Siivekkäät terveyspoliisit

Jos ihmisiltä kysyttäisiin, mihin lintuun he vasta vihoviimeiseksi haluaisivat tutustua, monet todennäköisesti vastaisivat: ”Korppikotkaan.”

Vain harvoja lintuja on parjattu yhtä paljon kuin korppikotkia. Se on ollut kirottu lintu, joka taivaalla kaarrellessaan heittää pahaenteisen varjonsa kuolleitten ja kuolemaa tekevien ylle. Sen ilmaantumista on pidetty merkkinä verenvuodatuksesta, hävityksestä ja epätoivosta. Tällaiset käsitykset ovat kuitenkin vain kirjailijoitten keksintöä.

Joitakin tosiasioita: Monia viehättää korppikotkissa se, että niiden lento on kevyttä ja siroa ja että ne huolehtivat hellästi poikasistaan. He ovat myös oivaltaneet korppikotkien tärkeän ekologisen merkityksen. Näille ihmisille korppikotka on sekä uljas että välttämätön luontokappale.

Toki korppikotkilla on vastenmielisten syömätapojensa ohella myös muita epäedullisen vaikutuksen tekeviä ominaisuuksia. Ne eivät taatusti voittaisi yksiäkään kauneuskilpailuja, ja niiden ääntelyä on vaihtelevasti luonnehdittu kirkunaksi, kaakatukseksi, raakkumiseksi, röhkinäksi ja vihellykseksi. Silti niillä on myös joitakin rakastettavia ominaisuuksia.

Korppikotka on lintu, joka suhtautuu isän tai äidin rooliinsa hyvin vakavasti. Joka vuosi ”ainokainen lapsi” saa osakseen molempien vanhempiensa jakamattoman huomion, kunnes se kykenee pitämään huolta itsestään. Nuori kotkanpoikanen, joka kuukausikaupalla avuttomana kyyhöttelee luoksepääsemättömällä kallionkielekkeellä, varmasti tarvitsee molempien vanhempiensa sääliväistä huolenpitoa. Esimerkiksi nuorta andienkondorin poikasta täytyy ruokkia puoli vuotta ennen kuin ”poikanen” voi poistua pesältään. Silloin se on lähes täysikasvuinen.

Korppikotkilla on puolellaan sekin etu, että ne ovat erittäin hyödyllisiä. Vaikka monet linnut hyödyttävät ihmiskuntaa eri tavoin, niin korppikotkilla on hyvin erikoinen tehtävä. Ne ovat siivekkäitä terveyspoliiseja.

Terveyspoliiseja

Monikaan ihminen ei mieluusti rupeaisi töikseen korjaamaan pois raatoja, mutta se on tärkeä tehtävä. Kuolleet ruumiit täytyy terveydenhoidollisista syistä korjata nopeasti pois, sillä muuten niistä voi levitä ihmisiin ja eläimiin vaarallisia tartuntatauteja.

Tässä asiassa korppikotkat jo saavatkin ansaitsemaansa tunnustusta. Ne ahmivat kyltymättä jopa pernaruton tai botuliinibakteerin saastuttamaa lihaa, kunnes vain luut ovat jäljellä.

Jotkin lajit ovat erikoistuneet syömään jopa luita. Euraasiassa ja Afrikassa elävä partakorppikotka pudottelee luita korkealta kallioon. Kun luut halkeavat, se syö luuytimen ja pienemmät luunkappaleet.

Onneksi nämä terveyspoliisit ovat erilaisia kuin samaa työtä tekevät ihmiset siinä, että ne eivät ole koskaan ruvenneet lakkoon. Jos korppikotkien työ jäisi tekemättä, trooppisilla tasangoilla lojuisi kaikkialla kuolleita eläimiä levittämässä monenlaisia tauteja.

Jääkäämme seuraamaan tavallista korppikotkaparven työpäivää.

Partiolennolla

Pian auringonnousun jälkeen korppikotkalentue nousee siivilleen ja kukin lintu tutkii tarkasti tietyn alueen. Koko päivän lentue partioi väsymättä taivaalla etsien kuolleita eläimiä. Kun jokin lentueen jäsenistä vihdoin löytää haaskan, se lähtee syöksyyn. Tämä ei jää huomaamatta toisilta lentueen jäseniltä, ja nekin kiiruhtavat haaskalle. Muutaman minuutin kuluttua paikalla on jo kymmeniä korppikotkia.

Ennen kuin linnut alkavat syödä, ne hyppivät epäröivän näköisinä haaskan ympärillä. Maineestaan huolimatta korppikotkat ovat erittäin arkoja. Vihdoin yksi niistä alkaa repiä haaskaa, ja se on merkki, joka saa koko parven käymään käsiksi ateriaansa. Ankara nahistelu, suhistelu, puskeminen ja tempoilu tuovat mieleen rugby-ottelun aloituskahakan. Nälkäisimmät linnut, jotka myös pitävät kovinta ääntä, tulevat yleensä ensimmäisinä kylläisiksi. Jos haaska on iso, siinä on riittävästi syömistä kaikille.

