Medinamadon viimeiset päivät

Herätkää!-lehden Nigerian-kirjeenvaihtajalta

PÄIVÄ on kuuma kuten aina. Chinyere sitoo lapsensa selkäänsä, ottaa mukaan kaksi kalebassipuun hedelmästä koverrettua astiaa ja lähtee yhdessä muiden kyläläisten kanssa kulkemaan pitkin pölyistä tietä. He kävelevät auringon paahtamien peltojen ohi pienelle järvelle, joka on alueen ainut vedenottopaikka. Saavuttuaan perille hän laskeutuu varovasti liukasta ja mutaista rantapenkerettä alas ja kahlaa polviaan myöten järveen saadakseen vettä.

Hän huomaa sekä ne krokotiilit, jotka laiskottelevat rannalla kuivassa ruohikossa, että ne, jotka ovat järvessä aivan vedenpinnan alapuolella, mutta ei pelkää niitä. Muuan järvenrannalla oleva mies sanookin: ”Me emme häiritse niitä eivätkä ne meitä.”

Näin ei varmastikaan voida sanoa eräistä muista luontokappaleista, jotka elävät järvessä. Chinyere ei näe niitä, eikä voikaan nähdä, koska ne ovat liian pieniä. Näitä eliöitä on siinä vedessä, jolla hän täyttää astiansa.

Vaarallinen medinamato

Chinyere palaa saviseinäiseen, olkikattoiseen kotiinsa ja kaataa veden saviruukkuun. Kun sakka on laskeutunut, hän juo hiukan vettä. Vuoden kuluttua hän huomaa jalassaan jotakin, mikä tuntuu ja näyttää pieneltä suonikohjulta. Se ei kuitenkaan ole suonikohju. Mikroskooppisen pienestä eläimestä, joka oli hänen juomavedessään, on kasvanut ohut, 80 senttimetriä pitkä medinamato.

Pian mato aiheuttaa kipeän rakkulan hänen ihoonsa. Sitten rakkula puhkeaa, ja kermanvalkoinen mato alkaa tulla näkyviin vähitellen, muutaman senttimetrin verran päivässä. Saattaa kestää 2–4 viikkoa, jopa enemmänkin, ennen kuin se on tullut kokonaan esiin. Suurimman osan tuosta ajasta Chinyere on todennäköisesti työkyvytön, ja hänellä on kovia tuskia. Bakteerit voivat tulehduttaa puhjenneen rakkulan ja aiheuttaa jäykkäkouristuksen, verenmyrkytyksen, niveltulehduksen tai paiseen.

Chinyerellä on vain yksi mato, mutta on aivan tavallista, että jollakulla on useita, jopa yli kymmenen matoa yhtä aikaa. Yleensä madot tulevat esiin jaloista, mutta joskus ne siirtyvät muualle ruumiiseen, kuten päänahkaan, rintaan ja kieleen, ja ilmaantuvat sieltä.

Kansainvälisen hävityskampanjan ansiosta medinamato voi kuitenkin olla pian voitettu. Maailman terveysjärjestön mukaan koko maailmassa alle kolmella tuhannella ihmisellä on tällä hetkellä medinamatotauti, ja suurin osa heistä asuu Pakistanissa, Intiassa ja 17:ssä Afrikan maassa. Vajaat kymmenen vuotta sitten jopa kymmenen miljoonaa ihmistä sairasti sitä. Medinamato on häviämässä kokonaan Aasiasta, ja vuoden 1995 loppuun mennessä tämä loinen saadaan hävitettyä useimmista niistä Afrikan maista, joissa sitä vielä tavataan.

Pitkä historia

Medinamato on vitsannut ihmiskuntaa muinaisajoista saakka, varsinkin Lähi-idässä ja Afrikassa. Egyptistä löydettiin 13-vuotiaan tytön muumio, jossa oli kovettunut medinamato. Valitettavasti hänen molemmat jalkansa oli amputoitu ehkä siksi, että oli yritetty estää medinamadon aiheuttamasta tulehduksesta johtunutta kuoliota leviämästä.

