maailman ensimmäisiä luonnonsuojelulakeja – ja loivat rakentamiensa suurten kastelualtaiden ympärille turvapaikkoja. Muilla alueilla oli lupa metsästää, kuten tehtiinkin, mutta norsuja ei tapettu koskaan ruoaksi tai urheilumielessä. Lisäksi vain kuninkailla oli valta ottaa eläimiä vangeiksi ja kouluttaa niitä kuninkaallisia ja uskonnollisia kulkueita varten tai käyttää niitä kotieläinten tavoin kuormajuhtina. Kaikki tämä muuttui siirtomaavallan aikana. Urheilumetsästäjät pitivät norsuja arvokkaana saaliina.”

Sivistys tuo mukanaan ongelmia

Ennen vanhaan norsuja ei koskaan tapettu urheilumielessä, mutta kun länsimainen sivistys – ja metsästyksen harrastaja – saapui, tilanne muuttui. Entä sitten norsunmetsästäjä? J. Emerson Tennentin kirjassa Sketches of the Natural History of Ceylon mainitaan: ”Eräs virkamies, majuri Rogers, otti hengiltä runsaat 1400 norsua; toisella, kapteeni Gallweylla, oli kunnia tappaa yli puolet tuosta norsumäärästä; majuri Skinner, tieviranomainen, tappoi lähes yhtä monta ja vähemmän kunnianhimoiset yltivät vaatimattomampiin suorituksiin.”

Tennent mainitsee myöhemmin, että siirtomaahallitus antoi muutaman šillingin palkkion jokaisesta tapetusta norsusta – niitä pidettiin maanvaivana. Muutaman vuoden aikana näitä palkkiohakemuksia jätettiin 5500 kappaletta. Lopuksi Tennent sanoo: ”Vaikuttaa siltä, että Ceylonissa [nykyisessä Sri Lankassa] asuvat metsästäjät teurastavat jatkuvasti norsuja vain tuhoamismielessä, koska norsujen raatoja ei käytetä mihinkään hyödylliseen, vaan ne jätetään mätänemään maahan ja saastuttamaan metsän ilmaa.” Norsunluu ei vaikuttanut Sri Lankassa metsästykseen, koska ”ei edes yhdellä ceylonilaisella norsulla sadasta ole syöksyhampaita, ja ne harvat, joilla sellaiset on, ovat poikkeuksetta uroksia.”

Asiaweek-lehti jatkaa kertomalla, miten norsujen osa on huonontunut siirtomaavallan ajoista lähtien: ”Viidakot, joita ei enää kuninkaan määräyksestä suojeltu, raivattiin teeviljelmiksi. Vuonna 1800 saarella oli ehkä 50000 norsua. Vuonna 1900 niitä oli 12000. Nykyään norsukanta on alle 3000 jo 50 vuotta voimassa olleista tiukoista luonnonsuojelulaeista huolimatta.” Asiaweek-lehdessäkin hylätään se ajatus, että suurena syynä teurastukseen olisi ollut norsunluu, vaikka arvioikin yhdellä kahdestakymmenestä norsusta olevan syöksyhampaat sen sijaan, että suhde olisi yksi sadasta. Lehdessä mainitaan sitten todellinen syy siihen, miksi Sri Lankan norsut ovat uhanalaisia. ”Todellisen vaaran aiheuttaa se, että ihminen hamuaa loputtomasti maata. Koska maata viljellään yhä lähempänä Sri Lankan norsujen luonnollista elinpiiriä, niitä uhkaa sukupuutto.”

Yalan kansallispuisto

Tri Ranjen Fernando, joka toimii Sri Lankan luonnonsuojeluyhdistyksen presidenttinä, totesi Herätkää!-lehdelle: ”Suurelta osin yhdistyksemme ponnistelujen ansiosta ensimmäinen luonnonsuojelualue perustettiin vuonna 1898 Yalaan ja siitä tehtiin riistanhoitoalue. Vuonna 1938 Yalan alueesta tuli ensimmäinen kansallispuistomme, joita on myöhemmin perustettu lisää. Pidämme näitä puistoja kansallisena aarteena ja haluamme niiden edelleen tarjoavan suojaa kaikille arvokkaille villieläimillemme.”

Olimme suunnitelleet käyvämme Yalan kansallipuistossa, ja Fernandon mainitsemat piirteet olivat omiaan lisäämään kiinnostustamme. Kiitimme Pinnawelassa olevan norsujen orpokodin hoitajia heidän osoittamastaan ystävällisyydestä ja kohteliaisuudesta meitä kohtaan ja vilkutimme hyvästiksi orvoille norsunpoikasille ja aikuisille norsuille, jotka edelleen nautiskelivat kylvystään Maha Oya -joessa (en ole varma, huomasivatko ne lähtöämme), ja suuntasimme kulkumme Yalan kansallispuistoon.

Vietimme kolme yötä bungalowissa merenrannalla. Oppaamme vei meidät autolla katsomaan eläimiä – autosta ei ollut lupa poistua. Näimme hirvieläimiä, villisikoja, useita suuria leguaaneja ja monia kauniita lintuja. Yksi riikinkukko levitteli komeaa pyrstöään tanssiessaan soidintanssia, keltakutojien pesiä roikkui puissa ja aasianiibishaikaroiden kauneus oli hyvin vaikuttavaa. Olimme pettyneitä, kun emme nähneet yhtään leopardia, vaikka niitä onkin siellä. Näimme kuitenkin laumoittain vanhoja ystäviämme, intiannorsuja. Ne näyttivät rauhallisilta ja tyytyväisiltä suojatulla puistoalueellaan.

Norsut tarvitsevat paljon tilaa. Ja väestöräjähdyksen takia viljelysmaan kysyntä lisääntyy jatkuvasti. Luonnonsuojelijat tuntevat kasvavaa huolta siitä, kauanko hallitus enää kantaa vastuuta norsujen elossa säilymisestä. Sen aika näyttää. (Herätkää!-lehden toimituksen jäsen.)

[Kuvat s. 15]

Kylpyaikana norsut houkutellaan asettumaan pitkäkseen veteen. Maatessaan vedessä ne käyttävät kärsää snorkkelina

[Kuvat s. 16, 17]

Luontoon orvoiksi jääneet norsunpoikaset kasvatetaan Pinnawelassa täysikasvuisiksi