Nuoret kysyvät:

Miksi minun täytyy kärsiä vammaisuudesta?

”OLIN silloin viisivuotias”, muistelee Becky. ”Muuan ystäväni kuljetti minua pyöränsä tavaratelineellä, kun kulman takaa tuli auto ja törmäsi meihin.” Mitä tapahtui? ”Jalkani katkesi ja sain päähäni pahoja vammoja. Lääkärit eivät odottaneet minun selviytyvän hengissä.” Becky jäi kuitenkin henkiin, ja nykyään hän on iloinen 16-vuotias tyttö. Onnettomuus jätti siitä huolimatta jälkensä häneen. ”Olen ollut sen jälkeen hyvin heikko”, hän sanoo.

Myös Craig-niminen nuori mies on vammainen, koska hänen keskushermostonsa on vaurioitunut. ”CP-vamma vaikuttaa lihaksiini ja hermostooni”, selittää Craig. ”Lihakseni eivät reagoi kunnolla niihin käskyihin, jotka aivoni niille lähettävät. Siksi minun on vaikea kävellä, puhua ja säilyttää tasapainoni. Pystyn kyllä kaikkeen tähän mutten kovin hyvin.”

Onko sinullakin jonkinlainen fyysinen vamma? Tilastot osoittavat, että vuoteen 2000 mennessä vammaisten nuorten määrä kasvaa kaikkialla maailmassa yhteensä 59 miljoonaan (World Health, tammi–helmikuu 1985). Siitä huolimatta se, että niin monilla muilla on sama ongelma kuin sinulla, ei lohduta paljoakaan, kun haluaisit toisten nuorten tavoin juosta, hyppiä ja pelata, mutta et voi.

Vammaisten ongelmat

Fyysinen vammaisuus ei ole mitään uutta. Raamatun aikoina jotkut olivat rampoja (2. Samuelin kirja 4:4; 9:13), sokeita (Markus 8:22) ja epämuodostuneita (Matteus 12:10). Tällaisten vammaisten oli usein vaikea selviytyä elämän yksinkertaisimmistakin toimista (vrt. 5. Mooseksen kirja 28:29; Sananlaskut 26:7).

Saatat käydä samanlaista taistelua omien rajoitustesi vuoksi. Pukeutuminen, syöminen tai kouluun meneminen voi vaatia valtavaa ponnistelua – ja melkoisesti toisten apua. ”En pysty tekemään mitään tarkkoja liikkeitä oikealla puoliskollani”, kertoo Becky. ”Siksi minun piti opetella kirjoittamaan vasemmalla kädelläni. Käveleminenkin on tuottanut vaikeuksia. Nyt kävelen melko normaalisti, mutta joinakin päivinä onnun pahasti.” Tai mietihän, millaisia ongelmia eräällä kääpiökasvuisella nuorella pojalla on. Hän kertoo pilke silmäkulmassaan: ”Seinällä oleviin katkaisimiin kurottautuminenkin on yhtä tuskaa. – – Talot on todellakin suunniteltu pitkille ihmisille.” (Jill Krementz, How It Feels to Live With a Physical Disability.)

Saatat kuitenkin havaita, että tuskallisimmat ongelmasi eivät ole luonteeltaan fyysisiä. Parents-aikakauslehdessä selitetään: ”Teini-ikäiset ovat hyvin herkkiä siinä, miten toiset ihmiset heihin suhtautuvat, mikä tekee elämän erityisen vaikeaksi niille nuorille, joilla on erityistarpeita. – – He pohtivat, mitä muut ihmiset mahtavat ajatella heidän ulkonäöstään, eivätkä luota ystävyyden osoituksiin vaan tulkitsevat nämä hyvää tarkoittavat eleet vastenmielisiksi säälin ilmauksiksi.” On vain luonnollista haluta olla pidetty ja toisten hyväksymä. Saatat kuitenkin tuntea olevasi vieraantunut toisista. Nuori Michelle ilmaisikin asian näin: ”Olen koko ikäni ollut erilainen kuin kaikki muut. Se johtuu siitä, että minulla ei ole vasenta kättä.”