Vanhoissa kirjoituksissa on paljon viittauksia medinamatoon. Varhaisin maininta medinamadosta on eräässä egyptiläisessä tekstissä. Siinä kuvaillaan, miten ihosta esiin tuleva mato kierretään tikun ympärille. Knidoksen kaupungista kotoisin ollut, 100-luvulla eaa. elänyt Agatharkhides-niminen kreikkalainen kirjoitti: ”Punaisellamerellä sairastuneilla ihmisillä oli monia outoja ja tuntemattomia sairauskohtauksia. Heillä oli esimerkiksi matoja, pieniä käärmeitä, jotka kaivautuivat ulos heidän jaloistaan ja käsistään, ja kun niihin koski, ne vetäytyivät takaisin ja käpertyivät lihaksiin, joissa ne aiheuttivat sietämätöntä tuskaa.”

Hoito

Sanotaan, että on parempi ehkäistä sairaus ennalta kuin yrittää parantaa se, ja tämä pätee varmasti medinamatotautiin. Todellisuudessa siihen ei ole mitään hoitokeinoa. Kun ihminen juo vettä, jossa on medinamadon toukkia, hänelle voidaan tehdä lääketieteellisiä toimenpiteitä vasta, kun mato on tulemaisillaan ulos ihosta mutta ei ole aiheuttanut vielä rakkulaa. Tässä vaiheessa taitava lääkäri voi joskus poistaa loisen tehtyään ensin pienen viillon ihoon madon keskikohdan viereen. Sitten hän vetää koukkupäisellä instrumentilla matoa hiukan ulos ihosta, niin että se menee mutkalle. Lopuksi hän vetää varovasti madon kokonaan pois. Toimenpide on ohi muutamassa minuutissa.

Matoa ei kuitenkaan ole helppo vetää ulos enää siinä vaiheessa, kun se alkaa itse tulla näkyviin ja ihoon muodostunut rakkula tulehtuu. Medinamatotautiin sairastuneen lienee silloin parasta noudattaa vanhaa menetelmää ja kiertää varovasti mato pienen tikun ympärille sitä mukaa kuin se tulee ulos. On pidettävä huoli siitä, ettei mato katkea. Jos näin käy, niin loppuosa madosta vetäytyy takaisin ihmiseen ja aiheuttaa sen, että tulehdus pahenee, kipu lisääntyy ja tartunta leviää.

Ei ole olemassa juuri mitään lääketieteellistä keinoa taistella ihmisen elimistössä olevaa medinamatoa vastaan. Mutta ennen kuin tämä loinen pääsee ihmiseen, voidaan tehdä paljonkin sen nujertamiseksi.

Medinamadon nujertaminen

Yksi tapa nujertaa medinamato on se, että järjestetään turvallisia vedenottopaikkoja. Voidaan esimerkiksi porata maahan kaivo, jota medinamadon toukat eivät voi saastuttaa. Toinen mahdollisuus on opettaa kyläläiset keittämään juomavetensä tai suodattamaan se ohuen kankaan läpi. Kolmas vaihtoehto on käsitellä järvi sellaisella kemikaalilla, joka tappaa medinamatojen toukat, mutta ei aiheuta vahinkoa ihmisille eikä eläimille.

Kaikissa niissä maissa, joissa tätä tautia esiintyy edelleen yleisesti, on parhaillaan meneillään voimaperäinen medinamatojen hävitysohjelma. Tarkoitus on etsiä ne kylät, joissa tavataan medinamatotautia, ja auttaa kyläläisiä välttämään tartunnan saanti. Tähän mennessä nämä ponnistelut ovat tuottaneet hyviä tuloksia. Vaikuttaa siltä, että medinamato on nyt tullut viimeisiin päiviinsä. Sen häviämistä ei itke kukaan.

[Kuva s. 26]

Medinamatojen saastuttamaa vettä ei tule juoda ennen kuin se on keitetty tai suodatettu