Euroopan katolle rautatietä pitkin

Herätkää!-lehden Sveitsin-kirjeenvaihtajalta

VIIME vuosisadan ihminen halusi päästä luonnon herraksi. Huomio kohdistui etenkin Sveitsin Alppeihin. Satojen vuosien ajan niiden luotaantyöntävät, rosoiset jää- ja kalliohuiput olivat pitäneet ihmisen kunnioittavan välimatkan päässä – mutta eivät pidä enää. 1800-luvun alkupuolella vuorikiipeilijät onnistuivat pääsemään 4158 metriä korkealle Jungfraulle. Vaikka se ei olekaan korkein Alppien huipuista, se on varmasti vaikuttavimpia.

1800-luvun loppupuolella useat yritteliäät ihmiset alkoivat pohtia, miten tälle huipulle pääsisivät muutkin kuin vain kourallinen uskaliaita vuorikiipeilijöitä. Pian syntyi ajatus rautatien rakentamisesta huipulle.

Rohkea hanke

Rautatien rakentaminen näin korkealle oli jättiläismäinen urakka, varsinkin kun ajatellaan, millaista tekniikkaa silloin oli käytössä. Sveitsin hallitus tarkasteli useita ehdotuksia siitä, miten työ voitaisiin tehdä, ja valitsi zürichiläisen teollisuusmiehen Adolphe Guyer-Zellerin suunnitelmat. Hänen täytyi ensin järjestää tieteellinen tutkimusretki korkeille Alpeille todistaakseen, että työmiehet ja turistit voivat elää noin korkealla.

Hänen suunnitelmissaan käytettiin hyväksi Wengernalpin rautatietä, joka jo yhdisti Lauterbrunnenin ja Grindelwaldin alppilaaksot Jungfraun alapuolella. Raiteiden jatkamiseksi ylös huipulle Guyer-Zeller ehdotti seitsemän kilometriä pitkän tunnelin rakentamista ylöspäin Eigerin ja Mönchin, Jungfraun kuuluisien naapurihuippujen, sisään. Näin rata olisi suojassa ankaralta säältä.

Työt alkoivat heinäkuussa 1896. Ensimmäisen vaiheen – avoimen taivaan alla kulkevan vain kahden kilometrin osuuden Kleine Scheideggistä Eigergletscherin asemalle – valmistuminen kesti kaksi vuotta. Seuraavana tehtävänä oli aloittaa kaivautuminen Eigerin läpi. Vuosien 1898–99 talven lähestyessä useat sadat tunnelityöläiset valmistautuivat siihen, että lumikinokset eristäisivät heidät täysin muusta maailmasta.

Työmiesten asuin- ja varastotilat muodostivat melko suuren kylän. Piti varastoida tuhansia kiloja ruokaa, rakennustarvikkeita ja polttoainetta. Varastojen täytyi riittää siihen asti, kun Wengernalpin rautatie olisi jälleen loppukeväästä käytössä.

Työmiehet louhivat tunnelia kellon ympäri kolmessa kahdeksan tunnin vuorossa. Kallion läpi kaivautumisella oli kuitenkin hintansa. Kuusi työntekijää sai surmansa järkyttävässä kaivosonnettomuudessa. Tunnelin louhijat saavuttivat silti toisen vaiheen, Eigerwandin aseman, maaliskuun 7. päivänä vuonna 1899. Aseman ikkunoista he saattoivat nähdä Kleine Scheideggin 4,3 kilometriä takanaan ja kaukana alhaalla Thuninjärven.

Odottamattomia esteitä

Huhtikuun 3. päivänä 1899 projekti kohtasi suuria vaikeuksia, kun Adolphe Guyer-Zeller yhtäkkiä kuoli. Seuraava etappi, 3160 metrin korkeudessa sijaitseva Eismeerin asema, saavutettiin kuitenkin hänen poikiensa ohjauksessa. Asema avattiin heinäkuussa 1905.

Seuraavina vuosina työt edistyivät hitaasti. Rasittava elämä noissa karuissa oloissa kulutti työmiesten hermoja ja voimia. Mutta 21. helmikuuta 1912 räjäytettiin viimeinen aukko kallioon Jungfraujochilla (merkitsee ’Jungfraun iestä’; Mönchin ja Jungfraun välinen harjanne). Eteen avautui henkeäsalpaava näkymä: syvänsinistä taivasta vasten lumisia vuorenhuippuja ja jäätiköitä, jotka kaikki kylpivät kimaltelevassa auringonpaisteessa!

Euroopan korkeimmalla sijaitseva rautatieasema, Jungfraujoch, joka on 3454 metrin korkeudessa ja 9,3 kilometrin päässä radan alkupisteestä, vihittiin käyttöön 1. elokuuta 1912. Alkuperäisestä ajatuksesta ulottaa rata aivan Jungfraun huipulle asti, vielä 700 metriä korkeammalle, oli luovuttava – pääasiassa kustannusten vuoksi ja siksi, että ylhäällä ei olisi ollut riittävästi tilaa niin suurille ihmisjoukoille, joita paikalle odotettiin. Hanke oli jo ylittänyt kymmenen miljoonan Sveitsin frangin budjettinsa viidellä miljoonalla. Hankkeeseen, jonka suunniteltiin kestävän seitsemän vuotta, oli kulunut aikaa 16 vuotta.

Käynti Jungfraujochilla

Aiotko käydä Jungfraujochilla? Kleine Scheideggistä Jungfraun rautatie voi viedä sinut alle tunnissa Euroopan katolle. Lyhyet pysähdykset antavat sinulle tilaisuuden katsella ulos Eigerwandin ja Eismeerin asemien ikkunoista. Päästyäsi huipulle noiden korkeuksien ohut ilma saattaa pakottaa sinut liikkumaan aluksi hitaasti, kun käyt tieteellisen tutkimusaseman näyttelyhallissa tai katselet Jääpalatsin veistoksia. Hissillä pääset Sfinksiterassille, josta näkyy Aletschin jäätikölle. Voit jopa kokeilla koiravaljakolla ajoa!

Jos tunnet itsesi nälkäiseksi tai janoiseksi, voit löytää ravintolan, joka sopii jokaisen kukkarolle ja makuun. Mutta paras anti tarjotaan ilmaiseksi: loistoisa näkymä Luojan kätten jäljistä, kunhan vain sumu tai pilvet eivät äkkiä ilmaannu eteen. Näkymä on todella luomistöiden mestariteos. Me pienen pienet havainnoitsijat voimme vain katsella sitä syvää kunnioitusta ja ihailua tuntien.

[Kuva s. 24]

Jungfraubahn (Jungfraun rautatie)

[Kaavio/Kuva s. 25]

(Ks. painettu julkaisu)

Jungfraun rautatien reitti:

1. Kleine Scheidegg (ulkona);

2. Eigergletscher (ulkona);

3. Eigerwand (tunnelissa);

4. Eismeer (tunnelissa);

5. Jungfraujoch (tunnelissa)