Erilaisuus voi lisäksi yllyttää toiset kiusaamaan sinua jatkuvasti. ”Kävin neljä ensimmäistä luokkaa vammaisten koulua”, muistelee Craig. ”Mutta viidennelle luokalle menin tavalliseen kouluun. Minulla ei ollut suuremmalti ongelmia ennen kuin eräänä päivänä, kun jotkut pojat alkoivat nauraa minulle. Heitä huvitti kävelytyylini.” Beckylläkin on tuskallisia muistoja siitä, miten ilkeästi koulutoverit ovat kohdelleet häntä. Hänen äänensä on hiukan käheä, koska hänen äänijänteensä vioittuivat eräässä aikaisemmassa leikkauksessa. ”Koulussa kaverit kutsuivat minua ääneni vuoksi hirviöksi”, hän kertoo.

Aikuisetkin saattavat kohdella sinua yhtä epäoikeudenmukaisen ennakkoluuloisesti. Jotkut voivat vältellä katsomasta sinua suoraan silmiin, tai toiset saattavat karttaa puhumista kanssasi ja osoittaa sanansa vanhemmillesi tai tovereillesi – aivan kuin olisit näkymätön tai vajaaälyinen. Kaikkein ärsyttävimpiä ovat ehkä kuitenkin ne hyvää tarkoittavat ihmiset, jotka jatkuvasti osoittavat sinulle runsaasti sääliä ja vahvistavat siten tunnettasi siitä, että olet ”viallinen”.

Jumalan näkemys asiasta

Mitä sitten Jumala ajattelee sinusta? Onko vammaisuutesi jonkinlainen merkki siitä, että hän ei hyväksy sinua? Pane merkille, mitä Jeesus sanoi, kun hän kohtasi ”miehen, joka oli ollut sokea syntymästään saakka”. Hänen opetuslapsensa kysyivät: ”Kuka teki syntiä, tämäkö vai hänen vanhempansa, niin että hän syntyi sokeana?” Jeesus vastasi: ”Ei tämä tehnyt syntiä eivätkä hänen vanhempansa.” (Johannes 9:1–3.) Sokeus ei johtunut mistään tuon miehen tai hänen vanhempiensa nimenomaisesta synnistä. Sen sijaan se johtui siitä epätäydellisyydestä, jonka me kaikki olemme perineet Aadamilta. Apostoli Paavali selittää: ”Yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema, ja näin kuolema levisi kaikkiin ihmisiin, koska he kaikki olivat syntiä tehneet.” (Roomalaisille 5:12.)

Fyysiset vammat eivät siis johdu Jumalan puuttumisesta asiaan eivätkä ole rangaistus. Jotkin niistä johtuvat varomattomuudesta, ja toisiin ovat vaikuttaneet yksinkertaisesti ”aika ja aavistamattomat tapahtumat” (Saarnaaja 9:11, UM). Jotkut nuoret kärsivät sen vuoksi, että heidän vanhempansa ovat pahoinpidelleet heitä tai jättäneet heidät täysin heitteille.

Johtuvatpa vaikeutesi mistä syystä tahansa, sinun ei tarvitse tuntea itseäsi Jumalan silmissä vialliseksi. Päinvastoin Jumala pitää sinua hyvin arvokkaana, varsinkin jos pelkäät häntä (Luukas 12:7). Hän ”huolehtii” sinusta hyvin henkilökohtaisella tavalla ja käyttää sinua mielellään palveluksessaan (1. Pietarin kirje 5:7). Yksi kaikkien aikojen huomattavimmista Jumalan palvelijoista, apostoli Paavali, kärsi ilmeisesti fyysisestä vammasta – ”piikistä lihassa” (2. Korinttolaisille 12:7). Eikö olekin lohduttavaa tietää, että ”ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen” (1. Samuelin kirja 16:7). Hän ymmärtää täysin mahdollisuutesi ja tietää, mihin pystyt, kun sinut on ennallistettu täydellisyyteen hänen uudessa maailmassaan (Ilmestys 21:3, 4).