Kun ateria muutaman minuutin kuluttua on syöty ja jäljellä on vain luita, parvi nousee lentoon jatkamaan etsintää. Korppikotkan elämä ei ole helppoa. Seuraavaan ateriaan voi kulua pari kolme päivää.

Tarkkaa kiikarointia ja yhteistyötä

Korppikotkilla on erinomaiset edellytykset ilmasta käsin tapahtuvaan maastontarkkailuun. Niiden mahtavan kokoiset siivet soveltuvat mainiosti liitelyyn, ja ne voivat lentää tuntikausia niiden tarvitsematta montakaan kertaa räpäyttää siipiään. Ne käyttävät mestarillisesti hyväkseen nousevia, lämpimiä ilmavirtoja, jolloin lentäminen vaatii niiltä vain hyvin vähän voimia. Kuuluisa amerikkalainen lintutieteilijä Dean Amadon on sanonut, että ”niiden lento on kauneimpia asioita, mitä luonnossa voi nähdä”.

Lintutieteilijöitä kiehtoi monia vuosia seuraava kysymys: miten korppikotkat löytävät haaskojen luo niin nopeasti kuin ne löytävät?

Vastaus löytyi näiden lintujen tarkasta näöstä ja niiden yhteistyöstä. On arvioitu, että korppikotka kykenee havaitsemaan 750 metrin korkeudesta jopa alle 15 senttimetrin pituisen esineen. Vaikka korppikotkalla on näin hyvä näkö, sen olisi kuitenkin yksinään vaikea löytää ravintoa.

Yhteistyö on siis välttämätöntä. On havaittu, että korppikotkat hajaantuvat ja lähtevät kukin haravoimaan omaa aluettaan. Jos yksi korppikotka lähtee laskeutumaan kohti haaskaa, sen syöksy – jonka tarkoituksesta ei voi erehtyä – on lähistöllä oleville linnuille merkki siitä, että ruokaa on tiedossa, ja ne lähtevät heti lentämään samaan suuntaan. Niiden suunnanmuutos on samoin merkki kauempana oleville linnuille, ja nekin rientävät haaskalle. Tällainen viestitys on yllättävän tehokasta, jopa niin tehokasta, että tarkkailijalle voi syntyä sellainen vaikutelma, että kaikki korppikotkat saapuvat paikalle melkein yhtaikaa.

Valitettavasti on kuitenkin niin, että tällainen tehokkuus ja kiistaton hyödyllisyys eivät ole taanneet korppikotkille elossa säilymistä.

Kondorien pelastuminen

Vaikka korppikotkat luetaan maailman suurimpiin ja vaikuttavimpiin petolintuihin, ne ovat vaarassa hävitä sukupuuttoon monista osista maailmaa. Niiden perinteinen ravinto on kadonnut tasangoilta, ja usein ne haaskat, joita ne löytävät, ovat myrkytettyjä. Vähiin käyneiden korppikotkakantojen on hitaan lisääntymisensä vuoksi vaikea elpyä.

Kaikesta tästä huolimatta on tapahtunut myös myönteistä kehitystä. Kaliforniankondorin pelastaminen näyttää onnistuvan tarhakasvatuksen avulla, ja toivon mukaan näitä lintuja voidaan pian palauttaa takaisin luontoon. Ranskalaisten luonnonsuojelijoitten vaivannäön ansiosta hanhikorppikotka on saatu palautetuksi Ranskan keskiylängölle monien vuosien poissaolon jälkeen.

Lintu, joka aiemmin herätti ihmisissä voimakasta vastenmielisyyttä, on näin alkanut symboloida ihmisen ponnisteluja niiden lajien pelastamiseksi, jotka hän on saattanut tuhon partaalle. Epäilemättä kondorin majesteettinen lento Pohjois- ja Etelä-Amerikan vuoristojen yllä on niin arvokas näky, että sen ei sallita kadota.

Samaan aikaan korppikotkat jatkavat Afrikassa ja Aasiassa väsymättä epäkiitollista työtään ilmassa partioivina terveyspoliiseina.

[Tekstiruutu s. 12]

Korppikotkat tilastojen valossa

KORPPIKOTKAT luetaan maailman harvinaisimpiin ja kookkaimpiin lintuihin. Niillä on hallussaan myös lintujen korkeuslentoennätys.

Kaliforniankondori on uhanalaisimpia lajeja koko maailmassa. Tämä korppikotka koetetaan nyt pelastaa sukupuuttoon häviämiseltä työlään ohjelman avulla, jossa noin 20:tä vankeudessa elävää lintua käytetään siitoseläiminä. Vuonna 1986 luonnossa oli jäljellä enää kolme kaliforniankondoria.

Andienkondorin siipiväli on – marabu-haikaran siipivälin ohella – suurempi kuin millään muulla maalinnulla: yli kolme metriä. Se on myös petolinnuista painavin, sillä se voi joskus painaa 15 kiloa.

Korppikotkat ovat myös hyviä korkeuslentäjiä. Vuonna 1973 suomukorppikotka törmäsi lentokoneeseen sen lentäessä Länsi-Afrikassa Norsunluurannikon yllä 11300 metrin korkeudessa.

[Kuvan lähdemerkintä s. 10]

Valokuva: Madrid Zoo