Toisten kanssa toimeen tuleminen

Voi olla, etteivät koulutoverisi eivätkä muut valitettavasti suhtaudu tilanteeseen yhtä ylevästi kuin Jumala. Ihmiset ovat toisinaan suorastaan ilkeitä. Älä siksi ylläty, jos jotkut ikäisesi suhtautuvat aivan yhtä armottomasti sinun kärsimyksiisi. Tavallisesti ihmiset eivät kuitenkaan tahallaan halua loukata tai saattaa sinua noloon tilanteeseen; joskus he ovat vain uteliaita. He saattavat vaivautuneisuuttaan tai silkkaa tahdittomuuttaan sanoa jotakin typerää tai vahingollista.

Mitä voit tehdä? Joskus voit ehkäistä nolojen tilanteitten syntymisen. Voisit esimerkiksi yrittää rentouttaa toisia, jos he vaikuttavat jännittyneiltä tai eivät tiedä, mitä sanoa. Ymmärrä, että meillä kaikilla on taipumus pelätä meille ennestään tuntemattomia asioita. Auta toisia unohtamaan vammasi, niin että he voivat oppia tuntemaan todellisen persoonallisuutesi. Sopivan tilaisuuden tullen voisit yrittää sanoa esimerkiksi: ”Mietitkö, miksi olen pyörätuolissa?” Parents-aikakauslehden mukaan eräs opettaja, jolle on tehty amputointi, tyydyttää oppilaittensa uteliaisuuden avaamalla keskustelun näin: ”Taidatte miettiä, mitä minulle on tapahtunut. Haluatteko, että kerron teille?”

Parhaistakin yrityksistäsi huolimatta voit aika ajoin silti tuntea, että sinua on loukattu. Nuori Becky selittää: ”Nuorempana loukkaannuin joka kerta kun minua kiusattiin, ja olen ollut herkkä koko ikäni. Mutta nykyään en anna sellaisen enää pahoittaa mieltäni. Joskus pystyn jopa nauramaan koko tilanteelle.” Huumorintaju voi lieventää todella paljon loukkaavien huomautusten vaikutusta. On ”aika nauraa” (Saarnaaja 3:4). Kuningas Salomo antoi lisäksi seuraavan neuvon: ”Älä – – pane mieleesi kaikkia puheita, mitä puhutaan.” (Saarnaaja 7:22.) Toisinaan on parasta jättää typerä puhe huomiotta. ”Älä välitä siitä, mitä ihmiset sanovat”, neuvoo Becky.

Toivo auttaa sinua kestämään

Todellisuudessa koko ihmiskunta on viallinen. ”Koko luomakunta yhdessä huokailee ja on jatkuvassa tuskassa tähän saakka”, sanotaan Raamatussa (Roomalaisille 8:22). Mutta sinulla voi olla tulevaisuudentoivo. Ajatellaanpa esimerkiksi nuorta tyttöä, jota kutsumme tässä Caroliksi. Hän oli syntyessään käytännöllisesti katsoen kuuro. Sitten erään polkupyöräonnettomuuden jälkeen hänen jalkansa oli amputoitava. Carolista tuntui, että hän halusi kuolla. Mutta sen jälkeen hän alkoi tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa ja sai tietää tulevasta vanhurskaasta uudesta maailmasta, jossa ei ”yksikään asukas sano: ’Minä olen vaivanalainen’.” (Jesaja 33:24.) Hän sai todellakin toivon siitä, että eräänä päivänä hänen vammansa parannetaan – ihmeen avulla! (Jesaja 35:5, 6.)

Miten tiedon saaminen Jumalasta on vaikuttanut Carolin mieleen? Jotkut läheiset kristityt ystävät sanovat hänestä: ”Hän on aina iloinen eikä koskaan sure vammaisuuttaan.” Lisäksi he sanovat hänestä kiinnostavasti: ”Monet hänen ystävistään eivät edes huomaa, että hänellä on jalkaproteesi ja erittäin huono kuulo.” Mikseivät? ”Hän lukee puheen huulilta ja käyttää kuulolaitetta.” Carol on aivan ilmeisesti tehnyt muutakin kuin vain jäänyt odottelemaan parempaa tulevaisuutta. Hän on pyrkinyt mahdollisimman hyvään toimintakykyyn jo nyt. Tämän palstan seuraavassa kirjoituksessa käsitellään sitä, miten sinä voit tehdä samoin.

[Kuva s. 19]

Jotkut ovat havainneet hyödylliseksi kertoa vammastaan uteliaille